Riiassa osa 3 - Jurmala

Jurmala on noin 56 000 asukkaan merenranta- ja kylpyläkaupunki Latviassa noin 25 kilometrin päässä Riiasta. Sen erikoisuus on lähes kolmekymmentä kilometriä pitkä hiekkaranta ja arkkitehtuurisesti komeat vanhat puutalot, etenkin pitsihuilat torneineen.

Riiasta pääsee Jurmalaan kätevästi vaikka junalla. Lomaamme sisältyi Ikaalisten matkatoimiston toimesta ilmainen bussikuljetus sinne. Retki saikin hyvän vastaanoton ja auto oli puolillaan innokkaita turisteja.

Bussikuskinamme ollut Jukka ihmettelikin moista suosiota, kun kuulemma yleensä ihmiset eivät ole näin kiinnostuneita Jurmalasta. Tämä oli hänen kahdestoista työkomennuksena Riikaan kesän aikana, eikä aiemmin ole tällaista koettu.

Jurmalassa oli muutama tunti aikaa tutustua kaupungin ihmeisiin. Olin vuonna 2009 vastaavalla matkalla, jolloin alue tuli pääpiirteittäin tutuksi. Nyt en tainnutkaan mitään uutta nähdä, mutta se ei suuremmin surettanut.

Jurmalan pääkatu on pitkä kävelykatu. Sen varrella on runsaasti baareja, käsityöläisten kojuja ja kaikenmoista matkamuistomyymälää. Omat ostokseni rajoittuivat muutamaan oluttuopposeen ja Riga -lippalakkiin. Innokaat myyjät kyllä kutsuivat kojuilleen maistiaisille ja tyrkyttivät sitä sun tätä. Jotain litkua kumosinkin kurkkuuni, täysin ymmärtämättä edes mitä se mahtoi olla. Ilmeisesti jonkinsortin teetä.

Jurmalan komea hiekkaranta on todellakin kaikkien kehujen arvoinen. Se näytti vaan kovin matalalta ainakin sieltä suunnalta josta merta lähestyimme. Samapa tuo kai, mutta jos tekee mieli puhahtaa uiskentelemaan, saanee kahlata aika kauas ennen kuin homma onnistuu.

Jukka-kuskimme spiikkasikin ennen Jurmalaan saapumistamme, että "Täällä tuntuu kuin olisi etelässä, sillä erotuksella että palmujen tilalla on mäntyjä". Juuri näin. Kun vielä lämpötila lähenteli kolmeakymmentä, helposti kuvitteli olevansa paljon kauempana Suomesta.

Olen toisinaan suositellut Jurmalaa auringonpalvojatuttavilleni vuoden 2009 käyntini perusteella. Kovin kiinnostunutta vastaanottoa ehdotukseni ei ole saanut. Ilmeisesti Latviaa pidetään tuttujeni keskuudessa yhä jotenkin vähäpätöisenä ja alkeellisena entisenä kommunistimaana. Mielummin lennetään vaikka sitten Turkkiin. Kannattaisi ehkä heittää vanhentuneet käsitteet romukoppaan ja katsastaa Jurmalakin, mikäli rantaa ja aurinkoa kaipaa.

Riiassa osa 2 - Kaupungilla ja jokiristeilyllä

Itämeren rannalla Väinäjoen (Daugavajoki) suulla sijaitseva Riika on Latvian pääkaupunki. Se on tärkeä alueellinen satamakaupunki ja teollisuuden keskus.

Riiassa asuu noin 700 000 ihmistä, joista 42,6 prosenttia on kansallisuudeltaan latvialaisia, venäläisiä 39,8 prosenttia, valkovenäläisiä 4,1 prosenttia, ukrainalaisia 3,7 prosenttia, puolalaisia 1,9 prosenttia ja loput (7,9 prosenttia) muita kansallisuuksia.

Suomen kielessä kaupungin nimi taipuu kuten siika: Riika, Riiassa, Riikaan.

Riian historia ulottuu pitkälle. 1100-luvulla alueelle alkoi tulla saksalaisia kauppiaita ja ristiretkeläisiä. Vuonna 1158 Baltian saksalaiset kauppiaat perustivat kaupallisen asutuksen Liivinmaalle nykyisen Riian alueelle.

Vuonna 1200 liivinmaan uusi piispa Albert von Buxhoevden saapui Riikaan mukanaan 23 laivaa ja 500 aseistettua ristiretkeläistä. Seuraavana vuonna 1201 hän perusti Väinäjoen ja sen sivuhaaran Rigen väliselle liiviläisalueelle Riian kaupungin hallinnolliseksi, kirkolliseksi ja kaupalliseksi keskukseksi. Kaupunki oli ensimmäinen koko Liivinmaalla.

Menneillä vuosisadoilla Riika on ollut vuorotellen Puolan, Ruotsin ja Venäjän alaisuudessa. Kaupungin hallintokielenä oli saksa vuoteen 1891 saakka, jolloin venäjän molotus syrjäytti sen. Samoihin aikoihin latvialaiset nousivat kaupungin suurimmaksi väestöryhmäksi ja Riiasta tuli Latvian kansallisen heräämisen keskus.

Ensimmäisen maailmansodan aikana 1917 Saksa miehitti Riian. Kun Saksa 11. marrakuuta 1918 joutui antautumaan länsiliittoutuneille, se ei voinut pitää aluetta hallinnassaan. Latvia julistatutui itsenäiseksi 18. marraskuuta ja Riiasta tuli sen pääkaupunki.

Toisen maailmansodan aikana Neuvostoliitto miehitti Latvian vuonna 1940. Operaatio Barbarossan (Saksa hyökkäsi Neuvostoliittoon) jälkeen maa joutui Saksan miehittämäksi. Baltiansaksalaiset pitivät sitä vapautuksena, mutta maan juutalaisia kutsuivat keskitys- ja tuhoamisleirit. Suurin osa Riian juutalaisista päätyikin kaupungin lähelle perustettuun Keiserwaldin keskitysleiriin. Sodan aikana latvialaisia kuoli noin kolmasosa koko väestöstä.

Vuonna 1945 Riika päätyi jälleen Neuvostoliiton kurimukseen ja siitä tuli Latvian sosialistisen neuvostotasavallan pääkaupunki. Teollistumisen ja Neuvostoliiton asutuspolitiikan takia kaupunkiin virtasi suuri määrä venäläisiä, mikä muutti sen väestörakennetta.

Suuren ja mahtavan naapurimme hajottua Riiasta tuli jälleen itsenäinen Latvian pääkaupunki 17. syyskuuta 1991. Vuonna 2004 maa liittyi Natoon ja Euroopan unioniin.

Riian historiallinen keskusta on ollut vuodesta 1997 Unescon maailmanperintökohteena. Laajan jugend-arkkitehtuurinsa takia se on erittäin merkittävä.

Tärkeimpiä nähtävyyksiä on Riian vanhakaupunki eli Vecriga, jossa on historiallisia kortteleita ja korkeita vanhoja kirkkoja. Kaupungissa on monia tunnettuja aukioita, joista Rats Laukumsilla sijaitsee elokuussa remontissa ja rakennustelineiden peitossa ollut komea Mustapäiden talo.

Keskustasta löytyy viiden hehtaarin kokoinen Vermanes-puutarha, joka on kaupungin vanhin julkinen puisto. Sen vieressä on niin ikään remontissa ollut 42 metriä korkea Vapauden muistomerkki, jonka ympärillä oli neuvostoaikana raitiovaunujen kääntöpaikka. Venäläiset eivät purkaneet patsasta kansannousun pelossa, mutta liikennöinti esti kokoontumisen sen ympärille. Patsas on pystytetty Latvian vapaussodassa (1918-1920) kaatuneiden kunniaksi.

Riian 368,5 metriä korkea televisio- ja radiotorni on Euroopan kolmanneksi korkein rakennus. Torni, sekä lukuisat Väinäjoen yli johtavat sillat näkyivät mainiosti jokiristeilyllä, jollaisen teimme tulopäivää seuranneena päivänä.

Kaupungin kuppiloissa istuessa tein sellaisen havainnon, että juopottelu keskustan paraatipaikoilla melko edullista keskivertosuomalaiselle. Toki useimmille paikallisille se on varmasti perin arvokasta. Riga Balsamista en ollut ennen kuullutkaan, mutta nyt sitäkin tuli kumottua jokunen shotti.

Majapaikkamme Radisson SAS Hotel Latvijan aula- ja näköalabaarissa sen sijaan hinnat olivat vähintään Suomen luokkaa, elleivät jopa kalliimpiakin.

Tasan kolme viikkoa sitten tapahtui se, joka ikävä kyllä oli vain ajan kysymys. Nimittäin Suomen ensimmäinen jihadistipohjalta tehty terrori-isku, tekopaikkana Turun Kauppatori. Koska kotikulmilla tapahtui kauheita, laski lomafiilis samalla kuin lehmän häntä. Eipä juurikaan huvittanut tai oikein edes uskaltanut liikkua Riian pimenevässä illassa.

Tunnelmaa latisti myös Facebookista lukemani kommentit Turun tapahtumista. "Kyllä suomalaisetkin puukottaa" tai "On minuakin luultu ulkönäköni takia ulkomaalaiseksi" ja muut käsittämättömän naivit puolustuspuheenvuorot tekijöiksi paljastuneiden paperittomien, luvatta maassa olevien turvapaikkaturistien puolesta.

Kommentoin itsekin tapahtunutta Iltalehdestä ja Turun Sanomista poimimieni linkkien kera. Tästä hyvästä tuli palautetta Facebookin postilaatikkoon. Olin kuulemma pahempi kuin Turun seudulla hyvin tunnettu kunnallispoliitikko Olavi Mäenpää ja juhlin tapahtunutta "erävoittajana"! Kaupanpäälliseksi voisin myös painua helvettiin. Kummallista, että itseään niin kovin, kovin suvaitsevaisina pitävät vihervasemmistolaiset eivät koskaan hyväksy kuin oman mielipiteensä!

Latviassa kuten muissakaan Baltain maissa, Puolasta puhumattakaan, ei ole pääministerinä edesvastuutonta tolloa, joka televisiossa toivottaa turvapaikanhakijat tervetulleeksi maahan ja vielä omaan taloonsa. Pitkälti hänen ansiostaan syksyllä 2015 ja alkuvuonna 2016 Suomeen saapui yli kolmekymmentä tuhatta vetreää nuorta miestä Lähi-Idästä, kun oikeat avuntarvitsijat kituvat pakolaisleireillä.

Latviassa tuskin sosiaalitoimistokaan makselee lomamatkoja Somaliaan kuten meillä. Merkillinen yhtälö sekin; maa on olevinaan vaarallinen asua, mutta turvallinen lomailla...

Riiassa osa 1 - Menomatka

Toukokuussa sain tietää, että elokuussa minulla on viikko joustovapaata. Heinäkuisen kesäloman perään sitä oli kuulemma liian vaivalloista liittää, mutta irtoviikko loppukesälläkin sopi toki varsin mainiosti.

Jo toukokuussa suunnittelin kyseiseen ajankohtaan jonkunlaista halvahkoa ulkomaanreissua. Välillä se oli jo unohtumaankin päin, mutta h-hetken lähestyessä kaivelin esille Ikaalisten matkatoimiston prosyyrin. Vuosia sitten hyväksi havaittu ja luotettava matkatoimisto on erikoistunut Baltian reissuihin. Olen monesti ollutkin heidän mukanaan etenkin Viron matkoilla.

Tällä kertaa valinta osui Latvian Riikaan. Sopuhintainen matka näytti niin houkuttelevalta, että kyselin muiltakin lomailijoilta kiinnostusta reissuun. Mukaan ilmoittautuivat turkulaiset Päivi ja Matti Vikström sekä Tomi Nieminen.

Varsinaisesti mitään uutta en matkalta odottanut. Olen ollut Riiassa kolme kertaa aikaisemminkin. Debyytti tapahtui pääsiäisenä 2006, jolloin vietin pitkän viikonlopun Hotel Latvijassa. Kolme vuotta myöhemmin kesällä tuo sama 27 kerroksinen talo oli jo Radisson SAS -niminen, tosin saattoi olla jo ensimmäiselläkin reissulla.

Syynä uusintaan oli lähinnä se, että pääsiäisreissu kului pitkälti hotellin aula- ja näköalabaareissa, jolloin itse kaupunkinähtävyydet jäivät aikalailla minimiin. Kesällä 2009 vahinko tuli otettua takaisin korkojen kera.

Keväällä 2013 osallistuin Blitztoursin Sudenpesä -matkalle. Paluuta tehdessämme Puolan ja Liettuan rajamailta, pysähtyi bussi muutamaksi tunniksi Riikaan. Halukkaat ehtivät käydä muun muassa Latvian sotamuseossa, jossa olin neljä vuotta aiemmin käynytkin.

Ikaalisten matkatoimiston Riian reissu oli siitä erikoinen, että lähtö tapahtui iltapäivällä puoli kolmelta Turusta. Ensimmäinen yö viettettiin Tallinnan laivassa, joka oli Turku-Tulholma -väliltä vanha tuttu Silja Europa.

Itse laiva ei ollut mielestäni muuttunut oikein mihinkään, vaikka silloin tällöin risteilijöitäkin remontoidaan ja sisustuksia muutellaan. Oluttuoppi- ja Jägermeister -shotti -yhdistelmä baaritiskillä oli sen verran herkullinen, etten pahemmin asiaan huomiota kiinnittänytkään.

Laivan ohjelmistossa oli muun muassa karaokea. Mieleen jäi erästä Jari Sillanpään kappaletta antaumuksella tulkinnut vanhempi herra, jonka suuntautumista ei esityksen jälkeen liene kellään ollut pienintäkään epäselvyyttä.

Pubissa kummallisesti kitaraa näppäillyt hipsteri-nuorukainen soitteli tunnettuja biisejä omina sovituksinaan. Harmi vaan hän ei saanut yhdestäkään kappaleesta minkäänlaista otetta. Ihmiset tykkäsivät silti hänestä isoin aplodein. Minä olisin mielelläni nähnyt trubaduurimme tilalla jonkun joka osaa soittaa kuutta kieltä samaan aikaan ja omaa edes himpun verran tyylitajua.

Esiintymisensä loppupuolella kaveri sai yllättäen vetoapua satunnaiselta yleisön edustajalta. Tämä kaivoi taskustaan huuliharpun ja veteli pitkän soolon trubaduurimme katsellessa hölmistyneenä. Onneksi hän tajusi pysyä yllätysvieraan mukana soitellen jotain sinnepäin ja sattui välillä onnistumaankin siinä.

Ruotsin- tai tässä tapauksessa tallinnanlaivojen suola on runsas aamiainen. Välillä tosin tulee oltua sen verran kaasussa vielä aamutuimaankin, että tuskin muistaa edes kuppilassa käyneensä. Tällä kertaa moista ongelmaa ei ollut. Karjalanpiirakoita munavoin kera upposi kunnon kasa.

Herkuttelua latisti ikkunasta huomattu ikävä tapaus. Satama-altaan rampilla makasi kuollut mies. Poliisit tutkivat ja lopuksi peittelivät hänet kunnes ruumisauto tuli. Tiedä sitten mitä oli tapahtunut ja milloin.

Laivasta piti poistua kymmeneen mennessä. Koska bussi Riikaan lähti vasta 13.30 Tallinnan D-terminaalin kentältä, oli aikaa tutustua sataman lähikuppiloihin. Tämä puolestaan johti siihen, että jo bussiin noustessa tunnelma oli varsin korkealla. Samanhenkistä porukkaa istuskeli kuitenkin takaosassa paljonkin, joten vanha sanonta "linja-autossa on tunnelmaa" päti jälleen.

Pärnun esikaupunkialueella sijaitsevassa suuressa ostoskeskuksessa oli vajaan tunnin tauko. Se olikin sopiva puolimatkan krouvi. Ajelu yhtäsoittoa Tallinnasta Riikaan tulisi muuten liian pitkäksi. Matka on noin 315 kilometriä.

Riikaan bussi kurvasi joskus puoli seitsemän maissa.

Wolfsschanze - Sudenpesän reissu osa 3

Lauantaiaamu valkeni Ketzrynissä, entisen Itä-Preussin alueella.

Hyvin nukutun yön jälkeen maistuikin aamupala. Kattaus oli erikoinen. Kinkut, juustot ja muut tilpehöörit kannettiin jokaiselle erikseen nenän eteen. Leivänpalat puolestaan saapuivat korissa ja olivat tarkoitettu yhdessä mussuteltaviksi.

Osalla porukasta oli vauhti päällä jo heti aamusta. Olut virtasi ja marssilaulut raikuivat. Kenraali Adolf Ehrnroothilta kuulostava puheenparsikin putkahti ajoittain jostain esiin. Minua kyseinen turkulaisimitaattori huvitti kovasti, mutta kaikille hänen huumorinsa ei mennyt läpi.

(Huom! Kuvan henkilöt eivät välttämättä liity em. tekstiin)

Hitlerin Sudenpesään, matkamme pääkohteeseen, ei ollut hotellilta kuin kivenheitto. Opastus tapahtui sekä englanniksi että saksaksi. Itse luovin sujuvasti molemmissa ryhmissä. Otin paljon fotoja, enkä oikein enää tiennyt kumpaan ryhmään liittyisin, kun olin joko hieman edellä tai jäljessä niitä.

Englanninkielistä ryhmää veti viisikymppinen nainen, joka oli lähistöltä kotoisin. Saksankielistä porukkaa johti näyttelijä Jussi Jurkan näköinen kaveri. Hän oli aikaisemmillakin kerroilla ollut Blitztoursin oppaana.

Blitztoursin nettisivut kertovat Sudenpesästä seuraavaa:

Sudenpesä oli koodinimi, jota käytettiin Hitlerin Itä-Preussista sijainneesta päämajasta toisen maailmansodan aikana. Päämajan jäännökset sijaitsevan nykyisen Puolan alueella, lähellä Ketrzynin (ent. Rastenburg) kaupunkia. Wolfsschanze koostui 40 bunkkerista ja 40 rakennuksesta metsäisellä alueella. 

Jotkut rakennukset oli peitetty erityisellä kipsilaastilla, joka näytti puunkuorelta. Naamiointiverkkojen lisäksi ruohoa, pensaita ja sammalta kasvoi kattojen päällä, joten alue oli mahdoton havaita ilmasta. Alue oli ympäröity monimutkaisilla 10 km piikkilangoin vahvistetuilla puolustusrakennelmilla, 50-150 metriä leveällä miinakentällä ja kolmella turvallisuusvyöhykkeellä, joita vartioi SS Division Leibstandarte Adolf  Hitler -osastot. 

Alueella oli myls kaksi lentokenttää ja sinne johti junarata. Päämajan rakensi Orkanisaatio Todt Operaatio Barbarossaa varten 1940. Hitler saapui sinne ensimmäistä kertaa Barbarossan aattona 21.6.1941 ja poistui sieltä viimeisen kerran 20.11.1944. Sodan aikana hän oleskeli Sudenpesässä yli 800 päivää. 

Alueella työskentelivät myös koko natsijohto; Hermann Göring, Heinrich Himmler, Martin Bormann, Wilhem Keitel, Joseph Göbbels ja Albert Speer. 

20.7.1944 eversi kreivi Claus Von Stauffenbergin Hitleriä vastaan tekemä pommiattentaatti Opetaario Valkyyria tapahtui juuri Sudenpesässä. 

Sudenpesä kärsi huomattavia vaurioita saksalaisten perääntyessään tekemien räjäytysten voimasta. Hitlerin mielestä päämaja oli liian arvokas jätettäväksi venäläisten käsiin. 

Paikka on nykyään suosittu turistikohde. Siellä käy vuosittain noin 200 000 vierailijaa.

Sudenpesältä matka jatkui Mauerwaldiin, entiselle Saksan armeijan esikunnan bunkkerialueelle. Kohteet sijaitsevat noin parinkymmenen kilometrin säteellä toisistaan.

Mauerwald on paremmin säilynyt kuin Wolfsscanze. Siellä saksalaiset eivät räjäyttäneet bunkkereita perääntyessään tammikuussa 1945. Mannerheim vieraili esikunnassa 27.6.1942.

Bunkkerien lähellä oli museo, jonka yhteydessä vanha tunneli. Sitä pitkin halukkaat pääsivät kömpimään muutaman kymmenen metrin matkan. Koska kolon korkeus oli vain 160 senttiä, katsoin parhaimmaksi jättää sen väliin, kun ei tullut kypärääkään otettua mukaan.

Seuraavaksi bussi kaartoi kolmenkymmenentuhannen asukkaan Gizyckon kaupunkiin (saksaksi Lötzen). Paikka sijaistee Masurian järvialueella, joka opas-Porkan mukaan on Saimaan jälkeen huomattavin sisävesistöalue koko Euroopassa.

Gizyckon läpi virtaa kanava. Sillalla näytti olevan manuaalinen veivi, joka kääntämällä liikenteenohjaaja avasi sen veneilijöitä varten.

Rannan lähellä oli useita terasseja, joissa porukka pisteli pihviä poskeen ja olutta kyytipojaksi.

Illan päätteksi bussi saapui Liettuan Kaunasiin. Samaan hotelliin, jossa vietimme ensimmäisenkin yön.

Sunnuntainen paluumatka Suomeen oli pitkä. Laskujeni mukaan hotellista kotisohvalle Turkuun kesti sellaiset 14-15 tuntia. Pari päivää meni toipumiseen ja univajeen paikkaamiseen. Tuliaisina oli valitettavasti flunssa, joka osoittain vaivaa vielä nyt viikkoa myöhemmenkin.

Paluumatkalla poikkesimme Latvian pääkaupungissa Riiassa. Siellä oli ruokailu, jonka jälkeen tutustuimme Latvian sotamuseoon. Kävin rakennuksessa kesällä 2009, enkä tällä kertaa jaksanut kovin syvällisesti tutkia vitriinejä.

Ruokailu suoritettiin isossa huvipuistotyyppisessä miljöössä. Tiskeiltä pyydettiin esimerkiksi vaikkapa perunoita ja kanankoipia, jonka jälkeen kassa laskutti kunkin ruuan erikseen. En muista tällaiseen systeemiin ennen törmänneeni. Halpaa ja hyvää.

Pihamaalla oli vilskettä. Lasten lauluesitys sattui osumaan samaan aikaan.

Kaiken kaikkiaan Bliztoursin järjestämä Sudenpesän reissu oli tiukasta aikataulustaan huolimatta onnistunut. Vaikka pieniä lieveilmiöitä saattoi olla havaittavissa niin matkustajien kuin bussin kunnonkin suhteen, ainakaan minua eivät moiset juurikaan haitanneet.

Matkanjohtaja selvisi tehtävistään lähes puhtain paperein, vaikka määrätynlaista leipääntymistä hommaan oli nähtävissä. Myös tietyissä kohteissa voisi viettää enemmänkin aikaa.

Reissu oli kumminkin sen verran hyvä, että olen valmis lähtemään uudelleenkin Blitztoursin matkalle jonnekin päin Eurooppaa. Ehkäpä jo ensi vuonna.