Vepsän muinaistulet 2026

Muinaistulien yö on elokuun viimeiseen viikonloppuun sijoittuva juhla, jota vietetään eri puolilla Itämerta. Muinaistulilla tarkoitetaan varoitustulia, joita käytettiin vihollisesta varoittamiseen. Tapahtuman perinne alkoi kuitenkin vasta 1992 vietetystä Suomen itsenäisyyden 75. juhlavuodesta. 

Vepsän ulkoilusaaressa Turussa ei ole kokkoa ollut enää vuosiin. Homma lopahti siihen, että paikalle, jossa kokko yleensä oli, kaivettiin viemäristöä. Kuulemma siihen kohtaan ei voi enää tulia sytytellä. 17 hehtaarin saarella ei ilmeisesti ole toista tarkoitukseen sopivaa paikkaa. 

Viime vuonna Vepsän hiekkarannalla paloi kymmenkunta jätkänkynttilää. Se oli mielestäni erinomainen ratkaisu. Nyt tällaistakaan ei toteutettu. 

Tulien sijaan saaren ravintolassa oli peräti kaksi eri esiintyjää. Ensin trubaduuri Archie Cruz, joka veti tyylillä hyvin valittuja biisejä artisteilta kuten Ozzy, Metallica ja U2. Illan päälle Jori Otsa orkestereineen valtasi estradin soittaen vanhoja iskelmiä uusina sovituksina.

Vaikka saaren vuokramökit olivat täynnä, jostain syystä ihmisillä ei ollut ymmärrystä osallistua karkeloihin. Vaikea ymmärrää miksi, kun kerrankin oli ohjelmaa tarjolla!  

Oma muinaistulien juhlintani alkoi jo hyvissä ajoin päivällä. Bluetooth-kaiuttimesta käsin kuulunut erinomainen populaarimusiikki ja runsas juomapuoli pitivät tunnelmaa yllä. 

Terassin katonrajassa killunut haarapääskyn pesä muodostui pienoiseksi ongelmaksi. Linnunpaskaa nimittäin tippui tasaisin väliajoin lattialle. Mökille tullessamme laudoituksella oli jo ravintolapizzan kokoinen läjä.

Ratkaisu ongelmaan oli lattian pahvitus ja ns. paskalippa, jonka avulla sai pahimmat pommit jäämään yläilmoihin. Seuraavana päivänä jätöksiä oli kertynyt siihen suunnilleen cd-levyn halkaisijan verran. 

Pääskynpesät olivat ennen Vepsän mökkiterasseilla yleisiä, mutta en ole muutamaan vuoteen ilmiöön törmännyt. Kuulemma kukaan muu ei ollut pesästä saaren henkilökunnalle huomauttanut. Eivätkä hekään näemmä olleet ulosteläjästä piitanneet, vaikka sitä luulisi kertyneen lattialle pitkin kesää. Pääskyt tekevät suven aikana kaksi poikuetta ja ensimmäiset tiput lähtevät maailmalle juhannuksen tienoilla. 

Trubaduuri Archie Cruz. 

Jori Otsa orkestereineen.

Karoliina Krookilassa

Huomasin viime syksynä sosiaalisen median valokuvaajaryhmästä varsinaissuomalaisen harrastajamallin Karoliinan. Näyttävä nuori nainen oli kuvissa kuin kotonaan. Ajattelin heittää viestillä ja kysyä, jos hänellä olisi kiinnostusta minunkin kamerani eteen. 

Aikatauluja vaan oli vaikeaa saada sopimaan, koska ilmojen haltiat eivät olleet järin suotuisia. Loppuvuonna satoi päivittäin yli kaksi kuukautta. Kun viime keväänä yhtenä lauantaina piti ottaa kuvia, kova tuuli ja räntäsade tietysti estivät moisen.  

Vihdoin heinäkuun alussa onnisti. Olin jo keväällä miettinyt kuvauslokaatioksi Krookilan kotiseutukeskusta Raisiossa. Siitä pidettiin kiinni. 

Aluksi ihmetytti Krookilan parkkipaikalla ollut väki. Sitä oli kuin isommissakin juhlissa. Syyksi paljastui lounasaika, jonka perusteella kotiseutukeskuksen kuppila on varsin suosittu. Sakkia ei onneksi eksynyt kuviin mukaan. 

En huomannut kysyä kauanko Karoliina on malleillut, mutta ainakin hän oli kuin vanha tekijä kameran edessä. Ei pahemmin tarvinnut ohjailla. Katsoimme sopivat miljööt yhdessä ja sitten vaan Nikon laulamaan. 

Odottelen kovasti jo jatkoakin, jos vaan syksyllä aikataulut sopivat yhteen. Mielessä on eräs kuvauspaikka, joka sekin sattumalta sijaitsee Raisiossa. 

Päiväreissu Hankoon

Viime vuoden syksyllä törmäsin sosiaalisessa mediassa Multiexpertit Oy-nimiseen matkatoimistoon. Turkulaisfirma on etenkin tämän vuoden puolella järjestänyt reissuja sinne sun tänne, muun muassa Hangon matkan lauantaina 8. päivä elokuuta. 

Kun Turusta pääsi päiväksi Hankoon vaivaisella kahdellakymmenellä eurolla, oli suorastaan pakko hypätä kyytiin. Huokea hinta ja hyvä ajankohta saivatkin ihmiset liikkeelle, kun peräti 130 ilmoittautui mukaan. Matkaan lähdettiin kahdella bussilla, joihin mahtui huimat 67 osallistujaa per auto. 

Mainostelin matkaa tutuille, mutta monilla tuntui olevan muuta menoa. Tai sitten niinkin hieno kohde kuin kesäinen Hanko ei yksinkertaisesti kiinnostanut. Olisi ehkä kannattanut, koska lauantaille osui keliltään täydellinen kesäpäivä ja Suomen eteläisimmissä kaupungissa riitti nähtävää.

Matka suuntaansa kesti noin kaksi tuntia. Perillä Hangossa olimme neljä tuntia. Siinä ajassa ehti yhtä sun toista, jos vaan pisti jalkaa toisen eteen. 

Mikäli ei jaksanut kävellä, sai rantaravintoloissa ainakin lompakkoa kevennettyä. Oli meinaan sellaiset turistihinnat, ettei maha pahemmin vaatinut murkinaa ruokalistojen hintoja katsellessa. 

Turisteja Hangossa riitti, vaikka heitä ei kuvissa juurikaan näy. Porukkaa rantakuppiloissa seuratessani, huomasin pääkaupunkiseudun olevan hyvin edustettuna. Sen kuuli murteesta ja päällekin päin huomasi, etteivät he ole saapuneet tänne Lokalahdelta tai Luvialta. 

Omaan ja kaveriksi matkalle lähteneen Tinnin ohjelmistoon kuuluivat Hangon Casinon takaa alkava Rakkauden polku ja Vartiovuorella sijaitseva vesitorni. Molemmista aukesi upeat näkymät merelliseen Hankoon. 

Puistovuorilla olevan Rakkauden polun varrella on mannerjäätikön siloittelemia kallioita ja hiidenkirnu. Vuori huvimajoineen oli 1900-luvun alussa suosittu virkistysalue kylpylävieraiden keskuudessa ja on edelleenkin kaupungin ulkoilupaikkojen aatelia. 

Hangon Casino on 1897 valmistunut Hangon Kylpyläpuistossa sijaitseva puinen ravintolarakennus. Kyseessä on yksi kaupungin tunnetuimmista rakennuksista, mutta ei ihme kyllä ollut auki. Se on kuulemma nykyään tilausravintola ja yksityistilaisuuksia varten. 

Hangon reissailuni on vuosien varrella ollut vähäistä, joskaan ei olematonta. Esimerkiksi Casinolla kävin kesällä 2018 legendaarisen Uriah Heepin konsertissa. Siitä enemmän linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2018/08/uriah-heep-hangossa.html  

Upeasta Tulliniemen luontopolusta puolestaan löytyy tarinaa linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2025/05/pitkaperjantaina-tulliniemessa.html

Lummelammikon elokuuta

Iltavuoroviikoilla tulee liikuttua aika nihkeästi ennen töihin lähtöä naapurikuntaan, mutta sitäkin välillä tapahtuu. Eilen kävin Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. 

Mielessäni oli etenkin yksivuotiset koristekasvit, jotka syyskesällä ovat parhaassa terässä. Niiden ympärillä liitelee parhaimmillaan uskomaton määrä perhosia. Ilmeisesti kovinta ryntäystä pitää odotella vielä viikon tai pari. Nyt ei siivekkäitä vielä pahemmin ollut.

Kävely lummelammikoille sen sijaan tuotti tulosta enemmän kuin odotinkaan. Peräti kolme rantakäärmettä sukelteli muutaman metrin säteellä. Välillä matelijat haukkasivat happea ja pysähtyivät lumpeenlehtien sekaan. 

Muutaman vihreän ruokasammakonkin bongasin aikani lammelle tähyiltyäni. Värinsä puolesta pallosilmät sulautuvat kasvuston sekaan niin hyvin, että niitä on todella vaikea erottaa. 

Liejukanat poikasineen kiisivät pitkin lampea. Tällä kertaa linnut päästelivät ääniäkin, kun yleensä on ollut hiljaista. 

Lammen partaalla tapasin puheliaan naisen kamera tanassa. En muista häntä aiemmin nähneeni. Työkaverini tiesi oitis kenestä on kyse, kun illalla asiasta kerroin. 

Vuoden verran kuvaamista harrastaneen naisen kamera objektiiveineen oli valtavan kokoinen. Kuulemma hintaa moiselle vehkeelle kertyi viisi tuhatta euroa. Olen harrastanut kuvaamista kolmisenkymmentä vuotta ja kolmen kamerani yhteishinta huitelee jossain kahden tonnin kieppeillä. Ehkä minullakin on sitten isona varaa moiseen.