keskiviikko 22. toukokuuta 2024

Kesään herännyt lummelampi

Viikko sitten poikkesin katsomassa joko Turun Ruissalon kasvitieteellisen puutarhan lammikoissa on elämää. Ja olihan siellä. 

Rantakäärmeitä ui ja sukelteli arvioni mukaan peräti neljä eri yksilöä. Ainakin yhdeltä matelijalta puuttui lajille tyypilliset täplät niskasta. Samalla kaverilla oli oikeassa silmässä jotain häikkää. Tähän kiinnitti huomiota myös alan asiantuntija Facebookin Luonnonvaraiset matelijat ja sammakkoeläimet-ryhmässä, johon kuvia postailin. 

Lumpeita ei vielä juurikaan ollut. Loppukesällä kasvustoa onkin sitten jo häiritsevän paljon. En tiedä miten usein lammikoita siivotaan, mutta kerran olen todistanut puutarhurin kahlaavan ja repivän kasveja irti pohjasta. 

Varsinkin alueen perimmäinen lampi on tunnettu vihersammakoistaan, joita on siellä jonkun vuoden voinut käydä katselemassa ja ihmettelemässä. Aiheesta on laaja artikkelikin tämän päivän Turun Sanomissa. Kuvaaja Juha Paju-Heikkilä on onnistunut saamaan otoksen, jossa rantakäärme nielee sammakkoa. 




Lammikoissa on pari vuotta pesinyt liejukanoja, jollaisen bongasinkin uiskentelemassa ruovikon reunassa. Lintu pitää merkillistä raakkuvaa ääntä ja päästeli nytkin pari kertaa oikein kunnolla. 

Olen näiden kuvien jälkeen käynyt paikalla uudemmankin kerran. Lumpeet olivat lisääntyneet silmissä. Kun viikko sitten vihersammakoita näkyi vain yksi, oli niitä nyt parisen kymmentä. Kurnutus oli korvia raastavaa. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti