Gdanskin matka osa 2 - Toisen maailmansodan museo

Puolan Gdanskiin avattiin vuonna 2017 Toisen maailmansodan museo. Paikkana Gdansk onkin mitä sopivin tällaiselle rakennukselle, koska samasta kaupungista, tuolloin tosin vielä Danzig-nimisenä, alkoi toinen maailmansota 1. syyskuuta 1939.

Olin kuullut eräältä työkaveriltani juttua, että museossa voi vierähtää koko päiväkin. Niin iso se kuulemma on. Näin ei kumminkaan käynyt, koska vastoin ennakkokäsitystäni sotamuseo sijaitsi pelkästään talon alimmassa kerroksessa. Korkean rakennuksen maanpäällissä osassa on kirjasto ja jotain aivan muuta kuin sotahistoriaa.

Yritimme jo heinä-elokuun vaihteessa tehdyn lomareissumme ensimmäisenä päivänä päästä museoon, mutta se osoittautui mahdottomaksi. Jonossa oli satoja ihmisiä, eikä ainakaan minun hermoni kestä sellaista odottelua jos ei ole aivan pakko.

Pakkohan ei ollut, joten seuraavana aamuna olimme heti kymmeneltä paikalla. Niin oli myös pari-kolme sataa muutakin. Nyt emme enää perääntyneet. Kovin tuntui olevan suosittu talo!

Lipunmyyntiluukulla virkailija ei ruuhkasta huolimatta kiirehtynyt lainkaan, vaan mumisi kaikessa rauhassa jotain mistä en saanut selvää kaiken hälinän keskellä. Sain kumminkin lippuni ostettua ja tein tilaa seuraavalle. Mutta merkillisen kauan kesti.

Ei mikään ihme jos jonoja muodostuu, kun lipunmyyjien työmoraali on tällainen. Ilmeisesti tapa on entisaikojen kommunismijärjestelmän jäänteitä. Suomesta en heti edes muista missä olisin joutunut yhtä hitaan palvelumyyjän uhriksi. Mutta kai heitäkin vielä on.

Toisen maailmansodan museota rakennettiin pitkään. Se ei suinkaan esittele toista maailmansotaa pelkästään Puolan suhteen, vaan vuosina 1939-1945 riehunutta sotaa kaikkinensa.

Näyttelytiloja kierrellessäni tosin huomasin, että vitriinien ja seinien tekstit olivat täysin puolalaisten näkökulmasta kirjoittuja. Mutta se lienee luonnollista kun kerran Puolassa ollaan. Suomalaisilla olisi varmasti oma kantansa vastaaviin asioihin.

Museo on selkeä, tilava ja jaettu eri osioihin. Varmasti kaikki osa-alueet sotapropagandasta, Suomen talvisodasta juutalaisten kansanmurhan kautta Italian päämies Mussoliniin on käsitelty.

Näyttelylavastukset ovat todella komeita ja autenttisen näköisiä. 1940-luvun puolalainen kauppakatu ja pommitetut rauniorakennukset tankkeineen saivat melkein haukkomaan henkeä. Vanhat, komeat propagandajulisteet lämmittävät taiteellisuudellaan varmasti kovimmankin pasifistin silmää.

Gdanskin matka osa 1 - Yleistä

Heinäkuun viimeisellä viikolla matkustin työkaverini Sunttu Sundellin kanssa Puolan Gdanskiin. Kesälomani alkoi sopivasti samalla ja mikäpä sen mukavampaa kuin lähteä reissuun.

Tämä oli kolmas kerta kun kävin Gdanskissa ja viides matkani Puolaan. Aikaisemmat Gdansk-visiittini ovat olleet keväällä 2012 ja kesällä 2016.

Varasin matkan Ebookersin kautta joskus toukokuun puolella. Hintaa kertyi 135 euroa per nuppi, sisältäen lennot ja hotellin kolmeksi yöksi. Kone lähti Turusta ja matka-aika Gdanskiin oli vain reilu tunti.

Lentoajat osuivat mennen tullen iltapäivään, joten kentälle pääseminen ei ollut mikään ongelma kummassakaan päässä.

Hotelli Zefiro Stejennasta oli ennalta tiedossani vain se, ettei siinä ole vastaanottotiskiä tai muitakaan palveluita. Gdansk oli kahdelta edelliseltä käynniltä sen verran tuttu, että osasin tulkita kartasta talon sijainnin. Valinta tapahtui sen ja edullisen hinnan perusteella.

Käytän kaupunkilomia etsiessäni Ebookersissa ja Booking.comissa aina kohtaa lennot+hotelli. Monelle tutulle tämä ei mene millään jakeluun, vaikka olen usein koittanut selittää asiaa. En nyt enää muista mitä lennoista ja hotellista olisi joutunut erikseen maksamaan, mutta reilusti enemmän kumminkin.

Vanhaan kerrostaloon hieman Gdanskin ydinkeskustan ulkopuolelle äskettäin remontoitu kämppä oli parempi kuin mitä kulahtanut talo antoi ulkoapäin odottaa. Taksi ei tosin meinannut kirveelläkään löytää perille, joten suhasimme lähikortteleita edestakaisin varmaan vartin verran.

Hotellimme sijaitsi Gdanskin telakan portin, nuorison suosiman bunkkeribaarin ja uuden sotamuseon välimaastossa. Alue ei ehkä yöllä vaikuta turvalliselta, eivätkä remontin tarpeessa olevat talot välttämättä vedä puoleensa, mutta emme kokeneet mitään ongelmia reissumme aikana. Kovin oli rauhallista.

Väillä puistoisella takapihalla hääri satunnaista porukkaa, pikaisella vilkaisulla vanhoja mummoja ja resupekkajuoppoja. Kukkaruukut oli täytetty tyhjillä pulloilla seurustelun ohessa. Puolassa ei ilmeisesti vieläkään ole pullokierrätystä. Kummallista nykyaikana.

Muutenkin melkein kaikki EU-määräykset tai sellaisiksi Suomessa tulkittavat toimet ovat Puolassa paljon löysemmässä kuin meillä. Hotellin lähellä pikkukaupassa lentelivät kärpäset ja elintarvikkeet olivat huoletta vitriinissä vähän kuin vanhassa kotimaisessa elokuvassa. Eikä kukaan siitä valittanut.

Mainitsemani Bunkier-kuppila on oikeasti vanha bunkkeri. Suomessa sellainen saisi tuskin olla anniskeluravintolana, koska paikan valaistus on minimaalinen sekä kompuroimisen ja eksymisen vaara ilmeinen. Mutta Puolassa ei olla niin turhan tarkkoja.

Gdanskin valinta matkakohteeksi tuli pääasiassa siitä, että sinne pääsee edullisesti Turusta ja paikan päällä on edullista. Kaljan hinnat olivat tosin nousseet kolmessa vuodessa selvästi, mutta eipä se suomalaiselle vieläkään kallista ole. Iso tuoppi ja Jägermeister-shotti taisi olla yhteensä neljä euroa laaki. Kyllä niitä sitten menikin, kun löysin vanhasta kaupungista "kantabaarini" Tabakan.

Tabakassa janoa sammuttamassa ollessamme japanilainen reppureissaajaa tuppautui pöytäämme. Heppu jutteli aikansa niitä ja näitä, kunnes kertoi olevansa taikuri. Oli kuulemma kiertänyt Eurooppaa jo kuukausia tienaten elantonsa tempuillaan. Suntun tupakkeja näkymättömiin taikoessaan hän heltyi sitten kysymään ruoka-apua, mutta baarissa ei ollut muuta kuin juotavaa tarjolla. Ostin hänelle oluen.

Tapanani ei ole lomilla maata ja ihmetellä missään hotellihuonessa, vaan kierrellä ja kaarrella pitkin poikin lomakohdetta ehkä vähän liiankin kanssa. Paikallisista nähtävyyksistä oli etukäteen mielessä vaatimattomat kolme kohdetta, jotka kaikki toteutuivatkin. Nähtyä tuli toisen maailmansodan alkamispaikka Westerplatte, uusi sotamuseo (The Museum Of Second World War) ja Gdanskin naapurikaupunki Sopot. Niistä tarkemmin seuraavissa blogikirjoituksissa.

Somersojan Pocahontas

Varsinaissuomalainen harrastajamalli Katarina on lähivuosina ollut usein mallinani. Näin myös elokuun puolivälissä, jolloin kuvauspaikkanamme oli Somersoja Raisiossa.

Katarinalla oli mielessä intiaaniteema. Se kuulosti toimivalta ja hänen ehdottamansa kuvausmiljöökin osoittautui vallan mainioksi siihen tarkoitukseen.

Somersoja oli minulle aiemmin vain nimenä tuttu. Kerran poikkesin Kustavintieltä sitä puolittain etsimäänkin, mutta autosta käsin näin vain vanhakantaista pientaloasutusta.

Olin nähnyt paikasta kuvia sosiaalisen median luontokuvaryhmissä. Epätarkoista ja huonosti sommitelluista kännykkäräpsyistä ei kuitenkaan saanut paljoa irti. Pääsikin täysin yllättämään, että koskimainen metsäpuro oli noin iso ja komea.

Virtaavan veden kohina oli niin kova, etten kuullut puron toiselle juuri mitään. Kommunikointi Katarinan kanssa onnistui kumminkin aika vaivattomasti. Valoakin metsässä riitti ainakin sen verran kuin tarvitsi.

Somersojan polunvarren auringonkukkapelto oli tuossa vaiheessa elokuuta oli vielä vaatimaton. Sitä olisi muuten voinut hyödyntääkin. Auringonkukkien sijaan lähistöltä löytyi viljapelto, jossa kuvasimme purolta päästyämme.

Ideana Somersojan keikka oli erinomainen. Kuvatkin onnistuivat hyvin. Facebookin kuvasivullani näistä on tykätty kovasti.

Katariinanlaakson kurret ja sorsat

Alkuviikolla poikkesin Katariinanlaakson luontopolulla. Se on Turun ja Kaarinan rajalla sijaitseva 17 hehtaarin luonnonsuojelualue, joka on suosittu niin ulkoilijoiden kuin luontokuvaajienkin keskuudessa.

Luontopolun varrella näkyy usein oravia, mutta tällä kertaa niitä oli harvinaisen paljon. Tai ainakaan minä en ole ennen noin montaa kurrea siellä tavannut. Jo heti polun alkupäässä, ennen Pitkänsalmen rantaa myötäilevää pengersiltaa, niitä vipelsi muutama pitkin metsikköä.

Oravia on hiukan hankala kuvata, koska ne eivät oikein ole hetkeäkään paikallaan. Onnistuin kumminkin saamaan jokusen suht hyvän foton.

Syyskuussa havaitsemani sorsat olivat taas pengersillan kupeessa. Ilmeisesti ne ovat tulleet läheisestä Uittamon venerannasta, jossa lintuja on sadoittain. Ehkä joku on heitellyt polulta pullaa luontopolulta mereen ja "sana" kiertänyt.

Kuvissa lähietäisyydellä poseerava yksilö saattaa olla sama kaveri, joka syyskuun lopulla asettui täsmälleen samalle kivelle seisomaan kuin nytkin. Matkaa välissämme oli noin metri. Ensi kerralla taidan ottaa jonkun vanhan leipäpussin mukaan.