Hurjan pojan koti

Viime viikolla YLE Teemalta tuli mielenkiintoinen ohjelma turkulaisista entisistä underground-miehistä - puolituntinen K.J. Kosken ohjaama dokumentti Hurjan pojan koti.

Minulle ei selvinnyt mistä ohjelman harhaanjohtava nimi tulee. 1960-luvun turkulaiset nuoret miehet eivät ainakaan nykymittapuun mukaan olleet järin hurjia. Nimi viittaisi Turussa lähinnä Kakolan vankilaan.

Ohjelma on kuvattu vuonna 1986. Kulttuurihistoriallisesti se on varsin mielenkiintoinen. Kauppakeskittymä Hansakorttelin avajaiset, puretun ja vain osin säästetyn Julinin talon karu rakennustyömaa, turkulainen muuttuva katukuva ylipäätään sekä etenkin runoilija Markku Innon jutut kiinnostivat. Kolmessakymmenessä vuodessa kaupunki on muuttunut paljon, vaikkei sitä ehkä huomaakaan siellä liikkuessaan.

1960-luvun lopulla nuori taitelijaporukka koki turkulaisen kulttuurielämän niin surkeana, että sille oli aika tehdä jotain. Suomen talvisota 1939-40 -yhtyeen- ja performanssiryhmän perustaneet sekä keikoillaan erikoisia ohjelmanumeroita esittäneet nuorukaiset kuten Into ja sika-aiheisilla teoksillaan kohahduttanut taiteilija Harro Koskinen olivat dokumentin pääosissa.

Hurjan pojan kodissa on pätkä Eerinkinkadulla sijainneen äänilevykauppa Levymyynnin tiloista. Äänessä on omistaja, muutamaa vuotta myöhemmin edesmennyt Pentti Siivonen. Lukion toisella luokalla vuonna 1988 olin viikon verran työharjoittelussa Levymyynnissä. Oli nostalgista nähdä liike pitkästä aikaa.

Runoilija Into täytti lokakuussa 70 vuotta. Dokumentin jälkeen häntä haastateltiin. Mies muisteli ohjelman tekoa ja jutteli ohessa niitä näitä.

Innon kuivahkon rauhallinen ja jopa kyyninen tapa jutella jäi mieleeni jo 80-luvun puolivälissä. Tuolloin näin miehen ensimmäisen kerran Turun musiikkikirjastossa, joka oli hänen päivätyöpaikkansa. Veikkaan, että häntä tuskin kannattaa haastaa väittelyyn, ellei itsellä ole sana pirun hyvin hallussa.

Ulosmarssilta Ruissaloon

Maanantaina 2. marraskuuta työpaikallani Liedon logistiikkakeskuksessa oli työntekijöiden ulosmarssi. Työkiistaa sovitellaan yhä valtakunnansovittelijan johdolla. Riitaa on muun muassa palkkauksesta ja muutosturvasta. Työntekijäpuolen mukaan työntaja Posti tavoittelee jopa kolmanneksen leikkausta palkkoihin. 

Parin viikon takaisen ulosmarssin aiheutti vuokratyöväen saapuminen työpaikallemme. Koska liitto oli asettanut koulutus- ja perehdyttämiskiellon, ei työpaikkakouluttajamme suostunut heitä opastamaan. Näin ollen hänet käskettiin kotiin. Solidaarisuuden osoitukseksi koko muukin työvuoroporukka poistui samalla kertaa.

Hetken tilannetta ihmeteltyäni totesin, että koska sattuu olemaan näin kaunis päiväkin, voin joutessani käväistä Ruissalossa mutkan. Reissun saldoksi tuli jonkun verran esittelykelpoisia luontokuvia.

Fotosessiot Ruskolla osa 2

Edellisessä blogikirjoituksessa olin Helin kanssa kuvaamassa Vahdon hiekkamontuilla. Samalla reissulla kävimme eräässä toisessakin paikassa.

Ruskolta Vahdolle ajellessa matkalla tulee vastaan ketjulla suljettu melko huomaamaton tienhaara. Bongasin sen pari vuotta sitten Turun Sanomien artikkelista, jossa käsiteltiin Merttelän patoa. Rakennelmana se ei ole mikään komistus, mutta mallikuvauspaikaksi miljöö sopi vallan mainiosti.

En ole edelleenkään ruvennut jälkikäsittelemään kuviani, vaan kikkalin kameran säädöillä. Mielestäni lopputulos toimii hyvin.

Fotosessiot Ruskolla osa 1

Kävin lokakuun lopulla Helin kanssa kuvaamassa Turun lähistöllä Vahdolla ja Ruskolla. Mielessä oli ollut jo vuoden verran pari potentiaalista miljöötä, joita nyt sitten käytettiin.

Nykyään Ruskoon kuuluvalla Vahdolla tuntuu hiekkakuoppia riittävän. Vaikka en tunne seutua kummemmin, tiedän kunnan uimapaikan olevan valtava lätäkkö. Hiekkatietä ajellessa näkee molemmilla puolilla useita monttuja, joista on aikoinaan kaivettu maata oikein urakalla.

Uimakuopan parkkipaikka oli suljettu talveksi. Järeitä kivenmurikoita oli siistissä rivissä ja jonkunlainen maatalousvehjekin vielä varmastimassa, ettei nuoriso pääse mopoautoillaan tai traktoreillaan rellestämään alueella. Näin ainakin veikkaan.

Heli oli yhtä upea kuin aina ennenkin - aivan napakymppimalli. Kokeilin tällä kertaa kamerasta erästä väriasetusta, joka osoittautuikin mielenkiintoiseksi ratkaisuksi.

Naantalin Rinki -luontopolulla

Katselin muutama päivä sitten netistä Naantalin luontopolkuja. Olen kiertänyt vuoden sisällä siellä kolme eri reittiä, mutta Rinki -niminen polku oli vielä käymättä. Se näytti olevan lähellä Naantalin Linnavuorta, jossa olikin pitänyt käydä jo pari vuotta.

Ringistä löytyi infoa varsin niukasti. Ennakkotietojen mukaan 1,3 kilometrin pituisella luontopolulla maasto muuttuu linnavuoren avokalliosta suoksi ja Viialanjärven maisemista tervaleppäkorveksi. Korkein kohta linnavuorella kohoaa 51,5 metriin.

Viialanjärvestä en ollut ennen kuullutkaan. Tarkistettuani asian huomasin sen olevan Rymättyläntien varressa, aivan presidentin kesäasunnon Kultarannan tienhaaran vastapäätä pienen metsikön takana.

Kaverilta sain vinkkiä mihin auto kannattaa jättää mikäli linnavuorelle hajalaa. Ringistä hänellä ei ollut hajuakaan. Kaara parkkeerattiin Viialan päiväkodin lähelle. Linnavuori häämötti melkein vastapäätä metsän siimeksessä.

Olin liikenteessä Vartijan Jaskan kanssa, joka oli tulostanut kartan ilmeisesti Naantalin kaupungin nettisivuilta. Lapusta huolimatta olimme aluksi kuin venäläiset Anttilassa ennen vanhaan. Reitille ei nimittäin ollut minkäänlaista lähtöpisteopastusta.

Kun metsän reunassa häämötti orastavasti jotain polkua muistuttavaa, lähdimme kiipeämään vuorelle läheisen omakotitalon pensasaidan reunasta. Tämä osoittautui oikeaksi valinnaksi, vaikka mitään viitoitusta ei tienposkessa ollut.

Polku ylös Linnavuorelle oli suhteellisen helppokulkuinen. Kovin jyrkkiä osuuksia ollut. Perjantaiaamun tihkusade vaan ei ollut paras mahdollinen keli harrastaa moista liikuntaa. Liukastumisvaara märällä kalliolla oli mahdollinen.

Linnavuoren laella ei ollut paljoakaan nähtävää. Maisemat olivat melko ankeat. Viialanjärvi häämötti puiden seassa, mutta oli eri asia miten sinne pääsisi.

Palasimme alas vuorelta samaa reittiä. Kinttupolku, jota en millään tahtonut uskoa osaksi Ringiä, lähti omakotitalotontteja sivuten kohti metsää.

Linnavuoren toisella puolella tuli vahvistus sille, että olimme kuin olimmekin oikealla reitillä. Siellä nimittäin oli kyltti, jossa viitoitus ylös vuorelle. Mutta koska ylhäällä ei ollut opasteita tai polusta tietoakaan, olisi tarvinnut olla vähintään Veikka Vuorikiipeilijä päästäkseen ehjänä alas.

Polku oli kautta linjan aika kehnossa kunnossa. Vaikea sanoa koska sitä on viimeksi huollettu. Järveä sivuavalla osuudella pitkospuista oli jäljellä muisto vain. Erototen siellä reitti oli suorastaan karmeassa jamassa.

Itse pääsin kuin pääsinkin kuivin jaloin Rymättyläntielle, jonne loikin kun luontopolku alkoi mennä täysin kävelykelvottomaksi. Oli suorastaan ihme, etteivät kengät kastuneet.

Luulisi, että varakkaalla Naantalilla olisi resursseja uusia reitiltä edes pitkospuut. Opastustaulu tai viitoitus olisi sekin melko olennaista ainakin lähtöpaikalla. Nyt touhu tuskin palvelee oikein ketään.

Popedan Hullut koirat

Kuluneen vuoden aikana olen kuunnellut usein Popedan levyä Hullut koirat. Syytä moiseen olen välillä itsekin ihmetellyt. Kumminkin usein tulee kaivettua esille tämä talvella 1981 ilmestynyt lp-levy.

Ensikosketukseni Hulluihin koiriin tapahtui levyn ilmestymisen aikoihin. Naapurissa asuneella Kari Virtasella oli kyseinen kiekko, samoin kuin monia muita 80-luvun taitteessa ilmestyneitä suomalaisia punk- ja uuden aallon levyjä.

Televisiossa oli tuolloin vain kaksi kanavaa ja ohjelmaa tuli päivässä todella niukasti nykyiseen tarjontaan verrattuna. Noihin aikoihin näytettiin Tuubi-nimistä ohjelmaa, jota juonsi Heikki "Hector" Harma. Tapitin sitä mustavalkoruudusta aina kun mahdollista.

Popeda oli Hullujen koirien aikoihin Tuubissa vieraana. Muistaakseni bändi esitti kaksi kappaletta. Toinen oli singlenä julkaistu ja jostain kumman syystä albumilta uupuva Minä elän, toinen uutuusalbumin avausraita Onnenpyörä. En ole sittemmin nähnyt taltiointeja. Niitä ei ole tullut vastaan edes Youtubessa. Elettiin aikoja ennen videonauhurien yleistymistä, joka on todennäköisin syy moiseen.

Eppu Normaalin kitaristin Pantse Syrjän tuottama Hullut koirat on Popedan kolmas albumi. Levy-yhtiö Poko Rekords asetti sille suuret odotukset, mutta albumi ei tyydyttänyt levypomoa eikä itse bändiäkään. Kuulemma soundit olivat kehnot ja biisit keskinkertaisia. Popeda teki lopullisen läpimurtonsa vasta pari vuotta myöhemmin Kaasua -levyllään.

Minusta Hulluilla koirilla ei huonoa raitaa olekaan. Vain joko hyviä tai erinomaisia. Mainittakoon vaikka nimikappale, Onnenpyörä, Blues, Vankilalaulu, Taivaanrannan maalari ja Avaruusseikkailu. Popedan levyillä usein jopa kiusaksi asti esiintyviä vaivaannuttavia sanoituksiakaan ei tällä albumilla ole.

Levyn kannet ovat Juho Juntusen käsialaa. Kautta aikojen paras Popeda -logo koristaa apokalyptista maailmankuvaa.

Popedan nykykokoonpanossa ei ole muita Hullujen koirien aikaisia jäseniä kuin laulaja Pate Mustajärvi. Yhtyeessä soittivat albumin ilmestymisen aikoihin kitaristit Ari Puukka ja Arwo Mikkonen, basisti Eebo Lehtinen ja rumpali Kai Holm.

Orkesteri ei tietääkseni ole enää vuosiin esittänyt keikoillaan yhtään Hullujen koirien kappaletta. Se on harmi.

Luontokuvahaaste Facebookissa

Facebookissa kiertää taas vaihteeksi haastehommia. Eli joku kaverisi "haastaa" sinut milloin mihinkin juttuun mukaan. Tällä kertaa sain luontokuvahaasteen tutulta kirjastotädiltä, joka on itsekin innokas taltioimaan ympäristöä kameralla.

Monet saattavat pitää tällaista täytenä hömppänä. Sitä se kieltämättä pitkälti onkin, mutta ihan hauskaa sellaista. Tiedän ihmisiä, joiden mielestä koko sosiaalinen media on täysin turhanpäiväistä suolikuonaa. Kuulemma muun muassa siksi "koska siellä juorutaan". On tietysti heidän asiansa ylläpitää yksipuolisia näkemyksiään.

Omaan, loppuvuodesta 2007 alkaneeseen facebookkailuuni suhtauduttiin alkuvuosina jopa pilkallisesti. "Tuollaista roskaa sinäkin viitsit", "kyllä minä sitten soitan tai käyn jos on asiaa" ja vastaavaa sai kuulla usein. Touhua pidettiin lähinnä nuorten villityksenä. Minulle, joka lähestyin neljääkymppiä, naurettiin.

Ajat ovat muuttuneet ja Facebook arkipäiväistynyt. Eläkeläisetkin ovat löytäneet sosiaalisen median. En usko monien jaksavan enää vittuilla tästä harrastuksesta.

Luontokuvahaasteeseen valitsin summittaisesti seitsemän kuvaani melko lähiajoilta. En sen enempää miettinyt niiden taiteellisia arvoja tai muutakaan. Kunhan olivat omasta mielestäni hyviä ja julkaisukelpoisia.

Kaikki fotot ovat olleet esillä Facebookissa jo aiemminkin. Merkille pantavaa oli, että vasta nyt moni kuva sai tykkäyksiä oikein vaan reilusti verrattuna ensiesiintymiseensä. Tiedä sitten miksi näin. Ehkä ne ovat menneet ohi tai sitten julkaisun otsikko herätti enemmän huomiota kuin aikaisemmin.

Ruissalo. Huhtikuu 2015.

Utö. Kesäkuu 2015.

Ruissalo. Huhtikuu 2015.

Angelniemi. Toukokuu 2015.

Fiskars. Elokuu 2015.

Hiidenmaa. Elokuu 2015.

Kustavi. Joulukuu 2013.