Saaronniemen luontopolulla 19. huhtikuuta

Viime viikonloppuna oli sen verran lämmin keli, että Turun Ruissalon Saaronniemessä talsiessa tuli oikein hiki.

Tällä kertaa lenkkinä ei ollut perinteinen Kolkannokka, vaan leirintäalueen vastaanottorakennuksen ja koirapuiston vierestä lähtevä luontopolku.

Luontopolulta käsin näkyy hyvin Suomen suurin siirtolohkare, Saaronniemen ja Iso-Kaskisen saaren välissä oleva Kukkarokivi.

Massiivistä möhkälettä, joka kuvan vinkkelistä muistuttaa hieman  sammakkoa, ei oikein voi olla huomaamatta. Tosin uskoisin siihenkin monien pystyvän.

Koitin katsella kivikkoja ja polun ympäristöä jos sattuisi käärmeitä näkymään. Tähän aikaa keväästä niitä on jo liikkeellä ja erottuvat paremmin maastossa kun kasvillisuus ei ole vielä vihreää. Mutta eipä tietenkään näkynyt ainuttakaan.

Sunnuntai taisi olla kuluvan vuoden lämpimin päivä. Oli niin hieno ilma, että jos samanlaiset kelit jatkuvat ja korona jyllää vielä kesän kynnykselläkin, saattaa Saaronniemi olla täynnä porukkaa kokoontumiskielloista huolimatta.

Kevättä Pikku-Pukin rantapromenadilla

Kuten tarkkasilmäinen blogini vakiolukija Matti Viki Vikström ehti jo lauantai-iltana kertoa, on täältä kadonnut kuvia kuin tuhka tuuleen! Tämä on tapahtunut jossain vaiheessa lauantaita 18. huhtikuuta.

Blogger-palveluntarjoajaan on ilmeisesti tullut jonkinlainen häiriö. Ainakin lähiaikojen postaukset kuten Paimion Vähäjokipolulla ja Pääsiäsireissu osa 2 - Vepsä ovat tällä hetkellä kokonaan kuvien osalta puuttellisia. Mystistä ja erittäin ikävää.

Diiskuneiti-blogia pitävä ja tietotekniikasta paljon ymmärtävä tuttuni Diina-Maria Laakso puolestaan infosi, että eipä auta kuin odottaa. No, jollei Blogger korjaa asiaa, täytyy itse ruveta uudelleen latailemaan kuvia oikeisiin paikkoihin. Harmittaa jo valmiiksi, koska kyseessä on vaativa homma.

Diinan blogi on eri palvelimella ja uteliaat voivat katsoa hänen juttujaan osoitteesta https://diiskuneiti.vaikuttajamedia.fi/

Käväisin tänään Turun Ruissalon Kansapuistossa, josta jatkoin kamera kaulassa viehättävälle Pikku-Pukin rantapromenadille. 

Kevät on edistynyt Turun seudulla oikein mukavasti. Sinivuokkoja bongasin jo 25. maaliskuuta, mutta nyt on valkovuokkojakin alkanut putkahdella sinne tänne.

Pääsiäisreissut osa 3 - Westerholminpolku

Pääsiäisen viimeisenä päivänä riitti vielä tarmoa lähteä luonnon helmaan. Paikaksi valikoitui Nauvo ja tarkemmin Westerholminpolku.

Westerholminpolku on kuntaliitosten myötä Paraisiin kuuluvan Nauvon Ernholmin saaressa sijaitseva luonto- ja kulttuuripolku. Se vihittiin käyttöön kesäkuussa 2014 Nauvon kirkonkylän Eteläsatamassa olevalla torilla.

Westerholminpolku on omisttettu suomalaiselle maisemamaalarille Victor Axel Westerholmille. Vuonna 1860 Turussa syntynyt Westerholm vietti lapsuutensa ja nuoruutensa mummonsa Maria Henriksdotterin luona Nauvon Ernholmin saaressa.

Vaikka jonkinasteinen maalaustaiteen ystävä olenkin, on Westerholmin kaltainen suurmies jäänyt vallan paitsioon. Niinpä lähdin toisena pääsiäispäivänä työkaverini Petterin kanssa intoa puhkuen kohti Saaristotietä ja Nauvoa.

Kuvittelin reitin alkavan vilkkaan venesataman päädystä ja kiertelevän jossain kirkon takana, mutta asia olikin aivan toisin. Torilta piti mennä jonkun matkaa takaisin Turun suuntaan, jotta pääsi Krouvinsillan yli Ernholmin saarelle.

Westerholminpolku oli minun silmiin tyypillistä talousmetsää, jossa meri pilkotti vähän väliä. Alkupätkän vanha laidunmaa oli oikeastaan ainoa, joka selkeästi muistutti meren läheisyydestä.

Vaikka historiasta kertovia infokylttejä oli siellä täällä ja puisia opastustappeja osoittamassa polun suuntaa, huomasin jälkikäteen, että reitiltämme jäi pois Jeturkastin näköalapaikka ja pronssikautinen hautamuistomerkki. Tiedä sitten missä vaiheessa sinne olisi ollut pitänyt kavuta. Uskollisesti merkkejä seuraten näin ei kumminkaan käynyt.

Gåshomin soratielle päädyttyämme vastassa oli myös puutteellinen viitoitus; yksi tappi tienposkessa, josta ei tiennyt kumpaan suuntaan jatketaan. Oikealle kääntyessämme päätyimme omakotitalon pihalle ja vasemmalle mennessä postilaatikolle, johon olisi voinut jättää viestin ilmeisesti polun hoitajille. Siitä oli kivenheitto Saaristotielle.

Saaristotieltä kävelimme vanhaan Ernholmin kylään ja sieltä Krouvinsillan yli takaisin torille kirkonkylään.

Metsässä ja luontopoluilla on yleensä mukava tallustella, niin nytkin, mutta puutteellisesta viitoituksesta on annettava moitteita.

Tästä ei kuitenkaan pidä pelästyä. Polku on varmasti paljon antoisampi jos sen osaa mennä kokonaan. Tiedä sitten mikä töppi meille kävi. Ehkä joskus koitetaan uusiksi.

Joku varmasti kummastelee intoani liikkua ulkona ja luonnossa koronapandemian aikana. Koska syyskuusta maaliskuuhun satoi, eikä ulkoilu ollut oikein mahdollista, koitan nyt liikkua sen mitä koronan puitteissa on mahdollista ja noudattaa järkevää varovaisuutta.

Ruuhkaisilla luontopoluilla kuten Kurjenrahkan kansallispuiston Savojärven kierroksella en ole tänä vuonna käynyt. Tunnen paljon muitakin paikkoja.

Töissä käyn normaaliin tapaan, korona ei ole muuttanut sitä yhtään mihinkään. Paketteja kun ei liikutella etätyönä.

Tuotantohallissamme on aivan samanlainen tohina kuin ennenkin, mitä nyt käsidesipulloja on tuotu ovien eteen ja taukotiloihin sekä pidetty infoja. Muuten työskentelemme minun nähdäkseni kuten aiemminkin.

Pääsiäisreissut osa 2 - Vepsä

Pääsiäislauantaina oli mämmin syömisen sijaan tilaisuus lähteä grillaamaan makkaraa Turun kaupungin ulkoilusaareen Vepsään.

Nousu paattiin tapahtui puoliltapäivin Ruissalon kärjestä Saaronniemestä. Vaikka tuulta oli paikoin paljonkin, ei merellä ollut pahemmin aallokkoa. Mitä nyt muutama pärske tuli matkalla, mutta aika äkkiä kuteet kuivuivat perille päästyämme.

Olin aluksi vähän skeptinen miten päivä kuluu ja tarkeneeko Vepsässä olla monta tuntia. Seurueemme tunsi saaren läpikotaisin, eikä aurinkoisia tuulettomia paikkoja ei tarvinnut kauan etsiä.

Samaa tahtia kuin eväspulloni hupeni, alkoi turha kiirekin poistua. Lopulta reissu venyi iltaan asti.

Muutama muukin venekunta oli liikkeellä. Ravintolan viereisellä grillauspaikalla törmäsin raisiolaispariskuntaan, jonka olen muutaman kerran ennenkin nähnyt Vepsässä.

Huoltolaiturilla oli polttopuita useampikin suursäkillinen, joten ei tarvinnut surkutella miten eväät saa kuumaksi.

Valkoposkihanhet olivat jo tulleet saarelle. Näin arvelinkin, koska Ruissaloon ilmestyi taannoin valtava lauma. Bongasin myös kanadanhanhia, meriharakoita, kyhmyjoutsenia, merimetsoja ja lokkeja.

Laiha käärmekin löytyi metsästä. Rantakäärmeeksi sen tulkitsin värin ja pituuden perusteella.

Helmikuun lopulla riehunut myrsky oli jättänyt jälkensä Vepsäänkin. Meri oli käynyt aivan kuppilalla asti, kasaten pihalle oksia ja kaislamattoja. Mökkien 6 ja 7 edustat olivat niin ikään olleet lätäkön vallassa.

Harmikseni en ottanut kameraa mukaan. Laukku painoi muutenkin ja pelkäsin sen huonolla tuurilla joutuvan veden varaan. Vepsässä olisi tietysti ollut vaikka mitä kuvattavaa ja jouduin tyytymään kännykkäräpsyihin.

Saapa nähdä miten Vepsän avajaisten kanssa käy. Vesibussiliikenteen ja saaren kesäkauden pitäisi alkaa kesäkuun alussa. Olimme vähän sitä mieltä, että tokkopa koronatilanteen takia näin kumminkaan tapahtuu, mutta toivotaan parasta.

Pääsiäisreissut osa 1 - Helsinginrannan louhospolku

Pitkäperjantaina oli asiaa kotikonnuille Kustaviin. Samalla reissulla ajattelin käydä Taivassalon Helsinginrannassa, koska hiljattain katsomani Luonto Plus-ohjelman jakso kertoi siellä olevasta luontopolusta.

Edellisestä käynnistäni Helsinginrannassa olikin jo aikaa. Taitaa mennä jonnekin 90-luvun lopulle.

Paikattu öljysoratie tuntui loppumattomalta ja vaihtui Helsinki-tienviitan kohdalla hiekkatieksi.
Kylä oli pienempi kuin muistinkaan, eikä siellä ainakaan tähän vuoden aikaan ollut juurikaan nähtävää.

Vanha lossiranta sen sijaan näytti sellaiselta kuin muistinkin. Siitä on aikoinaan päässyt Kustavin Rahinrantaan, jossa on vastaava vanha laituri.

Se, mitä lähdin etsimään eli Helsinginrannan louhospolku, oli kuitenkin vielä näkemättä. Ja olisi jäänytkin näkemättä, ellen olisi käyttänyt vanhaa kunnon konstia. Veivasin nimittäin ikkunan auki ja kysyin neuvoa ohikulkijalta.

Kävelyllä ollut vanhempi herra osasikin missä louhospolku sijaitsee. "Se on tuolla uimarannan takana, ei täällä muita polkuja ole".

On se vaan kumma, ettei uimarannan kyltin viereen voi naulata edes jotain pientä vaivaista opastetta, jotta uteliaat löytäisivät perille. Ei luulisi olevan ylivoimainen suoritus.

Uimaranta on hiljattain pantu uuteen uskoon. Oikein mukavan oloinen paikka. Tiedä sitten kuinka paljon siellä kesäisin tuulee, nyt ainakin sai pitää hatustaan kiinni.

Luontopolku ei ole kovin pitkä, mutta tällaisena historiallisena katsauksena ajaa hyvin asiansa. Polun varrelta löytyi infokylttejä sieltä täältä.

On täytynyt olla kovaa touhua porata ja siirrellä valtavia kivimöhkäleitä sen aikaisilla vehkeillä . Rääpe- eli hukkakivien osuus on vielä nykyäänkin peräti 70-90 prosenttia, mikä tuntuu sulalta hulluudelta.

Naapurikunnassa Vehmaalla on samantyyppinen, joskin laajempi Tummamäen luontopolku, jossa kannattaa ehdottomasti käydä. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2013/10/tummamaen-luontopolku-vehmaalla.html