Kirjamessuilla

Viime viikonloppuna Turun Messukeskuksessa järjestettiin Turun kansainväliset kirjamessut. Koska lukeminen kannattaa aina, vierailin minäkin paikalla.

Sosiaalisessa mediassa kirjoittelu tuotti tulosta melkein heti. Kyselin nimittäin olisiko jollain tuttavalla antaa ilmaislippua tapahtumaan. Kuudentoista euron hintaisen biljetin olisi toki voinut ostaakin, mutta asia hoitui kätevästi näinkin.

YLEnkin uutisoima, luonnollisesti närää muissa myyjissä aiheuttanut halpakirjaosasto veti heti puoleensa. Tungoksessa piti melkein käyttää kyynärpäätaktiikkaa. Ihmiset parveilivat kahden euron kirjapinojen välissä kuin sopulit.

Mukaan lähti kuusi kirjaa, yhteishintana vaivaiset 12 euroa. Rush - 30 vuotta huipulla, Kustavin Katanpää - Seksmiilarin portinvartija, Matkakohteena Saarenmaa, Matkakohteena Viro sekä kauan himoitsemani, takavuosien kohutoimittaja Veikko Ennalan teksteistä kootut tiiliskiven kokoiset Piinapenkki ja maailman meno sekä Elämään tuomittu.

Viitisen vuotta sitten hankin kirjamessuilta Ennalan vanhoista lehtijutuista, kuten 70-luvun Hymy -lehdissä julkaistuista artikkeleista, toimitetun Lasteni isä on veljeni -teoksen. Vihdoin se sai seurakseen kaksi muuta Ennalaa.

Tutkailin kaikki muutkin myyntipöydät läpi noin suurinpiirtein, mutta eipä ollut varaa sijoittaa useita kymppejä himoitsemiini kirjoihin. Esimerkiksi Salakirjojen osastolla olisi ollut Suomen luolat ja Suomen rotkot sekä uusimpana samojen tekijöiden Suomen luonnon pyhät paikat, jotka kaikki tosin pitäisi olla hyllyssä.

Kirjamessuilla vierähti parisen tuntia. Ruoka- ja viinimessutkin olivat samaan aikaan, mutta siihen riitti hallin läpikävely ja pikainen silmäily.

Julkisuuden henkilöitä bongasin useita. Muiden muassa televisiokokit Aki Walhmanin ja Kari Aihisen, entisen piispan ja kansanedustajan Ilkka Kantolan sekä kirjailija- ja kuvataiteilija Mauri Kunnaksen. 

Viime kesänä pääsin vihdoin eroon lopuista kirjoista, jotka ovat olleet kaupan yli kymmenen vuotta. Kyseessä oli iniöläisen kirjailijan Eva Lettisen ja isäni, kustavilaisen valokuvaajan Ilmo Jaramon (1937-2007) vuonna 2006 tekemä Saaristolaismuistoja Kustavin vanhojen kertomana -niminen teos.

Yritin ujuttaa julkaisua kirjamessuillekin vuonna 2015, jolloin Kustavilla oli siellä oma osastonsa ja näkyvyyttä mediassa paljon. Kuvittelin, että siellä ne kirjapinot kohoavat reteästi kohti kattoa oikein paraatipaikalla. Hämmästykseni oli suuri, kun alueella kierrellessäni en nähnytkään julkaisua missään. Myöhemmin kuulin, että kirjalaatikot olivat "unohtuneet" ottaa mukaan. Tuolloin vaan olisi ollut oiva tilaisuus päästä kirjoista eroon, etenkin kun ilmoitin hinnan varsin alhaiseksi.

Seuraava yritys myydä kirjoja laajemmin oli kesällä 2016, jolloin minulle oikein soitettiin asiasta. Saaristolaismuistoja Kustavin vanhojen kertomana haluttiin ottaa myyntiin Kustavin Volter Kilpi viikolle. Kun tapahtuman jälkeen tiedustelin myyntiä, sain kuulla, että oli tapahtunut "informaatiokatkos" ja kirjat jääneet kokonaan hakematta. Taas vitutti.

Kun tähän päälle vielä lisätään noihin aikoihin korviini kantautunut täysin perätön juoru, ei oloni ole ollut kovinkaan Kustavi -myönteinen parina viime vuotena. Mutta kai se tästä taas hiljalleen.

Tommi Läntisen elämänkertakirja

Jay Jay Leskisen kirjoittama Tommi Läntisen 25-vuotistaitelijajuhlan kunniaksi tehty elämänkertakirja Tää on myös mun maailma (Aamulehti kirjat 2005) osui pari viikkoa sitten silmiini Turun Itäharjun Ekotorilla. Kolmen euron hintainen opus vaihtoi omistajaa välittömästi.

Tommi Läntinen (s. 1959) on turkulaislähtöinen laulaja, joka ponnahti maineeseen 80-luvun lopulla Boycott -yhtyeessä. Sitä ennen hänet tunsivat musiikkialaa vain aktiivisesti seuraavat.

Muistan kun Läntisen ensimmäisen levyttäneen bändin Fabricsin debyyttiälpee Look At This ilmestyi vuonna 1980. Oma musiikkifanitukseni alkoi noihin aikoihin. Kyseinen lp-levy löytyi noin vuotta myöhemmin Turun Kupittaan City Marketin alelaarista kolmen markan hintaan.

Fabrics vuonna 1980. Läntinen toinen vasemmalta. 

Boycott on ollut minulle tärkeä orkesteri. Kaksi ensimmäistä albumia ovat todella kovia, loput kaksi ok-osastoa. Debyytin ilmestymisestä tuli syyskuussa kuluneeksi 30 vuotta ja sen kunniaksi levystä julkaistiin uusintapainos niin ikään lp:nä.

Ensimmäisen kerran näin Boycottin livenä Ruisrockissa kesällä 1987. Tuolloin vielä nykymeininkiin verrattuna perin vaatimattomalla festivaalilla ei ollut kuin päälava hiekkarannan päässä ja sirkusteltassa pikkulava puiston puolella. Boycott esiintyi jäkimmäisessä.

Lisäkseni vain harvat, kuten kaverini Mika Penttinen, tunsivat yhtyeen biisejä. Olimme molemmat nauhoittaneet YLEn Keväthärmä -lähetyksestä Boycottin osuuden c-kasetille. Gotta Rock -single oli toki jo ilmestynyt ja samoihin aikoihin näki päivänvalon toinenkin sinkku, My Sharona. Koko levy oli vasta tuloillaan.

Boycottilta näin monta muutakin hienoa keikkaa. Yksi kaikkien aikojen parhaista livekokemuksistani on syksyltä 1987. Yhtye pani haisemaan Köyliön Lallintalon lavalla siihen malliin, etten ole sitä vieläkään unohtanut.

Varsinaista valtavirtamainetta Läntinen sai ensimmäisen sooloalbuminsa julkaisun jälkeen vuonna 1994. Rivakka rokki vaihtui pääosin tylsään iskelmäpoppiin. Tuolloin moni hänen vanha faninsa oli valmis heittämään kirveen kaivoon. Nahanluonti poiki kumminkin uran suurimman suosion ja etenkin naiset kävivät entistäkin kuumempina punatukkaista laulajaa kohtaan.

Livekokemuksista Boycottin jälkeen on mainittava Vantaan Ankkarock kesällä 1998. Läntinen taisi bändeineen olla peräti päälavan viimeinen esiintyjä - ainakin muistan, että valuimme jo metsäpolkua pitkin kohti Korson viehättävää juna-asemaa. Kuulosti aivan helvetin hyvältä kun hänen suurimpiin hitteihinsä lukeutuva Via Dolorosa kajahti ilmoille pimeässä kesäyössä.

Kyseinen kappale on alunperin levytetty vuonna 1986 samannimisen turkulaisyhtyeen toimesta, mutta se sai kymmenisen vuotta myöhemmin uusintakäsittelyn Läntisen soololevyllä. Tuolloin siitä muodostui suuri hitti.

Luin Läntisen kirjan ensimmäisen kerran joskus vuosia sitten. Huomasin oitis, että tekstiä on vähän kaunisteltu ja punakynä viuhunut menneitä muistellessa. Läntisestä ei varsinaisesti yritetä tehdä pyhimystä, mutta nais- ja viinajutut puuttuvat kirjasta kokonaan. Niistä taiteilija kun on ollut tunnettu ainakin rokkipiireissä. Toki on ymmärrettävää, ettei kaikkia seikkailuja ei ole haluttu saattaa esimerkiksi sukulaisten tietoon.

Kirjassa häiritsee alkupuolella olevat nuoruusvuosimuistelojen vuosilukuhyppelyt. En tietenkään tiedä mitä Tommi puuhaili vaikka vuonna 1975, mutta esimerkiksi Thin Lizzyä muistellessa vuosiluvut pomppailevat. Olisin odottanut kirjoittaja Leskisen olevan pedantimpi tekstiä järjestäessään.

Vastaavaa huolimattomuutta ei varmaankaan esiinny jo vuosia tekeillä olleessa Aku-Tuomas Mattilan S.I.G.-kirjassa. Tekijällä kun on sellainen norsun muisti, että kirjassa saatetaan hyvinkin mainita jopa tarkka kellonaikakin milloin Matti Inkinen kävi kaupassa marraskuun 16. päivänä vuonna 1983.

Boycott on nyttemmin muodostettu uudelleen Tommi Läntisen ollessa ainoa alkuperäisjäsen. Yhtyeen paluualbumi ilmestyy lokakuussa. Parin nähdyn musiikkivideon perustella odotettavissa on kunnon rokkilevy.

Henna kasvitieteellisessä puutarhassa

Syyskuun loppupuolella tuli idea lähteä kuvaamaan Turun yliopiston kasvitieteellisen puutarhan maille Ruissaloon. Malliksi kysyin Hennaa, johon tutustuin pari vuotta sitten työpaikallani.

Oikein harmi, ettei hän ei ole enää talossa piristämässä harmaata arkea. Olemme silloin tällöin vaihtaneet kuulumisia sosiaalisen median kautta.

Elokuun puolivälin tienoilla kävimme Turun Katariinanlaaksossa fotoilemassa. Vaikka Henna olikin oikein kaunis ja kuvauksellinen, epävakainen sää heitti kapuloita rattaisiin. Ehdimme kumminkin puolisen tuntia kuvailla, kunnes oli pakko pistää stoppi yltyvän sateen vuoksi. Aiheesta enemmän elokuun blogihistoriassa otsikolla Henna Katariinanlaaksossa.

Pari viikkoa sitten Ruissalossa ei vastaavia ilmastollisia ongelmia ollut. Syysruskakin oli vasta edessäpäin, vaikka alunperin toivoin, että sitä voisi hyödyntää kuvissa. Monet puutarhan kukkasista olivat yhä täydessä tikissä.

Syyskuinen Savojärvi

Viime viikon tiistaina kävin Kurjenrahkan kansallispuistossa ystäväni Helin kanssa. Alueen suosituin reitti Savojärven kierros on erityisen hieno näin syksyiseen aikaan.

Kuuden kilometrin lenkkin kierrettiin myötäpäivään. Mielestäni se on parempi vaihtoehto etenkin siinä mielessä, että loppumatkalle säästyy reitin komeimmat maisemat.

Puolenvälin jälkeen luontopolku alkaa myötäillä Savojärven rantaviivaa, jolloin se on huomattavasti isompi ilo silmälle kuin kuusimetsä tai vetinen suo. Riippuen tietysti mistä kukin sattuu tykkäämään.

Syyskuun lopun arkipäivänä Kurjenpesän parkkipaikalla oli parisenkymmentä autoa. Siitä huolimatta Savojärven kierroksella ei tullut kuin muutama ihminen vastaan. Kurjenpesän tulipaikallakaan ei oltu lähiaikoina grillailtu.

Heli ei ollut aiemmin ollut Savojärven kierroksella. Hän piti kumminkin kovasti näkemästään, vaikka syysruska ei viime viikolla ollutkaan vielä parhaimmillaan. Todennäköisesti ensi viikolla on - keskiarvon mukaan Lounais-Suomessa ja Turun seudulla nähdään 12. lokakuuta syksyn komein väriloisto.

Lenholmin tammilehdossa

Paraisten Lenholm kiinnitti huomioni kymmenisen vuotta sitten ajellessani Saaristotietä pitkin kohti Nauvoa. Valtavia, sekä kaatuneita että pystyssä olevia tammia näkyi pitkin tannerta.

Kyseessä on alunperin yksityinen 31 hehtaarin kokoinen luonnonsuojelualue, joka on perustettu vuonna 1986. Vuonna 1992 siihen lisätiin viisi hehtaaria valtion lehtojensuojelualuetta.

Lenholmin luonnonsuojelualue kuuluu 129 hehtaarin Lenholmin Natura-alueeseen. Matthomsfladanin merenlahti puolestaan rantojensuojeluohjelmaan ja kaikki nämä yhdessä muodostavat kansainvälisestikin merkittävän suojelukokonaisuuden.

Lenholmin luonnonsuojelualue koostuu perinnemaisemista, lehdoista, rantaniityistä ja kallioista, sekä noin kahdeksan hehtaarin viljellystä pellosta. Kesäisin alueella laiduntaa lehmiä ja lampaita.

Karja pitää taimet ja heinät poissa, jolloin valoa vaativa kasvillisuus eliölajeineen saa kasvualaa. Sorkanpainaumat ja lanta antavat edellytykset monille sienille, kasveille ja eläimille. Kuusia raivataan perinnemaiseman ja lehtojen monimuotoisuuden suojelemiseksi.

Alueella on tavattu ainakin 29 uhanalaista lajia. Suurin osa niistä on riippuvainen tammista, joista isoimmat ovat noin 300-400 vuotta vanhoja. Saaristotiessä kiinni oleva hehtaarin kokoinen osa on Suomen näyttävin tammihaka, jossa laidunnus on jatkunut vuosisatoja.

Lokakuun ensimmäisenä päivänä suuntana oli Lenholm. Sitä ennen kierros Paraisten Lemlahden kautta. Siellä sijaitsee Suomen vanhin säilynyt kartano, 1400-luvulla rakennettu Kuitian kartano (ruotsiksi Qvidja).

Vierailu jäi pelkäksi auton ikkunasta katseluksi, sillä alueelle ei ole toivottavaa mennä ominpäin ihmettelemään.

Kartanon nykyinen omistaja on Cargotecin hallituksen puheenjohtaja Ilkka Herlin. Vuonna 2014 hänen kerrottiin jatkavan tilalla maatalousyrittäjyyttä menetelmin, joka kuormittaa Itämerta mahdollisimman vähän.

Erikoista, ettei Suomen rikkaimpiin ihmisiin kuuluva Herlin käytä kotimaista työvoimaa tiluksillaan. Rakennusmiesten autot näyttivät olevan Viron rekisterissä.

Lenholmin tammilehto teki jälleen vaikutuksen. Isot tammet ovat komean näköisiä. Olivatpa sitten pystyssä tai maata vasten.

Vaikka alueella on virallinenkin luontopolku, on se niin heppoisesti merkitty, etten ainakaan minä tiedä missä se kiemurtelee. Lukuisia pieniä polkuja risteilee siellä täällä ja niitä pitkin tuli nytkin käveltyä.

Lintutornista käsin näkyi lahdella kymmeniä joutsenia. Tornissa ei ollut ruuhkaa, vain yksi lintubongari. Kumma kyllä hän sattui edustamaan kauniimpaa sukupuolta. Yleensä vastaavissa paikoissa törmää poliitikko Osmo Soininvaaran näköisiin vanhempiin herroihin.

Tiia Anniina Askalankoskella

Kävin pari viikkoa sitten Paimion Askalankoskella kuvaamassa varsinaissuomalaisen mallin ja promootiotytön Tiia Anniinan kanssa.

Askalan voimalaitosta ja perinnemaisemaa tulee käytyä katsomassa muutaman kertaa vuodessa. Miljöö on osoittautunut myös päteväksi mallikuvauspaikaksi. Se ei ole yhtä käytetty kuin toinen vähän vastaava paikka lähiseudulla, Liedon Nautelankoski.

Edellisen kerran tapasin upean Tiia Anniinan kesäkuun loppupuolella Raision alppiruuspuistossa. Ruusuisia fotoja löytyy blogihistorian heinäkuun osiosta. Loistava malli ei nytkään pettänyt; julkaistavia kuvia valkatessa tuli suoranainen runsaudenpula.