Pohjois-Kyproksen kiertomatka osa 3 - Nikosia

Kun kyseessä oli Pohjois-Kyproksen kiertomatka, emme jääneet Famagustan kaupungin liepeillä sijainneeseen hotelliin ihmettelemään maailman menoa. Heti aamupalan jälkeen starttasi ensimmäinen retki, joka suuntautui Kyproksen jaettuun pääkaupungiin Nikosiaan.

Etäisyys Famagustasta Nikosiaan on noin 60 kilometriä. Se taittui katsellessa saaren luontoa. Kuvittelin Kyproksen Rodoksen kaltaiseksi karuksi kivierämaaksi, mutta väärässä olin. Vaikka Välimeren itäosassa sijaitsevilla saarilla on etäisyyttä vaivaiset 500 kilometriä, on luonto aikalailla erilainen. Pohjois-Kyproksen vehreys pääsi yllättämään. Peltoa, pusikkoa ja pieniä metsiä oli siellä täällä. Vähemmän sitä autiomaata.

Pohjois-Kypros, Kyproksen saaren pohjoisosa, julistautui itsenäiseksi valtioksi vuonna 1983. Itsenäisyyden on tunnustanut vain Turkki, joka miehitti alueen vuonna 1974. Pohjois-Kyproksen pinta-ala on noin 3 355 neliökilometriä ja väkiluku 286 000.

Nikosia sijaitsee saaren keskiosassa Pediaios-joen varrella. Kaupunkin on Berliinin muurin sortumisen jälkeen Euroopan ainoa jäljellä oleva kahtia jaettu pääkaupunki. YK valvoo demilitarisoitua vihreää linjaa, jonka pohjoispuolella on miehitetty turkkilainen osa ja eteläpuolella kreikkalaisten puoli. Rajan voi ylittää muutamasta paikasta.

Nikosia on Kyproksen kummankin puolen hallinnollinen ja taloudellinen keskus. Eteläosa muodostaa Nikosian kunnan, jonka väkiluku on 55 000. Pohjois-Nikosian väkiluku on 52 000 ja sen kunnan väkiluku 61 000, mikä tekee koko kaupungin väkimääräksi noin 168 000. Vanhaa kaupunkia ympäröi 1500-luvulla rakennettu 4,5 kilometriä pitkä muuri.

Nikosiassa bussiporukkamme liikkui Sewim-oppaan johdolla. Pieniä kujia ja rakennustyömaita pitkin edennyt kierros saavutti muun muassa ottomaanien karavaaniseraljin eli entisajan majatalon.

Huomioni kiinnittyi keskeneräisiin taloihin ja työmaihin, joita näki tuon tuosta. Näytti siltä, ettei vasaraa tai muutakaan työkalua ei oltu heiluteltu vuosikausiin. Monessa paikassa tosin aherrettiin parasta aikaakin.

Kun kysyin asiasta oppaalta, oli vastaus vaivalloinen ja ympäripyöreä; ei ole kuulemma rahaa. Joku matkalaisista puolestaan tiesi, että rakentajat saavat starttirahaa. Työmaa aloitetaan, mutta loput kahisevat pistellään muuhun tarkoitukseen.

En huomannut rajavyöhykkeellä mitään ihmeellistä. Rajavartijat, jotka olivat kai poliiseja tai sotilaita, polttelivat tupakkaa, joivat kahvia ja rupattelivat keskenään. Passin näyttäminen oli pelkkä muodollisuus mennen tullen rajaa. Sitä ei syynätty sen tarkemmin.

Kreikkalaisten puolella talot ja liikerakennukset olivat huomattavasti paremmassa kunnossa ja edistyneempiä kuin pohjoispuolella, jossa oli lähinnä basaarikujia ja vaatimattomia pikkukauppoja.

Vietimme suunnilleen tunnin eteläpuolella. Siihen sisältyi iso tuoppi olutta jossain paikallisessa baarissa. Hinta oli muistaakseni huimat viisi euroa. Myöhemmin retken aikana kumotut tuopit rajan pohjoispuolella maksoivat yhteensä saman verran.

Vierailu Nikosiassa ei tehnyt ainakaan minuun mitään suurta vaikutusta. Tulipahan tällainenkin paikka nähtyä.