lauantai 11. toukokuuta 2024

Suikkilan sammakkometsässä

Muutama vuosi sitten sain vinkin, että Turun Suikkilan kaupunginosassa on metsikkö, jossa keväisin kutee sammakoita. Koska olen innokas kuvaamaan moisia otuksia, suuntasin asiasta kuultuani oitis Suikkilaan. Ja siitä lähtien joka kevät. Metsäpolun varrella on useita lammikoita, joissa kurnuttavia mulkosilmiä saattaa nähdä. 

Turun seudulla jylläsi huhtikuussa takatalvi. Poikkeuksellisen kylmää on ollut muutenkin viime marraskuun alusta saakka. En ole ollut järin toiveikas sammakkokuvauksen suhteen, mutta vappuaattona 30.4. tärppäsi. 



Koska työläiset ovat vappuna töissä iltavuorossa, varasin ennen ahertamaan menoa tunnin verran Suikkilaa varten. Ajasta ei kuitenkaan kulunut kuin murto-osa, koska jo polun alussa lähimmistä lätäköistä kuului ruskosammakkojen äänekäs kurnutus. 

Lenkillä ollut eläkeläisrouva ihmetteli mitä oikein vahtaan kamera kourassa keskellä metsikköä. Hän ei ollut vielä huomannut ainuttakaan sammakkoa, vaikka alueella päivittäin liikkuikin. Taisivat  kuulotaajuudet olla jo hiukan iän myötä himmenneet, mutta sammakkojen molskahdukset hän kumminkin erotti. 











Ei kommentteja:

Lähetä kommentti