Tallinna ja Manowar osa 2 - Jytinää Eestissä

Amerikkalainen heavy metal-orkesteri Manowar esiintyi Tallinnassa historiallisilla Piritan luostarin raunioilla viime kesäkuussa kahtena peräkkäisenä päivänä.

Erikoinen keikkapaikka sopi omaehtoiselle yhtyeelle hyvin. Valtavasta äänenvoimakkuudestaan ja ehdottomuudestaan tunnettu Manowar kertoo kappaleissaan muun muassa sodista, viikingeistä ja muista historiallista asioista, joten vanhaa luostaria sopivampaa konserttipaikkaa ei hevillä löydykään.  

Tykästyin Manowariin vuonna 1983, jolloin kuopiolainen kirjekaverini nauhoitti minulle kasetille bändin toisen albumin Into Glory Ride. Kakkospuolen täytteenä oli sittemmin megasuosituksi nousseen Metallican ensilevyn Kill 'em Allin kappaleita. 

Seuraavana vuonna tilasin Fazerin Musiikkikerhosta Hail To England- ja Sign Of The Hammer-lp-levyt. Levyjen kansia on vuodesta 1999 asti koristaneet Manowarin äijien hopeatussilla sutaisemat nimikirjoitukset. 

Kyseinen levykaksikko oli ajankohtainen Tallinnassakin. Bändi nimittäin esitti albumit alusta loppuun; Hail To England kuultiin perjantaina ja Sign Of The Hammer lauantaina. Niiden ohella kuultiin valittuja paloja orkesterin muusta tuotannosta. 

Ennen Manowar-konsertteja nautimme juomia vanhan kaupungin anniskeluravintoloissa. Meininki siellä on tunnetusti vapaampaa kuin Suomessa. Kukaan ei kyttää tekemisiäsi ja terassilla saa istua vapaasti ilman turhaa sääntöviidakkoa.

Perjantain ensimmäinen kuppila oli hauskasti nimetty Barbar Bar. Ravintola vaikutti oikein hyvältä, joskin hieman ahtaalta tällaiseen ihmismäärään nähden. Kesällä tietysti yksi lysti kun pääsi ulos terassille, mutta sateen sattuessa olisi tehnyt tiukkaa. 

Barbar olisi saanut olla kaukaa viisas ja hankkia lisää henkilökuntaa. Takuulla oli tiedossa, että asiakkaita kyseisenä viikonloppuna riittää. Rokkihenkisesti pukeutuneen kaljanmyyjän toiminta oli tuskallisen hidasta tai sitten häntä ei edes kiinnostanut tuon taivaallista.

Eräs Tallinnan baarierikoisuus on brittiläiselle syntikkapopbändille Depeche Modelle omistettu kuppila. Kävin siellä ensimmäisen kerran viitisentoista vuotta sitten. Baari oli näköjään yhä olemassa. 

Vaikka Depeche Mode oli aikoinaan minulle kuin punainen vaate, olen nykyään sitä mieltä, että orkesterilla on ihan hyviäkin kappaleita. Mietityttää vaan baarin henkilökunnan sietokyky, he kun joutuvat päivät pitkät kuuntelemaan yhtyettä nonstoppina. 

Tallinnan uusin rokkibaari on merkillisesti nimetty 300. Siellä tuli poikettua useammankin kerran viikonlopun aikana. 

Kapealla sivukadulla sijaitseva 300 on siitä erikoinen, että baarin terassi on toisella puolella katua. Ratkaisu vaikutti ihan toimivalta, koska liikennettä ei juurikaan ollut. Jos tuossa pitäisi alvariinsa väistellä autoja, saattaisi lonkerot läikkyä ja henkilövahinkoja sattua. 

Baarin omistaja Markus on aiemmin pitänyt Tallinna Rock Cafea. Siellä en koskaan ehtinyt käydä vierailla. Tila oli varmasti iso, koska jopa Manowar soitti kyseisessä paikassa. 300:n seiniä koristaakin vanhat keikkajulisteet, joista Manowarin ohella mieleen jäivät Whitesnake ja Dio. 

