Ruissalon Kansanpuisto on TurunRuissalossa sijaitseva puisto. Turussa siitä käytetään myös pelkästään nimeä Kansanpuisto, mutta kansanpuistoja on Suomessa myös muualla. Puiston pinta-ala on 4,7 hehtaaria.
Kun Ruissalo jaettiin vuonna 1847 47 palstaan, päätettiin yksi näistä palstoista jättää kaupunkilaisten yhteiskäytöön. Ruissalon Kansanpuisto tunnettiinkin vuoteen 1937 asti nimellä Yleinen käytävä.
Yleinen käytävä oli hyvin suosittu vapaa-ajanviettoalue. Erilaisia vapaa-ajanviettomahdollisuuksia olivat muun muassa ravintola, uimala ja kesäteatteri. Kesämökkien yleistyessä Kansanpuiston käyttö vapaa-ajan viettoon on vähentynyt, mutta se on edelleen varsin suosittu ulkoilualue. Kansanpuisto tunnetaan nykyisin myös siellä järjestettävästä Ruisrock-musiikkifestivaalista. (Wikipedia)
Torstaina 24. toukokuuta oli erittäin kesäinen päivä. Mittari näytti reippaasti yli +20. Päätin käydä Ruissalon Kansapuistossa katsomassa miten kesä on sinne saapunut.
Kansanpuiston ravintola ei ollut enää auki, kun kävin rykimässä sen ovenkahvaa. Heillä jäi saamatta euroni, jotka olisin todennäköisesti käyttänyt jäätelöön ja virvoitusjuomaan. Luulisi, että tässä vaiheessa vuotta näillä keleillä, kannattaisi kuppilaa pitää auki pitempään kuin 12-17 päivittäin.
Seuraava visiittini Kansanpuistoon tapahtuu viimeistään heinäkuussa, jolloin siellä järjestetään Euroopan vanhin yhtäjaksoisesti toiminut rockfestivaali Ruisrock.
Vaikka tapahtuma on huonontunut valtavasti nykyisen järjestäjän aikana, on siinä vielä jäljellä sen verran hyvääkin, että perinteitä kunnioitten menen joka tapauksessa paikalle. Vaikka siellä ei olisi edes ainuttakaan kiinnostavaa esiintyjää.
Kevään ensimmäinen omakohtainen terassipäivä oli pääsiäisenä. Puolan Gdanskissakin oli kesä- ja terassimeiningit vapun aikoihin jo täydessä käynnissä.
Nyt toukokuun loppupuolella Turussa lähes täysi kesä, jonka kunniaksi viime lauantai kului kokonaan mökkiterassilla Hirvesalon Papinsaareessa. Linnut lauloivat ja aurinko paistoi.
Yksi Puolan tunnetuimmista nähtävyyksistä, Malborkin linna, sijaitsee noin 60 kilometrin päässä Gdanskista. Se on rakennettu alunperin 1200-luvulla ja on yksi maailman suurimmista keski-aikaisista rakennuksista.
Toisen maailmansodan aikana Malborkin linna lähes tuhoutui, mutta on nyt kunnostettu. Siellä on nähtävillä kuva vuodelta 1945, jolloin linna oli surkean näköinen rauniokasa.
Matkustimme Gdanskista Malborkiin junalla. Matka kesti noin tunnin. Rautatieasemalta on matkaa linnalle ehkä puolitoista kilometriä. Linna näkyi junanikkunoista jo ennen perille tuloa. Opasteet paikalle ovat myös hyvät.
Malborkin linnareissu on kokopäivämatka, mikäli sellaisen tekee Gdanskista käsin. Puolaan tulopäivänämme ehti taksikuski ehdottaa sopimusta, jonka mukaan hän hakisi meidät majatalosta ja veisi Malborkiin. Aikaa linnassa olisi ollut muistaakseni kaksi tuntia ja hinta per ukkeli 40 euroa. Aluksi se kuulosti hyvältä, mutta päädyimme junavaihtoehtoon, joka oli huomattavasti huokeampi.
Paluumatka junassa sujui ahtaissa merkeissä. Samaan matkustajakabinettiin oli sijoitettu kaksi iäkästä ranskalaisladyä, jotka taisivat olla melkoisen järkyttyneitä matkan päätteeksi. Merci, mademoiselle, qui qui.
Malborkin reissu kannattaa tehdä, mikäli Puolassa kiinnostaa muukin kuin kaupunkielämä. Junalla matkustaessa näkee samalla maaseutua ja maisemia.
Helatorstaina piti lähteä valokuvaamaan oikein urakalla, mutta jälleen oli huono tuuri kelien suhteen. Yön ja aamun satoi kuin Esterin perseestä. Sade loppui puoliltapäivin ja jäljelle jäi utuisen harmaa ilma. Ei tietoakaan auringosta, vaikka koko alkuviikko on ollut suorastaan kesäistä.
Ruissalon Saaronniemessä kumminkin kävin. Kylmä tuuli ei pahemmin houkutellut jäämään esimerkiksi kivennokkaan istumaan ja kauko-ohjattavia purjeveneitä katsomaan.
Viimeksi Kustavissa käydessäni pengoin kotitalon kaappeja. Tarkoitus oli etsiä laatikko, jossa on c-kasettini. Laatikko löytyikin. Ei tosin kaapista, vaan vaatepinon alta lattialta.
C-kasetti (compact audio cassette, music cassette) on suuren hollantilaisen elektroniikanvalmistajan Philipsin vuonna 1963[1] julkaisema analoginen äänen tallennukseen tarkoitettu tallennusväline. C-kasetti koostuu kahdesta kelasta ja niiden välillä liikkuvasta magneettisesta nauhasta.
C-kasettia oli alun perin tarkoitus käyttää puheen ja muun ei-musiikillisen äänen tallentamiseen, mutta siitä muodostui merkittävä musiikin tallennusmedia 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkupuolelle. Tähän vaikutti edullinen hinta, kaikkien merkittävien elektroniikkavalmistajien standardin hyväksyminen ja myöhemmin kehitetty taustakohinaa merkittävästi vaimentava Dolby-tekniikka. Suomessa valmiiksi äänitetty C-kasetti oli 1970- ja 1980-luvuilla yleensä LP-levyn sekä vielä 90-luvulla CD-levyn rinnakkainen julkaisumuoto.
C-kasettien myynti oli huipussaan vuonna 1988. Nykyään CD- ja DVD-levyt ovat länsimaissa lähes kokonaan syrjäyttäneet äänikasetit musiikin jakelumediana. Kuolevaksi luullun C-kasetin myynti on kuitenkin kääntynyt nousuun, koska ihmiset eivät halua vaihtaa vanhoja soittimiaan. Kasetteja myydään tyhjinä edelleenkin. (Wikipedia)
Rakkaat c-kasettini 80- ja osin 90-luvultakin.
Etsin kasettilaatikosta turkulaisen The Smell -yhtyeen demoa, jota bändin laulaja Wellari on kysellyt jo parisen vuotta. Oma kappaleensa taitaa olla hukkunut aikoja sitten. Tuli vaan kerran puheeksi, että minulla se on tallella jossain.
Sain vuonna 1989 The Smellin kolmen biisin demon turkulaiselta levykauppiaalta Henri Reivoselta. Mies pyöritti pitkään Levypörssi -nimistä äänilevyliikettä. "Henkka" kertoi bändin nimeksi Freezerin ja kirjoitti reteesti tussilla kyseisen nimen kasettiin. Perään vielä "Demo 1989".
Olin useamman vuoden siinä uskossa, että yhtyeen nimi oli Freezer. Ihmetyksekseni sainkin sitten kuulla, ettei asian laita ollutkaan näin. En vieläkään tiedä mistä Henkka kuuli bändin olevan Freezer -niminen.
The Smell ei tainnut olla pitkäaikainen yhtye. Bändi treenasi Piikkiössä samassa tilassa, jossa legendaarinen turkulaishevibändi Ironcrosskin piti soittotuokioitaan. Smellin musiikki oli perus- ja progressiivista hevimetallia vähän Queenrychen ja King Diamondin tapaan.
Samalla kaappienpenkomiskerralla löysin vanhat kangasmerkkini. Niitä kannoin eri takeissa 80-luvulla. Suurimmillaan kokonaisuus oli erässä farkkuliivissä vuosina 1985-86. Silloin liivin takamusta koristivat Judas Priestin selkälippu, jonka olla oli suorakaiteen muotoinen Scorpions -merkki. Ylhäällä hartioiden kohdalla rivissä olivat pyöreät Mötley Crüe, Motörhead ja Iron Maiden. Etupuolen asetelma ei enää muistu mieleen.
En muista kenenkään Kustavissa huomautelleen negatiiviseen sävyyn komeasta farkkuliivistäni. Mutta heti yläasteen 9. luokan ensimmäisenä koulupäivänä elokuussa 1985, eräs taivassalolaisen maanviljelijän poika avasi sanaisen arkkunsa vähemmän mairittelevaan tapaan. Toivottavasti hän tälläkin hetkellä hikoilee traktorin pukilla ja saa paljon lokin paskaa niskaansa.
Kustavin Lomakeskuksessa juhannuksena 1986 eräs humaltunut turkulainen yritti väenväkisin ostaa farkkuliiviäni. Kun en myynyt, päätti hän sitten ruveta repimään sitä yltäni. Tilanteesta selvittiin kumminkin vammoitta.
Harmi, ettei liivistä taida olla yhtään kuvaa. Muutama kangasmerkki on aikojen saatossa kadonnutkin johonkin. Tai eivät ainakaan olleet samassa läjässä, jonka kaapista löysin.
Vuodesta 1976 toiminut Kane Records ei kuitenkaan laittanut kokonaan pillejä pussiin, vaikka eilisen galluppini perusteella kaikki tuttuni niin luulivatkin. Levyliikkeellä on netissä omat sivut, jossa on lukematon määrä levyjä kaupan. http://www.kane.fi/prestashop/fi/
Viime viikonloppuna eräs tuttava oli tilaamassa Kanen sivuilta levyjä, jolloin innostuin itsekin surffaamaan saman aiheen parissa. Lopulta löytyikin viisi levyä, jotka klikkasin tilaukseen kaverin levyjen lisäksi.
Kane Recordsin muovikassi vuosien takaa.
Kanen varasto on Turun Luolavuoressa, osoitteessa Liisankatu 12. Omistaja Reijo Kanervan kanssa on sovittavissa jos haluaa hakea tilaamansa lätyt sieltä, jolloin välttyy postikuluilta.
Tuoreimmat levyostokseni.
En tarkkaan muista milloin kävin Kanella asioimassa ensimmäisen kerran, mutta se ajoittuu joko vuoteen 1984 tai 1985. Liiketila oli tuolloin osoitteessa Kauppiaskatu 16, Turku. Pienehkö kauppa oli pullollaan lp-levyjä. Etenkin heviosasto oli hyvin edustettuna.
Kane myi älppäreitä muita kauppoja halvemmalla. Liekö sitten syynä kanadalaispainokset, jolloin levynkansi saattoi olla erilainen kuin normaalisti ja sisäpussinkin joko blanko tai läpinäkyvää muovia. Biisijärjestyskin saattoi näissä painoksissa heitellä. Kannet saattoivat myös olla ns. sahattuja eli pieni viilto oikeassa alareunassa ilmoitti painoksen olevan halpatavaraa.
Esimerkkejä "kanepainoksista". Sisäpussit muovia ja Gary Mooren Corridors Of Power normaalista poikkeavalla kannella.
Muistaakseni koko levynostajaurani halvimman kiekon olen saanut juuri Kanelta. Kauppiaskatu 16:n takapihalla oli käytettyjen levyjen osasto, jossa myyjänä toimi ainakin välillä Eddy Carlsson. Mies on tunnettu mm. Nite Time Jumpers ja Vilperin perikunta -orkestereista.
Amerikkalaisen hevibändi Metal Churchin kakkoslevy The Dark (-86) oli laarissa ja hintana vaivaiset kaksi markkaa. Kävin oikein tiskillä kysymässä voiko tämä pitää paikkaansa. Carlssonin mukaan asian laita oli juuri näin. Levykin vaikutti kaikkea muuta kuin käytetyltä, vaikka muistaakseni hän kertoi siinä olevan jotain vikaa. Hyvin se on kumminkin soinut tähän päivään asti.
Kane Recordsiin liittyy myös sellainen tarina, että loppuvuodesta 1989 he hakivat Turun Sanomien työpaikkailmoituksella levymyyjää. Tein hakemuksen ja pääsin haastatteluun. Kane sijaitsi tuolloin Yliopistonkadulla.
Jutustelin aikani Reijo Kanervan kanssa. Hän ilmoitti, että paikka olisi muuten minun, mutta koska varusmiespalvelukseni alkaa ensi kesänä, joutuisi hän palkkaamaan taas uuden työntekijän.
Kyllähän se silloin vitutti. Työskentelin sitten kalusteovitehtaassa, josta muistona 90-luvun puolivälissä puhjennut allergia ainakin kissoille ja koirille sekä siitepölyongelmat.