lauantai 11. syyskuuta 2021

Lammikkeja Haunisten altaalla

Ilta-Sanomissa oli kesällä iso artikkeli, jossa julkkispuutarhuri Arno Kasvi hämmästeli Raision Haunisten altaan valtaisaa lammikkikasvustoa. 

Haunisten allas on Raision Mahittulan kaupunginosassa sijaitseva tekojärvi, joka on rakennettu vuonna 1973. Sen pinta-ala on 38 hehtaaria ja sitä käytettiin raakavesivarastona vuoteen 2012 saakka. 

Lammikki puolestaan on haitallinen vieraslaji, jonka joku on tuonut Raisioon. Ensimmäisen kerran sitä tavattiin Suomessa luonnonvaraisena läheisellä Littoistenjärvellä vuonna 2012. 

Happikatoa ja veden laadun huononemista aiheuttava kasvi kasvaa alkuperäisenä Keski-Euroopassa ja Aasiassa. Haunisten altaalla sitä havaittiin ensimmäisen kerran vuonna 2013. 

Ilta-Sanomien ja Arno Kasvin hehkutusten innoittamana kävin Haunisissa elokuun puolivälin tienoilla. Ajattelin, että nyt varmaan koko järvi on täynnä lammikkia kun noin tarmolla kirjoitetaan. En kuitenkaan huomannut pahemmin eroa sitten viime käyntini. Onhan kasvia valtavasti siellä täällä, mutta lehtijutusta sai vähän harhaanjohtavan käsityksen.  



Altaan ympäri kiertää noin 3,5 kilometrin lenkki, jota voi luontopoluksikin kutsua. Osin se menee reunapengerten päällä, mutta yli puolet matkasta kuljetaan metsässä rannan tuntumassa. 

Kellotin reippailuni, joka kuvaustaukoineen kesti minuutilleen tunnin. Matkalla oli kovin hiljaista - vain yksi parisuhdeongelmiaan kovaan ääneen höpötellyt naiskaksikko sekä vastapäivään reittiä kiertänyt keltasadetakkinen hahmo. 

Palatessani parkkipaikalle, asteli viereisestä matkailuautosa ulos kaksi bikinineitokaista. Vilkaisu rekisterikilpeen selvensi asiaa - ilmeisesti ulkomaan elävät luulivat saapuneensa uimarannalle. Kahlaaminen puunjuurien täyttämässä tekojärvessä ei luulisi herkkua olleen. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti