Suomirokin ikonilta Eppu Normaalilta ilmestyi kuluneella viikolla uusi levy, Mutala. Kyseinen julkaisu ilmestyi sekä tupla-cd:nä että kolmoisvinyyliinä, musiikin ollessa uudelleen lämmitettyä tavaraa. Bändi on nimittäin vääntänyt vanhoja rallejaan akustiseen muotoon.
Mutala ei ole mikään hittikimara, vaan sillä on harvinaisiakin biisejä, joita suuri yleisö ei tunne. Tällainen on esimerkiksi 1978 ilmestyneeltä debyyttilevy Aknepopilta alunperin löytyvä Teen sinusta muusia.
Youtubesta löytyvät kolme Mutala -musiikkivideota osoittavat, että bändi toimii näilläkin sovituksilla hienosti. Teen sinusta muusia -biisin lisäksi kuvalliseen muotoon ovat päässeet myös Puhtoinen lähiöni ja Lainelautaileva lehmämaha rock'n'roll.
Mutala taitaa tämän perusteella päätyä ostoslistalleni.
Oma suhteeni Eppu Normaaliin on jo vanha. Viime keväänä kannoin korteni kekoon Imperiumi.net -sivuston Messulaudan Eppu-keskustelussa.
"Olin 30 vuotta sitten kova Eppu-fani. Ensimmäinen kuulemani levy oli Akun tehdas. Se on kestänyt aikaa hyvin ja toimii vieläkin. Samoin Maximum Jee&Jee ja Aknepop (joka tosin on monilta osin omaan aikaansa sidottu, mutta kumminkin). Elävänä Euroopassa on parhaimpia suomalaisia livelevyjä. Paljon parjattua Coctail Bariakin kuuntelin aikoinaan into piukassa, muistan kertosäkeet vieläkin hyvin, vaikken muista koska olisin viimeksi levyn kuullut. Tie vie sen sijaan oli kaamea pettymys, ostin levyn tuoreeltaan kesällä 1982. Pop pop pop oli ja on hyvä kokoelmalevy.
Sitten tulikin hevirokki kuvioihin ja Eput jäivät taustalle. Olen kumminkin seurannut bändiä läpi vuosien ja em. levyjen jälkeen hyllystä löytyvät ainakin Rupisia riimejä karmeita tarinoita, Kahdeksas ihme ja Imperiumin vastaisku. Kumman haukuttu levy sekin, vaikka sisältää erinomaisia biisejä paljon.
Livenä näin Eput ensimmäisen kerran vasta 1987 Laitilan Munamarkkinoilla. Bändi soitti isossa sirkusteltassa. Kaveri huusi eturivistä Ruba -biisiä joka välissä, jolloin bändi antoi periksi ja soitti tuon muutoin settiin kuulumattoman kappaleen. "Tämä on omistettu Mister Munamarkkinalle, joka on tuossa eturivissä", Martti Syrjä spiikkasi.
Viime kesänä näin Eput Karjurockissa Lokalahdella. Keikka oli erinomainen, yksi viime vuoden parhaita näkemiäni keikkoja, ellei jopa paras. Siitä heräsikin jonkunlainen uusi innostus yhtyettä kohtaan."
Sellaisia mietteitä viime huhtikuussa. Eipä tuohon ole juuri mitään lisättävää tai poistettavaa.
sunnuntai 27. marraskuuta 2011
lauantai 26. marraskuuta 2011
Tuomas Holopainen aamutelevisiossa
Yle Ykkösen aamutelevisiossa oli tänään vieraana Nightwishin kosketinsoittaja ja pääjehu Tuomas Holopainen. En ehtinyt nähdä lähetystä aivan alusta asti, mutta vajaat kymmenen minuuttia kuitenkin.
"Tuomas Lauri Johannes Holopainen (s. 25. joulukuuta 1976 Kitee) on suomalainen muusikko ja musiikkituottaja, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Nightwish-yhtyeen kosketinsoittajana, johtohahmona sekä pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana." (Wikipedia)
Holopainen itsestään positiivisen vaikutelman antava kaveri, joka puhuu rauhallisesti ja vastaa pokkana mitä tyhmempiin kysymyksiin, joita toimittajat saattavat keksiä. Tällä kertaa sitä ongelmaa ei ollut.
Haastattelijana oli Annika Damström, joka käsitykseni mukaan on itsekin ainakin jonkin sortin musiikkidiggari. Näin nimittäin hänet viime kesänä Tampereella Judas Priestin keikalla. Annikalla oli jalassaan leopardikuvioiset legginsit ja niin kovin trendikkäät gladiaattorikengät. Damström onkin yksi hyvä syy katsoa Ylen aamulähetyksiä. Jostain kumman syystä valitsen mielummin hänet kuin MTV3:n aamuankkuri Lauri Karhuvaaran. Tiedän, etten ole ainoa.
Olen kuunnellut Nigtwishia alusta asti eli jostain 1997 lähtien. Kiinnostus oli yhdessä välissä oikein suurta, mutta se on lopahtanut viimeisen viiden vuoden aikana lähes olemattomiin. Se ei johdu laulaja Tarja Turusen erottamisesta, eikä ruotsitar Anette Olzonin valinnasta hänen paikalleen, vaan yleisestä kyllästymisestä koko bändiin.
Nightwish kärsii suuruudehullua tautia, mikä voi vielä koitua sen kohtaloksi. Jo 2004 ilmestynyt Once oli kalliilla hinnalla tehty levy, josta Dark Passion Play meni vielä pitemmälle. Uutta, pian ilmestyvää Imageraniumia en ole innokas edes kuulemaan. Nightwish on täysin mennettänyt rokkibändin idean, joka mielestäni on se, ettei studiossa hiota kuukausi tolkulla joka saakelin yksityiskohtaa ja vietetä siellä noin vuotta. Spontaanius ja tuoreus puuttuu tällöin täysin. Kun levy on tehty pro-toolsilla pienistä palasista kooten, ei siinä mielestäni ole enää oikein järjen hiventäkään.
Olzonin valinta Turusen tilalle paransi Nightwishin meininkiä. Bändin suurhankkeet, joihin kuuluu yhdessä uuden levyn kanssa tuleva elokuva, vievät sen joko tähtiin tai maan alle. Toki toivon menestystä, mutta Holopaisenkin olisi hyvä muistaa, ettei rokin tekemiseen tarvita miljoonia euroja ja satapäisiä juosiorkestereita. Nighwish on kumminkin lähtenyt leirinuotiopohjalta.
Nightwishin paras levy taitaa yhä olla 1998 ilmestynyt kakkoslevy Oceanborn. Power metallia sisältävä kiekko on Holopaisen 90-luvun taideteos. Sitä seurannut Wishmaster on jo hieman isommalla budjetilla tehty levy, jossa on nyky-Nightwishin piirteitä havaittavissa.
Wishmasterin ilmestyessä keväällä 2000 haastattelin helsinkiläisessä kapakassa Turusta ja Holopaista Sue-lehteen. Molemmat olivat erittäin kohteliaita ja ystävällisiä. Eivätpä he vielä voineet aavistaakaan, mitä tulevaisuus ja suursuosio tuovat tullessaan. Tapahtuman jälkeen näin heitä parin vuoden ajan sattumalta silloin tällöin. Molemmat muistivat aina hymyillä ja tervehtiä.
Pidän Tuomas Hopaista yhtenä Suomen parhaimpana säveltäjänä. Tästä esimerkkinä Sleeping Sun, joka on todella komea kappale. Biisistä on tehty 90-luvun lopulla alkuperäinen versio, mutta tämä 2005 julkaistu toimii ainakin videonsa puolesta paremmin.
"Tuomas Lauri Johannes Holopainen (s. 25. joulukuuta 1976 Kitee) on suomalainen muusikko ja musiikkituottaja, joka on tullut tunnetuksi erityisesti Nightwish-yhtyeen kosketinsoittajana, johtohahmona sekä pääasiallisena säveltäjänä ja sanoittajana." (Wikipedia)
Holopainen itsestään positiivisen vaikutelman antava kaveri, joka puhuu rauhallisesti ja vastaa pokkana mitä tyhmempiin kysymyksiin, joita toimittajat saattavat keksiä. Tällä kertaa sitä ongelmaa ei ollut.
Haastattelijana oli Annika Damström, joka käsitykseni mukaan on itsekin ainakin jonkin sortin musiikkidiggari. Näin nimittäin hänet viime kesänä Tampereella Judas Priestin keikalla. Annikalla oli jalassaan leopardikuvioiset legginsit ja niin kovin trendikkäät gladiaattorikengät. Damström onkin yksi hyvä syy katsoa Ylen aamulähetyksiä. Jostain kumman syystä valitsen mielummin hänet kuin MTV3:n aamuankkuri Lauri Karhuvaaran. Tiedän, etten ole ainoa.
Olen kuunnellut Nigtwishia alusta asti eli jostain 1997 lähtien. Kiinnostus oli yhdessä välissä oikein suurta, mutta se on lopahtanut viimeisen viiden vuoden aikana lähes olemattomiin. Se ei johdu laulaja Tarja Turusen erottamisesta, eikä ruotsitar Anette Olzonin valinnasta hänen paikalleen, vaan yleisestä kyllästymisestä koko bändiin.
Nightwish kärsii suuruudehullua tautia, mikä voi vielä koitua sen kohtaloksi. Jo 2004 ilmestynyt Once oli kalliilla hinnalla tehty levy, josta Dark Passion Play meni vielä pitemmälle. Uutta, pian ilmestyvää Imageraniumia en ole innokas edes kuulemaan. Nightwish on täysin mennettänyt rokkibändin idean, joka mielestäni on se, ettei studiossa hiota kuukausi tolkulla joka saakelin yksityiskohtaa ja vietetä siellä noin vuotta. Spontaanius ja tuoreus puuttuu tällöin täysin. Kun levy on tehty pro-toolsilla pienistä palasista kooten, ei siinä mielestäni ole enää oikein järjen hiventäkään.
Olzonin valinta Turusen tilalle paransi Nightwishin meininkiä. Bändin suurhankkeet, joihin kuuluu yhdessä uuden levyn kanssa tuleva elokuva, vievät sen joko tähtiin tai maan alle. Toki toivon menestystä, mutta Holopaisenkin olisi hyvä muistaa, ettei rokin tekemiseen tarvita miljoonia euroja ja satapäisiä juosiorkestereita. Nighwish on kumminkin lähtenyt leirinuotiopohjalta.
Nightwishin paras levy taitaa yhä olla 1998 ilmestynyt kakkoslevy Oceanborn. Power metallia sisältävä kiekko on Holopaisen 90-luvun taideteos. Sitä seurannut Wishmaster on jo hieman isommalla budjetilla tehty levy, jossa on nyky-Nightwishin piirteitä havaittavissa.
Wishmasterin ilmestyessä keväällä 2000 haastattelin helsinkiläisessä kapakassa Turusta ja Holopaista Sue-lehteen. Molemmat olivat erittäin kohteliaita ja ystävällisiä. Eivätpä he vielä voineet aavistaakaan, mitä tulevaisuus ja suursuosio tuovat tullessaan. Tapahtuman jälkeen näin heitä parin vuoden ajan sattumalta silloin tällöin. Molemmat muistivat aina hymyillä ja tervehtiä.
Pidän Tuomas Hopaista yhtenä Suomen parhaimpana säveltäjänä. Tästä esimerkkinä Sleeping Sun, joka on todella komea kappale. Biisistä on tehty 90-luvun lopulla alkuperäinen versio, mutta tämä 2005 julkaistu toimii ainakin videonsa puolesta paremmin.
maanantai 21. marraskuuta 2011
Pasi Raappana Airistolla
Yksi suomalaisen rockin kummallisuuksista on turkulainen Pasi & Mysiini ja sitä seurannut Pasin Liiga. Näiden takana oli laulajakitaristi Pasi Raappana, jonka omalaatuinen ääni ja merkillinen tapa laulaa ei ehtinyt aueta suurelle yleisölle. Raappana kuoli kymmenisen vuotta sitten.
Baareissa viihtynyt ja boheemielämää viettänyt Raappana ehti 1980-luvun alkuvuosista lähtien levyttää muutaman lp-levyn ja lukuisia singlejä. Mies oli jossain välissä porvarillisissa hommissakin ainakin Turun Sanomien kirjapainossa, josta muutamat tuttavani hänet hyvin muistavat.
Keikalla taisin nähdä Pasin Liigan ainoastaan kolme kertaa. Mieleen jäivät saksankieliset välispiikit, kuten "danke schön" jokaisen kappaleen lopuksi. Tietääkseni Pasi ei eri kokoonpanojensa kanssa keikkaillut juurikaan ympäri Suomea, ellei sitten ihan 80-luvun alussa. Muuten mies bändeineen jäi paikalliseksi ihmeeksi.
Vaikka Pasi Raappanan musiikki oli alusta asti marginaalitavaraa, olisi hänen mahdollisesti tunnetuin biisinsä Tiukkaa penalii ainakin voinut soida laajemmaltikin radioaalloilla ja kotisoittimissa.
Hiljattain Youtubeen ilmestyi Airisto -niminen kappale, johon on aikoinaan tehty oikein musiikkivideokin. Ruissalon Kansapuistossa kuvattu pätkä on hyvä ajankuva vuodesta 1990.
Mikä lie videon syntytarina? Onko Turun kaupungilla ollut tarkoitus käyttää sitä matkailumainoksena? Rappana ei kumminkaan varsinaisesti ollut kovin hohdokas kaupunkimannekiini.
Onko sen takana Pasin tuttavat tai peräti fanit, jotka halusivat tehdä miehelle musiikkivideon? Tytöt rannalla vaikuttavat ainakin varta vasten mukaan pyydetyiltä, eivätkä tyypillisiltä Pasi-faneilta, joita saattaa vielä nykyäänkin löytää esimerkiksi turkulaisbaari Tinatuopista.
Baareissa viihtynyt ja boheemielämää viettänyt Raappana ehti 1980-luvun alkuvuosista lähtien levyttää muutaman lp-levyn ja lukuisia singlejä. Mies oli jossain välissä porvarillisissa hommissakin ainakin Turun Sanomien kirjapainossa, josta muutamat tuttavani hänet hyvin muistavat.
Keikalla taisin nähdä Pasin Liigan ainoastaan kolme kertaa. Mieleen jäivät saksankieliset välispiikit, kuten "danke schön" jokaisen kappaleen lopuksi. Tietääkseni Pasi ei eri kokoonpanojensa kanssa keikkaillut juurikaan ympäri Suomea, ellei sitten ihan 80-luvun alussa. Muuten mies bändeineen jäi paikalliseksi ihmeeksi.
Vaikka Pasi Raappanan musiikki oli alusta asti marginaalitavaraa, olisi hänen mahdollisesti tunnetuin biisinsä Tiukkaa penalii ainakin voinut soida laajemmaltikin radioaalloilla ja kotisoittimissa.
Hiljattain Youtubeen ilmestyi Airisto -niminen kappale, johon on aikoinaan tehty oikein musiikkivideokin. Ruissalon Kansapuistossa kuvattu pätkä on hyvä ajankuva vuodesta 1990.
Mikä lie videon syntytarina? Onko Turun kaupungilla ollut tarkoitus käyttää sitä matkailumainoksena? Rappana ei kumminkaan varsinaisesti ollut kovin hohdokas kaupunkimannekiini.
Onko sen takana Pasin tuttavat tai peräti fanit, jotka halusivat tehdä miehelle musiikkivideon? Tytöt rannalla vaikuttavat ainakin varta vasten mukaan pyydetyiltä, eivätkä tyypillisiltä Pasi-faneilta, joita saattaa vielä nykyäänkin löytää esimerkiksi turkulaisbaari Tinatuopista.
sunnuntai 20. marraskuuta 2011
Alkusyksyistä Naantalia
"Naantali (ruots. Nådendal) on kaupunki Suomessa. Se sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa. Kunnassa asuu 18 889 ihmistä ja sen pinta-ala on 688,01 km2, josta 4,07 km2 on vesistöjä. Väestötiheys on 60,64 asukasta/km2.
Naantalissa sijaitsee tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta. Kaupungin asukkaista suomenkielisiä on 97,6 % ja ruotsinkielisiä 1,7 %.
Merimasku, Rymättylä ja Velkua liittyivät osaksi Naantalia vuoden 2009 alussa. Kaupungin nimi ja vaakuna säilyivät ennallaan, ja asukasluvuksi tuli vajaat 20 000." (Wikipedia)
Suomen kesäkaupunkien ykköskastiin kuuluva Naantali on kaunis paikka muinakin vuodenaikoina. Eräänä syyskuisena lauantaina siellä oli rauhallista. Kesän hulinat olivat enää muisto vain.
Naantali on takuuvarma paikka saada hyviä valokuvia. Tai katsojathan sen päättävät mikä on hyvä ja mikä ei. Tässä muutamia otoksia syyskuisesta Naantalista.
Naantalissa sijaitsee tasavallan presidentin kesäasunto Kultaranta. Kaupungin asukkaista suomenkielisiä on 97,6 % ja ruotsinkielisiä 1,7 %.
Merimasku, Rymättylä ja Velkua liittyivät osaksi Naantalia vuoden 2009 alussa. Kaupungin nimi ja vaakuna säilyivät ennallaan, ja asukasluvuksi tuli vajaat 20 000." (Wikipedia)
Suomen kesäkaupunkien ykköskastiin kuuluva Naantali on kaunis paikka muinakin vuodenaikoina. Eräänä syyskuisena lauantaina siellä oli rauhallista. Kesän hulinat olivat enää muisto vain.
Naantali on takuuvarma paikka saada hyviä valokuvia. Tai katsojathan sen päättävät mikä on hyvä ja mikä ei. Tässä muutamia otoksia syyskuisesta Naantalista.
perjantai 18. marraskuuta 2011
Turku TV:n Luonto Plus
Turun paikallistelevisiokanava Turku TV:llä on jo vuosia pyörinyt Luonto Plus -ohjelma. Nimensä mukaisesti sen sisältö käsittelee luontoa - eläimiä ja kasveja. Ohjelman kuvauspaikat löytyvät Turusta ja lähiseudulta. Mietoinen taitaa olla kaukaisin paikka, jossa muistan tekijätiimin olleen.
Asiantuntijana ohjelmassa on Turun yliopiston eläinmuseon konservaattori Ari Karhilahti. Hänellä ei helpolla mene sormi suuhun, vaikka eteen tulisi millainen ötökkä tai kasvi tahansa. Karhilahdella näyttää olevan tuntumaa kaikkiin eläimiin ja kasveihin, joita näillä levysasteilla esiintyy. Mies on uskomaton tietolähde.
Toimittaja Ann-Mari Rannikon ja Karhilahden lounaismurteilla käytyä jutustelua on mukava seurata. Ohjelmaa ei ole liian teoreettinen tai vakava. Huumorintajuisten tekijöidensä ansiosta vartin mittainen lähetys tuntuu liian lyhyeltä.
En tiedä onko Luonto Plussaa tarjottu isoille tv-kanaville. TV2 esittää vähän vastaavantyyppisiä ohjelmia tai ainakin inserttejä useinkin. Tosin ei aivan näin hyvää ja mielenkiintoista. Tällaiselle luulisi olevan kysyntää laajemminkin.
Luonto Plus Turku TV:llä perjantaisin.
Black Sabbath 11/11/11
Viime viikon perjantaina Black Sabbathin alkuperäinen kokoonpano piti lehdistötilaisuuden Los Angelesissa. Joukkio ilmoitti, että luvassa on kiertue ja uusi levy ensi vuoden puolella.
Kaikkien aikojen legendaarisimpiin hevibändeihin kuuluva Black Sabbath soitti alkuperäiskokoonpanossaan vuosina 1968-1979, jonka jälkeen laulaja Ozzy Osbourne sai kenkää. Hän on laulanut Sabbathissa sen jälkeen 90-luvun lopulla, jolloin bändi kiersi vanhalla ryhmällä sen minkä pystyi. Rumpali Bill Wardin korvasi tuota pikaa Vinny Appice.
Bändiä on luotsannut kaikki vuodet kitaristi Tony Iommi. Basisti Geezer Butler on ollut remmissä mukana aina silloin tällöin. Kaiken kaikkiaan Black Sabbathissa on soittanut noin 35 eri muusikkoa. Se on varmaankin yllätys niille, jotka luulevat kokoonpanon olevan yhtä kuin Osbourne-Iommi-Butler-Ward. Pelkästään laulajia bändissä on ollut kymmenkunta, heidän joukossaan Ronnie James Dio, Ian Gillan (Deep Purple), Rob Halford (Judas Priest) ja Glenn Hughes (Deep Purple).
Alkuperäisbändin kiertue ja levy on nostattaneet faneissa suuria tunteita. Homma pitääkin tehdä nyt tai ei koskaan. Äijät alkavat olla sen verran vanhoja, ettei ainakaan kiertue onnistu enää myöhemmin. 1940-luvun lopulla syntyneet britit ovat päälläsiin puolin vetreässä kunnossa, mutta ainakin rumpali Bill Wardin tila voi olla mitä vain. Miehen historia on surullista taistelua päihteiden kanssa, eikä hän ole koskaan päässyt kunnolla jaloilleen erottuaan Sabbathista ensimmäisen kerran vuonna -80. Ozzy sen sijaan on veträssä kunnossa, kuten Ruisrockin 2010- ja Sauna Open Airin 2011 -keikat todistivat.
Olen nähnyt Sabbathin keikalla kolme kertaa. Provissirock 1994 on näistä fiilikseltään paras. Bändi kiersi tulloin Cross Purposes -levyn tiimoilta. Laulajana oli Tony Martin. Setti oli kattava läpileikkaus niin Ozzyn kuin Dion kaudenkin Sabbathista lisättynä Martinin aikaisilla biiseillä.
Provinssirockissa 1998 laulajana oli Ozzy. Rumpalina piti olla Ward, mutta tiedotteen mukaan hän oli sairastunut. Huhuttiin sydänkohtauksestakin. Korvaavana paukuttajana oli Vinny Appice.
Sweden Rockissa 2007 esiintyi Heaven And Hellin, joka oli Ronnie James Dion tähdittämä Sabbath-kokoonpano. Nimi tuli Sabbathin vuonna -80 ilmestyneestä samannimisestä levystä. Nimivalinta oli tuollainen siksi, "ettei sitä sekoitettaisi Ozzy Osbournen aikaiseen Black Sabbathiin". Kuulostaa kovin teennäiseltä ottaen huomioon, että bändi on vuosien varrella ollut Sabbath -nimellä vaikka minkälaisissä kokoonpanoissa.
Mikäs sen hienompaa jos Ruisrock saisi Sabbathin esiintyjälistalleen ensi kesäksi. Toinen hyvä vaihtoehto olisi Sauna Open Air. Todennäköisesti bändiä havittelee noiden lisäksi ainakin Provinssirock. Sisähallikeikalle tuskin menisin.
Black Sabbathin 70-luvun tuotannosta koottu Greatest Hits ja Ozzy Osbournen Sabbath -ralleista koostuva livelevy Speak Of The Devil olivat ensimmäisten hevilevyjeni joukossa 12-vuotiaana. Uutta levyä en odota, mutta keikalla haluaisin Sabbathin vielä nähdä. Alkuperäiskokoonpanossa.
sunnuntai 13. marraskuuta 2011
Ari Väntäsen Michael Monroe -kirja
Turkulainen toimittaja Ari Väntänen debytoi kirjailijana kaksi vuotta sitten ilmestyneellä Hanoi Rocks -historiikilla All Those Wasted Years. Tuolloin myös syntyi ajatus kirjoittaa opus Hanoi Rocksin laulajasta Michael Monroesta. Monroen sooloura kun ei ollut yhtä hyvin tiedossa kuin hänen Hanoi-vaiheensa.
Tilasin kirjani helsinkiläisestä AdLibriksestä. Se on osoittautunut mallikkaaksi postimyyntifirmaksi, joka ei velota lähetyksistään edes postimaksuja. AdLibriksessa Monroe-kirja on kaiken lisäksi vajaan kympin halvempi kuin vaikkapa eräässä turkulaistavaratalossa. Kirjan alkusivulla on Monroen hopeatussilla sutaisema nimirjoitus.
Ensimmäisen Michael Monroe -nimikirjoitukseni sain vuonna 1982. Tuolloin kirjoitin Hanoi Rocksin fan clubiin kirjeen. Palautteena tuli postikortti, jossa oli joka jätkän nimmarit.
