sunnuntai 30. marraskuuta 2025

Karnaistenkorven luontopolulla

Syyskuun viimeisenä sunnuntaina auton keula osoitti kohti Lohjaa. Turusta moottoritietä pitkin huristellessa sinne ei kauan ajele. Tarkoitus oli katsastaa millainen Lohjan laajin ulkoilualue Karnaistenkorpi on.

En tarkalleen muista mistä idea tähän tuli. Saattoipa olla niin, että huomasin Retkipaikan artikkelin sosiaalisesta mediasta, jonka jälkeen lähetin linkin työkaverilleni Petterille. Erähenkisenä miehenä hän innostui oitis. 

Noin kahdensadan hehtaarin Karnaistenkorvessa on erimittaisia luontopolkuja, jotka kiemurtelevat korkeiden kalliojyrkänteiden, soiden, metsäpurojen- ja lampien lomassa. 




Seurasimme punaisella täplitettyjä puita, jolloin olimme pääreitillä. Keltaista maaliakin oli siellä täällä. Sen perässä mennessä reitistä olisi tullut pitempi.  

Koiran kanssa liikkeellä ollut rouvashenkilö tuli polun alussa juttelututuksi. Hän kertoi ulkoilevansa alueella aina silloin tällöin. Kierroksemme loppuvaiheessa kaksikko puolestaan tuli vastaamme, jolloin totesimme heidän kävelleen jossain kohdassa väärään suuntaan. Ehkä metsikkö ei sittenkään ollut kovin tuttu. 

Maasto ei ollut ihan helpoimmasta päästä, mutta ei mikään ylivoimainenkaan. Pitkospuilla kävellessä piti olla tarkkana, koska lankut olivat osin irti ja porrastettuja. 




Reitit kulkevat kahden lammen, Ahvenlammen ja Sorvalammen ympäri tai sivuitse. Molemmissa paikoissa on laavu, nuotiopaikka, polttopuita ja puuceet. 

Etenkin Sorvalammen taukopaikassa olisi voinut pysähtyä grillaamaan, mutta mukana ei ollut kuin kamera ja vesipullo. Mikäli tuonne joskus toistekin tulee mentyä, niin ehkä silloin sitten. 

Matkan erikoisuus oli kalliojyrkänne, jossa oli valtava määrä viivasuoria jälkiä. Jääkauden muovaama seinämä näytti kuin jättiläisen tekeleeltä.  



Sorvalammen taukopaikan jälkeen alkoi päättymättömältä tuntunut nousu ylös rinnettä. Jollei siinä ahertaessa tule hiki, niin tuskin sitten missään. Ehdottomasti matkan rankin kohta. 

Seuraamamme punatäpläinen reitti osoittautui noin kolmen ja puolen kilometrin mittaiseksi. Kävelyyn ilman isompia hengähdystaukoja meni puolisentoista tuntia. 








torstai 27. marraskuuta 2025

Kuvia Fuerteventuralta vuodelta 2016

Tässä loppusyksyllä en ole pahemmin kameraa ulkoiluttanut. Syynä pääosin se, että on joko satanut tai tuullut, yleensä molempia yhtä aikaa. Lisäksi valo loppuu jo aikaisin iltapäivällä. Luontoretkiltä löytyy kyllä aina kuvattavaa.

Katselin hiljattain talvella 2016 tehdyn Fuerteventuran reissun kuvia. Tammikuussa siitä tulee kuluneeksi kymmenen vuotta. Lomaviikko on yksi matkusteluhistoriani onnistuneimmista; hotelli all inclusive-palveluineen täysi kymppi, samoin matkaseura ja saariretket. 

Kanarian saariin kuuluva Fuerteventura on saariryhmän toiseksi isoin. Kuulemma siellä tuulee aina kovasti. Itse en moista muista tai sitten sitä ei ollut häiritsevästi. Karu luonto oli vallan upea ja kameralle tuli käyttöä.  

Moniosainen matkakertomus löytyy linkeistä kuvien alta. 











Fuerteventura tammikuussa 2016 kuvin ja sanoin:

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-1-yleista-matkasta.html?m=0 

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-2-portugalinsotalaiva.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-3-saarikierros.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-4-paivaretki.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-5-lobosin-saarella.html?m=0

https://kaislatuuli.blogspot.com/2016/02/fuerteventura-osa-6-corralejo.html?m=0

sunnuntai 23. marraskuuta 2025

Kustavilaisia Etelä-Virossa vuonna 1993

Selatessani taannoin isäni Ilmo Jaramon (1937-2007) valokuvia, tuli vastaan mustavalkovedoksia toukokuulta 1993. Tuolloin bussilastillinen kustavilaisia matkusti Etelä-Viroon Vörumaalle muutaman vuorokauden reissulle.

En muista tarkkaan oliko kyseessä kunnan, matkailuyhdistyksen vai seurakunnan järjestämä matka. Sellainen mielikuva on, että viimeksi mainitun. Kun hiljattain selvittelin asiaa, tulivat nämä vaihtoehdot esille. 

Seurakunnan reissua tukee kuvissa esiintyvät Kustavin kirkkoherran rouva Pirkko Jokela ja harras kirkossakävijä Raakel Santalahti. Kunnan edustajina mukana olivat kunnanjohtaja Veijo Katara sekä isäni, joka oli tuolloin Kustavin elinkeinomies.  

Viro itsenäistyi Neuvostoliiton ikeestä elokuussa 20. elokuuta 1991. Täten kustavilaisten matka ajoittui alle kaksi vuotta sen jälkeen, kun kommunistihallinnon alta oli päästy pois. Katukuvassa tämä ei vielä oikein näkynyt, paikat olivat enemmän tai vähemmän rempallaan ja elo perin vaatimatonta. 







Matkalla vierailtiin muun muassa Suuren Munamäen näkötornissa Viron korkeimmalla kohdalla lähellä Latvian rajaa, erilaisilla muistomerkeillä, museoissa ja kaupungeista Tallinnan ohella ainakin Vörussa ja Tartossa

Viron on Euroopan metsäisin maa. Se todella tuli selväksi linja-auton ikkunasta maisemia tiiraillessa. Sellainen jäi myös mieleen, että maaseudun taloissa olisi kaivattu maalia.

Tuossa bussikuvan alla "kaadan" Barlay de Tollon eli Tarton vinon talon. Maaperän painumisen vuoksi vinoon mennyttä taloa on alettu sanoa Tarton Pisan torniksi.







Matkalla oli oppaana hyvää suomea puhuva Valdur Raudvassar Vörusta. Hän selitti taukoamatta kuten asiantuntevan oppaan kuuluukin. Aksenttinsa on myös jäänyt mieleen. 

Vuonna 1939 syntynyt, tuolloin 53-vuotias, Raudvassar on virolainen vapaustaistelija, opettaja, pelastusupseeri, kotitutkija ja vaikuttaja Viron puolustusliitossa, kulttuuriperinnön suojelussa ja paikallishallinnossa. 

Hän joutui 1960-luvulla vuosiksi vaarallisille valtionvihollisille tarkoitetulle vankileirille syytettynä Neuvostoliiton vastaisesta toiminnasta.  

Raudvassar osallistui Viron itsenäisyyden palauttamisen taisteluun, oli Viron kongressin edustaja ja Vörun kaupunginhallituksen jäsen, Vörumaan sotilasyhdistyksen perustajajäsen ja puheenjohtaja. 




Kolmenkymmenenkahden vuoden takainen matka oli ensimmäinen kosketukseni Viron maaperälle. Sittemmin siellä onkin tullut käytyä monta kertaa, Vörumaallakin kahdesti. Ensi elokuulle on kaavailtu autoreissua, joka sijoittuisi Viron saarille Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. 

Moni kuvien henkilöistä on nyttemmin edesmennyt. Ainakin Kaarina ja Lasse Laaksonen, Anja ja Tapani Aapola, Raakel SantalahtiHannu Aapola ja Eino Närvä ovat siirtyneet ajasta ikuisuuteen. 




lauantai 22. marraskuuta 2025

Katariinanlaaksossa 14. marraskuuta

Viime viikon lauantaina käväisin happihyppelyllä Turun Katariinanlaakson luontopolulla. 

Ilma vaikutti ensi alkuun oikein hyvältä ulkoiluun, joten ei muuta kuin askelta toisen perään. Ilo oli kuitenkin ennenaikaista, koska yhtäkkiä alkoi sade navakan tuulenpuuskan saattelemana. 

Ilmiö oli onneksi ohimenevää laatua ja loppumatkan Katariinanlaakson vetisellä polulla saattoi tallustella rauhassa. Ihmetytti vaan mistä moinen ryöppy ilmestyi aurinkoiseen aamupäivään. 

Oravia pomppi matkan varrella vähän väliä. Paras apaja niiden bongaamiseen on iso laakea kivi, jonne ihmiset tuovat syötävää. Myös lintuja ruokitaan samassa paikassa. Siellä oravien kuvaaminen on suhteellisen helppoa, mikäli on hiukankin kärsivällisyyttä. 





Alueen metsikössä on puu, jossa asustelee lehtopöllö. Lintu ei tullut esille tuon enempää kuin alla olevasta kuvasta ilmenee. Pää näkyi puolittain kun oikein latvuksiin zoomaili. 







Katariinanlaaksossa oli mukana kaverini Simo. Hän tekee Youtubeen luontoaiheisia videoita ja on erikoistunut oraviin. 

Muutamaa päivää myöhemmin Simo oli huomannut Katariinanlaakson reunamilla uivan saukon, josta sai kuvattua pätkän videota. Tässä kuitenkin esimerkki hänen monista kurrevideoistaan.