keskiviikko 18. tammikuuta 2012

Vares - Kaidan tien kulkijat






6. tammikuuta kuluvaa vuotta ensi-iltansa saanut Vares - kaidan tien kulkijat ei kuulunut alkuperäisiin suunnitelmiini. Lauantain päivänäytöksessä meni kaksi muuta elokuvaa, jotka olivat kiilata sen edelle. Päätin kuitenkin suosia suomalaista. Sehän kannatti.

Olin tätä ennen nähnyt kaksi ensimmäistä Varesta. Niistä Vares- yksityisetsivä (2004) on yksi huonoimmista koskaan Suomessa tehdyistä kokoillanelokuvista. V2 - jäätynyt enkeli (2007) ei sekään mistään parhaimmasta päästä ole, vaikka huima parannus edeltäjäänsä onkin. Näyttelijä Juha Veijosen tähdittämät elokuvat keräsivät kuitenkin katsojia hyvin.



Kesällä 2010 kuvatut kuusi Varesta ovat putkahdelleet teattereihin lyhyen ajan sisällä. Tällä kertaa yksityisetsivä Vares ei seikkailekaan Turussa, vaan lähtee junalla Pohjanmaalle selvittämään nuoren tytön murhaa.

Turku vilahtaa elokuvassa alussa ja lopussa, jolloin Vareksen kantakuppila Apteekki toimii kuvauspaikkana. Kakolan graniittivankila on sekin mukana. Ei tosin omana itsenään, vaan Pohjanmaan lakeuksilla toimivana mielisairaalana. Peruskatsoja tällaista tuskin huomaakaan.

Verrattuna kahteen ensimmäiseen Varekseen, kohoaa Kaidan tien kulkijat aivan uuteen kastiin. Nyt Vares on vakavasti otettava roolihahmo. Elokuvassa ei ole muutenkaan liioin epärealistista ajankuvaa, vaikka muutama hahmo onkin melkoisesti karrikoitu.

Tuoreimmissa Vareksissa, joista Kaidan tien kulkijat on nyt jo peräti neljäs, pääosaa näyttelee Antti Reini. Muukin näyttelijäjoukko on tuttua tuotantoyhtiö Solar Filmsin tekeleistä. Jasper Pääkkönen ei onneksi sentään esiinny tässä elokuvassa.



Peter Franzen esittää hienosti hurahtanutta lahkolaispappia, mutta rooliminänsä jää silti kovin etäiseksi. Toivon Franzenille töitä Hollywoodissa, koska silloin hänen aikataulunsa voisi kiristyä sen verran, ettei miestä vähään aikaan nähtäisi suomalaistuotannoissa.

Näyttelijäpotin korjaa Aake Kalliala. Buurman -nimistä kylähullua esittävä Kalliala on ikävästi jäänyt muistiin Pirkka-Pekka Peteliuksen kanssa tekemistään kehnoista sketsisarjoista. Miehessä on kykyä muuhunkin kuin hokemaan naama nokisena turhanpäiväisiä junttivitsejä.



 
Koko elokuvan ajan mietin. Mietin miten on mahdollista, että Vares - kaidan tien kulkijat on näin hyvä elokuva. Tässä oli nopeita leikkauksia, hyviä kuvakulmia- ja kokoja sekä päteviä näyttelijöitä. Lavastuskin kohdillaan. No, selvisihän syy siihen lopulta. Elokuvaa ei ollutkaan ohjannut Lauri Törhönen, vaan ruotsalainen Anders Engström. Hän on ohjannut muun muassa ruotslaisia Wallander -elokuvia.

Katselin elokuvaa Lauri Törhösen tekeleenä. Olin jo melkein valmis antamaan Laurille anteeksi hänen syntinsä elokuvamaailmaa kohtaan. Eipä tarvinnutkaan.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti