torstai 24. huhtikuuta 2014

Pomponrahkalla 22. huhtikuuta

Pomponrahka on suoalue Turun lentoaseman eteläpuolella lähellä Kuninkojan kaupungiosaa. Se on osa Natura 2000 -hanketta ja on suuruudeltaan 135 hehtaaria. Alue koostuu eteläisestä Pomponrahkasta ja pohjoisesta Isosuon suoalueista.

Pomponrahka oli minulle ennestään vain nimenä tuttu. Olin nähnyt kaverien kuvia sieltä, mutta eipä ollut tullut itse koskaan käytyä. Viime tiistaina oppaakseni lähti paremmin musiikkipiireissä tunnettu Tony Lundberg. Hän on talsinut alueen pitkospuita ja luontopolkuja pitkin useinkin.

Auto jätettiin Vahdontien pysäköintipaikalle. Pitkospuupolku lähtee metsänreunasta pellon takaa.  Valitsimme luullakseni aivan sattumanvaraisen reitin, jonka pituudeksi tuli parisen kilometriä. Ymmärtääkseni reittimme kulki pelkästään Pomponrahkan alueella, emmekä nähneetkään Isosuota.

Muutama, ilmeisesti turpeennostosta syntynyt lampi näkyi matkalla. Lundbergin mukaan muutama päivä aiemmin siellä oli suorastaan kuhissut sammakoita. Nyt ei valitettavasti näkynyt ainuttakaan. Kutua kylläkin oli.

Reitin pitkospuita oli hiljattain uusittu. Kävely niillä oli helppoa, koska lankut ovat hyvin leveitä. Uskoisin jopa pienessä kekkulissa olevan ulkoilijan suoriutuvan tehtävästä kuivin jaloin. Kuivin suin onkin sitten asia erikseen.

Tiistaisen perusteella on aivan saletti, että jossain vaiheessa Pompanrahkalle täytyy tehdä uusi reissu. Mahdollisesti pitempi ja Isosuon alueelle asti menevä.













1 kommentti:

  1. Mukavan näköisiä otoksia sekä jälleen kerran viihdyttävä kerronta, ei mitään perus- folkkewestiä ja paikan nimikin hauska.

    VastaaPoista