lauantai 7. helmikuuta 2026

Hautalasta Hajalaan

Lauantaina 31. tammikuuta suuntana oli Salo. Vaikka entinen matkapuhelinkaupunki sijaitsee vain noin viidenkymmenen kilometrin päässä Turusta, tulee siellä käytyä melko harvoin. Salon seudulla on kuitenkin paljon kiinnostavia luontokohteita ja valtava määrä kirpputoreja. 

Päivän ohjelmaan kuului vuonna 2023 edesmenneen luontokuvaajaguru Hannu Hautalan retrospektiivinen valokuvanäyttely Salon Taidemuseo Veturitallissa sekä kaksi kirppistä. 

Toinen käytetyn tavaran mekka, Aarresaari, olikin tuttu jo aiemmilta kerroilta. Etäämmällä ydinkeskustasta sijaitseva Secondhandmarket puolestaan uusi kokemus. 

Rankkasin Secondhandmarketin oitis Aarresaarta paremmaksi. Se on valoisa, siisti ja omaa laajan valikoiman tavaraa. Moniin turkulaiskirppiksiin verrattuna Aarresaarikin on tosin melkoinen aarreaitta. 

Löysin Secondhandmarketista John Fogertyn ensimmäisen sooloalbumin. Kansi on vuosikymmenten saatossa ottanut vähän osumaa, mutta itse vinyyli on kuin uusi. 

Levyn hinta oli vaivaiset seitsemän euroa. Nykyään kaikenlaisista Keijo-Annikeista pyydetään suuria summia, vaikka ne eivät mene kaupaksi edes eurolla. 

Hannu Hautalan valokuvanäyttely Poika, joka rakasti lintuja oli hieno. Koko Veturitallin kattava kuvakavalkadi eteni soljuvasti huoneesta toiseen. Uteliaita ihmisiä oli paikalla arviolta satakunta.





Hautalan kuvista moni oli tuttu jo aiemmista yhteyksistä. Mestariteosten sekaan mahtui myös sellaisia, joiden mukanaoloa vähän ihmettelimme. Epätarkat oravat eivät ehkä edusta kuusamolaista suurmiestä parhaimmillaan. 

Hautalan tuotannon ihastelun jälkeen suuntasimme kuntaliitosten myötä nykyään Saloon kuuluvaan Halikon Hajalaan, jossa minua ja Harri Nato Leinoa odotti urbaani vaelluskohde.

Rämpiessämme umpihangessa kohti vanhaa rautatietunnelia, napsin kuvia kuuraisista kasveista. Aurinko osui niihin täydellisesti, toisin kuin pian näkyviin tulevaan suuren aukkoon kalliossa. 




Kuulin Hajalan hylätystä rautatietunnelista ensimmäisen kerran kolmetoista vuotta sitten juuri Leinon kautta. Siitä tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2013/03/hajalan-vanha-rautatietunneli.html

Vaikka vuonna 1927 valmistunut ja aikoja sitten toimettomaksi jäänyt tunneli onkin omalla tavallaan kiehtova kohde, en suosittele sinne menoa kenellekään ainakaan talviaikaan. Katosta on nimittäin tippunut tajuttoman kokoisia jäämöhkäleitä, jollaisen päähän saadessaan seuraava osoite saattaa olla ruumishuone.  










perjantai 6. helmikuuta 2026

Pakkaspäivänä Saaronniemen jäällä

Herätessäni sunnuntaina 1. helmikuuta, pilkotti verhon takaa aurinko. Väsymys oli kuitenkin sitä luokkaa, että parempi kääntää kylkeä kuin ihailla talvisia näkymiä. 

Turun Humalistonkadulla sijaitsevassa Fuusiossa esiintyi lauantai-iltana superlahjakas laulaja Noora Louhimo akustisen Experience-yhtyeensä kera. Koska satun olemaan kova Noora-fani, oli keikalle tietysti mentävä. Siitä vielä jatkoille. 

Jotta aurinkoinen sunnuntai ei olisi vallan valunut hukkaan, oli iltapäivällä mietittävä pääsisi Ruissaloon ulkoilemaan. Kun ratkaisu löytyi, olinkin tuota pikaa saaren kärjessä Saaronniemessä

Saaronniemeen oli saapunut moni muukin. Sakkia oli sen verran runsaasti, etten epäröinyt menenkö heidän perässään kävelemään vetten päälle vai kierränkö lenkin perinteisesti polkuja pitkin. Viime aikojen pakkaset ovat olleen niin kovia, että jäälle uskalsi mennä. 




Pakkasta oli auton mittarin mukaan -13. Erään tuttavan somepäivitys puolestaan kallistui pari astetta kylmempään. Koska tuulta ei ollut nimeksikään, jäällä tarkeni hyvin.  

Talsin aurinkoisessa kelissä Kolkannokan edustan lintuluodoille. Normaalisti ne näyttävät olevan kivenheiton päässä rannasta. Kyseessä on optinen harha; saa nimittäin olla melkoinen Seppo Räty, jos sinne asti jotain viskaa.   

Harmi, ettei juolahtanut mieleen mennä Saaronniemen toiselle puolelle, jossa sijaitsee Suomen suurin siirtolohkare, Kukkarokivi. Ehkä tulevana sunnuntaina, mikäli sääolosuhteet ovat suotuisat. 








perjantai 30. tammikuuta 2026

Halistenkosken jäämuodostelmat

Halistenkoski on Aurajoen yhdestoista ja alin koski Turussa, Halisten ja Nummen kaupunginosien rajalla. Kosken kohdalla Aurajoki laskee seitsemän metriä sadan metrin matkalla. 

Koski on myös suosittu ajanviettopaikka. Kirpeänä pakkaspäivänä 29. tammikuuta talvista veden pauhua oli saapunut katsomaan melkoinen joukko ihmisiä. 

Allekirjoittaneen sai Halistenkoskelle tilaisuus vangita kameralla jäämuodostelmia. Koska paikka on melkein työmatkani varrella, ei aamuvuorosta poistuessa ollut suuri vaiva koukata sen kautta. 

Joessa padon yläpuolella näytti olevan jonkun verran sakkia. Minulla ei ollut suuremmin kiinnostusta lähteä testaamaan kestääkö jää vai ei. 












lauantai 24. tammikuuta 2026

Rokkia Itämeren aalloilla

Toista kertaa järjestetty Rock The Waves seilattiin viime viikonloppuna Turun ja Tukholman välillä. Laivana oli Viking Glory, joka normaalisti operoi tällä reitillä aamulähdöillä. Alus on tuuraamassa Viking Gracea, joka on tällä hetkellä Naantalissa korjaustelakalla. 

Turun satamassa tyrmistyksen aiheutti massiivinen turvatarkastus. Tiedä sitten koska homma on tällaiseksi muuttunut. Ainakaan viimeksi risteillessäni ei sentään lentokenttää vastaavaa syyniä ollut. Kassit, pussit ja päällysvaatteet hihnalle läpivalaisuun, asiakas itse metallinpaljastimen läpi. 

Tarkastusjonossa seisoskelu vei ainakin puoli tuntia. Ryhmään ei tietenkään valittu ketä tahansa - pukumiehet ja kukkahattutädit saivat rauhassa mennä normireittiä. 

Päällepäsmärinä hääräsi nuori tummaverikkö, joka oli todennäköisesti reputtanut poliisikoulun pääsykokeissa. Nyt hän sai mielivaltaisesti säätää, virkainto oli suorastaan ihailtavan kova. Edessäni seisseen miehen lonkerotölkki lensi sellaisella voimalla roskakoriin, että oikein korviin sattui. 

Koska ruotsinlaivojen marketissa ei iltalähdöillä enää myydä viinaa, on minullakin ollut tapana ottaa fölipullo mukaan. Saa sitten hytissä ottaa parit napanderit ennen baaria. 

Olin täysin varma, että pulloni otetaan läpivalaisussa pois. Yllättäen siitä ei oltukaan kiinnostuneita. Etsivät kuulemma metallia, puukkoja ja miekkoja, tiesi tuttu laivatyöntekijä myöhemmin kertoa. 

Voin kuvitella millainen show terminaalissa syntyy helmikuussa kun Nordic Metal Cruisen juhlaväki saapuu paikalle. Mahtavatko patruunavyöt, rannekkeet ja kaiken maailman killuttimet jäädä maihin? Saattaa jopa pienimuotoinen mellakka olla lähellä. 

Kuten odotettavissa oli, näkyi laivalla paljon tuttuja. Noin ylipäätään väkeä oli kuitenkin vähänlaisesti. Samat ihmiset tulivat alvariinsa vastaan. Hyttikäytävämme oli niin hiljainen, että mieleen tuli Hohto-elokuvan aavemainen hotelli. 

Joku arveli ihmiskadon syyksi tipatonta tammikuuta. Toinen puolestaan veikkasi, ettei porukalla oli joulun jälkeen rahaa joutaviin risteilyihin.  

Vuosikymmenestä toiseen suosittu lappeenrantalainen Kotiteollisuus oli illan ensimmäinen esiintyjä. Kello 23 aloittanut yhtye takoi hittejään peräkanaa ja tanssilattialla riitti vipinää. 

