Muistoja ulkoilusaaresta kesältä 2009

Selasin hiljattain kuva-arkistojani kuten silloin tällöin tulee tehtyä. Vaikka suurimman osan kuvista muistankin jollain lailla ja osan erittäin hyvinkin, tulee välillä vastaan sellaista settiä, että pitää oikein ottaa tarkempaan syyniin.

Tällainen tapaus oli kesällä 2009 tehty päiväretki Turun kaupungin ulkoilkusaareen Vepsään. Kuvista tuli penteleen hyvä fiilis ja aurinkoinen päivä palautui mieleen.

Kävin noihin aikoihin Vepsässä viitisen kertaa kesässä. Se oli aika pientä verrattuna lähivuosien Vepsä-reissailuuni, jolloin kesäkauden keskiarvo on ollut sellaista viittätoista. Suurimmillaan määrä oli 2016, kun vierailin Vepsässä peräti 21 kertaa ja mökkeilinkin yhdeksän yötä. Se olikin pitkine sairasteluineni varsinainen Vepsä-kesä.

Tajusin vuonna 2015, että Vepsän yhteysalukseen voi ostaa kausikortin. Sen ansiosta risteilyni moninkertaistuivat. Sen kun vaan astut laivaan, vilautat korttia, tilaat oluen ja asetut aurinkokannelle mukavaan asentoon. Mikäpä sen hienompaa kauniina kesäpäivänä.

Turusta noin tunnin merimatkan jälkeen Vepsässä odottaa 17 hehtaarin saari, jossa on erilaisia aktiviteettaja. Voi esimerkiksi kiivetä näköalakalliolle, vetäistä herkullinen pizza juhannukseksi 2016 valmistuneessa uudessa ravintolassa, bongata lintuja, heittää frisbeegolfia tai vaikka mennä saunomaan.

Näissä kesän 2009 kuvissa kiivetään Airiston korkeimmalle huipulle Torsborgin vuorelle ja nautitaan siellä pari tölkkiä olutta. Pitää toki muistaa tuoda vanhat hylsyt pois ja muutenkin olla roskaamatta luontoa.

Sellaisen huomion kuvista tein, että vielä kymmenen vuotta sitten Vepsässä ei ollut juurikaan valkoposkihanhia. Lentopallokuvassa nurmikko on puhtaan vihreä. Nykyään on toisin, hanhia riittää. Kauniita lintuja, vaikka pötkylää pukkaakin peräpäästä jatkuvalla syötöllä.

Vanha ja jo purettu punainen kuppila terasseineen näkyy alla olevissa fotoissa. Tulee oikein nostalginen fiilis kun muistelee millaista markiisin alla olikaan istuskella ja imuroida kylmää ohrapirtelöä! Toisinaan myös hieman Jägermeisteriä ja ehkä jopa rapeat makkaraperunatkin.

Kuvien kaverit ovat onneksi pitkälti pysyneet samana ja hyvä niin. Viimeksi tänään näin Jonea töissä ja Laatta soitteli iltapäivällä. Toivottavasti suurin osa heistä tulee ensi kesäkuussa Vepsään, jolloin luvassa on spesiaalitilaisuus.

Blogijuttuja olen naputellut Vepsästä vuodesta 2011, mutta linkitetään tähän nyt hieman erikoisempi tapaus. Nimittän joensuulaisorkesteri Kaukolasipartio esiintyi vuonna 2016 saaren ravintolassa.

Tällaista komeaa showmeininkiä saisi olla useamminkin, mutta kyllä pelkkä trubaduurinkin muutaman kerran suvessa toisi kummasti vaihtelua! http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/kaukolasipartio-keikalla-vepsassa.html

Kylpylästä Kolkannokkaan

Tammikuun puolella ulkoilukelit ovat olleet paljon parempia kuin viime syksynä. Vapaa-aikaa onkin tullut vietettyä muun muassa Turun Ruissalon saaressa. Vuositasolla siellä tosin tulee muutenkin käytyä varmaan kymmeniä kertoja. En ole vielä kyllästynyt.

Lauantaina 11. päivä tammikuuta olin liikkeellä turkulaisen luonto- ja historiamies Harri Nato Leinon ja työkaverini Timo Kuuselan kanssa.

Aamupäivällä oli muutama aste pakkasta, yöllä töistä lähtiessäni peräti miinus kuusi. Puissa oli oikein kunnolla huurretta ja se sai luonnon näyttämään vaihteeksi hienolta.

Ruissalon alkupäässä huurreilmiö oli vielä voimissaan, mutta mitä pidemmälle ajelimme, lauhtui ilmasto sitä mukaa. Kylpylähotellin paikkeilla puut eivät olleet sen kummemman näköisiä kuin ilman pakkastakaan. Ruissalo Marinan vierasvenelaiturilla oli tosin havaittavissa, että nythän taitaa olla talvi.

Kylpylän jälkeen oli vuorossa kivenheiton päässä sijaitseva Saaronniemi. Loppiasena siellä viimeksi kävinkin, mutta eri reitillä kuin tällä kertaa oli aikomuksena.

Aurinko sattui pilkottamaan mukavasti Airiston suunnalta. Suuntasimme Kolkannokkaan, josta tuli jokunen hyvä kuvakin.

Loppiaisretki Karpaloisen laavulle

Loppiaisena suuntana oli Naantalin Luonnonmaa ja siellä Kultaranta Resortin 80 hehtaarin ulkoilualue.

Kävin Luonnonmaan uudella luontopolulla ensimmäisen kerran syksyllä 2014. Löysin sen Turun Sanomien mainiosta Luonto Plus-ohjelmasta, jossa kaksikko, asiantuntija Ari Karhilahti ja toimittaja Ann-Mari Rannikko tutustuivat alueeseen.

Tein aiheesta blogijutun http://kaislatuuli.blogspot.com/2014/10/luonnonmaan-uusi-luontopolku.html joka sittemmin julkaistiin myös suositussa Retkipaikka-sivustossa. Virallisesti nimi lienee Kultaranta Kuru ulkoilureitistö.

Autoparkki ei ole lähelläkään luontopolun alkupistettä, vaan Rymättyläntien vasemmalla puolella Kultaranta Resortin uudehkojen ökytalojen vieressä. Siitä pitää harppoa tien yli Kalliotielle. Matkaa parkkipaikalta polun alkuun on puoli kilometriä.

Rymättyläntien poskeen ei ole vieläkään saatu minkäänlaista opastetta, joka kertoisi mistä suunnasta luontopolkua kannattaa ruveta etsimään. Ensikertalaisella voi olla hakemista ennen kuin löytää perille.

Sitten viime käyntini, joka oli maaliskuussa 2017, oli polun alkupisteen viereen raivattu kahden auton verran tilaa. En kumminkaan löisi päätäni pantiksi, että siihen mahtuu. Onkin parempi jättää kaara suosiolla Kultaranta Resortin parkkipaikalle.

Tämänkertaisessa retkikokoonpanossa olivat mukana työkaverini Petteri sekä siviilipuolelta tutut Katja ja Belet. Kukaan heistä ei ollut aiemmin käynyt täällä, mutta reitit ja parin asteen pakkasessa patikointi tuntuivat olevan kaikkien mieleen.

Kultarannan metsikön kaksi luontopolkua poikkeavat sikäli toisistaan, että Ilveskallion reitti (1,5 km) on kallioinen ja nousuineen vaativampi, kun taas Karpaloisen laavun ja grillipaikan sisältävä Legendaarinen ketunlenkki (1,6 km) on siihen verrattuna helppokulkuinen.

Merkilliset nimet eivät suinkaan rajoitu Legendaariseen ketunlenkkiin, vaan metsässä törmää muun muassa sellaisiin neronleimauksiin kuin Avenue 43, Isäparkki ja Mäyräsolan lankonki. Voin vaan kuvitella miten jollain Pelle Pelottoman kaimapojalla on lamppu välkkynyt loihtiessaan tällaisia nimiä.

Kiersimme ensin Legendaarisen ketunlenkin, jonka loppupäässä pidimme ansaitun hengähdystauon. Nimittäin ainakin minulle tuli pikku pakkasesta huolimatta sen verran kuuma, että sai oikein availla takkia ja pyyhkiä hikeä otsalta.

Isäparkin vieressä risteäviltä poluilta suuntasimme kohti Karpaloisen laavua. Se löytyy Ilveskallion reitin loppupäästä, mikäli sen kiertää vastapäivään kuten me. Vähemmällä kävelyllä sinne olisi päässyt myötäpäivään, mutta ei tässä mikään kiire ollut.

Kaunis ulkoilusää oli houkutellut muitakin liikkeelle. Laavulla ei nyt suoranaista ruuhkaa ollut, mutta omaa vuoroa sai odotella puolisen tuntia. Mikäpä hoppu tällaisella kelillä.

Minulle tuli yllätyksenä, että laavulle olisi pitänyt tuoda omat polttopuut. Muistikuvani mukaan viereisessä puuvajassa oli ennen muinoin tavaraa, mutta eipä ollut enää. Täydennystä noin hankalaan paikkaan on toki vaikea saada, joten täysin ymmärrettävä homma.

Eväiden grillaaminen ei kumminkaan ollut ongelma. Muut retkeilijät jättivät jälkeensä ylimääräiset puut ja pääsimme suoraan vanhoille tulille. Ainoa haittapuoli oli järjettömän ylös kahlittu ritilä, jolloin alhalla piti olla kunnon liekit, eikä mitään pikku hiillosta.

Karpaloisen laavu ja Kultaranta Resortin ulkoilureitit olivat mukava kokemus pitkästä aikaa. Täytynee vastedes käydä useamminkin kuin kolmen vuoden välein.

Saaronniemessä loppiaisviikonloppuna

Viime viikonloppu oli normaalia pitempi loppiaisen takia. Tuolloin oli hyvin aikaa käydä luonnon helmassa vähän happihyppelyllä. Reilun kolmen kilometrin lenkki tehtiin vaihtelevassa säässä Turun Ruissalon Saaronniemessä.

Arkipyhiä viettelenkin nyt oikein suurella antaumuksella. Nimittäin viime marraskuun alussa voimaan tulleen, Postin kieroileman umpisurkean työehtosopimuksen mukaan arkipyhistä ei olisi saanut senttiäkään palkkaa.

Onneksi ammattiliiton järjestämässä työtaistelussa tuli voitto. Thaimaalaisilla marjanpoimijoillakin on varmasti Kuusamon korpimailla paremmat edut kuin mitä Medialiiton työehtosopimuksella yritettiin meille ajaa.

Tällä kertaa perinteinen Kolkannokka jäi välistä kokonaan ja reitti kulki Suomen suurimman siirtolohkareen, Kukkarokiven, suuntaan. Siellä tulee harvemmin käytyä, joten vaihtelu virkisti.

Koirien uimarannalla oli suorastaan raukea tunnelma. Meri oli rasvatyyni ja näkymät Nesteen öljyjalostamolle, Pernon telakalle, Naantalin satamaan sekä Kukkarokivelle aivan mahtavat.

Rantakalliot olivat paikka paikoin liukkaita, mutta hyvin pärjäsi kun vähän katsoi mihin jalkansa lykkäsi. Kukkarokivi muuten muistutti tästä vinkkelistä valtavaa sammakkoa.

Lähetin alla olevan, vastavaloon kuvatun kaislikkofoton Facebookin suosittuun Turku kuvin ja sanoin-ryhmään. Se on saanut yllätyksekseni hyvän vastaanoton, tykkäyksiä on tätä kirjoittaessani  peräti 343 kappaletta ja kommenttejakin useita.

Jostain syystä kaikki kuvaa kommentoineet ovat naisia. Tiedä sitten mikä kuvassa juuri heihin vetoaa. En nyt kuitenkaan näkisi, että aihe on mitenkään erityisen feminiininen, mutta ilmeisesti sitten.

Joku varmaan ihmettelee miksi kuva on "yllätyksekseni" saanut hyvän vastaanoton. Se perustuu siihen, että usein kyseisessä ryhmässä näkee niin paljon kehnoja kuvia, ettei mitään rajaa!

Ei tulisi mieleenkään lähettää näytille jotain sellaista, jossa rajaus aivan päin honkia, aihe luokkaa puhelintolppa ja valotus kuin paskahuusin reiästä. Absurdia kyllä, saattaa kuvien vastaanotto olla luokkaa "Siis aivan ihana! Oot sä sitten paras." tai "Upea! Kyllä sää sitten osaat ottaa kuvia!". Välillä ei voi kuin kummastella.

Ruokavinkkejä Viherahon tapaan

Pasi Viheraho on Päijät-Hämeessä asuva tubettaja ja radioamatööri. Hän on tullut tunnetuksi Youtube-videoillaan, joita alkoi ilmestyä nettiin vuonna 2007. Spontaaneilta tuntuvien videoiden aiheet käsittelevät esimerkiksi hänen arkirutiinejaan, elektroniikkaa ja ruuanlaittoa.

Kuulin Viherahosta ensimmäisen kerran kymmenisen vuotta sitten. Viheraho-videoiden katselussani oli kumminkin vuosien tauko. Tuossa joulun tienoilla Youtubesta pomppasi esille jokin hänen lukuisista kokkauspätkistään. Siitä innostuneena, voidaan sanoa, jäin koukkuun ja nyttemmin olen viettänyt tuntikausia hänen mitä erikoisimpien ruokasekoitustensa parissa.

Olen katsellut esimerkiksi grillimakkaroiden makutestiä, Voikkaan grillikioskin tekemää Viherahon erikoinen-annoksen nauttimista sekä ruokailuhetkeä Kouvolan ABC:llä. Mutta parasta antia ovat kumminkin Viherahon kymmenet kotikeittiössään tekemät pöperöt, jollaisia ei ihan heti tulisi mieleen itse ruveta väsäämään. Samaan kattilaan voi sulassa sovussa päätyä niin maksamakkaraa, spagettia, hernekeittoa, ranskalaisia kuin kalapuikkojakin.

Viherahon sujuvaa kielenkäyttöä seuratessa noin parikymmenminuuttiset videot etenevät niin vauhdikkaasti, että pian pitääkin jo etsiä uusi tallenne. Youtube onneksi suorittaa automaattisesti valinnan, joten kauheasti ei itse tarvitse edes koskea näppäimistöön kun jo uutta materiaalia pukkaa verkkokalvoille.

Jopa 7 päivää-lehden edustajat ovat käyneet Pasin sörsseleitä ihmettelemässä. Toimittajatytöllä lentää laatta jo ennen kuin hän edes ehtii maistaa "herkkujen herkkua", kuten kokkimme fraasi kuuluu. Sen sijaan kyytipoikana tarjottu pontikka saa Seiskan edustajalta hyväksynnän.

Saa nyt nähdä kuinka kauan Viheraho-innostukseni kestää, mutta katsomatonta sarkaa on vielä varmaan satojen videoiden verran. Tässä pari näytepalaa tämän viinaanmenevän ja kaikkiruokaisen herran kotikeittiöstä.

Lehtijuttuja Viherahosta:

https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/pasia-on-piinattu-jo-vuosia-hanen-nimissaan-tilataan-kiusallaan-lehtia-sairaalakaynteja-ja-jopa-huvipuistosynttareita-siella-oli-tarjoilutkin-valmiina/6947048#gs.qek9fg

https://www.seiska.fi/Oho/Pasi-51-oli-YouTuben-ensimmaisia-suomalaisjulkkiksia-yli-43-miljoonaa-katselukertaa-video

Heli Kansanpuistossa uudenvuodenpäivänä

Kävin uudenvuodenpäivänä turkulaisen harrastajamallin Helin kanssa Ruissalon Kansanpuistossa. Melkein sen naapurissa, Turun yliopiston kasvititeellisessä puutarhassa, olimme kuvaamassa puolisentoista viikkoa aikaisemmin.

Kävijälaskurin mukaan kasvititeellisestä tekemääni blogijuttua on tarkasteltu ahkerasti verrattuna vaikkapa moniin mielestäni ansiokkaisiin luontojuttuihini. Siitä voi päätellä, että suurta yleisöä kiinnostaa selvästi enemmän naiset kuin vaikkapa kyhmyjoutsenet. Linkissä
http://kaislatuuli.blogspot.com/2019/12/joulutunnelmia-ja-mallikuvausta.html

Kansanpuistossa tarkeni hyvin. Paikkahan on sama, jossa entinen rockfestivaali Ruisrock järjestetään. Puhelaulu-, jumputus- ja iskelmäfestivaali raikaa taas heinäkuun alussa.

