Katariinanlaakson syysruskaa

Käväisin perjantaina 21. lokakuuta luonnon helmassa ennen iltavuoroon lähtöä. Ulkoilukohteeksi valikoitui Katariinanlaakso Turussa. Sinne on helppo mennä, eikä tarvitse ihmetellä saako auton parkkiin. Aivan varmasti saa, koska lähistön hiekkakenttä on niin laaja, ettei muuta mahdollisuutta ole. 

Kentästä vielä sen verran, että olen vuosikausia ihmetellyt miksei siinä olevia kuoppia, jotka osin ovat jopa montuksi luokiteltavia, voida tasoittaa soralla. Ei luulisi olevan kovin suuri investointi, kun linja-auton kääntöpaikkakin sattuu olemaa vieressä. 

Syysruska alkoi olla vähän jo menneen talven lumia etenkin vaahterapuiden osalta. Lehtiä killui osin vielä runsaasti, mutta ei kauan kestä kun loputkin ovat maassa. Auringonpaisteessa luontopolku näytti upealta. 

Oravia oli liikkeellä normaalia enemmän. En ole aikaisemmin havainnut niitä pengersillalla, mutta nyt pari kolme tuhtia kurrea vilisti sillan päällä ja alla. En tiedä himoitsivatko ne samaa muonaa kuin rannassa kärkkyvät sorsat, joille ihmiset syöttävät käsittääkseni leipää kun taas oravat järsivät pähkinöitä päivät pitkät. 

Katariinanlaaksossa osa pikkulinnuista on tullut niin rohkeiksi, että tulevat syömään kädestä. Valitettavasti en saanut lähikuvaa tilanteesta, jossa eräs rouva oli käsi ojossa tirppojen toivossa.

Kierrokseni 17 hehtaarin Katariinanlaaksossa ei ollut järin laaja, koska kelloa vilkaistessani huomasin, että kohta pitääkin lähteä kohti Lietoa ja siellä odottavaa postipakettitulvaa.