Savojärven kierroksella 16. huhtikuuta

Kurjenrahkan kansallispuisto on Varsinais-Suomessa usean kunnan alueella sijaitseva kansallispuisto. Sen suosituin reitti on Savojärven kierros, jonka talsii vuosittain kymmenet tuhannet ihmiset. 

Huippuvuosinani olen kiertänyt Savojärven kuusi kertaa. Viime vuonna saldo jäi vaivaiseen kahteen. Muutenkin tahtini on hiipunut sitä mukaa kun kansallispuiston kävijämäärä koronan myötä lisääntyi ihmisten keksiessä luonnonihmeet. 

Toisin kuin alla olevassa kuvassa lukee, on Savojärven kierros hieman pitempi kuin kuusi kilometriä. Muistaakseni tätä nykyistä edeltävässä taulussa luki 6,5 kilometriä.  

Viime sunnuntaina retkikaverini Matti Viki Vikströmin älykännykkä tallensi lukeman 7,5 kilometriä. Emme Savojärven kierroksen lisäksi kävelleet muuta kuin parkkipaikalta Kurjenpesän tulipaikalle ja takaisin. 

Savojärven kierroksella ei näkynyt ainuttakaan eläintä. Monesti pitkospuilla saattaa havaita sisiliskoja lämmittelemässä tai perhosentoukkia ryömimässä. Yhtään kurkeakaan emme bonganneet, mutta automatkalla Turusta niitä oli valtava parvi eräällä pellolla. 

Kierroksella ei ollut enää jäätä ja lunta kuin muutaman kymmenen metrin matkalla. Sain tästä varman tiedon päivää aikaisemmin, jolloin työkaverini Petteri patikoi alueella ja raportoi iltasella kokemastaan. 

Koska parin tunnin rivakka liikunta saattaa aiheuttaa näläntunnetta, oli sellaisen poistoon omat konstinsa. Grillikuumennettu HK:n Sininen sinapin kera oli tähän tarkoitukseen mitä mainion apu. 

Kurjenpesän tulipaikalla kummastutti roskakorien puute. Toki kivenheiton päässä on roskakatos, mutta luulisi grillikatokseenkin sellaisen kuuluvan. Seurasin sivusilmällä ihmisiä, jotka hölmistyneinä pyörittivät päitään roskiksia etsien.  

Tulipaikalle saapui kymmenittäin espanjaa molottavia nuorukaisia. Ehdimme nippanappa pois heidän tieltään. Katos täyttyikin ennätysvauhtia innokkaista ulkolaisista, joille makkaran grillaaminen vaikutti olevan uusi kokemus. 

Kuusiston kyy

Pääsiäisen jälkeisellä viikolla on ollut erinomaiset ulkoilukelit. Hiljattainen takatalvi on tosin tuoreessa muistissa, mutta nyt näyttää siltä, että kyllä se kevät sieltä tulee ja ryminällä.  

Viime keskiviikkona kävin työkaverini Timon kanssa Kuusiston linnanrauniolla Kaarinassa. Tarkoitus oli kuvata käärmeitä, mikäli sellaisia löytäisimme. 

Paikalle saapuessa huomio kiinnittyi tiehen, joka oli hiljattain lanattu. Yleensä se on erittäin kuoppainen, mutta nyt ei tarvinnut väistellä valtavia monttuja ja ihmetellä miten tuostakin pääsisi ohi. Moinen onni tuskin kauan kestää, mutta eipä tuolla tule alvariinsa käytyäkään. 

Alkajaisiksi Timo bongasi nurmelta västäräkin, kevään ensimmäisensä. Minulla oli mielessä muurinpätkä, jossa todennäköisesti majailisi matelijoita. Alle minuutissa yksi sellainen löytyikin. 

Yllättävän helpolla tähtäimeen saatu kyykäärme ei ollut moksiskaan meistä. Muutaman metrin päässä se aikansa vaihteli asentoa, kunnes lopulta katosi kivien sisään. Muita yksilöitä ei löytynyt, vaikka kuinka etsimme. 

Koiraansa ulkoiluttanut rouva kehotti katsomaan taivaalle, jossa valtava kurkiparvi lenteli kaukana yläpuolellamme. Lintuja oli karkean arvion mukaan pari sataa. Enpä ole ennen moista nähnyt! 

Kolkannokka pitkäperjantaina

Pääsiäistä tuli vietettyä aurinkoisessa säässä ympäri Turun saaristoa. Neljään päivään mahtui niin Kustavia, Nauvoa kuin Turun Ruissaloakin. Pitkäperjantain jo kallistuessa ehtoopuolelle, käväisin Ruissalon kärjessä Saaronniemessä ja Kolkannokassa. 

Taannoinen kellojen siirto on tuonut kummasti valoa iltoihin. Hämärä alkaa laskeutua vasta puoli kahdeksan paikkeilla. Hyvässä muistissa ovat talviset aamuvuorot, jolloin jo töistä lähtiessä oli  pimeää. 

Kolkannokan edustalla pullisteli kaksi kanadanhanhea. Suurimmat yksilöt bongasin syksyllä 2018 Helsingin Seurasaaren ulkomuseossa, mutta eivät nämäkään olleet nälkää nähneet. 

Kanadanhanhien ja serkkujensa valkoposkihanhien koko- ja värieroista huolimatta olen silloin tällöin törmännyt ihmisiin, jotka eivät erota näitä kahta lajia toisistaan. Kerran ei auttanut edes asian tarkistaminen netistä. Ruudulla näkyvä kuva ja sama laji uiskentelemassa muutaman metrin päässä osoittautui eräälle henkilölle liian ylivoimaiseksi. Siinä vaiheessa minun oli nostettava kädet pystyyn. 

Aurinkoisena iltana Kolkannokassa oli liikkeellä paljon muitakin lintuja kuin kanadanhanhia. Peräti kolme isoa laivaakin lipui Airistolla - Viking Garce saapui Turkuun, Baltic Princess lähti ja  Finnlines seilasi Naantaliin. 

Aprillipäivänä Saaronniemessä

Aprillipäivänä, lauantaina 1. huhtikuuta, ilma oli kuin morsian. Sen kunniaksi suuntana oli Turun Ruissalon Saaronniemi, jossa olikin väkeä kuin pipoa.

Lounais-Suomea ja varmasti laajemminkin maata vaivannut takatalvi sai viimeistään aprillipäivänä kyytiä. Auringonsäteiden lämmittäessä lumikasat sulivat tehokkaasti. Otin varmuuden vuoksi  nastakengät mukaan, mutta ilmankin olisi pärjännyt. 

Pienellä varoitusajalla koottu tuttujen porukka saapui ripotellen paikalle iltapäivän edetessä. Yhdistävä tekijä kaikille oli kuvissakin horisontissa näkyvä Vepsän ulkoilusaari, jonka tulevaa kautta ruotiessamme eivät ajatukset kovin ruusuisiksi yltyneet. 

Ei nimittäin riitä, että kun ravintolapalvelujen lisäksi sama yrittäjä sai kolme vuotta sitten haltuunsa liikennöinnin saareen, on Turun kaupunki nyt päättänyt ulkoistaa hänelle mökit ja saunatkin. 

Se tarkoittaa sitä, että hintojen noustessa tulevat mökkiyöt vähenemään. Saunomisesta ainakaan yksin ei kannata enää haaveillakaan. Eniten kuitenkin hiertää vesibussin kausikortin poistuminen. Se on isku vasten kanta-asiakkaiden kasvoja. Samalla se on osoitus siitä, ettei meillä ole yrittäjälle mitään merkitystä. Laiva kuitenkin kulkee joka tapauksessa - oli siinä matkustajia tai ei. 

Jottei komea päivä olisi vallan mennyt surkutellessa tulevaa Vepsän kesää, nautimme virvokkeista auringonsäteiden alla. Kun vielä musiikkivalinnatkin osuivat nappiin, mikäpä siinä oli viettää kevätkauden avausta. Grillikin oli kuumana pääosan ajasta. 

Kivenheiton päässä kokoontumispaikastamme oli kymmenittäin kyhmyjoutsenia uiskentelemassa suojaisassa poukamassa.

Maaliskuun loppua Katariinanlaaksossa

Maaliskuun toiseksi viimeisenä päivänä Katariinanlaakson luonnonsuojelualueella Turussa oli todella talviset maisemat. Alkuviikolla satanut monen kymmenen sentin lumikerros teki kertaheitolla takatalven. 

Lunta oli satanut niin paljon, että kun polulla piti väistellä vastaantulijoita, joutui jompikumpi polviaan myöten hankeen. Viikonlopun jälkeen tilanne lieneekin taas eri. Aurinko lämmitti pari päivää siihen malliin, että luulisi suurimman osan kinoksista sulaneen. 

Alueella yleensä esiintyviä oravia en nähnyt kuin yhden. Sekin paineli menemään pitkin puita siihen malliin, ettei kamera pysynyt perässä. Jokusen julkaisukelpoisen foton sentään sain.