Markuksen juttuja kuunnellessa ei olisi millään uskonut häntä paikalliseksi. Tarinoiden puolesta toki, mutta ei kielen. Mies ei nimittäin kuulostanut lainkaan virolaiselta. Harva suomalainenkaan puhuu noin hyvin suomea. 

300:ssa oli paljon porukkaa jo ennen Manowar-konsertteja ja varsinkin niiden jälkeen. Sokkeloisessa vanhassa kaupungissa ei öisin oikein tiennyt mihin suuntaan kannatti painella, joten baarin kulman takana päivystäviä takseille tuli käyttöä.  

Minua pari vuotta nuorempi taksisuhari velotti 20 euroa kyydistä hotelliin. Maksoin sen mielelläni, jotta ei tarvitse haahuilla huppelissa vieraassa kaupungissa. 

Kuski kertoi, että hän oppi suomea 80-luvulla television kautta. "K-Kaupan Väiski ja Nasse-Setä!", hän intoili rattia käännellessään. 

Vähän sutkimpi taksikuski tuli aiemmin illalla tutuksi matkalla Piritasta vanhaan kaupunkiin. Seurasin takapenkiltä taksamittarin raksutusta. Se näytti juuri ennen Viru Hotellia 12,50 euroa. Kas kummaa, hetkeä ennen pysähdystä mittari pomppasi 40 euroon! Tiedä sitten mistä nappulasta kuski oikein painoi. Äijä selitteli lämpimikseen niitä näitä, eikä kuittia tietenkään saanut. 

Tallinnan taksimiehet eivät muutenkaan olleet yhdestä puusta veistettyjä. Tapahtuipa sellaistakin, että kännykkä tipahti taksin takapenkille ja puhelimen omistaja huomasi asian vasta olutterassilla. Elintärkeä laite onneksi saatiin muutamalla pienen selvittelyn jälkeen takaisin. Tuskaiset hikikarpalot virtasivat, mutta episodilla oli onnellinen loppu.  

Matkalla Piritaan aasialainen taksikuski rupesi vahvalla Intian englannillaan tilittämään kuinka karua hänen perheensä elämä Tallinnassa on kun tienaa niin vähän. Suomeen hän ei pääse bussikuskiksi, koska ei osaa pätkääkään kieltä. 

Piritan luostarin raunioilla oli molempina konserttipäivinä täysi hulina. Eräinen tietojen mukaan konserttien kapasiteetti olisi ollut 1200 ihmistä, mutta mielestäni etenkin lauantaina siellä oli enemmän porukkaa. 

Karkean arvion mukaan noin puolet konserttivieraista oli suomalaisia. Törmäsin myös britteihin, puolalaisiin, ruotsalaisiin ja jopa yhteen australialaiseen. 

Aussi ei kuitenkaan ollut sama kaveri, joka aiemmin päivällä sattui olemaan ravintolassa naapuripöydässä. "Do You know Sorjonen?", hän tiedusteli. Ihmettelin tovin mikä helvetin Sorjonen, kunnes mies selvensi tarkoittavansa Ville Virtasen tähdittämää televisiosarjaa. Se kuulemma oli todella hyvä ja näkyi joltain maksukanavalta Australiassa asti. 

Luostarin pihamaalla oli anniskelualueet molemmin puolin rakennusta. Valtavia jonoja muodostui janoisen hevikansan odotellessa ohrapirtelöitään, joista pyydettiin suunnilleen samaa hintaa kuin Suomessakin. Lonkerokin maksoi kympin verran. 

Manowarin lämmittelybändi kumpanakin ehtoona oli tamperelainen Prestige. 

Prestige sai hyvän vastaanoton, vaikka yhtyettä tuskin laajemmin tunnettiinkaan. Vuonna 1989 debyyttialbuminsa julkaissut thrash metal-bändi oli melkein parikymmentä vuotta tauolla, mutta toiminut viime vuosina jälleen aktiivisesti. 

Moni kummasteli miten bändi on päässyt Manowarin lämppäriksi. Satun tietämään sen verran, että kitaristi Jan Örkki Yrlund kuuluu amerikkalaisyhtyeen lähipiiriin. Hän on tehnyt sille kotisivuja, ollut Joey de Maion bassoroudarina ja kiertänyt muutenkin bändin mukana maailmalla. Siinä varmasti syy, miksi Prestige Tallinnassakin esiintyi. 

Kävin molempina iltoina Prestigen myyntikojulla vaihtamassa pari sanaa. Basistilaulaja Aku Kytölän kanssa jutellessani eräs lähistöllä ollut suomalaismies havahtui. "Mitä, puhutteko te Suomea? Soitatteko te täällä?". Aku otti asian kylmän rauhallisesti. "Joo, Suomesta ollaan ja soitettiin juuri äsken. Seuraavaksi lavalle tulee Manowar!". Oli siinä pokassa pitämistä!

Manowarin aikana valot, pyrotekniikka ja muu visuaalinen puoli oli viimeisen päälle kunnossa. Äänentaso puolestaan oli valtava, joskin selkeä. 

Manowar tunnetaan maailman äänekkäimpänä yhtyeenä, eikä sen suhteen tarvinnut Tallinnassakaan pettyä. Minulle olisi riittänyt vähempikin, mutta kerrankos sitä tuutataan niin että varmasti tuntuu. 

Näin Manowarin ensimmäisen kerran talvella 1994 Helsingin Kulttuuritalolla. Äänentaso oli niin kova, että ensimmäisen kappaleen alkaessa lensin penkillä taaksepäin. Selkäranka rytkyi ja sisuskalut velloivat. Tilanne ei ollut erityisen nautinnollinen. 

Tallinnassa puolestaan koin ensimmäisen kerran kautta  konserttihistoriani sellaista, että äänenpaine velloi pakaroissa. Varmasti joillekin moinen hieronta saattoi olla jopa nautinnollista, mutta itse koin tilanteen epämiellyttäväksi. Ja ilman korvatulppia ei olisi pärjännyt millään. 

Konserteista on vaikea löytää muuta vikaa kuin yliammuttu volyymitaso. Tallinnassa ei varmasti ole ennen tällaista koettu. Kaiken kruunasi kunnon ilotulitus konserttien päätteeksi.  

Manowarin johtohahmot, basisti Joey De Maio ja laulaja Eric Adams ovat yli 70-vuotiaita, mutta se ei haittaa tahtia. Adams on ikäisekseen todella kova laulaja, jonka ääni kantoi kappaleesta toiseen kuin tyhjää vaan. 

Bändissä on muutaman vuoden ollut kitaristina tekniikkataituri Michael Angelo Batio. Hän ei kuitenkaan Manowarin puitteissa pääse lurittamaan omiaan, vaan näytti olevan tiukasta bändin ruodussa. 

Manowarin settilistat löytyvät linkeistä:

https://www.setlist.fm/setlist/manowar/2025/pirita-kloostri-varemed-tallinn-estonia-35dd543.html

https://www.setlist.fm/setlist/manowar/2025/pirita-kloostri-varemed-tallinn-estonia-135dd541.html

Alla muutama videoklippi konserteista. Etenkin ensimmäisestä pätkästä, Warriors Of The World, saa hyvän käsityksen erikoisesta konserttipaikasta. 

Tallinna ja Manowar osa 1 - Yleistä

Viime vuoden syyskuun alussa Facebookiin putkahti tieto, että amerikkalainen heavy metal-yhtye Manowar esiintyy kesäkuussa 2025 Tallinnassa Piritan luostarin raunioilla. Vieläpä kahtena iltana peräkkäin. Vanhana fanina olin tietysti kiinnostunut asiasta. Tallinnan reissullekin pääsisi pitkästä aikaa. 