En ole koskaan ollut sen kummemmin bändin fani, mutta biisit kuten Minä olen, Helvetistä itään ja Tämän taivaan alla ovat toki erinomaisia. 

Seuraavana päivänä törmäsin laivan kannella Kotiteollisuuden basistiin Janne Hongistoon. Hän kertoi, että paitamyyntipöytää ei pystytetty ollenkaan, koska Viking Line vaati osuutta myynituloista. Merkillistä artistikohtelua. 

Kellon edetessä sunnuntain pikkutunneille, valtasi lavan risteilyn pääesiintyjä, norjalainen Jorn. Suurelle yleisölle tuntematon orkesteri on monessa mukana olevan laulaja Jorn Landen pääbändi. Vuosituhannen taitteessa perustettu yhtye on julkaissut parikymmentä albumia ja vokalisti itse ollut mukana noin viidelläkymmenellä levyllä. 

Minullakin on muutama Jornin levy, mutta ikäväkseni en edes muista niiden nimiä. Yksi on tribuutti vuonna 2010 edesmenneelle laulajalegenda Ronnie James Diolle, jonka Dio-yhtyeen kappale Rainbow In The Dark laivalla kuultiinkin Jornin upeana tulkintana. 

Koska orkesterin oma tuotanto ei ollut tuttua, oli sopiviin väleihin ripotellut lainabiisit suoranaista herkkua. Deep Purplen Stormbringer svengasi kuin kiimainen hirvi ja Saxonin tunnetuksi tekemä Ride Like The Wind sai sekin jalan vipattamaan. 

Sunnuntaina esiintynyt Tyrantti on pääkaupunkiseudulta tuleva suomenkielinen hevibändi, jonka musiikissa on vahvoja kaikuja 80-luvun brittihevistä. Ravenia ja Judas Priestiä on ainakin kuunneltu ahkerasti.

En ole ainuttakaan yhtyeen albumia kuullut, mutta irtobiisejä olen toisinaan pyörittänyt Youtubesta. Bändin jonkinasteinen huumoriaspekti on imagoa myöten vahva, mutta en kuitenkaan laskisi sitä pelkäksi hauskanpidoksi. Kyllä sällit tekevät täysveristä hevirokkia. 

Tyrantin laulaja sattui hakemaan ruoka-annostaan samaan aikaan kun itse tilasin ohrapirtelöä Kotiteollisuuden roudarilta saamallani drinkkilipulla. Kehuin keikkaa ja totesin, että erään kappaleen alku meni aivan yksi yhteen jonkun Judas Priestin biisin kanssa. "Varmaankin, eipä tässä olla pyörää keksimässä uudestaan!". 

Rock The Wavesin erikoisuus oli Kauko Röyhkä. Viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana peräti 700 soolokeikkaa tehnyt pitkänlinjan muusikko herätti lievää ihmetystä jokaisessa, jonka kanssa artistikattauksesta juttelin. 

Aikoinaan en itsekään oikein jaksanut Röyhkää, mutta kelkkani kääntyi 90-luvun puolivälissä. Sittemmin olen diggaillut paljonkin hänen kappaleitaan kuten Cooperin testi ja Hammerfest. Jälkimmäistä kehuinkin Kakelle. "Pitäisköhän ottaa se settiin mukaan", hän tuumaili. 

Mies ja kitara ei ehkä sopinut yhtä hyvin isolle estradille kuin ravintola-aulassa pitkin risteilyä esiintynyt Pekka Heino Duo. Helsinkiläisestä Brother Firetribesta tutun Heinon olisin mieluusti nähnyt päälavalla kevytheviyhtyeensä kanssa.  


Sen verran rankkaa touhua tällainen vuorokauden risteily tuppaa olemaan, että nyt saa taas vähäksi aikaa riittää. Ehkä seuraavaksi vuoden kuluttua, mikäli Rock The Waves vielä järjestetään. 





lauantai 17. tammikuuta 2026

Kalevala: Kullervon tarina

Eilen 16. tammikuuta sai ensi-iltansa Antti J. Jokisen ohjaama suurelokuva Kalevala: Kullervon tarina

Ohjaaja Jokisesta minulla ei ole vuosien saatossa ollut järin korkeatasoista vaikutelmaa. Kaveri on ollut lähinnä ärsyttävä muotivaateteline lässyttävällä puheenparrellaan. Nyt näyttää siltä, että hän on skarpannut, koska tällaista elokuvaa ei kuka tahansa pysty tekemään. 

Näin etukäteen elokuvan trailerin pariinkin otteeseen. Mutta kuten yleensä, on muutamaan minuuttiin ängetty kovimmat taistelukohtaukset sellaisella tempolla, että heikompaa hirvittää. Kalevalan tapauksessa traileri on kyllä edustava.