Michael Monroe tuli elämääni kuitenkin jo sitä ennen. Ensikosketukseni bändiin tapahtui hiihtolomalla 1981, jolloin televisiosta tuli Rockilta -niminen ohjelma. Siinä esiintyi Hanoi Rocksin lisäksi muun muassa Bluesounds ja Hurriganes.
Jouluna 1981 sain isältäni lahjaksi Hanoi Rocksin ensimmäisen lp-levyn Bangkok Shocks, Saigon Shakes. Se oli menoa, joka ei ole laantunut vieläkään. Pidän nimittäin Hanoi Rocksia kaikkien aikojen parhaimpana bändinä.
Muistan yhä Bangkok Shocksin A-puolen ensimmäisen raidan Tragedyn alkurahinat silloisesta levysoittimestani ja soundin, joka levystä lähti. Nyt 30 vuotta myöhemmin pystyn keskittymällä saamaan sen saman fiiliksen, vaikka olen kuullut Tragedyn noin tuhat kertaa.
Väntänen kävi läpi Hanoi Rocksin vaiheet All Those Wasted Years -kirjassa, mutta luonnollisesti niitä kerrataan tässäkin teoksessa. Toistamisen maun hän onnistuu välttämään. Kirjan loppupuolella Väntänen kertoo uudelleen kootun 2000-luvun Hanoi Rocksin vaiheet. 500-sivuiseen ja tiiliskiven kokoiseen kirjaan mahtuu kyllä tekstiä.
Jos kovalle Hanoi-fanille Väntäsen edellinen kirja oli jokseenkin tuttua kauraa, löytyy MM-kirjasta niin paljon uutta informaatiota, että kirjaa ei malta päästää käsistään ennen kuin sen on lukenut loppuun. Vaikka olen seurannut tiiviisti Monroen uraa, on esimerkiksi hänen persaukisena kituuttelu Kiikalan korvessa karua kertomaa.
Väntänen on selvästi kirjoittanut kirjansa Monroen valvovan silmän alla ja häntä kunnioittaen. Tiedän toisenlaisiakin versioita joistakin kirjassa mainituista asioista. Kuten vaikka Monroen ja hänen nykyisen vaimonsa suhteen alkuajoista. Hanoi Rocksin Twelve Shots On The Rocks -levyn kappaleen Watch This syntyhistorian kertoi eräs Monroen entinen soittokumppani erilailla kuin päähenkilö itse. Monroen bändin kitaristin Gingerin viime kesäisen eron kerrotaan olevan lähinnä perhesyistä johtuvaa, eikä bändin managerin osuudella asiaan mässäillä.
Michael Monroe -kirjassa on mainittu monia keikkoja, joita olen ollut katsomassa.
Monroe Turun Citymusiikissa nimmarikeikalla toukokuussa 1987. Ei siis 1988, kuten kirjan kuvatekstissä lukee.
Monroen Provinssirockissa 1996.
Alkusysäys uuden Hanoi Rocksin synnylle Crystal Extacyn keikalla Club Feenixissä Turussa helmikuussa 2001.
Hanoi Revisited Ruisrockissa 2001.
Hanoi Rocks Turun Caribiassa uudenvuodenaattona 2003.
Kun Michael Monroe kävi soolobändinsä kanssa veirailemassa Jyrki -televisio-ohjelmassa toukokuussa 2000, olin siellä kameraharjoittelijana.
Tutustuin Ari Väntäseen Ruisrockissa 2000. Uskomatonta, mutta se tapahtui Michael Monroen keikan aikana!
Toivottavasti kirja käännetään englanniksi. Ulkomaisilla rokkikukoilla, joihin Michael Monroe on paljon vaikuttanut, olisi rutkasti opittavaa tästä sitkeästä suomalaisesta, joka menee vaikka läpi harmaan kiven. Michael Monroe on nyt uransa huipulla.
Tilasin kirjani helsinkiläisestä AdLibriksestä. Se on osoittautunut mallikkaaksi postimyyntifirmaksi, joka ei velota lähetyksistään edes postimaksuja. AdLibriksessa Monroe-kirja on kaiken lisäksi vajaan kympin halvempi kuin vaikkapa eräässä turkulaistavaratalossa. Kirjan alkusivulla on Monroen hopeatussilla sutaisema nimirjoitus.
Ensimmäisen Michael Monroe -nimikirjoitukseni sain vuonna 1982. Tuolloin kirjoitin Hanoi Rocksin fan clubiin kirjeen. Palautteena tuli postikortti, jossa oli joka jätkän nimmarit.
Michael Monroe tuli elämääni kuitenkin jo sitä ennen. Ensikosketukseni bändiin tapahtui hiihtolomalla 1981, jolloin televisiosta tuli Rockilta -niminen ohjelma. Siinä esiintyi Hanoi Rocksin lisäksi muun muassa Bluesounds ja Hurriganes.
Jouluna 1981 sain isältäni lahjaksi Hanoi Rocksin ensimmäisen lp-levyn Bangkok Shocks, Saigon Shakes. Se oli menoa, joka ei ole laantunut vieläkään. Pidän nimittäin Hanoi Rocksia kaikkien aikojen parhaimpana bändinä.
Muistan yhä Bangkok Shocksin A-puolen ensimmäisen raidan Tragedyn alkurahinat silloisesta levysoittimestani ja soundin, joka levystä lähti. Nyt 30 vuotta myöhemmin pystyn keskittymällä saamaan sen saman fiiliksen, vaikka olen kuullut Tragedyn noin tuhat kertaa.
Väntänen kävi läpi Hanoi Rocksin vaiheet All Those Wasted Years -kirjassa, mutta luonnollisesti niitä kerrataan tässäkin teoksessa. Toistamisen maun hän onnistuu välttämään. Kirjan loppupuolella Väntänen kertoo uudelleen kootun 2000-luvun Hanoi Rocksin vaiheet. 500-sivuiseen ja tiiliskiven kokoiseen kirjaan mahtuu kyllä tekstiä.
Jos kovalle Hanoi-fanille Väntäsen edellinen kirja oli jokseenkin tuttua kauraa, löytyy MM-kirjasta niin paljon uutta informaatiota, että kirjaa ei malta päästää käsistään ennen kuin sen on lukenut loppuun. Vaikka olen seurannut tiiviisti Monroen uraa, on esimerkiksi hänen persaukisena kituuttelu Kiikalan korvessa karua kertomaa.
Väntänen on selvästi kirjoittanut kirjansa Monroen valvovan silmän alla ja häntä kunnioittaen. Tiedän toisenlaisiakin versioita joistakin kirjassa mainituista asioista. Kuten vaikka Monroen ja hänen nykyisen vaimonsa suhteen alkuajoista. Hanoi Rocksin Twelve Shots On The Rocks -levyn kappaleen Watch This syntyhistorian kertoi eräs Monroen entinen soittokumppani erilailla kuin päähenkilö itse. Monroen bändin kitaristin Gingerin viime kesäisen eron kerrotaan olevan lähinnä perhesyistä johtuvaa, eikä bändin managerin osuudella asiaan mässäillä.
Michael Monroe -kirjassa on mainittu monia keikkoja, joita olen ollut katsomassa.
Monroe Turun Citymusiikissa nimmarikeikalla toukokuussa 1987. Ei siis 1988, kuten kirjan kuvatekstissä lukee.
Monroen Provinssirockissa 1996.
Alkusysäys uuden Hanoi Rocksin synnylle Crystal Extacyn keikalla Club Feenixissä Turussa helmikuussa 2001.
Hanoi Revisited Ruisrockissa 2001.
Hanoi Rocks Turun Caribiassa uudenvuodenaattona 2003.
Kun Michael Monroe kävi soolobändinsä kanssa veirailemassa Jyrki -televisio-ohjelmassa toukokuussa 2000, olin siellä kameraharjoittelijana.
Tutustuin Ari Väntäseen Ruisrockissa 2000. Uskomatonta, mutta se tapahtui Michael Monroen keikan aikana!
Toivottavasti kirja käännetään englanniksi. Ulkomaisilla rokkikukoilla, joihin Michael Monroe on paljon vaikuttanut, olisi rutkasti opittavaa tästä sitkeästä suomalaisesta, joka menee vaikka läpi harmaan kiven. Michael Monroe on nyt uransa huipulla.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)