C-kasetti (compact audio cassette, music cassette) on suuren hollantilaisen elektroniikanvalmistajan Philipsin vuonna 1963[1] julkaisema analoginen äänen tallennukseen tarkoitettu tallennusväline. C-kasetti koostuu kahdesta kelasta ja niiden välillä liikkuvasta magneettisesta nauhasta.
C-kasettia oli alun perin tarkoitus käyttää puheen ja muun ei-musiikillisen äänen tallentamiseen, mutta siitä muodostui merkittävä musiikin tallennusmedia 1960-luvun lopulta 1990-luvun alkupuolelle. Tähän vaikutti edullinen hinta, kaikkien merkittävien elektroniikkavalmistajien standardin hyväksyminen ja myöhemmin kehitetty taustakohinaa merkittävästi vaimentava Dolby-tekniikka. Suomessa valmiiksi äänitetty C-kasetti oli 1970- ja 1980-luvuilla yleensä LP-levyn sekä vielä 90-luvulla CD-levyn rinnakkainen julkaisumuoto.
C-kasettien myynti oli huipussaan vuonna 1988. Nykyään CD- ja DVD-levyt ovat länsimaissa lähes kokonaan syrjäyttäneet äänikasetit musiikin jakelumediana. Kuolevaksi luullun C-kasetin myynti on kuitenkin kääntynyt nousuun, koska ihmiset eivät halua vaihtaa vanhoja soittimiaan. Kasetteja myydään tyhjinä edelleenkin. (Wikipedia)
Rakkaat c-kasettini 80- ja osin 90-luvultakin.
Etsin kasettilaatikosta turkulaisen The Smell -yhtyeen demoa, jota bändin laulaja Wellari on kysellyt jo parisen vuotta. Oma kappaleensa taitaa olla hukkunut aikoja sitten. Tuli vaan kerran puheeksi, että minulla se on tallella jossain.
Sain vuonna 1989 The Smellin kolmen biisin demon turkulaiselta levykauppiaalta Henri Reivoselta. Mies pyöritti pitkään Levypörssi -nimistä äänilevyliikettä. "Henkka" kertoi bändin nimeksi Freezerin ja kirjoitti reteesti tussilla kyseisen nimen kasettiin. Perään vielä "Demo 1989".
Olin useamman vuoden siinä uskossa, että yhtyeen nimi oli Freezer. Ihmetyksekseni sainkin sitten kuulla, ettei asian laita ollutkaan näin. En vieläkään tiedä mistä Henkka kuuli bändin olevan Freezer -niminen.
The Smell ei tainnut olla pitkäaikainen yhtye. Bändi treenasi Piikkiössä samassa tilassa, jossa legendaarinen turkulaishevibändi Ironcrosskin piti soittotuokioitaan. Smellin musiikki oli perus- ja progressiivista hevimetallia vähän Queenrychen ja King Diamondin tapaan.
Samalla kaappienpenkomiskerralla löysin vanhat kangasmerkkini. Niitä kannoin eri takeissa 80-luvulla. Suurimmillaan kokonaisuus oli erässä farkkuliivissä vuosina 1985-86. Silloin liivin takamusta koristivat Judas Priestin selkälippu, jonka olla oli suorakaiteen muotoinen Scorpions -merkki. Ylhäällä hartioiden kohdalla rivissä olivat pyöreät Mötley Crüe, Motörhead ja Iron Maiden. Etupuolen asetelma ei enää muistu mieleen.
En muista kenenkään Kustavissa huomautelleen negatiiviseen sävyyn komeasta farkkuliivistäni. Mutta heti yläasteen 9. luokan ensimmäisenä koulupäivänä elokuussa 1985, eräs taivassalolaisen maanviljelijän poika avasi sanaisen arkkunsa vähemmän mairittelevaan tapaan. Toivottavasti hän tälläkin hetkellä hikoilee traktorin pukilla ja saa paljon lokin paskaa niskaansa.
Kustavin Lomakeskuksessa juhannuksena 1986 eräs humaltunut turkulainen yritti väenväkisin ostaa farkkuliiviäni. Kun en myynyt, päätti hän sitten ruveta repimään sitä yltäni. Tilanteesta selvittiin kumminkin vammoitta.
Harmi, ettei liivistä taida olla yhtään kuvaa. Muutama kangasmerkki on aikojen saatossa kadonnutkin johonkin. Tai eivät ainakaan olleet samassa läjässä, jonka kaapista löysin.
