torstai 2. marraskuuta 2023

Kuuvannokka 28. lokakuuta

Lokakuun viimeisenä lauantaina käväisimme Harri Nato Leinon kanssa Turun Ruissalon Kuuvassa. Takavuosina retkeilimme viikonloppuisin useinkin, mutta tilanteet muuttuvat. Nykyään luonnistuu Ruissalon kaltaiset helposti saavutettavat kohteet. 

Olen tallustellut näillä main viimeksi elokuussa, jolloin oli hieno kesäpäivä. Lokakuun lopun lauantai poikkesi viime viikkojen keleistä siten, ettei satanut eikä tuullut. Lämpötila oli nollan paikkeilla. Jonkinmoinen viima Kuuvannokan kallioilla toki puhalsi, mutta pipo päässä tarkeni vallan mainiosti. Kuvaamiseen ilma oli aika harmaa, mutta sillä mentiin mitä oli. 

Leino muisteli lapsuusaikojaan 70-luvulla, jolloin hän on seilannut Kuuvannokkaan vesibussin kyydissä. Paatti pysähtyi laiturille, josta on yhä jäljellä kivilatomus ja kaksi jykevää hirsiarkkua. 




Ruissalon eläimistä bongasimme käpytikan ja oravan, josta en ehtinyt saada kuvia sekä kyhmyjoutsenperheen peräti viiden poikasen voimin. En osaa sanoa kuinka yleistä on, että poikasia on selviytynyt näin monta noin isoksi, mutta harvemmin tällaista näkee. Nuorten joutsenien väritys muistutti nyt hieman kanadanhanhien vastaavaa.

Jatulintarhaa esittävää kalliohakkausta etsiessämme kuului tasaista ja hiljaista moottorin jyrinää. Katse merelle, jossa Finnlinesin uusi ja paljon mainostettu laiva Finnsirius lipui pitkin Airistoa. Kuvassani se on juuri saavuttamaisillaan Vepsän saaren.


















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti