torstai 5. marraskuuta 2015

Popedan Hullut koirat

Kuluneen vuoden aikana olen kuunnellut usein Popedan levyä Hullut koirat. Syytä moiseen olen välillä itsekin ihmetellyt. Kumminkin usein tulee kaivettua esille tämä talvella 1981 ilmestynyt lp-levy.


Ensikosketukseni Hulluihin koiriin tapahtui levyn ilmestymisen aikoihin. Naapurissa asuneella Kari Virtasella oli kyseinen kiekko, samoin kuin monia muita 80-luvun taitteessa ilmestyneitä suomalaisia punk- ja uuden aallon levyjä.

Televisiossa oli tuolloin vain kaksi kanavaa ja ohjelmaa tuli päivässä todella niukasti nykyiseen tarjontaan verrattuna. Noihin aikoihin näytettiin Tuubi-nimistä ohjelmaa, jota juonsi Heikki "Hector" Harma. Tapitin sitä mustavalkoruudusta aina kun mahdollista.

Popeda oli Hullujen koirien aikoihin Tuubissa vieraana. Muistaakseni bändi esitti kaksi kappaletta. Toinen oli singlenä julkaistu ja jostain kumman syystä albumilta uupuva Minä elän, toinen uutuusalbumin avausraita Onnenpyörä. En ole sittemmin nähnyt taltiointeja. Niitä ei ole tullut vastaan edes Youtubessa. Elettiin aikoja ennen videonauhurien yleistymistä, joka on todennäköisin syy moiseen.

Eppu Normaalin kitaristin Pantse Syrjän tuottama Hullut koirat on Popedan kolmas albumi. Levy-yhtiö Poko Rekords asetti sille suuret odotukset, mutta albumi ei tyydyttänyt levypomoa eikä itse bändiäkään. Kuulemma soundit olivat kehnot ja biisit keskinkertaisia. Popeda teki lopullisen läpimurtonsa vasta pari vuotta myöhemmin Kaasua -levyllään.

Minusta Hulluilla koirilla ei huonoa raitaa olekaan. Vain joko hyviä tai erinomaisia. Mainittakoon vaikka nimikappale, Onnenpyörä, Blues, Vankilalaulu, Taivaanrannan maalari ja Avaruusseikkailu. Popedan levyillä usein jopa kiusaksi asti esiintyviä vaivaannuttavia sanoituksiakaan ei tällä albumilla ole.

Levyn kannet ovat Juho Juntusen käsialaa. Kautta aikojen paras Popeda -logo koristaa apokalyptista maailmankuvaa.

Popedan nykykokoonpanossa ei ole muita Hullujen koirien aikaisia jäseniä kuin laulaja Pate Mustajärvi. Yhtyeessä soittivat albumin ilmestymisen aikoihin kitaristit Ari Puukka ja Arwo Mikkonen, basisti Eebo Lehtinen ja rumpali Kai Holm.

Orkesteri ei tietääkseni ole enää vuosiin esittänyt keikoillaan yhtään Hullujen koirien kappaletta. Se on harmi.





1 kommentti:

  1. Hyvä kirjoitus. Vankilalaulua välillä vielä soittavat harmi kun ei muita. Onnenpyörän kuulin 10 vuotta takaperin livenä. Se olis hyvä setissä vieläkin.

    VastaaPoista