torstai 3. joulukuuta 2015

The Wicker Man - Uhrijuhla


The Wicker Man (suom. Uhrijuhla) on brittiläinen, vuonna 1973 valmistunut elokuva. Yleisesti sen genreluokitus on kauhuelokuva, vaikka siinä ei kauhua ole nimeksikään verrattuna vaikka samana vuonna ilmestyneeseen The Exorcist (suom. Manaaja) -elokuvaan. Uhrijuhla on ennemminkin rikos- tai jännityselokuva.

Elokuva kertoo poliisista (Edward Woodward), joka saapuu etsimään kadonneksi ilmoitettua tyttöä syrjäiselle saarelle, ilmeisesti jonnekin Skotlannin rannikolle. Saarella on kovin erilainen meininki kuin mihin lainvalvoja on tottunut. Asukkaat eivät ole kristittyjä, vaan runsaan omenasadon toivossa he palvovat aivan jotain muuta. Joukkoa johtaa mystinen lordi Summerisle (Christopher Lee).

Kadonnut tyttö löytyy lopulta. Samalla käy selville miksi hurskas konstaapeli on paikalle hälytetty. Viime vuoden sato on mennyt pilalle, joten hän saa toimia uhrilahjana pakanajumalille. Mies poltetaan elävältä valtavan puuhökötyksen sisässä.


Uhrijuhla on kulttielokuva sanan varsinaisessa merkityksessä. Näin sen ensimmäisen kerran 80-luvulla, jolloin Mainos-TV esitti parina kesänä "vanhoja" brittiläisiä kauhuelokuvia. Tuolloin ne olivat nykymittapuulla vielä varsin tuoreita.

Kymmenisen vuotta myöhemmin katselin leffan vhs-nauhalta, jonka lainasin Limonadi elohopea -yhtyeen kosketinsoittajalta Petteri Eevalta.

YLE Teema esitti Uhrijuhlan marraskuussa. En muistanutkaan miten loistava elokuva on kyseessä. Vuosien saatossa sen gloria on vaan kohonnut. Alan harrastajana en ole voinut välttyä yltiöpäisiltä kehuilta, joita varsinkin nettimediassa on elokuvaa kohtaan sadellut. Eikä yhtään liioitellusti.


Vuonna 2006 Uhrijulasta tehtiin Hollywood -versio. Siinä poliisia näyttelee maailman huonoin yhden ilmeen mies, Nicholas Cage. Jopa Salattujen elämien Ismo Laitelaa näyttelevä Esko Kovero on varsinainen taituri häneen verrattuna.

Amerikkalainen Uhrijuhla on periaatteessa ihan mukiinmenevä elokuva, muttei se tavoita ollenkaan alkuperäisen loistoa. Sen sijaan se lienee tavoittanut laajemman yleisön, joka ei paremmasta tiedä.

Uhrijuhlan jenkkiversion plussaksi laskisin ohjaajanero Stanley Kubrickin Eyes Wide Shut -elokuvasta tutun Leelee Sobieskin. Hän on niin nätti nainen, että elokuva kannattaa katsoa vaikka pelkästään sen takia. Näyttelijän lahjoilla hänkään ei tosin loista, mutta eipä niin väliä tässä tapauksessa.

Leelee ei kuitenkaan pärjää originaalin Uhrijuhlan naistähdille. 1970-luvun alun Hammer Films -tuotantoyhtiön kauhuelokuvista tuttu puolalaissyntyinen kaunotar Ingrid Pitt (1937-2010) on postikonttorinhoitajana niin hemaiseva, että oksat pois. Kun hän lisäksi vielä vilahtaa nakuna kylpyammekohtauksessa, on muillakin kuin elokuvan poliisilla tulla hiki otsalle.


Toinen Uhrijuhla-kaunotar on ruotsalainen Britt Ekland. Hän on Pittiä huomattavasti tunnetumpi. Ekland heilasteli aikoinaan laulaja Rod Stewartin ja sittemmin Stray Catsin rumpalin Slim Jim Phantomin kanssa. Vain pari mainitakseni.

Joku saattaa muistaa Eklandin Bond-tyttönäkin. Man With The Golden Gun (007 ja kultainen ase) -elokuvassa pääosia näyttelivät Roger Moore salaisena agenttina ja roistona hääräsi Uhrijuhlan lordi Christopher Lee (1922-2015).


Ennen niin kaunis Ekland on nyt yli seitsemänkymppisenä plastiikkakirurgien unelma-asiakas. Ikuista nuoruutta yritetään etsiä epäonnistuneilla naamankiristyksillä. Hänet voi nähdä ainakin Ruotsin miljonääriäideissä, joka pyörii LIV-kanavalla. Ja kyllä, olen katsonut joskus sitäkin.

Uhrijuhlan poliisia näyttelevän Edward Woodwardin (1930-2009) saattavat jotkut muistaa televisiosta. 80-luvun lopulla esitetty toimintasarja The Equalizer sai suomalaiseksi nimekseen Kutsukaa McCall.






4 kommenttia:

  1. Tuli katsottua tuo (eli alun spoileri ei minua haitannut, heh...) ja ihan mukiinmenevähän tuo "eroottinen trilleri" oli. En kyllä mihinkään yltiökehuihin ole yhtymässä, kategoriassa ok+ minun leffamaullani.

    VastaaPoista
  2. No johan oli arvostelut! Olitko nauttinut jotain miestä väkevämpää kirjoituksesi lomassa!?
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Ei, kyllä tämä on ihan täysissä sielun- ja ruuminvoimissa kirjoittettu. Joskus vaan tulee hieman reippaampaa tekstiä.

    VastaaPoista