tiistai 10. toukokuuta 2016

Friskalanlahti ilman pitkospuita

Kävin eilen illalla Turun Hirvensalossa Friskalanlahdella. Tarkoituksena oli tallustella pellon reunaa ja ruovikkoa myötäilevää pitkospuureittiä pitkin takaisin parkkipaikalle, joka sijaitsee lähellä Kakskerrantietä.


Friskalanlahti on tunnettu lintuvesi. Alue löytyy Hirvensalosta Friskalan kartanon kaakkoispuolelta. Se on matala ja ruovikkoinen merenlahti, joka uhkaa kasvaa umpeen. Pinta-alaltaan alue on noin sata hehtaaria.

Friskalanlahden rannalla on 12 hehtaarin suuruinen luonnonsuojelualue. Rantaniityllä on laidunnettu karjaa viimeiset 25 vuotta. Laitumia oli vuonna 2007 yhteensä 51 hehtaaria.




Tähän aikaan vuodesta on mukava liikkua luonnossa. Vihreys kasvaa päivä päivältä, eikä itikoita ole vielä nimeksikään. Friskalassa tosin lenteli jotain pientä isoissa parvissa, mutta niistä pääsi eroon yhdellä kädenheilatuksella.

Pitkospuukävely jäi kuitenkin totuttamatta. Kiipesin lintutorniin, jolloin huomio kiinnittyi oitis merkillisen näköiseen maisemaan. Missä ovat pitkospuut? Kysymykseeni osasivat vastata lintumiehet, jotka kiikaroivat eteen levittäytyvälle lahdelle.

Kuulemma pitkospuiden poiston syynä ovat koiraihmiset. Äidin pikku Mustit olivat juoksennelleet vapaana pitkin kaislikkoja lintuja jahtaamassa. Kummallista, ettei ymmärretä pitää hurttia kiinni. "Eihän tämä mitään ydinfysiikka ole", erästä innokasta postityönjohtajaa siteeratakseni!

Upottavalla rantaniityllä kävely kiinnostaa tuskin juuri ketään. Luulisi, että nyt linnutkin saavat olla rauhassa. 






2 kommenttia:

  1. No jopas jotakin, eikö sitä nyt sen verran voi pitää koiraansa narun päässä?!
    Yhdessä kuvassa näyttää, että kuovi se siellä asteloo?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  2. Niin, taitaa olla näillä kaupunkiseuduin tapana lähteä autolla ulkoiluttamaan koiraa luonnon helmaan. Vähän samaan tyyliin kuin lapsia kuskataan harrastuksiin. Luonnon helmassa, metsässä, rannoilla koirat saavat juosta vapaasti, siis käsitys, että saavat juosta vapaasti ajankohdasta riippumatta. Ja se varsinainen juoksutus kestää korkeintaan puoli tuntia. Itse tiedän erään paikan, johon itseänsä koirakouluttajaksi netissä mainostava nainen tuo koiriaan vapaasti juoksentelemaan... Lienee unohtunut metsästyslain pykälät. Myös muilla kuin linnuilla on poikas/pentukausi kevät-kesäaikaan, sopii muistaa.

    Kolmannessa kuvassa ylhäältä laskien oleva kahlaaja on liro.



    VastaaPoista