Radiopuhelimet

Like -kustannuksen vuonna 2006 julkaisema kirja Radiopuhelimet -yhtyeestä tarttui jokin aika sitten mukaani kirjakaupasta. Opus kattaa oululaisbändi Radiopuhelinten siihen astisen historian eli 20 vuotta.

Radiopuhelimet


Törmäsin kirjaan ensikerran  kesäkuussa 2006 Elmu ry:n bussissa. Olimme matkalla Sweden Rockiin Etelä-Ruotsiin. Oululainen Tomi Salow istui penkkiriviä edempänä ja lueskeli sitä aikansa kuluksi. Jossain vaiheessa pyysin kirjaa selattavaksi. Vaikutti mielenkiintoiselta.

Kirjan tarinat ovat kummunneet orkesterin jäsenten (Antti Annunen, Jarno Mällinen, Jyrki "J.A." Mäki, Jyrki Raatikainen, Esa "Katz" Nissi) kynistä. Kirjan ovat toimittaneet J.A. Mäen kanssa teatteriohjaajana paremmin tunnettu Juha Hurme. Minulle Hurme on nimenä tuttu lähinnä siitä, että takavuosina mies teki Kustavin Volter Kilpi viikoilla teatteria.

Allekirjoittaneelle Radiopuhelimet ei ole koskaan ollut millään lailla tärkeä orkesteri. Pikemminkin päinvastoin. Moisesta mölystä en ole ollut koskaan valmis maksamaan levyjen muodossa penniäkään. Keikoilla olen yhtyettä silloin tällöin nähnyt. Turussa S-Osiksen Indie-iltamissa, Provinssirockin klubeilla ja varmaan muuallakin. Rumpali Raatikaisen kanssa muistan joskus jutelleenikin Seinäjoella Provinssirockin aikaan.

Kuulin Radiopuhelimista ensimmäisen kerran varmaan vuonna 1987. Silloin yhtyeen ensimmäinen ep-levy Sinappia ja ketsuppia ilmestyi. Rumba -lehti kirjoitti bändistä.

Kesällä 1988 Kustaviin muutti työn perässä säkyläläinen kaveri, joka oli kova Radiopuhelimet -diggari. Hänellä oli debyytti-ep:n lisäksi Tyhjä on täysi -ep ja esikoistäyspitkä Rokkiräjähdys. Hän tykkäsi kovasti myös Radiopuhelinten edeltäjästä KTMK:sta.

KTMK (Kansanturvamusiikkikomissio) vasta olikin kammottavaa meteliä. Muistan yrittäneeni kuunnella sitä ja Radiopuhelimien levyjä. Eipä silloin auennut, eikä ole auennut vieläkään. Tosin en ole vuosiin edes yrittänyt bändiä kuunnella. En edes tätä kirjaa lukiessa.

Olen kummkinkin aina kunnioittanut Radiopuhelimien asennetta. Bändi on ollut tinkimätön tekemisissään. Asennetta voi diggailla, musiikista ei välttämättä tarvitse pitää.

Radiopuhelimet -kirja on täynnä huimia sattumuksia orkesterin matkan varrelta. Yhtyeen jäsenet osaavat kirjoittaa hauskasti ja sujuvasti. Muutkin kuin toimittajan hommia tekevä kitaristi Mällinen.

Suomalaisten keikkapaikkojen oloista saa realistisen kuvan esimerkiksi tästä anekdootista.

- Mitä ruokaa?
- Teille on noita einespizzoi.
- Onko mitään mausteita?
- Onhan tossa tota sokerii.

Bändi on kiertänyt myös ulkomailla, vaikka suomeksi laulaakin. Mielenkiintoisia kiertuetarinoita riittää.

Radiopuhelimet -kirja on samalla tarina ihmissuhteista. Ei ole helppoa olla bändissä, jonka täytyy yöpyä paskaisissa läävissä, katsella humalaista yleisöä tai yhtyekavereitaan ja liikkua romuilla ajoneuvoilla, jotka hajoavat keskelle asumatonta taivalta.

http://fi.wikipedia.org/wiki/Radiopuhelimet

Dr. Potion ja kaverit S-Osis:lla

"Dr. Potion + friends "Kevät Bileet" S-Osis:lla" oli iltamien nimi Rehtorinpellontiellä Turussa, legendaarisen YO-talon alakerrassa. Lauteilla kävi illan mittaan kolme eri yhtyettä. Eivät tosin yksikään aikataulun mukaisesti.

21.30 Hangman`s Voodoo
22.30 Dr.Potion
00.00 Apostoles Of Bitterness

Hangman's Voodoo oli nimenä tuttu, muttei minulla ollut minkäänlaista käsitystä orkesterin musiikista. Jonkun valokuvan muistan netissä joskus näheeni. Siinä komeilivat yhtyeet nuoret soittajauroot, joille ei ikää taida olla kertynyt vielä kahtakymmentäkään.

Hangman's Voodoo soitti jonkunlaista katu-, grunge- ja glamrokin sekoitusta. Nuoret sällit olivat energisiä lavalla, varsinkin laulajakitaristi Jesse Quickman. Kaveri heiluikin koko illan tarpeiksi.

Bändi soitti lainabiiseinä ainakin Guns N' Rosesia ja yllättäen myös muinaisen turkulaisyhtye Sharoneesin kappaleen Neon Light Child vuodelta 1988. Valitettavasti se oli sovitettu liian nopeaksi, eikä sitä meinannut edes tunnistaa. Mutta muuten hieno homma, että tällaista unohtunutta helmeä kierrätetään uudelleen.

Illan seuraava esiintyjä liityi vahvasti Sharoneesiin.  Dr. Potionin laulajakitaristi Vikke nimittäin oli aikanaan Shraroneesin laulajabasisti. Rumpuja bändissä soitti entinen Iron Cross- ja Skädäm -mies Esko "Eddy" Mänty-Sorvari, joka on sittemmin soitellut ainakin Muskan taustabändissä.

Kitaraa Sharoneesissa soitti Esa "Kani" Rosenqvist. Hän menehtyi väkivaltaisesti työpaikallaan keväällä 2005. Loppuakoinaan mies soitti Juliet Jonesissa, joka oli Juliet Jonesin Sydämen Eeron päivitetty versio samasta aiheesta.

En ollut aiemmin kuullut Dr. Potionia kuin yhden biisin verran. Never Gonna Learn -niminen kappale on saatu myös kuvalliseen muotoon ja pari viikkoa se ilmestyi Youtubeen. Perusmusiikkivideo, mutta erittäin toimivasti leikattu ja kuvattu. Itse kappale kulkee hyvin eteenpäin.

Dr. Potionissa tapahtui hiljattain kokoonpanovaihdos, kun toinen kitaristi sai kenkää bändistä. Tiedä sitten mikä mahtoi olla syynä, eikä se minulle kuulukaan. Muutaman biisin verran S-Osiksen lavalla kakkoskitaraa soitti Vikken poika Jesse, joka oli jo aiemmin illalla lauteilla Hangman's Voodoon kanssa. Soundi oli heti aikalailla tukevampi.

Dr. Potionin juurirokille saattaisi olla isommatkin markkinat, koska Suomessa on perinteisesti tykätty Hurriganesin ja Peer Güntin kaltaisesta bändeistä.

Illan viimeinen esiintyjä oli turkulainen aikamiesten coverbändi Apostoles of Bitterness. Näin yhtyeen muutama viikko sitten Pub Grandamissa. Aiheesta löytyy oma tarinansa helmikuun blogiarkistosta.

Apostolit kuulostivat Grandamin nurkassa jotenkin innostuneemmilta kuin S-Osiksen lavalla. Pääosin 80-luvun hevilainoista koostunut setti sai varauksettoman suosion ainakin tuttavieni kesken. Nämä miehet osaavat vetää Judas Priestiä, Acceptia ja Iron Maidenia vaikka silmät kiinni.