keskiviikko 19. lokakuuta 2022

Indra Fleminginpuistossa

Syysruska on valokuvaamisen kannalta otollista aikaa, vaikka punakeltainen väriloisto ei kauan kestä. Turun seudulla keskimääräisesti paras ruska on asiantuntijoiden mukaan 12. päivä lokakuuta. Luin sen aikoinaan jostain ja seurantani mukaan homma pitää aika tarkkaan kutinsa. 

Nämä kuvat ovat Turun Tonttumäeltä vajaata viikkoa ennen kyseistä päivämäärää. Vaahteran lehdet olivat jo tuulen mukana tippuneet osin, mutta vielä niitä killui puissakin paljon. 

Miljöön virallinen nimi on Fleminginpuisto. Piti oikein tarkistaa kaupungin sivuilta, vaikka Tonttumäeksi läheisiä kerrostaloja kutsutaankin. 

Mallina oli upea Indra. Tutustuin häneen syyskuussa Liedon Nautelankoskella pidetyn fotosession yhteydessä. 

Syyskuvat onnistuivat hyvin. Siitä inspiroituneina kävimme viikon aikana parissa muussakin kohteessa ottamassa fotoja. 














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti