Kevään ensimmäiset kyyt

Lauantaina 21. maaliskuuta Matti Viki Vikström kysyi minua avustamaan linnunpönttöjen tyhjentämisessä ammattiosastomme Kesäkoti Mäntyniemen tiluksille. Turun Hirvensalossa sijaitsevalla neljän hehtaarin tontilla on lukuisia linnunpönttöjä. 

Pönttöputsausten jälkeen oli aika istahtaa alas vakiomökkiläisen terassille. Kurkkasin kaiteen taakse auringonpaisteessa kylpevään etelärinteeseen ja kas, kyyhän siinä lötkötteli keräämässä lämpöä. Näin tuli bongattua kevään ensimmäinen käärme! Tarkemmalla tutkailulla alempana oli toinenkin sahalaitakaveri.

Kännykällä zoomatessa kuvanlaatu on vähän heikko, mutta kyllä siitä matelijan erottaa. 

Koska oli aurinkoinen ja komea kevätpäivä, ehdotin Matille, että käydäänpä Kaarinassa Kuusiston linnanraunioilla. Siellä kun on erittäin todennäköisesti käärmeitä. Saisin kunnon kuvia autossa olleella kamerallani, eikä mitään kännykkäsohimisia.  

Tiedän linnanraunioilta takuuvarman paikan, jossa kyyt ottavat keväisin aurinkoa. Näin oli tälläkin kertaa. 

Liikkeellä on muutamia muitakin valokuvaajia. Eräs pappa lapsenlapsensa kanssa kertoi, että he ovat nähneet lähimaastossa jo kymmenen kyytä. Pikkusälli ei ainakaan tuntunut pelkäävän käärmeitä, vaan oli onnesta soikeana kun niin monta matelijaa oli tavattu. 

Me puolestamme näimme Kuusistossa yhteensä kuusi kyytä, joista kaksi jonkun matkan päässä linnanraunioista. 

Sunnuntaina 22. maaliskuuta kutsui Turun Ruissalo. Kuuvan käärmeiden talvipesällä oli neljä kyytä hereillä. Melko liikkuvaista sorttia olivatkin verrattuna Kuusiston serkkuihinsa. Nämä yksilöt olivat myös värikkäämpiä kuin linnanraunioilla tavatut mustanharmaat yksilöt. 

Puerto de la Cruz osa 6 - Retki La Gomeralle

Etelänmatkoilla tulee käytyä ahkerasti matkatoimistojen järjestämillä retkillä. Välillä kyseeseen saattaa tulla paikallisen järjestäjänkin retki, jos hotellin aulasta napatut esitteet sattuvat sisältämään jotain mielenkiintoista. 

Pääosin retkillä on saanut rahoille hyvin vastinetta. Yhdeksän vuoden takaisella Teneriffan lomalla tuli rampattua ehkä vähän liiankin kanssa ympäri saarta. Ohjelmistossa oli ainakin Mascan vuoristokylä, Teiden kansallispuisto ja tulivuori sekä laaja saarikierros. 

Tällä kertaa Teneriffan lomaviikkoon ei kuulunut kuin yksi retki. Se suuntautui naapurisaarelle La Gomeralle. 

Olen käynyt Gomeralla kerran aikaisemmin, ensimmäisen Teneriffan lomani yhteydessä talvella 2011. Se oli tuon muuten katastrofaalisen viikon valopilkku, joten nyt Aurinkomatkojen retkiä tutkaillessani uusintavisiitti pikkuruiselle Gomeralle vaikutti hyvältä. 

La Gomera on pieni, muodoltaan pyöreä vulkaaninen saari. Sen halkaisija on noin 22 kilometriä. Saaren maisemia hallitsevat jylhät vuoristot ja vehreät aarniometsät. Gomeran väkiluku vuonna 2008 oli 22 622. 

Gomeralla on pieni lentokenttä, jonne liikennöivät vain paikalliskoneet Teneriffan pohjoiselta kentältä. Teneriffan Los Cristianosista on lauttayhteys Gomeran San Sebastianin kaupunkiin. 

Joko muistoni olivat himmentyneet viidessätoista vuodessa tai sitten yhteysalus oli vaihtunut toisenlaiseksi. Fred Olsen-yhtiön laivalla tehty merimatka kesti vajaan tunnin. 

Laivaan meno ei ainakaan vuonna 2011 ollut sellainen kuin nyt. Väen lastaaminen oli äärettömän hidasta ja vaivalloista. Kävi sääliksi vanhuksia, jotka tuskin uskoivat tällaiseen rääkkiin joutuvansa. Laivan rappusissa oli allekirjoittaneellakin kieli keskellä suuta, koska askelmat olivat huomattavasti korkeampia kuin Itämerellä seilaavissa paateissa. 

San Sebastianissa tutustuttiin retkiopas Marjutin johdolla muun muassa kirkkoon ja puistoon, jonka keskellä oli Torre del Conde-niminen torni. 

Marjutilla riitti juttua bussin mutkitellessa kapeilla vuoristoteillä. Alla oleva vuori on nimeltään Rogue de Agendo, joka tunnetaan myös Kolumbuksen munana. Möhkäle erottui juuri ja juuri pilvien ja sumun seasta. 

Yksi retkietappi oli Garajonayn kansallispuisto. Siellä oli mahdollista kulkea sumun ja sammalen verhomassa laakeripuumetsässä, jonka kasvillisuus on tuhansia vuosia vanhaa. 

Las Rosas-ravintolassa saimme aivan liian pienen, joskin erittäin maukkaan, ruoka-annoksen lomassa kuulla vihellyskieliesityksen. Foneettista vihellyskieltä silboa on aikoinaan käytetty kommunikointiin laaksojen halki. Papukaijan ääntelyä muistuttava silbo on nykyään pakollinen oppiaine saaren kouluissa. 

Kuulin nyt toistamiseen silboa. Viisitoista vuotta sitten samaisen ravintolan miestarjoilija lopetti esityksensä viheltämällä "Haistakaa vittu!". Tai siltä se ainakin kuulosti. Nyt oltiin kohteliaampia. 

Ravintolan takapihalta aukesi upea näköala alas laaksoon. Kauempana siinsi Teneriffan massiivinen tulivuori Teide.  

Kokopäiväretkeksikin Gomeran reissu on varsin pitkä. Lähtö oli naapurihotellin edustalta aamukuudelta ja paluu Puerto de la Cruziin iltakahdeksan paikkeilla. 145 euron hinta varmasti karkottaa tehokkaasti useimmat halukkaat. Vilkaistessani Fred Olson-varustamon lauttahintoja, on pelkkä menopaluu Teneriffalta Gomeralle 90 euron tienoilla. 

Opas Marjutin retkiin voi tutustua tarkemmin linkissä https://www.marjut.es/

Puerto de la Cruz osa 5 - Loro Parque

Loro Parque eli Papukaijapuisto on erityisesti papukaijoihin erikoistunut eläintarha, joka sijaitsee Puerto de la Cruzissa Teneriffalla. Sen on perustanut saksalaissyntyinen Wolfgang Kiessling vuonna 1972. 

Loro Parquessa on yli kolme sataa papukaijalajia ja yhteensä neljä sataa eläinlajia. Se on maailman ensimmäinen eläintarha, jonka hiilijalanjälki on negatiivinen. Siitä on tullut eläinlajien säilyttämisen ja tieteellisen tutkimuksen johtava taho maailmanlaajuisen ympäristökriisin vaikutuksesta eläimiin.

Loro Parquen erikoisuus papukaijojen ohella ovat delfiinit ja miekkavalaat. Miekkavalaita tuskin tapaa muualla kovin helposti. Eläintarhassa on myös maailman suurin pingviinitarha, jossa majailee noin 250 pingviiniä. 

Laaja katsomollinen ihmisiä nautti täysin siemauksin vauhdikkaasta delfiini-showsta. Sitä olisi seurannut mieluusti kotvan kauemminkin. Muutama värikäs papukaijakin oli mukana menossa. 

Ladatessani pari vesieläinvideota Facebookiin, tuli kommenttiosioon odotetusti jonkun verran mutinaa. Lapsia lukuun ottamatta varmasti jokainen katsoja ymmärtää, etteivät delfiinit ja miekkavalaat elä Loro Parquen altaissa luontaisessa ympäristössään. Käsittääkseni eläimet ovat pelastettuja yksilöitä ja saavat hyvää hoitoa. Ennen miekkavalas-showta aiheesta näytettiin oikein videokin. 

Loro Parquessa saa vaivatta kulumaan monta tuntia. Papukaija-, miekkavalas- ja delfiiniesitykset on ajoitettu niin, että niitä ehtii seuraamaan vähän hitaampikin henkilö. Katsomot ovat valtavan kokoisia ja järjestysmiehet pitävät huolen, että kaikki halukkaat mahtuvat penkeille. 

Miinuspuolena näkisin alueen sekavan opastuksen. Vaikka kuvallisia tienviittoja on siellä täällä, ovat reitit sen verran merkillisiä, että pian saatat huomata tuijottavasi samoja eläimiä kuin hetki sitten. Osa laajasta alueesta saattaakin jäädä kokonaan väliin.