torstai 6. kesäkuuta 2013

Vepsä Open Air 2013

Jo perinteiseksi muodostunut kaverikokoontuminen Vepsän ulkoilusaaressa Turun Airistolla keräsi yhteen kymmenkunta viikonlopunviettäjää.

Kelikään ei olisi enää paljon parempi voinut olla. Lauantaille sattui hellepäivä, joka jatkui pitkälle kuluvaan viikkoon.

Saareen purjehdittiin korvaavalla aluksella, koska MS Lily oli muussa käytössä. Joukko ylioppilaslakkisia ihmisiä oli nimittäin valloittanut sen.

Laiturilla keski-ikäinen nainen selitti, että "teidän laiva on merirosvolaivan näköinen ja se lähtee Förin läheltä". Hetken tilannetta kummasteltuani huomasin, että tilapäispaatti onkin aivan Lilyn takana. Ei suinkaan "Förin vieressä".

Vaihtelun vuoksi oli mukavaa matkustaa eri laivalla Vepsään. Aluksen nimi pääsi valitettavasti unohtumaan. Pari kertaa kohtalona on ollut lipua saareen pienellä vesibussilla, jolloin kuumuudesta ja tilanpuutteesta johtuen matkanteko on ollut vähän ankeaa.




Viime viikonloppuna Vepsä oli ensimmäistä kertaa auki kuluvana vuonna. Porukkaa oli monessa mökissä ja veneilijöitäkin paljon.

Saareen on valmistunut upouusia mökkejä aivan hiljattain. Omamme olivat kuitenkin hieman vanhempia kuuden hengen residenssejä.

Olen usein ihmetellyt mikseivät mökit ole numeroitu järjestyksessä. Nytkin niitä sai jonkin aikaa hakea. Kai siinäkin joku logiikka on, mutten tunne ketään kenelle moinen olisi auennut.







Vepsän saaren hienoimpiin paikkoihin lukeutuu muutama vuosi sitten valmistunut grillikota. Maisemat ovat mitä parhaimmat. Ohi lipuu veneitä jatkuvalla syötöllä ja saattaapa sieltä bongata merilintujen lisäksi ruotsinlaivatkin.

Ihmetyttää vaan kovasti, ettei tällainen tapahtuma saa enempää ihmisiä liikkeelle edes päiväreissun verran, vaikka tätäkin kyseistä Vepsän keikkaa kovasti mainostin. Voihan toki olla, että kotisohvalla makaaminen on kesähelteelläkin hienompaa kuin mahtavien maisemien katselu, grillaaminen ja sosiaalinen kanssakäynti. Perheellisillä tietysti asia erikseen.








keskiviikko 5. kesäkuuta 2013

Magna Vice - progressiivista hard rockia Turusta

Magna Vice on pari vuotta vanha turkulaiskokoonpano. Yhtyeen musiikkia on verrattu sellaisiin nimiin kuin Led Zeppelin, Rush ja Frank Marino.

Bändin debyyttisingle Hope You Find Your Way Out  ilmestyi viime vuonna ja kokopitkää levyä on ehditty jo tovi odotella. Ilmeisesti sen saa asettaa cd-soittimeen hyvinkin pian.


Magna Vicen kaverit ovat soittaneet paikkalisissa orkestereissa 80-luvulta lähtien. Sellaiset bändit kuten Spooky Mood, Law, Taage Laiho Gang ja The Smell lienevät tuttuja joillekin.

Kävin tammikuun 19. päivä valokuvaamassa yhtyettä Liedon Tuulissuolla sijaitsevalla bänditarvikevarastolla, jossa oli tarkoitukseen soveltuva tila. Kuvia on tarkoitus käyttää promootion yhteydessä ja tulevan levyn sisävihkossa.










Lauran kanssa Savojärvellä

Toukokuun 21. päivä lähdimme Nurmen Lauran kanssa Savojärvelle Kurjenrahkan kansallispuistoon. Auto parkkeerattiin Rantapihalle, Nousiaisten puolelle lätäkköä. Tarkoituksena oli tallentaa maisemia mallin kanssa. Ja kukapa muu tämänkaltaisiin kuviin olisikaan parempi kuin Laura.

Idea kuviin tuli viime syyskuussa Savojärven kierroksella. Toisin kuin luulin, ei homma ollutkaan niin  vuodenajasta kiinni. Vapunpäivänä Savojärvellä käydessä olisi yhtä lailla voinut totetuttaa samat aikeet, vaikka järvestä olivat jäät lähteneet vain hetkeä aikaisemmin. Jotenkin olin käsityksessä, että vihreää ja vehreää pitäisi olla joka puolella.

