sunnuntai 16. huhtikuuta 2023

Kuusiston kyy

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla on ollut erinomaiset ulkoilukelit. Hiljattainen takatalvi on tosin tuoreessa muistissa, mutta nyt näyttää siltä, että kyllä se kevät sieltä tulee ja ryminällä.  

Viime keskiviikkona kävin työkaverini Timon kanssa Kuusiston linnanrauniolla Kaarinassa. Tarkoitus oli kuvata käärmeitä, mikäli sellaisia löytäisimme. 

Paikalle saapuessa huomio kiinnittyi tiehen, joka oli hiljattain lanattu. Yleensä se on erittäin kuoppainen, mutta nyt ei tarvinnut väistellä valtavia monttuja ja ihmetellä miten tuostakin pääsisi ohi. Moinen onni tuskin kauan kestää, mutta eipä tuolla tule alvariinsa käytyäkään. 




Alkajaisiksi Timo bongasi nurmelta västäräkin, kevään ensimmäisensä. Minulla oli mielessä muurinpätkä, jossa todennäköisesti majailisi matelijoita. Alle minuutissa yksi sellainen löytyikin. 

Yllättävän helpolla tähtäimeen saatu kyykäärme ei ollut moksiskaan meistä. Muutaman metrin päässä se aikansa vaihteli asentoa, kunnes lopulta katosi kivien sisään. Muita yksilöitä ei löytynyt, vaikka kuinka etsimme. 

Koiraansa ulkoiluttanut rouva kehotti katsomaan taivaalle, jossa valtava kurkiparvi lenteli kaukana yläpuolellamme. Lintuja oli karkean arvion mukaan pari sataa. Enpä ole ennen moista nähnyt! 









Ei kommentteja:

Lähetä kommentti