Ruisrock, sunnuntai 10.7.

SUNNUNTAI 10.7.2011
Manu Chao La Ventura (FRA), Fleet Foxes (USA), Robyn (SWE), Isobel Campbell & Mark Lanegan (UK/USA), Graveyard (SWE)

Amorphis, Jätkäjätkät, Jenni Vartiainen, Kaija Koo, Magenta Skycode, Michael Monroe, Olavi Uusivirta, Paleface, The Capital Beat, The Freza, Tuomari Nurmio

Ruisrockin sunnuntai jatkui helteisessä kelissä. Pellolla oli niin kuuma, ettei esiintyjiä pystynyt seuraamaan kuin hetken, sitten oli etsittävä varjoa vaikka väkisin.

Vanhan Ruisrockin alueella Rantalavalla uhonnut hämeenlinnalaishiphoppari Paleface avasi päivän. Palefacen biisien välissä tuli muun muassa kansanedustaja Jussi Halla-Ahon (ps) puheita nauhalta. Siihen päälle sitten vasemmistovihreää puhelaulua, niin soppa olikin valmis. Maailmalla on kaikki asiat huonosti, kaikki on paskaa ja etenkin Suomi.

Olen pitänyt Palefacea alias Karri Miettistä melko fiksuna jätkänä televisiohaastattelujen perusteella. Valitettavasti hänen esittämästään musiikista ei voi samaa sanoa.

Jenni Mari Vartiainen (s. 20. maaliskuuta 1983 Kuopio) on suomalainen laulaja. Hän tuli tunnetuksi Popstars-televisio-ohjelmassa perustetun Gimmel-yhtyeen jäsenenä. Hänen ensimmäinen sooloalbuminsa Ihmisten edessä julkaistiin 2007 ja toinen albumi Seili vuonna 2010. Vartiainen on urallaan saavuttanut yhdeksän Emma-palkintoa ja hänen albumejaan ja singlejään on myyty tähän mennessä yli 180 000 kappaletta. (Wikipedia)

Jenni Vartiaisen menestys on minulle suuri mysteeri. City-lehden äänestyksessä suomalaiset miehet himoitsevat häntä suomalaisjulkkiksista eniten, ulkomaisista Angelina Jolieta. Minä en kumpaakaan.

Jennin orkesteri oli pätevä, mutta täysin sieluton. Taitavat muusikot soittivat iskelmäpoppia ja kaunisääninen Jenni vei huomion. Jonkunlaiseen enkelin ja seepran välimuotoon sonnustautunut laulaja oli ottanut aivan vääränlaisen asuvalinnan, mutta kai siitäkin suurin osa miehistä sai tyydystystä.

Tylsää ja yllätyksetöntä, eikä mitään tekemistä rockin kanssa.

Manu Chao La Ventura oli päivän suurin yllätys. Youtubesta kuuntelemani yksi kappale ei edustanutkaan lainkaan yhtyeen linjaa. Bändihän olikin rokkia, eikä mitään kilinää ja kolinaa eli sellaista maailmanmusiikkia, jota sen pelkäsin olevan. Eipä voi muuta kuin kehua. Bändi oli paikoin jopa niin rankka, että olisi voinut luulla Anthraxin olevan lavalla.

Mutta mitä onkaan maailmanmusiikki?

Maailmanmusiikki, jota kutsutaan myös etniseksi musiikiksi tai etnoksi, on eri maiden kansanmusiikista vaikutteita ottavaa kevyttä musiikkia. Maailmanmusiikki syntyy, kun länsimaista populaarimusiikkia yhdistellään yhteen tai useampaan kansanmusiikin tyylilajiin. Joskus maailmanmusiikilla tarkoitetaan myös kaikkea musiikkia, joka ei ole länsimaista taidemusiikkia tai populaarimusiikkia. Muutamat maailmanmusiikin tyylilajit, kuten raï ja reggae, ovat saaneet suurta kansainvälistä suosiota. Myös jotkut perinteistä länsimaista populaarimusiikkia esittävät muusikot ovat tehneet maailmanmusiikkivaikutteisia levyjä, joista tunnetuimpiin kuuluu Paul Simonin eteläafrikkalaisten muusikoiden kanssa levyttämä Graceland-albumi. Muita ensimmäisiä länsimaisen nykyajan populaarimusiikin ja ei-länsimaisen musiikin yhdistelijöitä ovat esimerkiksi The Beatles ja Santana. (Wikipedia)

On kuitenkin melko erikoista, että Ruisrockin pääesiintyjänä on bändi, josta en ollut koskaan ennen kuullutkaan. Aktiivisena musiikkiharrastajana se on suorastaan kummallista. Tässä Manua pähkinänkuoressa.

Manu Chao (oik. José Manuel Thomas-Arthur Chao, s. 21. kesäkuuta 1961 Pariisi, Ranska) on ranskalais-espanjalainen laulaja. Hänen äitinsä on baski ja isänsä, kirjailija Ramón Chao, La Coruñan kaupungista Galiciasta. Hän syntyi Ranskassa, jonne hänen vanhempansa olivat paenneet Francon diktatuuria vuonna 1956.

Manu Chaon musiikki tunnetaan useiden eri tyylien, kuten rockin, salsan, reggaen, cumbian, chansonin ja skan yhdistämisestä. Hänen levyillään lauletaan monilla eri kielillä, esimerkiksi englanniksi, ranskaksi, espanjaksi, portugaliksi, arabiaksi ja wolofiksi, niitä myös yhdistellen. Manu Chaon onkin sanottu luoneen kokonaan uuden mestiza-musiikkityylin, jota ovat sittemmin seuranneet ja edelleen kehittäneet useat muut artistit, muun muassa Amparanoia, Dusminguet, Los de Abajo, Wagner Pá ja Macaco.

Ennen soolouraansa Manu Chao soitti yhtyeissä kuten Hot Pants, Los Carayos ja Mano Negra, joista Mano Negra saavuttikin suurta suosiota varsinkin Latinalaisessa Amerikassa, Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Oman uransa lisäksi Manu Chao on ollut mukana usean muun yhtyeen levyillä vierailevana artistina, sekä toiminut esimerkiksi Amadou & Mariamin albumin tuottajana.

Varsinkin soolourallaan Manu Chao on tullut tunnetuksi myös poliittisesta kantaaottavuudestaan. Hän on sympatisoinut meksikolaista EZLN-liikettä, joka on näkynyt muun muassa hänen levyillensä sisällyttämissä otteissa Subcomandante Marcosin puheista. Tämän lisäksi hän on esiintynyt useissa poliittisissa tapahtumissa, kuten Genovassa G8 maiden kokouksen yhteydessä järjestetyissä mielenosoituksissa vuonna 2001, sekä Tanskassa Ungdomshusetin tukimielenosoituksessa lokakuussa 2007. Myös hänen kappaleidensa sanoitukset sisältävät usein voimakasta yhteiskuntakritiikkiä. (Wikipedia)

Manun yllätyshyvän keikan jälkeen oli aika siirtyä Michael Monroen pariin. Hölmösti telttalavalle sijoitettu keikka päätti samalla vuoden 2011 Ruisrockin. Monroen uusi kitaristi on ruotsalainen Dregen, joka 90-luvun lopulla esiintyi suomalaisfirman kännykkämainoksessa ja oli täten uransa huipulla tässä maassa. Musiikillisista ansioista hänet tunnetaan Backyard Babiesin riveistä. Bändi on nyt tauolla, saapa nähdä miten Dregen sukkuloi jatkossa bändien välillä. Yhtyehän on todella hyvä, suosittelen kaikille.

Michael Monroe on keikalla takuuvarma. Energiaa riittää ja musiikki pääosin ykkösluokkaa. Kaikenmaailman kainalobasistit ja muut patsastelijat voisivat ottaa edes hiukan oppia tämän orkesterin lavaliikunnasta.

Ruisrock on 2000-luvulla vakiinnuttanut paikkansa Suomen suurimpana rockfestivaalina. On näköjään aivan sama ketä siellä esiintyy, porukka tulee kuitenkin. Ei kai 25 000 lipun ostanutta ihmistä voi olla väärässä. Ehkä minä olen. Mutta kyllä rokkifestivaalilla pitäisi olla enemmän rokkia!

Ruisrock, perjantai 8.7.

Ruisrock esiintyjät 2011

PERJANTAI 8.7.2011
The Prodigy (UK), The National (USA), Paramore (USA), Hurts (UK), Primus (USA), Carpark North (DEN), Nekromantix (DEN/USA)
Anssi 8000 & Maria Stereo, Circle, CMX, Jarkko Martikainen, Kotiteollisuus, Lama, Pariisin Kevät, Pelle Miljoona Oy

Ylläoleva kuva juomahinnastosta kertoo paljon Ruisrockin järjestäjien ahneudesta. Kuinka paljon hintoja voidaan vielä nostaa, että raja tulee vastaan? Kun ulkona on noin 30 asteen helle, on juotavaa pakko ostaa jo terveydentilankin kannalta, eikä pelkästään juopumistarkoitukseen. "Seitinohuet, ranskalaistyyliset päiväkännit" tulevat nekin näillä hinnoilla kalliiksi.

Ensimmäisen kerran olin Ruisrockissa vuonna 1987. Tapahtuma on niistä ajoista muuttunut melkein täysin. Eipä oikeastaan ole enää mitään samaa, aluekin melkein eri, vaikka Ruissalon kansanpuistossa yhä ollaankin. Festivaalialue on nykyään painottunut läheiselle pellolle, eikä puistoon ja hiekkarannalle.

Järjestäjien tietojen mukaan perjantaina Ruississa rokkasi 24 000 ihmistä. Määrä ei kumminkaan tuntunut niin suurelta, mutta tuskin lukuja kovasti kaunistellaankaan. Pääesiintyjä Prodigyn aikana tanner oli tömissyt siihen malliin, että promoottori Juhani Merimaa totesi tänään tv-uutisissa sen olleen "vain extravibraa". Merimaahan teetti tieteellisen tutkimuksen Rammsteinin Ruisrockin keikan (-05) jälkeen. Hän halusi tietää, voiko maa revetä ja nielaista 20 000 ihmistä syövereihinsä. Pelto todellakin "eli" Rammsteinin aikana, sen ilmiön koin minäkin ja varsin oudolta se todellakin tuntui. Prodigyn keikkaa en jäänyt seuraamaan, vaan lähdin heti Pelle Miljoona Oy:n esiintymisen jälkeen pois. Tämä siksi, että kaukaa viisaana halusin välttää ruuhkat.

Pelle Miljoona Oy oli jälleen todella kova. Helmikuinen keikka Turun Caribiassa oli sekin kokemisen arvoinen, mutta festivaali-ihmisenä haluan mielummin tilaa liikkua ja seurata yhtyettä vähän väljemmissä olosuhteissa. Pellen poppoo soitti melkein kaikki Moottoritie on kuuma -levyn (-80) kappaleet sekä muutamia muita eri kokoonpanojensa aikaansaannoksia, kuten Viesti teille kovikset ja Mulla menee lujaa.

Pelleä ennen samalla Coverse -lavalla esiintyi toinen suomipunkin legenda, Lama. Yhtye oli todella vetreä. Vanhat, lyhyet ja ytimekkäät rallit kuten Iso-Pasi, Turpa kiinni ja nussi sekä Olen homo toimivat tehokkaasti ja yleisö eli villisti mukana. Lama soitti yli tunnin, jossa kuitenkin oli vartti liikaa. Tiivistettynä se olisi ollut vielä parempi. Encoreen säästetyt hitit Totuus löytyy kaurapuurosta (oikeasti Laman biisi, josta tehtiin coveri television puuromainokseen eikä toisinpäin) ja Väliaikainen (puolestaan Laman tekemä coveri) saivat seurakseen Unicef -yhtyeen hitin Käkimassaa. Sen lauloi basisti Rane Raitsikka, joka on kotiutunut takaisin Suomeen yli kahdenkymmenen vuoden Kalifornian reissultaan.

Ruisrockin esiintyjäluettelo on tänä vuonna säälittävää luettavaa. Jos festivaalin paras esiintyjä on mielestäni Pelle Miljoona Oy, voiko juhlan taso olla kovin korkea? Sunnuntaina koko festarin pääesiintyjäksi nostettu "maailmanmusiikin supertähti" Manu Chao kiikutetaan lavalle. En ollut koskaan kuullutkaan koko hemmosta ennen kuin nimensä keväällä ilmestyi esiintyjälistaan. Kyllä rokkifestarilla pitäisi olla tarjolla kunnon rokkia, eikä mitään pillipiipari- ja bongorumpu-ukkeleita. Samaa mieltä ovat kaikki tuttuni, joiden kanssa olen asiasta keskustellut - Ruisrockin 2011 bändikattaus on katastrofaalisen kehno.

Joku saattaa kysyä, että miksi sitten tungen itseni Ruisrockiin jos esiintyjät ovat huonoja? No, ensinnäkin siksi, että siellä tapaa paljon tuttuja, joita ei välttämättä näe edes kerran vuodessa. Paikkana Ruissalon kansapuisto on upea. Kalja-alueilla on kiva istua ja seurustella tuttujen kanssa. Koska sain tänäkin vuonna järjestettyä itselleni vip-kortin, helpottuu myös logistinen siirtyminen alueelle jonkin verran. Mikäs siellä on ollessa, vahingossa saattaa joku aiemmin tuntematon  bändikin soittaa hyvää musiikkia.

Primus on yhdysvaltalainen alternative rock -yhtye, joka perustettiin Kaliforniassa 1980-luvulla. Yhtyeen keulahahmo on laulaja/basisti Les Claypool. Yhtyeen muita jäseniä ovat kitaristi Larry LaLonde sekä rumpali Tim Alexander. (Wikipedia)

Primus on monelle tuttavalleni tärkeä bändi, mutta itse en pidä siitä periaatteessa lainkaan. Ruisrockin keikkakin sen taas hyvin osoitti. Yksi äijä nyplää bassoaan hiki otsalla ja luulee olevansa nerokaskin. Tylsääkin tylsemmät biisit kolisevat tyhjyyttään. No, tulipahan tämäkin nähtyä. Vai olenko nähnyt Primuksen ennenkin? Onko se ollut Provinssirockissa? En muista. Ajanhukkaa.

Päivän ensimmäinen esiintyjä, minulle aiemmin täysin tuntematon tanskalaisyhtye Carpark North ei kuulostanut lainkaan hassummalta. Köyhän miehen Oasista se oli, mutta varsin viihdyttävä. Nekromantix olisi kiinnostanut, mutta oli järjestäjien järjenköyhyyttä panna se ja Lama esiintymään samaan aikaan. Uskomaton moka.

Lauantain jätinkin välin ja satsaan sunnuntaihin. Silloin lavalla on ainakin Michael Monroe, joka on takuuvarma.

Päivän levy - Brazen Abbot: Eye of The Storm

Brazen Abbot on Suomessa asuvan suomalais-bulgarialaisen kitaristi Nikolo Kotzevin yhtyeprojekti.

Nikolo soitti bulgarialaisessa cover-yhtyeessä, joka kiersi ympäri Eurooppaa 1980-luvun lopulla. Vuonna 1989 Nikolo muutti Maarianhaminaan, Ahvenanmaalle, missä hän tapasi ruotsalaisen Björn Lodinin ja liityi Lodinin yhtyeeseen nimeltä Baltimoore, joka julkaisi kaksi levyä: Double Density (1992) ja Thought For Food (1994). Erottuaan bändistä vuonna 1994 hän aloitti oman sooloprojektin Brazen Abbot, johon liittyi pian Rainbow'sta tunnettu Joe Lynn Turner ja Deep Purplen Glenn Hughes.

Brazen Abbot lakkautettiin hetkeksi, kun Kotzev aloitti rock-oopperaprojektinsa ranskalaisesta profeetasta Nostradamuksesta. Kyseinen tuplalevy sai nimekseen Nikolo Kotzev's Nostradamus, ja sillä esiintyi useita Brazen Abbotista tuttuja musiikoita, muun muassa Glenn Hughes, Göran Edman, Joe Lynn Turner, Mic Michaeli, John Levén, Ian Haugland, Jørn Lande, Doogie White, Alannah Myles ja Sass Jordan. Kotzevin levy-yhtiön vararikon seurauksena albumin julkaisu kuitenkin viivästyi, kunnes se julkaistiin vuonna 2001.

Vuonna 2002 Nikolo jatkoi Brazen Abbot -yhtyeellä ja seuraavana vuonna julkaisi levyn Guilty as Sin. Jäsenet pysyivät samana kuin ennen lukuun ottamatta Jørn Landea, joka korvasi Vikströmin. Michaeli, Levén and Haugland erosivat Brazen Abbotista liittyäkseen ruotsalaisen Europe -bändin uudelleen kokoamiseen. Bulgarian keikoilla Brazen Abbotin riveissä jatkoi lyhytaikaisia tuurajia jotka julkaistiin livealbumina mm. A Decade of Brazen Abbot (2004).

Vuonna 2005 julkaistiin My Resurrection, jolla oli Brazen Abbotille tuttuun tapaan useita vokalisteja.

 

Brazen Abbotin jäsenet

• Nikolo Kotzev - kitaristi
• Joe Lynn Turner - solisti (1996- ) Tunnettu mm. bändeistä Rainbow ja Deep Purple
• Göran Edman - solisti Tunnettu mm. Yngwie Malmsteen
• Erik Mårtensson - solisti (2005- ) Tunnettu mm. bändistä Eclipse
• Tony Harnell - solisti (2005- ) Tunnettu Norjalaisesta TNT bändistä
• Nelko Kolarov -kosketinsoittaja (2005- ) Tunnettu Bulgarialaisesta Impuls bändistä.
• Wayne Banks - basisti (2004- ) Tunnettu yhtyeistä mm. Messiah's Kiss ja Sabbath
• Mattias Knutas - rumpali (2005-) Vaikuttanut mm. Ruotsalaisessa Waver bändissä

Brazen Abbotin entiset jäsenet

• Glenn Hughes - solisti (1995) Tunnettu mm. Deep Purple ja Black Sabbath
• Tomas Vikström - solisti (1995-1997)
• Jørn Lande - solisti (2003)
• Mic Michaeli - kosketinsoittaja (1995-2003)
• Lars Pollack - kosketinsoittaja (2004)
• Svante Henryson - basisti (1995)
• John Levén - basisti (1996-2003)
• Ian Haugland - rumpali (1995-2003)
• Thomas Broman - rumpali (2004)

Julkaisut

• Baltimoore - Double Density (1992)
• Baltimoore - Thought For Food (1994)
• Brazen Abbot - Live and Learn (1995)
• Brazen Abbot - Eye of the Storm (1996)
• Brazen Abbot - Bad Religion (1997)
• Nikolo Kotzev - Nostradamus (2001)
• Brazen Abbot - Guilty as Sin (2003)
• Brazen Abbot - A Decade of Brazen Abbot (2004)
• Brazen Abbot - My Resurrection (2005)

(Wikipedia)

Nikolo Kotzevin ja yhtyeensä Brazen Abbotin musiikki olivat allekirjoittaneelle vieraita vuoteen 2007. Ukkelin nimi toki oli musiikkia aktiisesti seuraavalle tuttu ja yksi rockhistorian huonoimmista levynkansista, Nikolo Kotzev's Nostradamus, oli sekin bongattu. Kansi kilpailee vahvasti Uriah Heepin Innocent Victim -albumin kanssa - vaikea sanoa kumpi on huonompi.

Brazen Abbotin levyjä oli kehunut muun muassa Colossus -lehden Ismo Karo, joka kerran Sweden Rock -reissulla selittikin niistä minulle ylistävään sävyyn. Kuulostavat kuulemma ihan Rainbowilta. Niinhän se on, Karo oli aivan oikeassa. Esimerkiksi tänään luukuttamani Eye Of The Strom on melkein silkkaa Joe Lynn Turnerin aikaista Rainbowia. Turner myös laulaa neljällä albumin kappaleista ja on sanoittanutkin ne. Muut vokalistit ovat Göran Edman ja Thomas Vikström. Levyllä soittavat Kotzevin lisäksi Ruotsin 80-luvun suosituimman bändin Europen jäsenet Mic Michaeli (koskettimet), John Leven (basso) ja Ian Haugland (rummut).

Levy on ehkä aavistuksen yksitoikkoista hard rockia, mutta varsinkin Turnerin laulamat kappaleet toimivat hienosti. Rainbow -maneereilta ei voi välttyä, eikä toki tarvitsekaan. Samalla levy kuulostaa myös Europelta, vaikkei siinä soittaisikaan kolmea bändin jäsentä. Kotzevin kynäilemät ja vaihtelevien solistien sanoittamat biisit muodostavat yhtenäisen linjan, vaikka Turnerin kappaleet joukosta parhaiten edukseen erottuvatkin. 1996 julkaistu albumi on yhä relevanttia melodista hard rockia.

Kotzev kävi elokuussa 2006 keikalla Turussa, irkkubaari Castlessa. Jätin menemättä sinne, koska seuraavana päivänä oli Turun Papinsaaressa työpaikkani Laidunkauden päättäjäiset eli vissiin juhlistettiin sitä, että kesä päättyy. Ajattelin, että jos ryyppään kaksi päivää, on veto poissa koko alkuviikon.

Ystäväni Marko Syrjälän kertoman mukaan Nikolo Kotzevin Castlen keikka oli loistava. Syrjälä, joka on Suomen, ellei peräti koko pohjoismaiden kovin nimikirjoitustenmetsästäjä, soitti keikkaa seuraavana päivänä. Huolestuneelta kuulostanut mies oli hukannut kameralaukkunsa, jossa oli itse kuvausvehkeen lisäksi läjäpäin cd-levyjen kansivihkoja, joihin hän nimmareita kerää. Mukana oli varmasti kaikki Kotzevin levytysten  kansivihot. Taas oli Turku aivan paska kaupunki ja kaikki muukin oli Turun syytä. Itselleni tuli mieleen, että jos kameralaukku häviää, on kai se lähinnä kantajastaan kiinni, eikä omasta maantieteellisestä sijaintipaikasta. Mutta tulkintoja on tietysti erilaisia tässäkin asiassa.

Vuotta myöhemmin näin aivan sattumalta Kotzevin soittavan Maarianhaminan Park Hotellin pubissa. Istuimme seurueemme kanssa Parkin terassilla iltaa viettämässä. Jo tovin soinut livemusiikki kuulosti hyvältä, mutta vasta kun kävin vessassa heittämässä kepilliset kemiallista, huomasin illan trubaduurin olevan Nikolo Kotzev. Keikan jälkeen juttelin äijän kanssa ja hän kysyi osaanko puhua ruotsia. Koska se valitettavasti tuotti minulle suuria vaikeuksia, kommunikoimme englanniksi. Kotzev muisti myös Syrjälän kameralaukkuepisodin kun otin asian puheeksi.

Alla olevassa kuvassa Nikolo Kotzev Park Hotellissa Maarianhaminassa elokuussa 2007.

Päivän levy - Axel Rudi Pell: Mystica

Axel Rudi Pell ( s. 27. kesäkuuta 1960 Wattenscheid, Bochum, Saksa) on saksalainen kitaristi. Hän aloitti uransa Steeler yhtyeessä 1984. Vuonna 1989 Axel aloitti soolouran. (Wikipedia)

Siinä suomenkielisen Wikipedian tiedot pähkinänkuoressa saksalaiskitaristi Axel Rudi Pellistä. Eli eipä juuri mitään, mutta perään on sentään naputeltu miehen kattava discografia:

Steelerissä

• Steeler (1984)
• Rulin' the Earth (1985)
• Strike Back (1986)
• Undercover Animal (1988)

Albumit

• Wild Obsession (1989)
• Nasty Reputation (1991)
• Eternal Prisoner (1992)
• Between the Walls (1994)
• Black Moon Pyramid (1996)
• Magic (1997)
• Oceans of Time (1998)
• The Masquerade Ball (2000)
• Shadow Zone (2002)
• Kings and Queens (2004)
• Mystica (2006)
• Diamonds Unlocked (2007)
• Tales of the Crown (2008)
• The Crest (2010)

Kokoelmat

• The Ballads (1993)
• The Ballads II (1999)
• The Wizard's Chosen Few (2000)
• The Ballads III (2004)
• Best Of (2009)

Tutustuin Axel Rudi Pellin musiikkiin joskus vuosituhannen taitteessa. Nimenä äijä oli ollut toki tuttu jo aikoja sitten, mutta ensimmäinen ARP-levyni oli Tornion Rebel Musicista käytettynä ostettu Oceans Of Time (-98). Sen jälkeen ARP-levyni ovatkin karttuneet lähes yllä luetellun discografian veroiseksi. Yhtään Steeleriä en vieläkään omista, mutta miehen omalla nimellään tekemät kiekot taitavat paria lukuunottamatta löytyä hyllystä.

Tänään cd-soittimessa on soinut 2006 ilmestynyt Mystica. Parempi levy kuin muistinkaan. Huimaa 8:26 minuuttia kestävää nimikappaletta edeltävät rallit ovat kaikki ihan kymppikamaa. Ainoastaan Valley Of Sin on hieman kuivempi tapaus. Levyn loppuosa on niin ikään toimivaa perinteistä heviä.

Axel Rudi Pell on samalla myös koko bändin nimi, vaikkei jää epäselvyyttä kuka ryhmän kuningas on. Ritchie Blackmorelta soittotyylinsä ja valkoisen Fender Stratocasterin kopioinut Pell on vuosikaudet levyttänyt ja tehnyt vuosittaiset vähäiset keikkansa kokoonpanolla Johnny Gioeli (laulu), Mike Terrana (rummut), Volker Krawczk (basso) ja Ferdy Doenberg (kosketinsoittimet). Gioeli on amerikkalainen komeaääninen mies ja Terrana on jenkki hänkin, joka pitää majaansa Kööpenhaminassa. Terrana paukuttaa kannuja myös muissa saksalaisbändeissä ja jopa entisen Nightwish- vokalisti Tarja Turusen bändissä. Muiden hemmojen taustoista en tiedä, eivätkä he Pellin yhtyeessäkään liioin nouse esille.

Axel Rudi Pelliä on kovasti toivottu keikalle Suomeen. Mies itse sanoi jokin aika sitten Ilta-Sanomien haastattelussa (jonne hän oli päässyt ilmeisesti vain siksi, että Terrana on Tarja Turusen orkesterissakin mukana), "ettei maahan, jossa levyäni myydään noin 800 kappaletta, kannata tulla keikalle". Höh, Sauna Open Air olisi juuri sopiva paikka Pellille, miksei Tavastiakin. Turun Klubille ei välttämättä kannattaisi tulla kahdenkymmenen ihmisen iloksi. Faneja täällä kumminkin on ja samalla levynmyyntikin varmasti nousisi.

Itse näin ARP:n livenä kesäkuussa 2007 Etelä-Ruotsissa Sweden Rock Festivalilla. Pell oli siellä myös 2004 kuten minäkin, mutta en jaksanut silloin lähteä hotellilta festarialueelle vielä niin aikaisin päivällä. Soittoaika taisi olla 13:30. Jälkeenpäin kyllä harmitti. Onneksi sain revanssin kolme vuotta myöhemmin.

Axel Rudi Pellin suosion vähäisyyttä Suomessa ei voi kuin ihmetellä. Äijän levyt ovat melodista, reipastempoista ja perinteistä heviä, jollaisen luulisi uppoavan 80-luvulla hevin ja miksei muunkinlaisen kuuntelun aloittaneisiin ihmisiin ja yhtä hyvin nuorempaan polveen, joka on varttunut esimeriksi Stratovariuksen parissa. Pell ammentaa musiikkinsa Deep Purplesta, Rainbowista ja muusta 70-luvun hard rockista. Toisin sanoen enimmäkseen Ritchie Blackmoren bändeistä. Niin tekee Starovariuksesta tuttu Timo Tolkkikin. Ja helvetin moni muu.

Axel Rudi Pelliltä löytyy parikin eri live-dvd:tä. Tässä näyte Live Over Europelta, kappale on Mystica -albumin kakkosraita Fly to The Moon.

Mallikuvausta Huttalan linnavuorella

Huttalan linnavuori on Kaarinan Piikkiössä sijaitseva, 74 metriä korkea jyrkkärinteinen mäki. Se on ollut käytössä kahteen otteeseen: esiroomalaisella ajalla 500 eaa.–0 sekä rautakauden lopussa 1000–1100-luvuilla. Linnavuori on ollut hyvä puolustautumispaikka, sillä sen rinteet ovat kaakkoisreunaa lukuun ottamatta luoksepääsemättömän jyrkät. Huttalan linnavuoren löydöt viittaavat siihen että se on ollut tavallista aktiivisemmassa käytössä. Kaakkoisrinteestä on löydetty merkkejä rautakautisesta asutuksesta ja lounaisrinteestä kaksi 8 cm:n suuruista uhrikuoppaa. (Wikipedia)

Kävin Pikkiön linnavuorella ensimmäisen kerran kesällä 2010. Työkaverini Reima Korsimon vinkistä päätin suunnata auton nokan kohti tätä hänen kovasti kehumaansa paikkaa. Mukaan kysyin entistä työkaveriani Timo Sepänmaata, jota myös Arkeologiksi kutsutaan. Lempinimi johtuu siitä, että hän on oikeastikin viittä vaille arkeologi. Kuulemma yliopisto-opiskelut ovat vaan jääneet aikoinaan hieman puolitiehen. Alan hommia mies on kumminkin tehnyt paljon ja oli juuri nyt juhannuksen aikoihinkin Taivalkoskella koulutustaan vastaavissa töissä.

Suhteeni Piikkiöön on sikäli läheinen, että äitini on kotoisin Piikkiön Runkon kylästä. Siellä vietin pikkupoikana ja varhaisteininä paljon aikaa. Huttalan linnavuori ei ole samalla suunnalla kuin Runko, joten olinkin autuaan tietämätön koko paikasta viime kesään asti. Piikkiön keskustasta ei tosin ole periaatteesa kuin kivenheitto linnavuorelle, taitaa olla lyhyempi matka kuin Runkoon.

