maanantai 23. lokakuuta 2023

Parantolan luontopolulla

Edellisessä blogijutussa käsittelemäni Halikon Kurpitsapuisto-reissun yhteydessä pysähdyimme Paimiossa. Työkaverini Petteri nimittäin ehdotti, että Paimion Parantolan luontopolku olisi hyvä kiertää ennen kurpitsapäiden katselua. 

Paimio on lähivuosina tullut tunnetuksi monista luontopoluistaan. Taannoin tarjonta laajeni Paimion Parantolan metsässä ja lähiympäristössä kiemurtelevan Parantolan polun merkeissä. 



Tasaiseen maastoon sijoittuva Parantolan polku on samalla kulttuurinen kohde, etenkin jos haluaa ihailla Alvar Aallon suunnittelemaa parantolaa. Se sattuu olemaan yksi kansainvälisesti tunnetuimmista ja merkittävimmistä suomalaisrakennuksista. Polulla puolestaan on Lemmenlampi, jonka pumppaamon ja padon suunniteluut samainen arkkitehti Aalto. 

Tiedä sitten paljonko Lemmenlammella on pumpattu muutakin kuin vettä. Ainakaan lokakuisena sunnuntaina ei pusikko heilunut. Polun ainoa jyrkkä kohtakin osuu niille main. 

Parantolan polun varrella on vanhahko laavu grillipaikkoineen. Ihmettelin miksi betonirinkula oli täynnä maa-ainesta, kun yleensä vastaavissa on tapana grillata lieriön pohjalla. 



Pieni ratsastajakin tuli vastaan opettajansa kanssa. Kuulemma poni ei kovin monen kymmenen kilon taakkaa kestä, joten esimerkiksi minun olisi turha haaveilla hyppääväni minihevosen selkään. 

Keskellä reittiä mutkitteleva komea puro toi mieleeni keväällä 2014 tehdyn Puolan matkan. Krakovan lähellä olevassa metsässä oli jotain samaa. 



Avarassa mäntymetsässä oli mukava kävellä. Koska polku on vain 2,2 kilometriä pitkä, se ei tyydyttäne kovimpia luontoretkeilijöitä. Heille Paimiossa riittää muutakin kuljettavaa kuten lähistöllä oleva neljän kilometrin pituinen Paimion luontopolku sekä keskustan tuntumassa Vähäjokipolku ja Oinilan jokipolku. 


Polun virallinen lähtöpaikka on Parantolan ylilääkärin asunnon eli nykyisin päiväkodin edustalla osoitteessa Ruokolinnantie 28 21540 Paimio. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti