maanantai 20. syyskuuta 2021

Villivuoren luontopolulla

Turun Sanomien mainiossa Luonto Plus-ohjelmassa oli hiljattain juttua Merimaskun Villivuoren luontopolusta. Itse paperilehteen moinen pääsi viime viikon lopulla ja Raisiosta käsin toimitettava Rannikkoseutukin oli asian noteeranut. 

Merimasku-Seura on kuluneen vuoden aikana ehostanut Villivuoren polun uuteen uskoon. Paikalla on ennen vanhaankin ollut jonkinlainen reitti ja opasteita, mutta ne ovat ajan saatossa kulahtaneet. Nyt sekä viitoitus että kuusikon halki raivattu polku huokuivat uutta.   




Villivuori on Merimaskussa Otavan saarella sijaitseva noin sadan hehtaarin kallioylänköalue, jonka korkein kohta on 60 metriä meren pinnan yläpuolella.  

Kallion laella on vuonna 1994 perustettu kymmenen hehtaarin luonnonsuojelualue, jossa on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä. Aikojen saatossa niitä lienee joku siirrellyt, koska ainakin toisen muoto on levinnyt. 




Sunnuntaina 19. syyskuuta lähdin kahden työkaverini kanssa Merimaskuun. Villivuoren parkkialue löytyi helposti osoitteesta Koverintie 330 Naantali

Paikalla oli useita kaaroja. Ihmiset olivat liikkeellä luontopolku-uutisoinnin innoittamina. Mikäpä siinä, ilmakin oli ulkoiluun vallan mainio.  




Suuntaansa 1,2 kilometrin lenkille on vielä tänä syksynä tulossa infotauluja, joissa kerrotaan seudun linnuista, kasveista, arkeologiasta ja geologiasta. 

Merimaskun korkeimmalta kohdalta ei valitettavasti näy juuri muuta kuin puiden latvoja. Jostain välistä pilkistää sentään meri, maantie ja muutama talo. 

Villivuorelle nousu ei ole järin jyrkkä, mutta pitkä se ainakin on. Polku voi äkkiseltään tuntua turhan lyhyeltä, mutta etenkin lapsille tällainen reitti on varmasti juuri sopiva. Uskoisin vähän huonokuntoisemmankin selviävän urakasta, mikäli koivet ovat kunnossa. 












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti