Vierailin perjantaina 6. elokuuta Kultarannan puutarhassa Naantalissa. Kesäperjantaisin alueelle on vapaa pääsy kello 18-20 välillä.
Kultarannan puutarha on yksi Naantalin päänähtävyyksistä vanhan kaupungin ja Muumimaailman ohella. 16 hehtaarin aluella on valtava määrä erilaisia kukkaistutuksia, komeita pavinjongeja ja suihkulähteitä.
Puutarhan ohella Kultaranta on tunnettu Suomen presidentin kesäasuntona. Tällä hetkellä kyseisellä pallilla istuu Sauli Niinistö. Liekö Niinistö ollut perjantaiehtoona vastarannalla Sunfesteillä, kun ei ainakaan tornin ikkunasta kansalle vilkuttanut.
Arkkitehti Lars Sonckin suunnittelemaan ja vuonna 1916 valmiustuneeseen graniittilinnaan ei tavallisilla tallaajilla ole mitään asiaa, koska presidentti pitää siellä majaansa.
Silmämäärin katseltuna en huomannut rakennuksen edustalla järeää vartiointia, mutta ainakin yksi kesähessuksi sonnustautunut turvamies päivysti rinteessä tarkkailemassa noin kahden sadan ihmisen joukkoa, jonka mukana minäkin alueelle tulin.
Edellisestä Kultaranta-visiitistäni taitaa olla neljä vuotta aikaa. Juuri mikään ei tuona aikana ollut muuttunut, ainoastaan uusia patsaita näkyi siellä täällä.
Suihkulähteen lähelle juntatut hirvikyhäelmät ovat varmasti jonkun makuun hyvinkin tyylikkäitä, mutta minun mielestäni ne joutaisivat muualle pilaamasta kaunista ja arvokasta puistoa.
Anna Eriksson esiintyi keskiviikkona 23. lokakuuta Turun Logomossa Annan vuodet -kiertueensa avauskonsertissa.
Sen piti olla aivan tavallinen keskiviikko. Ruokatauolla töissä huomasin, että eräs tuttava ilmoitteli netissä luopuvansa ylimääräisestä konserttilipustaan. Soitin hänelle välittömästi. Illalla olimme Logomon katsomossa seuraamassa Anna Erikssonin esitystä.
Olin nähnyt Annan elävänä kolme kertaa aikaisemmin. Ensimmäisen kerran se tapahtui Helsingissä keväällä 2000. Emma Gaalassa laulaja unohti välispiikissään tuoreen kappaleensa nimen, mutta muisti kuitenkin sanat sitä esittäessään.
Raumanmeren juhannuksessa 2004 Anna oli lavalla Yön keikan aikana. Olli Lindholmin kanssa he esittivät duettona muistaakseni kaksi kappaletta.
Down By The Laiturissa 2007 olin kuvausaitiossa parin kappaleen ajan.
Annan vuodet -kiertueen alkoi Logomosta. Soundit ja valot olivat viimeisen päälle. Tuskin koskaan olen ollut konserttitilassa, jossa ei kertaakaan vihlaise korvia tai ole mitään muutakaan häiriötekijää.
Laulajatar ei oikein itsekään tiennyt tarkkaan mitä kiertueella juhlistetaan. "On kulunut 18 vuotta kun aloitin laulajana. Oli silloin 18-vuotias, nyt olen 36", hän mietti kiertueen nimivalintaa.
Seurasin 18 vuotta sitten, kesällä 1995, Annan ensiesiintymistä televisiossa. Ohjelma oli nimeltään Kiitorata. Siinä esiteltiin uusia laulajakykyjä.
Tarkoituksenani oli bongata töllöstä turkulainen PekkaRautiainen, joka tuolloin esiintyi taiteilijanimellä Pecca. Vuotta myöhemmin Pecca oli vaihtunut komealta kalskahtavaksi Juliukseksi. Tuolla nimellä hän teki yhden albumin ja lämmitteli Tina Turneria Helsingin Olympiastadionilla. Nykyään mies tunnetaan Trubaduuri PJ Rautiaisena.
Peccan esitystä television ääressä odotellessa ruutuun putkahti Anna Eriksson.
Syksyllä 1998 huomasin lyhytaikaiseksi jääneestä Miehen gloria -lehdestä eroottissävytteisen kuvasarjan Annasta. Hänellä olisi ollut, ja olisi yhä, loistava ura silläkin saralla. Parturin tuolissa tai hammaslääkärin vastaanotolla selatut naistenlehdet osoittavat, että aina kun Annasta on juttua, ovat artikkelin kuvat pääsääntöisesti erittäin hyviä ja miehen ottamia. Onpa kumma...
Minullakin oli kamera mukana Logomossa. En viitsinyt pahemmin sen kanssa sohia, koska tomera naisjärjestyksenvalvoja seisoi melkein takana. Käsittääkseni tilassa ei ainakaan virallisesti saanut kuvata, ei varsinkaan salamalla.
Annan Logomo-setti oli jaettu kahteen osaan. Ensimmäisessä erässä kuultiin hänen kovimmat hittinsä kuten Kun katsoit minuun, Juliet ja Joonatan, Lintu, Ilta yöhön kuljettaa ja Kaikista kasvoista. Ihmettelin kun neito latasi tunnetuimmat biisinsä heti alkuun, mutta jälkikäteen ajateltuna ratkaisu oli hieno ja rohkea veto.
Puolen tunnin väliajan jälkeen alkanut kakkososio käsitteli lähinnä englanninkielisen albumin Garden Of Loven ja viime vuonna ilmestyneen, kovasti ylistetyn Manan kappaleita. Nämä vieraammat laulut tuntuivat paljon mahtipontisemmilta kuin tutut iskelmävetoiset rallit.
Loppupuolelta konserttia mieleen jäivät Leonard Cohen -laina Hallelujah ja laulajan mukaan ruotsalaista alkuperää oleva Teit minusta sairaan. Viimeksi mainittu oli hieman turhan teatraalista minun makuuni. Eriksson eläytyi siihen kuin olisi ollut hetken toisessa ulottuvuudessa. Ehkä hän olikin.
Illan tähden äänenkäyttö oli läpi illan komeaa kuultavaa. Eipä ihme jos häntä arvostetaan hienona laulajana. Välispiikit olivat sopivan lyhyitä ja ilmeisen spontaanisti heitettyjä. Taustayhtye koostui alansa ammattilaisista. Tunnistin heistä tosin vain yhden; entisen Kingston Wall -rumpalin Sami Kuoppamäen.
Pitkä kuuma kesä -ohjelmasta mieleen jääneen Pet Shop Boys -coverin It's A Sin olisi halunnut kuulla. Mutta oikein hyvä näinkin. Hieno ehtoo, kannatti lähteä.
Satuin eilen illalla katselemaan Ylen TV2:lta. Musiikkiharrastukseni kautta olen ollut yli 30 vuotta kiinnostunut aiheeseen liittyvistä ohjelmista ja tapahtumista, mutta mikään pakko moisia lähetyksiä ei ole seurata. Nyt vaan ei ollut parempaakaan ohjelmaa muilla kanavilla.
TV5:lta samaan aikaan tullutta Vaarallinen McCoy -elokuvaa katselin jonkun matkaa, mutta leffa oli liian tuoreessa muistissa kiinnostaakseen tarpeeksi. Lisäksi pääosanesittäjä Kim Basinger on todella huono näyttelijä, vaikka ulkoisia avuja omaakin. Pelkästään sen takia Basingerin onnetonta ilmehdintää ja vaisua ääntelyä ei kuitenkaan jaksa katsella.
Emma-gaalassa palkitaan Suomen menestyneimpiä bändejä ja artisteja. Vaikka ehdolla on ties ketä, palkinnon saavat käytännössä joka vuosi eniten levyjä myyneet ja paljon mediassa näkyvyyttä saaneet kokoonpanot. Tuskin pelkkä ehdokkuus juurikaan lämmittää niiden harvojen marginaalibändien mieltä, kun tietää jo etukäteen, ettei kumminkaan saa pystiä Teneriffalta tuodun matkamuistolautasen tai hymypoikapatsaan viereen.
Tälläkin kertaa samat naamat kävivät lavalla hakemassa patsaansa. Käsittämättömän suosittu Jukka Poika ramppasi estradille vähän väliä, samoin Nightwishin Marco Hietala ja turkulainen teinitähti Robin. Kuitenkin ehdokkaina oli aika erikoisiakin tapauksia, kuten metallialbumi -kategoriassa torniolaislähtöinen, alunperin hardcorepunkkia soittanut Terveet kädet. Mutta eipä hätää, voiton vei supersuosittu Nightwish Imaginaerum-levyllään. Tuskinpa TK-laulaja Läjä Äijälää kauheasti harmitti.
Emma-gaalassa sattui ikävä tapaturma Tuure Kilpeläinen ja Kaihon karavaani -bändinsä kavutessa lavalle patsasta noutamaan. Rumpali Sampo Haapaniemi tippui lavalta. Ei suinkaan yleisön eteen, vaan lavan taakse. Mies nostettiin nopeasti takaisi lavalle. Ilme oli hämmentyt, mutta hymy huulilla. Onneksi ei käynyt pahemmin. Merkillinen estradi, kun noin kapea oli.
Illan noloin hetki nähtiin kuitenkin lappeenrantalaisen Kotiteollisuus-yhtyeen laulajakitaristi Jouni Hynysen jakaessa palkintoa vuoden parhaalle naissolistille yhdessä viestintäministeri Krista Kiurun kanssa.
- Hoidetaan tämä nopeasti alta pois, niin päästään yhteiseen hotellihuoneeseen panemaan, hän lausui. Huh, mikä urpo!
Kolmentoista vuoden takaa mieleen on jäänyt lähellä istunut silloinen seksisymboli, viulisti Linda Lampenius, kappaleensa nimen välispiikissään unohtanut Anna Erikssonin (muisti kuitenkin biisin sanat) ja alvariinsa palkintoja hakenut Bomfunk Mc'sin Raymond Ebanks. En edes muista missä tiloissa tapahtuma järjestettiin.