Turun Sanomissa Kullervon tarina sai kriitikolta vaivaiset kaksi tähteä. Saman kohtalon se koki Helsingin Sanomissa. Kyseistä juttua en tosin pystynyt nettijulkaisun maksumuurin takia lukemaan kuin vähän alusta. 

Nykyisiä elokuva-arvioita lukiessa tulee oikein ikävä vanhaa kunnon Tapani Maskulaa, joka Turun Sanomissa lyttäsi lähes poikkeuksetta kaikki uutuusleffat. Yleensä se oli varma merkki, että nyt valkokankaalla on kovaa kamaa! 

Kaarinassa sijaitsevan Kino Piispanristin ykkössali oli mukavasti täyttynyt kello 18 näytöksessä. Jo iltapäivällä olisi ollut mahdollista päästä nauttimaan elokuvasta, mutta koin sen turhan aikaiseksi ajankohdaksi. 

Kullervon tarinan pituus hieman arvelutti. Sen verran vauhdikasta meno kuitenkin oli, ettei takapuoli ehtinyt 143 minuutissa puutua. 

Tiivistämisen varaa olisi tosin ollut jonkun verran. Elokuvan loppupuolella oli aavistuksen tyhjäkäyntiä päähenkilön tavatessa Ainon. Vaikka sankari pukille pääsikin, olisi jakson voinut yhtä hyvin jättää väliin. 

Untamoa näyttelevä Eero Aho on lunastanut paikkansa valkokankaalla jo ajat sitten. Viimeistään alikersantti Antero Rokan rooli Tuntemattoman sotilaan kolmannessa elokuvaversiossa vuodelta 2017 teki hänestä pätevän kovisten esittäjän. 

Kullervoa näyttelevä Elias Salonen puolestaan on ollut ainakin minulle jonkinmoinen babyface. Mutta ei todellakaan enää; hän tekee elokuvassa loistoroolin. 

Loistoroolissa hänet tosin nähtiin jo vuosi sitten perin toisenlaisessa rainassa. Dingo-yhtyeestä ja sen solistista Neumannista kertoneessa Levoton Tuhkimo-leffassa Salonen hyppäsi hiljattain edesmenneen manageri Lasse Norreksen saappaisiin. 

Ahon ja Salosen ohella Kullervon tarinan pääosissa nähdään Ilkka Koivula (Wäinö), Olli Rahkonen (Ilmarinen), Krista Kosonen (Kerttu), Johannes Holopainen (Kalervo), Janne Hyytiäinen (Kalevi), Oona Airola (Marjatta) ja Ronja Oras (Aino)

Suomalaisittain kallis, yli viisi miljoonaa euroa maksanut elokuva on kuvattu Pohjois-Karjalan komeissa maisemissa. Kuvausryhmä piti keskipisteenään Nurmeksen Bombaa. Leffan pääyhteistyökumppani Pohjois-Karjalan Osuuskauppa rakennutti Bomban alueelle lavasteet kuten Untamon ja Kullervon asumukset. 














tiistai 13. tammikuuta 2026

Tammikuun alkua Katariinanlaaksossa

Yksi kuluvan vuoden ensimmäistä ulkoiluista kameran kera tapahtui Turun Katariinanlaaksossa. 

Katariinanlaakso on 17 hehtaarin laajuinen jalopuita kasvavista lehtosaarekkeista muodostunut luonnonsuojelualue Turun eteläisten lähiöiden tuntumassa lähellä Kaarinan rajaa. 

Viikkokaupalla kestänyt flunssa vaivasi yhä, mutta seinien alkaessa kaatua päälle, oli luonnon helmaan päästävä edes hetkeksi. Ääntä ei kurkusta tullut moneen päivään juuri pihaustakaan, mutta mitäpä sitä metsäpolulla turhia jaarittelemaan. 




Parin kaverin Katariinanlaakso-kuvia katsellessani huomasin lintujen ja oravien ohella ruuan perässä vipeltäviä siimahäntiä. 

Koska paikka kerrottiin varsin yksityiskohtaisesti, osasin mennä vaivatta hollille. Mukaan sattui kamera, joka ei siinä valossa suostunut kunnolla tarkentamaan kohteeseen. Eri vehkeellä hiiristä olisi todennäköisesti saanut enemmän fotoja. 

Aikomus olisi lähiaikoina käydä katsomassa onko ruokintapaikalla vielä vipinää. Mikäli metsähiiriä ei ole popsittu parempiin suihin, saattaa kamera laulaa hoosiannaa.