Oletin lippujen menevän kuin kuumille kiville heti aamusta. Kyselin naamakirjassa voisiko joku tuttu hankkia minulle lipun, koska olin itse tuolloin töissä. Siellä kun tehdään selkä vääränä fyysistä työtä, eikä surffailla missään myyntisivustoilla. Moni tuttava puolestaan istuskelee näyttöpäätteen ääressä päivät pitkät.

Tuntui, ettei kukaan ollut halukas auttamaan ja olin jo heittämässä kirvestä kaivoon. Pelastava enkeli kuitenkin ilmaantui pääkaupunkiseudulta. 

Pilvi Telaranta on tuttu nainen Elmu ry:n järjestämiltä Sweden Rock Festival-reissuilta. Osallistuin rientoihin 2000-luvun ensimmäisellä vuosikymmenellä seitsemänä kesänä ja Pilvi oli mukana useamman kerran. Manowar-fanina hän oli itsekin hankkimassa lippua Tallinnaan, joten samalla järjestyi sellainen minullekin perjantain konserttiin. 

Viron matkailuni oli takavuosina hyvinkin vilkasta. Pisin tauko pariinkymmeneen vuoteen oli tämän vuosikymmenen alussa. Ensimmäisenä koronakesänä 2020 Tallink Siljan aluksella tehty risteily Turusta Tallinnaan oli edellinen kosketukseni Viron maaperälle. 

Kiinnostukseni Viroa kohtaan ei kuitenkaan ole missään vaiheessa vähentynyt. Ei vaan ole tahtonut löytyä samanhenkistä matkaseuraa. Toki koronarajoituksetkin vaikuttivat, vaikka noin ylipäätään epidemia ei elämääni juuri muuttanutkaan. Samalla tavalla kävin töissä ja kaupassa kuten ennenkin.  

Takavuosina Viron matkoilla oli usein mukana työkaverini Sunttu. Hänen lopettaessa ulkomaanmatkailunsa, menetin samalla hyvän matkakumppanin. 

Ensi kesänä tosin toivon mukaan toteutuu jo vuosia kaavailtu automatka Viron Hiidenmaalle ja Saarenmaalle. Sinne olisi aikomus lähteä samalla porukalla kuin muutamalle aiemmallekin reissulle. Allekirjoittanut, MP Vanne ja Sunttu. 

Turussa järjestettiin Tallinnan Manowar-konserttien kanssa samaan aikaan "Suomen suurin rockfestivaali"-sloganilla varustettu Rockfest. Ensimmäistä kertaa kaupungissa nähty tapahtuma jäi samalla ilmeisesti myös viimeiseksi, koska sitä ei ensi vuonna ole. 

Syynä moiseen lienee huono lippumenekki, jonka aiheuttajaksi arvelen pääkaupunkiseudulta tulevien asiakkaiden Turku-boikotoinnin ohella tapahtuman sekavaa ohjelmistoa. Kolme päivää melkoista sillisalaattia kalliiden lippujen kera ei ollut toimiva yhdistelmä.

Olisin toki ilman Tallinnan matkaa mennyt Rockfestiin ainakin päiväksi. Aikainen matkaanlähtö kuitenkin painoi sen verran päälle, että oli jätettävä juhlien torstainen Judas Priest-iltakin väliin. Periaatteessa se olisi voinut onnistua parin tunnin yöunilla, mutta kostautunut heti seuraavana päivänä. 

Lähtöaamuna, perjantaina 13. kesäkuuta, oli ilmassa pientä säätöä. Se saattoi johtua epäonnen päivämäärästäkin, mene ja tiedä, mutta ainakin tuli kiire. Kellotin kävelymatkan Turun Martista nykyiselle juna-asemalle Logomon sillan kupeeseen 32 minuuttiin. Sopii pistää paremmaksi! 

