Pähkinäisissä osa 2 - Saaren luontoa

Elokuussa viikolla 34 tein kahden vuorokauden reissun Rymättylän saaristossa sijaitsevaan Pähkinäisiin. Valokuvamateriaalia ja tarinaa kertyi sen verran paljon, että blogijutun ensimmäisessä osassa käsittelin saarta noin yleisesti ja tässä puolestaan sen luontoa. 

Wikipedian mukaan 175 hehtaarin kokoinen Pähkinäinen on vanha laidunsaari, joka on puoliksi luonnonsuojelualuetta ja merkittävä uhanlaisen lajiston suojelun kannalta. 

Saaren itäpuoli on karua kalliomännikköä, mutta kalliojyrkänteiden välissä laaksoissa kasvaa reheviä pähkinälehtoja ja tammia. Kallionaluslehdoissa tavataan muun muassa mustakonnanmarjaa, hammasjuurta, tuoksumataraa ja metsäomenapuita. 

Saaren läntinen puoli on tasaisempaa ja siellä sijaitsee kosteapohjaisia rantaniittyjä ja kuivaa kangasta. Niityt olivat ennen vanhaan laidunaluetta, mutta alkoivat kasvaa umpeen, joten Metsähallitus aloitti saarella lampaiden laidunnuksen. 

Saarella on suuri hirvieläinkanta, joka hidastaa avomaiden sulkeutumista ja puiden taimettumista. Parhaimmillaan näin yksitoista valkohäntäpeuraa ruokailemassa melkein kahvilan kulmalla, eivätkä ne olleet juurikaan säikkyjä.

Pähkinäinen on yksi pikkuapollo-perhosen tärkeimmistä elinalueista Suomessa. Tieto tuli minulle ihan puskista, olin nimittäin kuvitellut niitä liitelevän mantereella kuten Häntälän notkoilla Somerolla. 

Saaren ympärillä olevilla luodoilla pesii muun muassa haahkoja, lapintiiroja ja eri lokkilajeja. Lehdoissa tavataan satakieltä, kultarintaa, mustapääkerttua ja pähkinähakkia. Havumetsien lintuja puolestaan ovat teeri, hömötiainen ja töyhtötiainen. Merikotkan näin kumpanakin päivänä liitelevän saarten välissä. 

Vaikka valkohäntäpeuroja näkyi melkein jatkuvasti ulkona kävellessä, ei puutiaisia onneksi tainnut tarttua iholle. Juuri hirvieläimet ovat niiden suurimpia levittäjiä. 

Oli ollut pitkään kuivaa, eivätkä punkit ole silloin niin innokkaina heinien varsilla odottamassa saalista kuin sateen jälkeen. Olen jo kaksi kertaa saanut borrelioosin, joten metsässä kulkiessa piti nytkin olla vähän varpaillaan. 

Metsähallituksen 2,3 kilometrin mittainen luontopolku oli todella hieno. Hellekeliin juuri sopivan mittainenkin ja eteni vaihtelevassa maastossa. 

Sinisin maaliläiskin merkitty polku on myös niin selkeä, ettei tarvinnut kertaakaan ihmetellä missä reitti mahtaakaan mennä. Ylhäältä kallioilta oli mahtavat näkymät lähisaariin.

Aivan erilaista oli toisella puolella saarta, jossa polut risteilivät villisti. Jonkun matkaa tuntui, että tie oli mönkijän tai jopa traktorin mentävä, mutta sitten pitikin arpoa mihin suuntaan kapeneviä polkuja oikein menisi. Lopulta pienetkin polut katosivat ja saavuimme korkeilta kallioilta yli lammasaitojen takaisin ruohokentälle keskelle saarta.

Punkkeja ikävämpi puoli Pähkinäisten reissussa olivat aggressiiviset hyttyset. En muista noin hanakoita verenimijöitä aikoihin nähneenikään. Kooltaan ne olivat suunnilleen puolet tavallisista Lounais-Suomessa tavatuista hyttysistä. 

Ihmettelin heti tulopäivänä kuinka on mahdollista saada kimppuuni kymmenittäin itikoita, vaikka olin +25 auringossa. Valossa tai varjossa ei ollut väliä, koska etenkin minun päälleni hyttyset kävivät samalla lailla. Kaveria ne eivät kiusanneet lainkaan.

Pähkinäisten Antilta kuulin, että kyseessä olisi uusi tulokaslaji. Metsähallituksen miehet olivat näin todenneet pari vuotta sitten ihmetellessään näitä samoja otuksia. 

Pikkuapolloja Häntälän notkoilla

Häntälän notkot on perinnebiotooppialue Varsinais-Suomessa Somerolla. Alue on harvinainen Suomessa, eikä muistuta juuri mitään muuta maisemaa, jollaista maakunnassa muuten on. Häntälän kyläskeskuksen läheltä alkava luontopolku kiertää ympäristössä, joka voisi olla vaikka Alpeilta.

Notkot ovat Rekijoen jääkauden jälkeen uurtamia laaksoja, joissa on yhä edelleen laidunnuksen ansiosta erittäin laaja kasvi- ja eläinkanta. Häntälän notkoissa voi muun muassa tavata yhtenä harvoista paikoista manner-Suomessa harvinaisen pikkuapollon, joka on ollut rauhoitettu jo vuodesta 1976. Muita harvinaisia tuttavuuksia ovat muun muassa toinen harvinainen perhoslajike, lehtohopeatäplä sekä keväällä kukkivat pystykiurunkannus, mukulaleinikki ja sikoangervo.

Vastoin kaikkia olettamuksia, luontopolku ei ollutkaan selkeästi merkitty. Tämä aiheutti jonkun verran arpomista mihin suuntaan pitäisi mennä. Pääsimme kumminkin hyvin laavulle, josta loppumatkan kävelimme takaisin autolle kyläkeskuksen pihalle.

Notkoilla oli muutamassa paikassa karjaa, mutta yhtään särvipäätä ei tullut vastaan. Polulla oli tosin aivan hiljattain kävellyt lehmiä, sillä maapohjaa oli tallattu siihen malliin. Polku oli paikoin todella vetinen ja epätasainen, eikä mielestäni sovellu huonojalkaisille. Tämän sai kokea kaverini, jolla oli vaikeuksia edetä pitkässä heinikossa kulkevalla kumpuraisella polulla.

Pikkuapolloja lenteli vastaan jo aivan alkumatkasta. Perhosta tavataan Euroopasta Keski-Aasiaan ulottuvalla vyöhykkeellä. Suomessa pikkuapollo on harvinainen, mutta paikoilla joilla sitä esiintyy se voi olla lukumäärällisesti runsas. Miltei kaikki nykyiset esiintymispaikat ovat Ahvenanmaalla tai Lounais-Suomessa. Uudellamaalla pikkuapolloja on istutettu lajin entiselle esiintymisalueelle Porvooseen, missä kanta on sittemmin runsastunut. Suomen sisämaan suurin esiintymä on Häntälän notkoilla. Lentoaika alkaa kesäkuun alkupuoliskolla ja jatkuu kesäkuun lopulle.

Pikkuapollo on avoimien, lehtomaisten niittyjen laji. Perhosen elinympäristöjä on hävittänyt erityisesti on laidunmaiden väheneminen. Perhonen lentää päivällä ja laskeutuu usein kukille. Luontodirektiivin nojalla pikkuapollo on rauhoitettu kaikkialla EU:n alueella. Suomessa pikkuapollo on ollut rauhoitettu luonnonsuojeluasetuksella jo lähes 40 vuotta lähtien. Yhden perhosen korvausarvoksi on asetettu 336 euroa.

Juutuin suustani kiinni erään miehen kanssa, joka päivysti rinteessä ja yritti saada pikkuapolloista valokuvia monen tonnin arvoiselta näyttäneellä kamerallaan. "Olen päivystänyt tässä tuntitolkulla, enkä ole saanut kuin kaksi kuvaa. Termoskannusta loppui kahvikin".

Asettauduin parin metrin päähän miehestä. Aloin zoomailemaan ja noin minuutissa olin saanut parikymmentä kuvaa pikkuapolloista. Eipä se sen vaikeampaa ollut.