Turun seudulla ei ole tänä talvena pahemmin lunta tuprutellut, eikä pakkanenkaan vaivannut. Minulle se sopii vallan mainiosti, mutta pieni lumikerros tietysti toisi valoa ulos.

Tähän vuodenaikaan ympäristö on toki sellainen, että jos tuulenvire puhaltelee mereltä, niin aika äkkiä voi tulla kylmä. Mutta nyt ei tarvinnut jäätyä ja aurinkokin pilkahteli paikka paikoin.

Dokumenttielokuva Twisted Sisteristä

Kaverilta lainattu We Are Twisted Fucking Sister -dokumenttielokuva pääsi joulun pyhinä vihdoinkin dvd-soittimeni sisuksiin.

Vuonna 2016 ilmestynyt, Andrew Hornin ohjaama yli kaksituntinen dokumentti oli muutama vuosi sitten monien huulilla. Kumma, ettei muuten melko hyviäkin musiikkiohjelmia lähettävä Yle Teema ole ollut ainakaan vielä innostunut Twisted Sisteristä.

Elokuvan ilmestymisvuonna newyorkilainen Twisted Sister esiintyi Porisperessä Porin Kirjurinluodossa. Sinnehän oli päästävä. Aiheesta lisää linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/twisted-sister-porisperessa.html

Kulta-aikoinaan 80-luvun puolivälissä Twisted Sister oli monelle popparille oikein punainen vaate, mutta valtaosalle suomalaisteinipojista yksi kovimmista orkestereista. Omaa, paikoin kiihkeääkin TS-diggailuani kuvailen yllä olevassa linkissä, enkä kertaa sitä tässä sen kummemmin.

Vaikka suuri yleisö ei ole Twisted Sisterin pauloihin enää tällä vuosituhannella langennut, on We Are Twisted Fucking Sister herättänyt kiinnostusta yli genrerajojen. Se on hieman yllättävää, koska luulisi monien itseään muita fiksumpina pitävien musiikkidiggarien nauravan moiselle roskalle.

We Are Twisted Fucking Sister olisi toiminut paremmin puolisen tuntia lyhyempänä. Puhuvien päiden lisäksi mukana on yllättävän paljon livekuvaa 70-luvulta, jolloin yhtye soitteli pitkin New Yorkin alueen klubeja. Puheet tuhansista keikoista on pakko olla liioittelua, mutta ahkera keikkailu toi laajan kannattajakunnan. Muualla bändistä ei tiedetty mitään.

Omien, mitä ilmeisemmin tuolloin vielä melko vaatimattomien, biisiensä lisäksi katuhuoraimagon omaksunut Twisted Sister soitteli muun muassa David Bowien ja Judas Priestin tuotantoa. Keikkoja venytettiin erilaisin konstein, jolloin laulaja Dee Snider oppi paasaamaan kappaleiden keskellä ja välissä kuin kovempikin poliitikko.

Sniderin oltua kuusi vuotta bändissä, sai se vihdoin levytyssopimuksen pikkuiselta englantilaiselta Secret-levy-yhtiöltä vuonna 1982. Huomasin bändin samana vuonna, kun Soundi-lehdessä oli tamperelaisen Poko Rekordsin mainos. Yhtiö maahantoi Secretin levyjä.

Elokuvan päätarina päättyy debyyttialbumin julkaisuun ja yhtyeen toimiin rapakon takana Englannissa. Loppuvaiheet, 80-luvun puolivälin läpimurto ja hajoaminen vuonna 1987 käydään nopeasti läpi.

Yhtye koottiin uudelleen 2001 WTC-iskuissa kuolleiden palomiesten muistokonserttia varten. Tyhjänpäiväistä joululevyä lukuunottamatta ei sen jälkeen ole ilmestynyt uutta materiaalia. Bändi soitteli vanhoja hittejään vuoteen 2016, jolloin oli taas kuoppajaisten aika.