Huttalan linnavuori teki oitis vaikutuksen minuun. Jo pelkkä polku ylös vuorelle on suoraan kuin fantasiaelokuvasta. Mieleen juolahtikin, että täällähän olisi hyvä paikka mallikuvauksellekin. Asia muhi päässäni viime kevääseen saakka, jolloin keksin, että puolituttuni Laura Nurmi sopisi tähän miljööseen malliksi kuin veitsi voihin.

Laura oli melkein heti kiinnostunut tulemaan kameran eteen. Hän kertoi keväällä, että kaapista löytyy  keskiaikapuku. "Huimat visiot" alkoivat samantien vilkkua silmissäni. Sellainen asuste varmasti sopisikin tähän ympäristöön hyvin. Ja niin sopikin!

Lauran kanssa oli erittäin helppo tehdä yhteistyötä. Häntä ei tarvinnut paljon ohjata. Kunhan näytin paikat missä hän joko seisoo, istuu tai liikehtii. Sen jälkeen ei juurikaan tarvinnut neuvoa, että "käännä hiukan päätä tänne" tai muuta.

Lauralla oli omatoimisesti mukana sulka ja viikinkien juomasarvi. Hienoa, että hän oli itsekin näin innostunut ja mielestäni se todellakin näkyy myös kuvissa. Laura oli aivan napakymppimalli tällaiseen satumaisemaan, jossa hain jonkinlaista metsänneito- tai haltiatarfiilistä. Ja sitähän tosiaankin löytyi!

Linnavuoren erikoisin kivi on varmasti yllä näkyvä siirtolohkare. Se on kuin ison kivikirveen terä, toisaalta sitten taas näen sen oikealla laidalla aboriginaalin sivuprofiilin...

Piikkiö, Linnavuoren reitistö
Polku kulkee monimuotoisessa maastossa ja sen varrella voi tutustua niin alueen muinaisuuteen kuin luontoonkin.

Polun varrella sijaitsevat muinaisjäännökset:
1. Huttalan linnavuoren rautakautinen mäkilinna
2. Yli-Katarin pronssikautinen hautaraunio
3. Moision rautakautinen hautaraunio ja asuinpaikkakerros 
4. Pohtionvuoren pronssikautinen hautaraunio 

Muut nähtävyydet: Muinaisia rantamuodostumia Pohtionvuoren itä-kaakkoisrinteellä, Huttalan linnavuoren ja Pohtionvuoren näköalapaikat ja Piikkiön korkein kohta Pohtionvuorella sekä Huttalan linnavuoren kulttuurikasvillisuus.

Polun pituus: Noin 4 kilometriä.

Opasteet ja polkumerkintä: Polku on merkitty maastoon hannunvaakunoin merkityillä paaluilla.

Saavutettavuus: Polulla on kaksi aloituspaikkaa, joko Piikkiön Kehityksen kerhotalolta tai sitten Huttalan linnavuoren viitan kohdalta.

Varustus: Polkureitillä sijaitsee laavu ja nuotiopaikka.

Ajo-ohje: Turusta Piikkiöön ajettaessa 110-tieltä käännytään Toivonlinnantielle, josta käännytään linnavuori-kyltin kohdalta
ja jatketaan hiekkatietä aina seuraavalle linnavuori-kyltille asti, josta merkitty polku alkaa. (muinaispolut.fi)

Kamera: Canon EOS 1000D

Malli: Laura Nurmi

Kuvauspaikka: Piikkiön Huttalan linnavuori

Jeremian luolat Kustavissa

Jeremian luolat on Kustavissa Kivimaantien varrella sijaitseva luonnonmuodostuma ja nähtävyys. Nimensä tämä kalliopaasien muodostama kiviryhmä on saanut isonvihan levottomilta vuosilta, jolloin Jeremias-niminen mies piileskeli siellä.

Luolille johtaa tien varresta noin 200 metrin pituinen metsäpolku. Jeremian luolien alueella on lähes pystysuoria kalliojyrkänteitä, syviä railoja, halkeamia ja luolamaisia muodostumia. Äkkijyrkkiä pudotuksia ja railoja ei ole merkitty, ja kulku alueella tapahtuu omalla vastuulla. (Wikipedia)