perjantai 29. elokuuta 2014

Littoistenjärvellä 15. elokuuta 2014

Littoistenjärvi sijaitsee Littoisten kylässä Liedon ja Kaarinan kuntien rajalla. Pinta-alaltaan se on 147,5 hehtaaria. Järven keskisyvyys on noin kaksi metriä ja se on enimmillään kolme metriä syvä. Rantaviivaa järvellä on kuutisen kilometriä.

Littoistenjärven rannat ovat Kaarinan puolella asemakaavoitettua pientaloaluetta, kun taas Liedon puolella on metsäistä. Moottoriliikenne järvellä on kielletty kaikkina vuodenaikoina.

Järvi kärsii tyypillisistä liiallisen ravinnesaannin aiheuttamista ongelmista, joista pahimpia ovat syanobakteerien eli sinilevän massaesiintymät kesäkuukausina.

Päätin ajella Littoistenjärvelle perjantaina 15. elokuuta. Uimarantaa oli hiljattain siivottu ja haravoitu. Hieman reunemmalla vesi oli myrkynvihreää. Sinilevää näkyi niin valtavina esiintyminä, että uimaan pulahtaminen olisi ollut sula mahdottomuus. Karu näky.

Olen aiemminkin huomannut Littoistenjärven olevan etenkin maahanmuuttajien suosiossa. Muun muassa puolalaisia kalastajia on ollut rantakallioilla sankoin joukoin. Kertakäyttögrillit ovat olleet kuumina.

Tällä erää Lähi-idästä peräisin oleva parikymmenpäinen joukko kokkaili siihen malliin, että joku herkempi vastarannan asukas saattoi jopa soittaa palokunnan paikalle moisen savupilven havaitessaan. Mikäpä siinä ollessa, kun saa nauttia kesäpäivistä ilman minkäänlaisia yhteiskuntavelvoitteita ja työpaineita.
















1 kommentti:

  1. R.Badding: Sillä maailma hukkuu paskaan, me vain luemme lehtiä, nopsaan pitäis laulaa rastaan, jos meinaa ehtiä...
    T.Matti "Viki" Vikström

    VastaaPoista