tiistai 11. huhtikuuta 2023

Kolkannokka pitkäperjantaina

Pääsiäistä tuli vietettyä aurinkoisessa säässä ympäri Turun saaristoa. Neljään päivään mahtui niin Kustavia, Nauvoa kuin Turun Ruissaloakin. Pitkäperjantain jo kallistuessa ehtoopuolelle, käväisin Ruissalon kärjessä Saaronniemessä ja Kolkannokassa

Taannoinen kellojen siirto on tuonut kummasti valoa iltoihin. Hämärä alkaa laskeutua vasta puoli kahdeksan paikkeilla. Hyvässä muistissa ovat talviset aamuvuorot, jolloin jo töistä lähtiessä oli  pimeää. 





Kolkannokan edustalla pullisteli kaksi kanadanhanhea. Suurimmat yksilöt bongasin syksyllä 2018 Helsingin Seurasaaren ulkomuseossa, mutta eivät nämäkään olleet nälkää nähneet. 

Kanadanhanhien ja serkkujensa valkoposkihanhien koko- ja värieroista huolimatta olen silloin tällöin törmännyt ihmisiin, jotka eivät erota näitä kahta lajia toisistaan. Kerran ei auttanut edes asian tarkistaminen netistä. Ruudulla näkyvä kuva ja sama laji uiskentelemassa muutaman metrin päässä osoittautui eräälle henkilölle liian ylivoimaiseksi. Siinä vaiheessa minun oli nostettava kädet pystyyn. 

Aurinkoisena iltana Kolkannokassa oli liikkeellä paljon muitakin lintuja kuin kanadanhanhia. Peräti kolme isoa laivaakin lipui Airistolla - Viking Garce saapui Turkuun, Baltic Princess lähti ja  Finnlines seilasi Naantaliin. 













Ei kommentteja:

Lähetä kommentti