tiistai 18. heinäkuuta 2023

Matelijoita ja lintuja lammikossa

Viime viikon maanantaina vierailin taas vaihteeksi Turun Ruissalon kasvitieteellisessä puutarhassa. Ahkerimpia blogini lukijoita saattaa jo hieman ärsyttää kun sammakoita vilisee melkein joka kolmannessa jutussa, mutta näillä mennään. 

Edellisestä vastaavasta blogijutusta poiketen, oli liejukanoja nyt alueen perimmäisessä lammikossakin. Viimeksi näin niitä lätäkössä, joka sijaitsee lähimpänä kasvitieteellisen rakennuksia. Nyt molemmissa juoksenteli pienokaisia lumpeenlehtien päällä. 




Luontokuvaaminen lummelammikoilla on ilmeisesti ruvennut häiritsemään joitakin ihmisiä. Ruissalon ystävät-ryhmässä eräs nainen huomautti yhtä kuvaajaa, että "eikö niitä voisi kuvata kauempaa". Tajuamatta, että kaverilla on superzoomikamera, jolla saa vaikka kuun pinnasta lähikuvan jos tarve vaatii. Ei silloin linssiä tungeta liejukanan nokan eteen. 

Tällä reissulla näin sisiliskon ensimmäistä kertaa kuluvana kesänä. Lammen sammakot ovat vähenemään päin, nyt bongasin ainoastaan puolisen tusinaa pallosilmää. Liejukanapoikasia oli ainakin viisi. Kirsikkana kakun päällä vedessä liikehti rantakäärme. 









1 kommentti: