sunnuntai 5. huhtikuuta 2020

Michael Monroe Turun Klubilla 3.4.2010

Sarjassamme menneitä muistellessa palataan kymmenen vuotta taaksepäin, huhtikuun alkuun vuonna 2010.

Michael Monroe esiintyi Turun Humalistonkadulla sijainneella Klubilla 3.4.2010 uuden orkesterinsa kanssa. Miehen nimeä kantava ryhmä oli noihin aikoihin vain muutaman kuukauden ikäinen, eikä omaa levytettyä materiaalia ollut vielä ehtinyt kertyä.

Keikka juolahti mieleeni pari päivää sitten kun Facebookin Muistot-toiminto pyöräytti näkyville kuvani, jossa ystäväni Mika Penttinen katsoo lähietäisyydeltä laulavaa Michael Monroeta.

Tällä haavaa moinen läheisyys ei onnistuisi koronapandemian takia, mutta tuolloin Penttinenkin laulaa luikautti Monroen mikrofoniin pari riviä sankarimme entisen orkesterin Hanoi Rocksin kappaleesta Tragedy.

Näistä kuvista välittyy hyvin tuon illan keikkatunnelmat. Se tuskin näkyy, että kyseessä oli ns. limukeikka eli alaikäisille tarkoitettu konsertti. Koska itsekin tuona ehtoona nautin pelkkää cokista, valitsin tämän, enkä muutamaa tuntia myöhemmin tarjolla ollutta K-18-keikkaa.





Kesällä 2010 Monroe bändeineen nauhoitti Helsingin Tavastialla energisen livelevyn Another Night In The Sun. Siihen saatiin hyvin taltioitua silloinen rock'n'rollin riemu.

Monroen ryhmä on pysynyt kahta kitaristin vaihdosta lukuunottamatta koossa jo kymmenen vuotta. Hatunnoston arvoinen saavutus, kun musiikkibisneskin on muuttunut paljon tällä vuosituhannella tai oikeastaan juuri viimeisen kymmenen vuoden aikana.

Ennen vanhaan yhtyeiden levyt myivät sentään jotenkin, mutta nykyään on niin ja näin. Sakki lataa tai kuuntelee suoratoistopalveluista musiikkinsa, eivätkä fyysiset äänitteet kiinnosta kuin lähinnä kaltaisiani vanhoja diggareita.

Tällä hetkellä muusikoiden on vaikea saada leipäänsä keikoista, koska korona jyllää ja ensi kesän festivaalien toteutumisetkin ovat vaakalaudalla. Michael Monroe bändeineen varmasti selviää poikkeustilasta ja hyvässä lykyssä saamme nauttia energisestä menosta vielä kymmenenkin vuoden kuluttua.









Monroen yhtyeessä soittivat sankarimme lisäksi vuonna 2010 kitaristit Steve Conte ja Ginger Wildheart, basisti Sami Yaffa ja rumpali Karl Rockfist. Gingeriä lukuunottamatta kokoonpano on pysynyt samana.

Yhtyeen settilista oli vajaata viikkoa myöhemmin Lontoossa seuraavanlainen ja luonnollisesti lähes identtinen Turussakin. https://www.setlist.fm/setlist/michael-monroe/2010/o2-academy-islington-london-england-73d48a2d.html


1 kommentti:

  1. Suen sivut RIP, mutta keikka-arvio löytyi vielä netin syövereistä: https://web.archive.org/web/20100412043439/http://www.sue.fi/livearviot/michael-monroe

    VastaaPoista