tiistai 16. heinäkuuta 2024

Vepsä ja Airisto 12. heinäkuuta

Viime viikon perjantaina oli vapaapäivä, jonka kunniaksi seilasin Turun Aurajoesta lähtevällä vesibussilla Airistolle Vepsän saareen. 

Kuluvana kesänä en ole ehtinyt Vepsässä kovin usein käydä. Tämä oli vasta viides reissu. Viikonloppuihin on osunut paljon muuta ohjelmaa, eikä kesälomakaan ole vielä alkanut. 

Takavuosina myynnissä ollut kausikortti vesibussiin on nykyään muisto vain, joten siksikään ei tule niin helposti lähdettyä kuin vielä kaksi vuotta sitten. 

Perjantaina 12. heinäkuuta oli optimaalinen kesäilma. Samalla paatilla saareen saapui kaksi Vepsän vakiokävijää ja seuraavalla vuorolla kolmaskin kaveri. Ohjelmistossa oli virvoketta ja grillausta. 




Kävin ensimmäinen kerran tänä vuonna saaren eteläpään kallioilla. Juhannuspäivänä tosin oli vakaat aikomukset suunnata sinne, mutta kunto loppui kesken kesäteatterin kohdalla. Mikäpä sielläkin oli istuskellessa. 

Juuri mikään ei ole hienompaa kuin hellepäivä Vepsässä. Toki siitäkin on eriäviä mielipiteitä; esimerkiksi eräs pyöräilijä, joka on viimeksi käynyt saaressa vuosikymmeniä sitten, ihmetteli taannoin suureen ääneen mitä hienoa Vepsässä muka on. Täytyy olla aikamoinen puusilmä, jos tällaiset maisemat eivät miellytä. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti