torstai 16. syyskuuta 2021

Lenholmin tammilehdossa vuonna 2011

Facebookin muistoissa tuli pari päivää sitten vastaan kuvia, jotka otettiin tasan kymmenen vuotta sitten Paraisilla Lenholmin luonnonsuojelualueella turkulaisen Lauran toimiessa mallina. 

Muistan tuon syyskuisen lauantain vielä hyvin. Puoliltapäivin olin ammattiosastoni kesäpaikassa Turun Hirvensalossa, jossa järjestettiin kalastuskilpailut. Poikkesin katsomassa mikä meininki oli. Oikein hyvä näytti olevan. 

Iltapäivällä lähdimme Lauran kanssa Paraisille. Lenholmin tammilehto oli jäänyt mieleen potentiaalisena kuvausmiljöönä Saaristotietä pitkin ajellessa. 

Yleiskuntoni ei noihin aikoihin ollut vielä kovin hääppöinen elokuisen Unkarin matkan jäljiltä, josta sain tuliaisina kampylobakteerin. Ennätyspäivänä vessassa piti rampata peräti yhdeksäntoista kertaa ja kuumetta oli pari viikkoa. 

Kuvauskuntoa bakteerikaan ei nakertanut ja kuvia kehtaa yhä katsella sujuvasti. En enää muista kuinka monta ruutua mahdoin ottaa, mutta noihinkin aikoihin melko paljon. 

Kamerana Paraisten retkellä oli Canon 1000D ja objektiivina Canonin 75-300 mm. Ensin mainittu on jossain kaapissa ja jälkimmäisen myin pari vuotta sitten.

Laura on erinomainen malli ja luontomiljöissä kuin kotonaan. Sittemmin kuvaussessioita on ollut silloin tällöin, viimeksi tämän vuoden huhtikuussa. Tarkemmin linkissä http://kaislatuuli.blogspot.com/2021/05/laura-kaasavuorella.html












Ei kommentteja:

Lähetä kommentti