Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuressaari. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kuressaari. Näytä kaikki tekstit

tiistai 15. lokakuuta 2013

Viron saarireissu osa 7 - Kassari ja Hiidenmaa

Reissuviikon loppupuolella jätimme hyvästit Saarenmaalle. Oli aika vaihtaa maisemaa. Triigin satamasta seilasimme aamulaivalla parikymmentä kilometriä naapurisaarelle Hiidenmaalle.


Järvetalusta oli Triigiin matkaa 60 kilometriä. Lähdimme aamuvarhaisella ajelemaan ja minä tartuin auton ohjaksiin. Edellisillan Laua viin oli jäänyt väliin, joten olin reipas kuin Simo Frangen. Ajattelin tosin jälleen illalla palkita itseni pullollisella tuota eestiläistä tulilientä.

Edellisehtoona Kuressaaren tuulimyllyravintola Veski Trahterissa nautittu villisikalounas oli niin pitkäsyistä, että kaivelin vielä aamullakin hampaankoloon jääneitä lihakimpaleita ajellessa kohti satamaa.

Keskellä metsää, pitkällä suoralla tiellä kävi näyttäytymässä otus, jota luulin ensin isoksi koiraksi. Hiljensin vauhtia ja elukka livahti ojaan piiloon. Pudotin nopeutta oikein roimasti ja ajoin hiljaa paikan ohi. Ojassa lymyili puolisen tusinaa villisikaa odottamassa tienylitysvuoroaan!

Onneksi ei tapahtunut sikakolaria. Järvetalun Aivon mukaan niitä tapahtuu silloin tällöin. Olisi ollut kohtalon ivaa, kun hampaakolosta kurkistaa palanen eilistä villisikaa ja konepellillä röhnöttää 300 kiloa tuoretta lihaa.


Järvetalun isäntämme Antsi ja Aivo naureskelivat ja ihmettelivät kun kerroimme suuntaavamme seuraavaksi Hiidenmaalle. Vaikutti siltä, että saarten välillä on jonkunlainen isoveli vastaan pikkuveli -asetelma.

Eräs suomalaistuttavani, joka on asunut ja työskennellyt Kuressaaressa, kertoi vähän samaa. Hänen mukaansa Hiidenmaa on "ainakin kymmenen vuotta Saarenmaata jäljessä".

Maisemat eivät saaren vaihdossa oleellisesti muuttuneet. Viron suurimmat saaret muistuttavat aikalailla toisiaan. En huomannut eroja myöskään käytännön asioissa tai ulkoisessa vauraudessa. Paremmilla autoilla Virossa ajellaan kuin Suomessa. Elintarvikekaupoissa ei tarvitse ihmetellä mitä koriin latoo. Päinvastoin kuin meillä, virolaissa makkaroissakin on lihaa, eikä pelkkää jauhoa.


Lihaa säästämättä ja laadusta tinkimättä.

Olen kerran aikaisemmin käynyt Hiidenmaalla. Kyseessä oli toukokuun lopulla 2005 tehty kolmepäiväinen kartano- ja puutarhareissu. Saarella satoi tuolloin kuin Esterin perseestä, eikä kohteista pystynyt ottamaan paljoakaan irti. Siitä lähtien mielessä muhi ajatus uusintavisiitistä.

Sörun satamaan saavuttuamme ajelimme lähistöllä aikaa tappaaksemme. Puumetsa väige -nimisen mökkimme avain oli noudettavissa vasta joitaikin tunteja myöhemmin, joten aluksi ehdimme katsella muun muassa Orjakun satamaa.

Todellinen luonto- ja maisemamatkalilijan lottovoitto koitti, kun Suntun laajasta matkasuunnitelma-arkistosta esiinkaivettu Kassari säär häämötti edessämme.

Olimme keskellä valtavaa katajametsää. Sen täytyi olla samaa aluetta, jossa 2005 kävin. Muistan matalikolle haaksirikkoituneen laivan, jonka hylky näkyi selvästi merellä katajikon takana. Nyt en sellaista mistään suunnasta bongannut, joten joko se on raahattu karilta pois tai sitten olimmekin eri paikassa.


Vasta nyt tätä naputtaessani huomasin, että Kassari onkin oma saarensa, eikä osa Hiidenmaata. Se on Viron viidenneksi suurin saari ja yhteydessä Hiidenmaahan patojen sekä maantien kautta.

Valtavan katajikon takaa alkaa pitkälle merelle ulottuva Säärennokka -niminen hiekkakieleke. Se muistuttaa hieman Saarenmaan Sörve säären vastaavaa, mutta on paljon pitempi. Parkkipaikalta niemen kärkeen oli matkaa pari kilometriä.

Säärennokkaa pitkin käppäillessä arkihuolet unohtuvat aivan varmasti. Maisemat ovat upeita. Harvoin näin hienoon paikkaan edes pääsee käymään.












Säärennokalla on syntytarinakin. Sen mukaan Kassarissa asunut Leiger-jättiläinen ja saarenmaalainen jätti Suur Töll kyläilivät toistensa luona. Suur Töll oli sitten kieltäytynyt kyläilykutsusta, ellei Leiger rakenna siltaa Saarenmaalle. Leigerhän ryhtyi toimeen poikansa Antsin kanssa, mutta urakka jäi kesken.


Leigerin patsas.

Kassarin upeiden maisemien jälkeen oli aika lähteä katsastamaan uusi mökkimme. Homma oli sikäli erikoinen, että vastaanotto sijaitsi Orjakun sataman lähellä, mökki puolestaan peräti 50 kilometrin päässä siitä. Se tuli yllätyksenä.

Mökistä vastasi Omar -niminen kaveri. Epäilin häntä ensin nimen perusteella jonkinsortin kebabmieheksi, mutta ehta virolainen kaveri näytti olevan. Kommunikoimme englannin kielellä. Se sujui kaikilta osapuolilta sen verran sutjakkaasti, että ajo-ohjeet mökille tulivat selväksi.

Mökki, Puumetsa väige, oli iso ja komea rakennus. Löysin sen viime talvena netistä muutaman potentiaalisen vaihtoehdon joukosta. Pari yötä voisi koisata hiukan prameammissakin puitteissa, koska mökin hinta ei ollut suomalaisille kumminkaan huima.


Mökki sijaitsi rauhallisella alueella keskellä metsää. Sadan metrin päässä oli toinen mökki. Se oli vielä isompi kuin oma lukaalimme, johon olisi mahtunut heittämällä 6-8 henkilöä. Mökissä oli sisävessa, suihku, sauna, uuni, televisio, radio, jääkaappi, tiskiallas ja ties mitä nykyajan vempaimia.


Sunttu näyttää missäpäin maailmaa tällä kertaa ollaan. 

Vaikka olimme keskellä metsää, ei itikoista ollut tietoakaan. Ei edes Saarenmaalla maanvaivoiksi asti lennelleistä paarmoista.

Pihagrilli sai nopeasti tulta alleen ja lihaa ritilän päälle. Laua viinaa lasiin, poppi soimaan ja mukava asento pihatuolissa. Ei paljon muuta voisi vaatia. Kyllä oli hieno päivä taas.


Grillimestari Mikko. 

maanantai 14. lokakuuta 2013

Viron saarireissu osa 6 - Kuressaaren piispanlinna

Saarenmaan keskus Kuressaari sijaitsee saaren eteläosassa. Suomalaiset tuntevat tämän viidentoista tuhannen asukkaan kaupungin etenkin sen kylpylöistä, joita kaupungissa riittää.


Olen itsekin vietettänyt aikaa kahdessa Kuressaaren kylpylässä. Kesällä 2006 olin neljän päivän matkalla, jossa majapaikkana toimi kaupungin vanhin kylpylähotelli Saaremaa Valss.

Tuo neuvostoaikana vuonna 1983 rakennettu valkoinen talokompleksi on hintatasoltaan kaupungin edullisin. Neljänkympin lisäsatsauksella olisi päässyt paraatipaikalle Mere- tai Rüütli -kylpylöihin, jotka sijaitsevat reteästi Kuressaaren piispanlinnan edustalla. Myöhäistä rutistaa kun on paskat housuissa, sanoi entinen äijä.

Kolme vuotta myöhemmin olin Matka-Matti Vikströmin järjestämällä kylpyläreissulla. Samoihin aikoihin avattu Grand Rose Spa olikin komea paikka.

Kyseinen matka oli kostea sekä kelinsä että aktiviteettiensa puolesta. Nähtiinpä reissun alkumetreillä "taistelevat metsotkin", kun kaksi isoa miestä löysivät yhteisen kiinnostuksen kohteen viinapullon ulkopuolelta. Kolmas osapuoli ei tosin ollut heistä lainkaan kiinnostunut. Päinvastoin.


Kuressaaren piispanlinna on saaren merkittävin nähtävyys. Koko kaupunki syntyi linnan ympärille. Valli ja vallihauta rakennettiin 1300-luvulla. 1800-luvun lopulla linnan ympärille rakennettiin puisto, jossa on pyökkejä, kastanjoita, jalavia ja lehmuksia.

Ensimmäisen kerran vierailin linnassa vuonna 1996 Saarenmaan debyyttimatkallani. Siksi viime kesän linnakierros tuntui vanhan toistolta - olihan tuo nähty jo neljä kertaa. Tällä erää katselin paikkoja vain linnan ympäristössä ja pihalla. Sunttu ja MP:kaan eivät onneksi sisätiloihin hinkuneet.







Piispanlinnassa oli meneillään valtaisat saneeraustyöt. Rakennusmiehiä kiipeili pitkin torneja, istui pihalla taukotupakalla ja käveli vastaan enemmän kuin turisteja.

Kuressaari-päivämme ilma oli koko reissun huonoin. Linnan ehti juuri ja juuri nähdä ennen kuin alkoi raivokas ukkoskuuro. Sateet estivätkin kaupungin perusteellisemman katselun. Minulle ja Suntulle paikka olikin jo hyvinkin tuttu, mutta MP sai vähemmän materiaalia kameraansa.

1663 rakennetulla Vaakahuoneella kävimme kulauttamassa pari tuopillista herkullista olutta. Se on kulttuurihistoriallisesti arvokas barokkityylinen rakennus ajalta jolloin Ruotsi hallitsi Saarenmaata.

Vierailimme kaupungissa seuraavanakin päivänä. Veski Trahter on varmaankin Kuressaaren legendaarisin ravintola. Siellä nautittu perunamuusi villisikakastikeella oli todella hyvää. Annoksen hinta oli kymmenen euroa. Se on keskitasoa kalliimpi lautasellinen, vaikka suomalaisittain saattaa edulliselta tuntuakin.


Veskin kivisillä penkeillä oli hankala syödä. Paikan imagoon tietysti kuuluvat myllynkivet ja muu rekvisiitta, tarkoittaahan veski viroksi tuulimyllyä. Ei siis suinkaan vessaa, kuten moni tuttavani sen nerokkaasti haluaa suomentaa.

Viitisen vuotta sitten oli myynnissä virolaista Veski -nimistä vodkaakin. Etiketissä oli tuulimyllyn kuva. Riemu oli yleensä lähes rajaton kun kaivoin pullon esille ja ryhdyin tekemään siitä paukkuja. Pienestä se huumori irtoaa.


Villisian lihalla itsemme ravittuamme suuntana oli Kuressaaren hautausmaat. Ainakin minua on pitkään kiinnostanut nämä kiviset puutarhat, jotka ulkomailla poikkeavat yleensä suomalaisista kollegoistaan.

Kaupungin ulkopuolella on vierekkäin kaksi saapasmäkeä. Toisessa lepää Saarenmaan taisteluissa toisen maailmansodan aikaan kaatuneita saksalaissotilaita. Alue näyttää niin hoidetulta, että ainakin jonkunlainen remontti siellä on tehty lähivuosina.





Viereisellä tontilla Kudjapen hautausmaa. Sieltä löytyy komeita ristejä, isoja hautakiviä- ja holveja. Alue on perustettu 1780. Hautausmaa on kuin entisajan kuvanveistäjien kokoontumisajo.

Rokkibändien promootiokuvaukseen hautuumaa olisi aivan ehdoton. Voin kuvitella vaikkapa The 69 Eyesin jäsenten poseeravan aurinkolasit ja mustat vaatteet päällä ristien lomassa.













sunnuntai 13. lokakuuta 2013

Viron saarireissu osa 5 - Kaalijärvi ja Anglan tuulimyllyt

Saarenmaan tunnetuimpiin nähtävyyksiin kuuluu Kaalin meteoriittijärvi. Se tunnetaan myös nimellä Kaalin kraateri. Järvi on syntynyt meteroriitin törmättyä maahan esihistoriallisella ajalla.


Saarenmaan pääkaupungista Kuressaaresta on matkaa Kaalijärvelle parikymmentä kilometriä. Turisti voi huristella sinne helposti taksillakin, mikäli on kaupungissa vaikka kylpylävieraana bussikuljetuksella. Näin toimimmekin työporukan kanssa vuonna 2009.

Kaalin kraateri on mittausten mukaan halkaisijaltaan noin 105-110 metriä ja 16 metriä syvä. Jos kraaterin reunavallit lasketaan mukaan, saadaan saadaan syvyydeksi 22 metriä. Vallin korkeus kuitenkin vaihtelee 4-7 metriä. Joskus harvoin se kuivuu kokonaan.




Meteoriitin maahansyöksystä syntyi myös lukuisia pienempiä kraatereita, jotka ovat parin sadan metrin säteellä tästä tunnetuimmasta montusta. Yhteensä niitä on löydetty kymmenkunta.

Edellisellä kerralla Kaalissa käydessä järven vesi ei näyttänyt noin myrkynvihreältä kuin nyt. Syynä saattaa olla jonkunlainen leväkasvusto, joka värjää veden.

Kaalissa on myös kyläkauppa ja matkamuistomyymälä. Läheltä löytyy vallan mainio ravintola, jonka muonaa ahdoimme nälkäisiin suihimme ja hörpimme herkullista A.LeCogin olutta kyytipojaksi. Hyvää ja suomalaisittain edullista lounastamista.




Melko läheltä Kaalia löytyvä Pöiden kirkko rakennettiin 1300-luvun puolivälissä ritarilinnoituksen raunioille. Siitä muistuttavat enää maanalaiset rauniot kirkon pohjoispuolella. Rakennus on mitoiltaan Länsi-Viron ja Viron saarten suurin yksilaivainen kirkko ja sen kohokuviointi edustaan Viron täysgotiikan huippua.

Tiedä sitten koska kirkossa on viimeksi järestetty Jumalan palveluksia tai kirkollisia tapahtumia ylipäätään. Nyt siellä vaikutti olevan sisäremontti käynnissä.

Kesällä 2008 paikka oli kehnossa kunnossa. Penkeistä tai muistakaan normaalisti kirkon varustuksiin kuuluvista esineistä ei ollut tietoakaan. En lainkaan ihmettelisi, jos neuvostomiehityksen aikana kirkkoa olisi käytetty vaikka karjasuojana.

Pöiden kirkko ei todellakaan noudata vanhaa slogania "kirkko keskellä kylää". Se on syrjässä asutukseen nähden.







Anglan tuulimyllykukkula oli kokenut renesanssin sitten viiden vuoden takaisen visiitin. Siellä on tehty rakennustöitä vuosina 2009-2011. Itse myllyt eivät olleet minnekään siirtyneet tai muuttuneet, mutta komea perinnekultuurikeskus on ilmestynyt parkkipaikan viereen.

Pihamaalle jostain ladon pohjukasta raahatut vanhat traktorit olivat nekin uusinta uutta. Alueelle on nykyään pääsymaksu, joka taisi olla kaksi euroa.


Neljä Anglan viidestä tuulimyllystä edustaa Saarenmaalle tyypillistä pukkituulimyllyjä, joita rakennettiin viime vuosisadan alussa. Niiden keskeltä löytyy hollantilaistyyppinen mylly vuosimallia 1927.

Uudessa perinnekulttuurikeskuksessa on työpajoja, joissa voi perehtyä alan ammattilaisten opastuksella vaikka savipajan tai leipomisen saloihin.

Anglan on Saarenmaan ainoa alkuperäinen tuulimyllykukkula. Kaikki myllyt ovat avoinna ja yhdessä niistä työskenteleekin mylläri.








Saaremaalla ajellessa huomio kiinnittyy väkisinkin peltoihin. Tai ei kai niitäkään kaikki huomaa, mikäli autossa sattuu olemaan muuta tekemistä kuten vaikka viinanjuomista. Peltoja on valtavasti, mutta ne eivät tunnu pahemmin olevan viljelykäytössä. Ehkä neuvostokolhoosien aikana asia oli toisin. Karjaa sen sijaan näyttäisi olevan paljon. Pelloilla kasvoikin rehuheinää, joka oli jo osittain korjattu talteen paalikoneilla.

Viron maaseudulla voi nähdä karjaa keskellä maantietäkin. Suomessa en muista moiseen näkyyn törmänneeni kuin viimeksi ehkä 80-luvulla.