Kupittaan asemalta junaan hyppäsi vanha kaverini Jani Pirilä, joka alla olevassa kuvassa nauttii Tallinnan Kieg in de Kök-linnoitusmuseossa olutta Vana Tallinn-liköörin kera. 

Hän hankki Manowar-biljettinsä paljon minua myöhemmin. Oletuksistani huolimatta niitä ei myytykään heti ensimmäisenä aamuna loppuun, vaan ilmeisesti vielä konserttipäivinä luostarialueelle pääsi jos sinne halusi. 

Jo aiemmin selvisi, että Pirilällä oli lippu molemmille konserttipäiville. Päätin itsekin, että kun kerran Tallinnaan asti mennään, hommaan myös lauantaiseen konserttiin sisäänpääsyn. 

Ikaalisten Matkatoimisto mainosti Manowar-matkaa hotellipaketin kera. Se sisälsi sopivasti lauantain konserttilipun, kun jo hankittu oli perjantaille. Järjestely tuli vähän kalliimmaksi, mutta samalla löytyi majoituspuoleen ratkaisu. Piriläkin majoittui samaan hotelliin, Tallinnan vanhassa kaupungissa sijaitsevaan Ibis Styles Hoteliin. 

Tallinnassa keli suosi. Vaikka kesäkuu oli muuten kylmä ja tuulinen, osui tähän viikonloppuun mahtava ilma. Vanhan kaupungin nähtävyyksiä ja terasseja kierrellessä soijaa pukkasi, mutta tulipa pitkästä aikaa nähtyä historiallista hansakaupunkia. 

Manowar-viikonloppu oli Tallinnassa huomattu jopa museoissa. Esimerkiksi Kieg in de Kökin opas arvasi oitis habituksestamme meidän olevan menossa Manowarin konserttiin. Varmasti erikoislaatuinen ja historiallinen konserttipaikka oli paremmin hänen tiedossaan kuin joku laitakaupungin halli. 

Nelli Ruissalon ruskassa

Nämä kuvat otettiin tuulisena viikonloppuna lokakuussa Turun Ruissalossa. Mallina oli tuttavapariskunnan tytär Nelli. 

Nellin kanssa kävimme jo syyskuun puolella Ruissalon Kuuvassa sijainneella auringonkukkapellolla. Illansuussa valo oli aavistuksen turhan jyrkkä, mutta tuli sieltäkin jonkun verran kelvollisia ruutuja. 

Lokakuisena sunnuntaina oli tarkoitus oli tavoitella kuviin syysruskaa. Päivää aiemmin riehunut syysmyrsky oli osin laantunut ja paikka paikoin oli jopa täysin tyyntä. Tippuneita lehtiä oli myräkän jäljiltä varmasti normaalia enemmän.

Mielessäni oli parikin miljöötä Ruissalon alkupäästä Marjaniemen kartanolta. Rantaan ei kuitenkaan ollut ankaran viiman vuoksi mitään asiaa ilman pilkkihaalareita. Sen sijaan luontopolun varrelta löytyi tuuleton paikka, jota olen joskus aiemminkin käyttänyt. 

Pikku-Pukin promenadin alkupäässä sijaitsevilla Krimin sodan (1854-1855) aikaisella venäläisellä tykkipatterilla ei tuullut pätkääkään. Kapuamisen ylös kivirakennelmalle olisi toki voinut suorittaa helpomminkin kuin jyrkkää rinnettä pitkin, mutta ainakin alas pääsi turvallisesti rappusia käyttäen. 

Lopuksi kävimme Turun Seudun Hengitysyhdistyksen hallinnoimassa Toivonniemessä. Hiljaista oli sielläkin tähän aikaan vuodesta. Suosittu rantasaunakin säpissä kesäkauden päätyttyä. 

Mielestäni kuvista tuli kivoja, vaikka uuden kameran toiminnot olivatkin välillä hiukan hakusessa. Mikäli Nelli tulee ensi vuoden puolellakin malliksi, toivon mukaan kamera pelaa silloin jo sutjakkaammin.