Savojärven Rantapihan puolella on muutamia veteen kurkoittavia puita ja rantamättäitä. Painoin paikat mieleen jo viime syksynä ja etenkin vapunpäivänä, ettei kuvaustilanteessa tarvitse turhaan haahuilla hyviä miljöitä etsimässä.

Tämä oli nyt neljäs kerta kun fotoilimme Lauran kanssa. Yhteistyö tuntuu pelaavan varsin saumattomasti. Lopputulos on mielestäni jälleen onnistunut.















Lauran keramiikkka-aiheiset kotisivut osoitteessa http://haltiatuli-keramiikka.weebly.com/index.html

tiistai 4. kesäkuuta 2013

Marky & Peetu + Doug Blair (W.A.S.P.) Rahtiksella

Perjantaina 31. toukokuuta esiintyi Turussa Wanhan Rahtilaivan kannella erikoinen kokoonpano. Turun suunnalla vaikuttavat Marky ja Peetu olivat saaneet seurakseen itsensä W.A.S.P. -yhtyeen kitaristin Doug Blairin suoraan Amerikasta.


Kuulin keikasta noin kuukautta aikaisemmin Rahtiksen baarimikolta Mikiltä, jota jotkut Kudeksikin kutsuvat. En hetkeäkään epäillyt asian totetutumista, koska Blair on pyörinyut Turussa viime aikoina usein. Muun muassa Taage & Garfield -soitin- ja lauluduo oli bongannut hänet Viking Grace -laivalla jokin aika takaperin. Blair oli seurannut heidän keikkaansa silmä kovana.

En tarkkaan tiedä mitä kaikkea tekemistä Blairilla Turussa on, mutta jollain tavalla hän on mukana Markyn työpaikassa Turku Rock Academyssä. Se on Turun kaupungin nuorisoasiankeskuksen luoma hanke, jolla pyritään parantamaan bänditoimintaa harrastavien nuorten edellytyksiä kehittyä oman alansa osaajiksi ja mahdollisesti myös ammattilaisiksi.

Kokoonpanon ensimmäistä settiä en kerennyt työvuorojeni takia näkemään. Toisen setin alun oli katkaissut raivoisia ukkoskuuro, joka mellasti vartin verran. Päästyäni paikalle noin kello 20:45, paistoi jälleen aurinko ja kolmikko soitteli hyväntuulista musiikkia laivan keulassa.

Kappalevalintoihin kuului muun muassa The Who:ta, Queenia, Johnny Cashia, Whitesnakea ja The Doorsia. Käteis-Jussin Hurt on alunperin Nine Inch Nailsin biisi, mutta monet tuntevat sen Cashin versiona. Sitä Markyn, Peetun ja Dougkin noudattivat.

Marky alias Marky Albert Bertenyi on hyvä esiintyjä ja laulaja. Hän saa helposti yleisön puolelleen ja hyvälle tuulelle. Kauan allalla olleen kaverin vanhat bändiviritykset eivät ole oikein saaneet tulta alleen, mikä on harmi.

Muistan nähneeni hänet ensimmäisen kerran estradilla  syksyllä 1989 Turun Jyrkkälän nuorisotalolla. Tuolloin bändinsä oli nimeltään Dice, ja musiikki jotain Europen ja Wingerin tapaista kevytheviä. Illan pääesiintyjänä oli tamperelainen speed metal -bändi Prestige.

Tällainen Rahtiksessa esiintynyt kokoonpano ainakin saisi ihmiset takuuvarmasti liikkeelle kesäisessä Suomessa. Mutta tokkopa Blair täällä niin kauan viihtyy, että kiertuetta kannattaa sitä varten järjestää. Muutama päivä sitten tosin luin jostain, että W.A.S.P.:in pääjehulla Blackie Lawlessilla on koipi katkennut ja bändin Euroopan kiertue peruutettu. Siinäpä Blairilla olisikin hyvää aikaa soitella keikkoja Suomen suvessa.














maanantai 3. kesäkuuta 2013

Mallikuvausta Rauhanlinnassa

Rauhanlinnan kartanoalue ja sitä ympäröivä luontopolku Kaarinassa tulivat tutuksi toukokuun alkupuolella. Tuolloin lehtometsässä oli varsinainen valkovuokkomeri. Joukossa pilkotti jokunen sinivuokkokin.

Kävin TPS-kissat tanssiryhmästä tutun Katin kanssa Rauhanlinnassa kuvaamassa viime keskiviikkona. Alue oli muutamassa viikossa muuttunut aivan täysin, eikä sitä meinannut samaksi tunnistaa. Puiden lehdet olivat tehneet siitä varsinaisen viidakon.

Piti soveltaa vauhdissa uudet kuvauspaikat. Alkuperäinen kuvausidea "fantasiametsineen" kun kirjaimellisesti metsittyi täysin. Mutta löytyipä alueelta muitakin miljöitä.