maanantai 21. huhtikuuta 2014

Pääsiäisenä Kustavin Vuosnaisissa

Pääsiäissunnuntai on päivä, jolloin Jeesus nousi haudastaan ylös taivaaseen. Minä puolestani nousin Turussa kaverin autoon Turussa ja huristelimme Saariston kuningaskuntaan Kustaviin hienon ilman vallitessa.

Vartsalan saaren kärjessä sijaitsevalla Vuosnaisten Meriasemalla koettiin muutama vuosi sitten omistajanvaihdos. Pitkäaikaiset yrittäjät siirtyivät pois ja tilalle tuli nuorempi perheyritys. Ainakaan ulkoisesti ei mikään ole muuttunut, vaan rakennus terasseineen ja tarjoiluineen on ennallaan.

Poikkesimme samalla Kustavin Kalatuvilla, joka sijaitsee niinikään Vuosnaisen niemessä, Meriaseman naapurissa. Oluttuoppi on molemmissa kuppiloissa Kustavin oloihin nähden huokeissa hinnoissa, sillä isosta ohrapirtelöstä ei joudu pulittamaan viittä euroa enempää. 

Mikä olisikaan ollut hienompaa kuin ruveta kumoamaan olutmaljoja oikein urakalla. Aurinko paistoi täydellä terällä ja tyyni meri kimmelsi parinkymmenen metrin päässä. Koska olin tuossa vaiheessa kuskina, ei homma oikein luonnistunut. Niinpä tyydyin imuroimaan vihreää Smurffia.

Pitkään laiturissa maannut troolari Alfa oli remontissa. Tiedä sitten millaista rakennelmaa siihen on tulossa, mutta tällä hetkellä paatti näytti perin merkilliseltä. Alfan läheltä lähtee yhteysalus Viggen Ahvenanmaan Brändöön. Kolinasta ja autovirrasta päätellen se poikkesikin laiturissa.

Erään kustavilaisen lossikuskin mukaan merikotkia lentelelee alueella niin paljon, että hän bongaa niitä joka päivä. Yritin etsiä jotain isoihin lintuihin viittaavaa, mutta eipä tietenkään edes yhtään lokkia näkynyt lähistöllä. 













1 kommentti:

  1. Juu, merikotka liitelemässä ja suht alhaalla tuli Pääsiäisenä Kustavissa pongattua!
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista