Sunnuntairetki Ahvensaareen

Ahvensaari sijaitsee Korppoossa Varsinais-Suomen maakunnassa nykyisen Paraisten kaupungin alueella. 

Ahvensaaressa toimi vuonna 1845 perustettu kalkkikaivos, joka oli vuodesta 1935 Paraisten Kalkkivuori Osakeyhtiön (nykyinen Nordkalk) alaisuudessa. Kalastuksen ohella kaivostoiminta oli merkittävä elinkeino, jonka parissa työskenteli noin 60 työntekijää. 

Parhaimpina aikoina Ahvensaaressa asui noin 160 ihmistä ja äänioikeutettuja oli pari sataa, koska saari oli tuolloin alueen keskus. Koulu toimi työntekijöiden kasarmissa, kunnes kyläkoulu rakennettiin 1952.

Kaivos suljettiin 1956. Sitä seurasi kyläkoulun lakkauttaminen 1967. Samoihin aikoihin kaupankin ovet pantiin säppiin. Kaupallinen kalastus ei ollut enää kannattavaa. Karjanhoitokin lopetettiin. 

Asukkaita Ahvensaaressa on nykyään kymmenkunta ja saman verran kesäasukkaita. Viimeinen vauva syntyi vuonna 1989, jonka jälkeen nuori perhe muutti saaresta pois. 

Kaiken tämän jälkeen voisi luulla, ettei Ahvensaaressa ole enää paljon mitään. Veneilijöitä sinne kuitenkin vetää vanhat kaivoslouhokset, joista Ronuddenin niemellä sijaitseva iso louhos on suosittu uimapaikka. Vihertävä vesi houkuttelee ihmisiä polskimaan. 

Veneretkellämme heinäkuisena sunnuntaina kohteena oli juuri samainen Ronuddenin niemi, johon kuskimme Markku sai kätevästi paattinsa kiinnitettyä. 

Minkäänlaista laituria ei ollut tarjolla, mutta koivukynnäksen viereen veneen sai helposti. Lähistöllä näkyi kalkkikaivoksen vanha ammusvarasto. 

Maasto ei ole helpoimmasta päästä Ronuddenissa. Minkäänlaisia kieltomerkkejä en huomannut, mutta piikkilankaa on ennen muinoin vedetty sen verran paljon, että sitä sai varoa vieläkin. 

Louhoksen toisessa päässä oli paljon uimareita. Ulkomaan kieliä molottavia perheitä saapasteli vastaan vähän väliä. 

Mäki alas uimapaikalle näytti niin jyrkältä, etten ollut innokas kokeilemaan pysynkö pystyssä vai miten mahtaa käydä. 

Kävin ensimmäisen kerran Ahvensaaressa lähes päivälleen viisi vuotta sitten. Tuolloin siirryimme veneellä toiselle puolelle saarta, jossa on myös louhoksia. Nyt sama homma suoritettiin kävellen, koska se silmämääräisesti näytti helpolta. 

Kaunis ja vehreä lehtometsä pähkinäpuineen oli kuin toisesta maailmasta kaivosmiljööseen verrattuna. Etenimme helppokulkuista tietä pitkin lehmähaan kohdalle, josta kohti puista kävelysiltaa.  

Kyltti kävelysillan päässä näytti suunnan Kirmonniemelle. Metsässä oli valkoisella maalilla sudittuja täpliä siellä täällä. Mutta millaista maastoa se olikaan - varmasti yksi hankalimmista reiteistä kautta luontopolkuhistoriani. 

Kävelyä kivikossa ei yhtään helpottanut kipeä varpaani, jota piti varoa joka askeleella. Jos olisin tiennyt mitä edessä on, olisin melkeinpä jäänyt vastarannalle istuskelemaan.

Matkalla kummastelimme ilmeisesti jääkauden muovaamia kallioita. Harvemmin moisiin luonnon taideteoksiin törmää. 

Vaikka polku Kirmon louhokselle oli vaikea ja vaarallinenkin, odotti perillä erikoinen näky veden valtaaminen luolineen. Louhosalue on aidalla suljettu, mutta miehen mentävä rako siihenkin oli tietysti taivutettu. 

Korostettakoon, että louhosalueelle on pääsy kielletty ja liikkuminen siellä tapahtuu omalla vastuulla. 

Edellisestä Ahvensaari-visiitistäni vuodelta 2019 voi lukea linkistä https://kaislatuuli.blogspot.com/2019/08/venereissu-ahvensaareen.html

Pitkästä aikaa Naantalissa

Vaikka Naantali sijaitsee vain kuudentoista kilometrin päässä Turusta, on allekirjoittaneella kulunut varmaan kaksi vuotta edellisestä käynnistä Naantalin vanhassa kaupungissa. 

En laske Naantaliksi siihen lähivuosikymmeninä liitettyjä naapurikuntia Merimaskua tai Rymättylää, joissa olen käynyt tänäkin kesänä pari kertaa. 

Kesälomani ensimmäisen viikon tiistaina piti olla valokuvaussessiot erään daamin kanssa. Se tietysti peruuntui; syynä kuulemma 58% prosentin sateen mahdollisuus. Kuten arvata saattoi, pisaraakaan ei tippunut taivaalta koko päivänä... 

Koska olin varannut päiväohjelman tätä varten, piti aamupäivällä kehittää jotain uutta tilalle. Ei muuta kuin Peugeutin nokka kohti Naantalia. 

Auton jätin sorakentälle entisen linja-autoaseman viereen. Harmi kun sekin rakennus piti purkaa uusien kerrostalojen tieltä. Samalla meni ensiluokkainen grillikahvio, jossa oli seutukunnan parhaat makkaraperunat. Kannatti tulla kauempaakin syömään. 

Turistikausi kukoisti vielä viime viikon alkupuolella. Vanhan kaupungin rantaravintolat pursuivat ruokaa ahnaisiin kitoihinsa haarukoivista asiakkaista. 

Kesän kuumimpiin uutisointeihin varsinkin Turun seudulla on kuulunut legendaarisen höyrylaiva Ukkopekan toiminnan lopettaminen. Alus on tarkoitus myydä Ruotsiin, koska Turun kaupungin asettamilla ehdoilla sillä ei omistajansa Pentti-Oskari Kankaan mukaan ole enää toimintaedellytyksiä täällä. 

Turun ja Naantalin väliä seilaava laiva oli käyntipäivänäni Naantalin vanhan kaupungin laiturissa. 

Seuratessani kirkkopuistossa musiikkiesitystä, lähestyi istumapaikkaani rollaattoria työntävä vanha herra . Hän kysyi onko penkillä tilaa. Olihan toki. 

Mies osoittautui entiseksi ravintoloitsijaksi. Vielä viisi vuotta sitten hän hääräili tiskin takana kaljaa myymässä ja viettelee nykyään eläkepäiviä. 

Heittelin ilmaan muutamien potentiaalisten asiakkaiden nimiä. Jokaisen kohdalla tuli nyökkäys. Muistuipa mieleen, että olen itsekin käynyt hänen pubissaan vuosituhannen vaihteen tienoilla. 

En muistaakseni ollut aiemmin vieraillut Naantalin kirkossa. Nyt kun ovi oli kutsuvasti auki, päätin kävellä sisälle historialliseen rakennukseen. 

Naantalin keskiaikainen harmaakivikirkko oli alun perin Naantalin luostarin kirkko. Nykyään se on ainoa luostarista jäljellä oleva rakennus. Kaupunki ja luostari on perustettu 23. elokuuta 1443. 

Kasvitieteellisessä 5. elokuuta

Maanantaina 5. elokuuta vietettiin Salmen ja Sanelman nimipäiviä. Olo oli kuin "osuuskaupan hoitajalla", kuten eräs jo aikoja sitten edesmennyt työkaverini tapasi heikkoina hetkinään lausua kalusteovitehdas Kustavin Puu Oy:ssä. 

Jotta päivä ei olisi kokonaan mennyt harakoille, sain sentään toimeksi lähteä käymään Turun yliopiston kasvitieteellisessä puutarhassa Ruissalossa. Kävely luonnon helmassa piristi kummasti.

Kasvitieteellisen ulkopuutarhan lummelammikot ovat kesän edetessä kasvaneet lähes umpeen. Vihreitä ruokasammakoitakaan ei enää näy välttämättä ainuttakaan. Tällä reissulla bongasin vain kaksi. Tätä haitallista vieraslajia syöviä rantakäärmeitä ei nyt osunut silmään yhtään. 

Edellisellä kerralla en huomannut lammissa pesiviä liejukanojakaan, mutta nyt yksinäinen pieni poikanen uiskenteli eksyneen oloisesti sinne tänne. Se lienee kesän toisen poikueen jälkeläinen. Alan harrastajien mukaan liejukanat olisivat tehneet jo toisetkin poikaset. 

The 69 Eyes Karjurockissa

Heinäkuun lopulla kävin pitkästä aikaa Karjurockissa. Edellinen kerta menee niinkin pitkälle kuin kesään 2015. Mitään varsinaista syytä näin pitkään taukoon ei ole, eipä vaan ole tullut käytyä. 

Festivaalit ovat muutenkin osaltani vähentyneet vuosi vuodelta, tosin tänä kesänä asiaan on tullut vähän muutosta. Tulevana lauantaina on tulossa jo kolmas kuluvan kesän rokkifestari. 

Uudenkaupungin Lokalahdella järjestettävän Karjurockin miljöö oli muuttunut yhdeksässä vuodessa. Päälava oli eri paikassa kuin ennen vanhaan. Järjestely oli oikea, koska alueella ei ollut nyt ruuhkaa. 

Muistuu mieleen kesän 2013 festivaali, jolloin Lokalahden perämetsissä oltiin kuin sillit suolassa. Ilmeisesti valtavaan yleisömäärään ei osattu varautua. Aitojen sisältö pursui Cheekin, Paula Koivuniemen ja Petri Nygårdin tahdissa. 

Kun vuonna 2015 yleisöä villitsivät muun muassa WASP ja Uriah Heep, The 69 Eyesin lisäksi lauantaina 20. heinäkuuta esiintyivät Sanni, Gasellit, Tarja Turunen & Marko Hietala ja Haloo Helsinki!. 

Vuonna 1989 glamrock-orkesterina aloittanut The 69 Eyes teki läpimurtonsa vuosituhannen taitteessa. Blessed Be-albumilta tutut hitit The Chair ja Brandon Lee soitettiin Karjurockissakin. Kappaleet ovatkin bändin parhaimmistoa, tosin minulle käy hyvin 90-luvun kimallerokkikin. 

The 69 Eyesin tunnin setti oli varmaa hittikimaraa. Mikäli olisin itse valinnut päivän soittojärjestyksen, ei bändi olisi ollut lavalla ensimmäisenä kello 16, vaan Sannin ja Gasellien jälkeen, ennen Tarja Turusta ja Marko Hietalaa. 

Illan päättänyt Haloo Helsinki! sen sijaan oli oikeassa paikassa. Bändin valtava suosio ja pyrotekniikka pimeässä kesäyössä sekä näytti että kuulosti komealta.