torstai 30. toukokuuta 2024

Helteinen sunnuntai Saaronniemessä

Viime sunnuntaina 26. päivä toukokuuta Turun seutua syleili helleaalto, jollainen on tähän aikaan vuodesta harvinainen. Ruissalon saaren kärjessä Saaronniemessä moinen keli oli huomattu.

Helteen kourissa vellova Ruissalo oli kansainvälinen paikka. Suomea en kierroksellani juurikaan kuullut. Kaikenlaisia muita kieliä senkin edestä. Jotenkin luulisi, että Teuvoja ja Terttuja olisi kiinnostanut tällainen kesäinen luontoelämys. Ehkä he olivat suurmarkkinoilla Aurajoen länsirannalla tai sukuloimassa. 

Saaronniemen parkkipaikka ei yllätyksekseni ollutkaan täynnä, mutta leirintäalueen nurmikolla oli kymmenittäin autoja. Kyltti viheriöllä tosin kertoi, että "Autot sallittu vain leiriytyjille". Näköhavaintoni perusteella kielto ei koskenut kuin kantasuomalaisia.

Kuten muutamalla edelliselläkin Ruissalo-käyntikerrallani, olen huomannut merivoimien alusten läsnäolon lisääntyneen Airiston merialueella. Saattaa olla, että Suomen liityttyä Natoon ei polttoainetta tarvitse enää säästellä kuten aiemmin. 




Helteet sen kun jatkuvat. Tätä kirjoittaessani en pysty siitä juurikaan nauttimaan, koska illat kuluvat töissä sisähallissa. Onneksi siellä sentään pelaa ilmastointi, joka tosin saisi olla tehokkaampi. 

Tuoreessa muistissa ovat parikymmensenttiset lumikinokset, pakkanen ja takatalvi. Siksi tuntuu vähän hullulta, että yhtäkkiä ollaan aivan erilaisessa kelissä.











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti