perjantai 17. tammikuuta 2020

Muistoja ulkoilusaaresta kesältä 2009

Selasin hiljattain kuva-arkistojani kuten silloin tällöin tulee tehtyä. Vaikka suurimman osan kuvista muistankin jollain lailla ja osan erittäin hyvinkin, tulee välillä vastaan sellaista settiä, että pitää oikein ottaa tarkempaan syyniin.

Tällainen tapaus oli kesällä 2009 tehty päiväretki Turun kaupungin ulkoilkusaareen Vepsään. Kuvista tuli penteleen hyvä fiilis ja aurinkoinen päivä palautui mieleen.

Kävin noihin aikoihin Vepsässä viitisen kertaa kesässä. Se oli aika pientä verrattuna lähivuosien Vepsä-reissailuuni, jolloin kesäkauden keskiarvo on ollut sellaista viittätoista. Suurimmillaan määrä oli 2016, kun vierailin Vepsässä peräti 21 kertaa ja mökkeilinkin yhdeksän yötä. Se olikin pitkine sairasteluineni varsinainen Vepsä-kesä.

Tajusin vuonna 2015, että Vepsän yhteysalukseen voi ostaa kausikortin. Sen ansiosta risteilyni moninkertaistuivat. Sen kun vaan astut laivaan, vilautat korttia, tilaat oluen ja asetut aurinkokannelle mukavaan asentoon. Mikäpä sen hienompaa kauniina kesäpäivänä.




Turusta noin tunnin merimatkan jälkeen Vepsässä odottaa 17 hehtaarin saari, jossa on erilaisia aktiviteettaja. Voi esimerkiksi kiivetä näköalakalliolle, vetäistä herkullinen pizza juhannukseksi 2016 valmistuneessa uudessa ravintolassa, bongata lintuja, heittää frisbeegolfia tai vaikka mennä saunomaan.

Näissä kesän 2009 kuvissa kiivetään Airiston korkeimmalle huipulle Torsborgin vuorelle ja nautitaan siellä pari tölkkiä olutta. Pitää toki muistaa tuoda vanhat hylsyt pois ja muutenkin olla roskaamatta luontoa.




Sellaisen huomion kuvista tein, että vielä kymmenen vuotta sitten Vepsässä ei ollut juurikaan valkoposkihanhia. Lentopallokuvassa nurmikko on puhtaan vihreä. Nykyään on toisin, hanhia riittää. Kauniita lintuja, vaikka pötkylää pukkaakin peräpäästä jatkuvalla syötöllä.


Vanha ja jo purettu punainen kuppila terasseineen näkyy alla olevissa fotoissa. Tulee oikein nostalginen fiilis kun muistelee millaista markiisin alla olikaan istuskella ja imuroida kylmää ohrapirtelöä! Toisinaan myös hieman Jägermeisteriä ja ehkä jopa rapeat makkaraperunatkin.

Kuvien kaverit ovat onneksi pitkälti pysyneet samana ja hyvä niin. Viimeksi tänään näin Jonea töissä ja Laatta soitteli iltapäivällä. Toivottavasti suurin osa heistä tulee ensi kesäkuussa Vepsään, jolloin luvassa on spesiaalitilaisuus.





Blogijuttuja olen naputellut Vepsästä vuodesta 2011, mutta linkitetään tähän nyt hieman erikoisempi tapaus. Nimittän joensuulaisorkesteri Kaukolasipartio esiintyi vuonna 2016 saaren ravintolassa.

Tällaista komeaa showmeininkiä saisi olla useamminkin, mutta kyllä pelkkä trubaduurinkin muutaman kerran suvessa toisi kummasti vaihtelua! http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/08/kaukolasipartio-keikalla-vepsassa.html














Ei kommentteja:

Lähetä kommentti