Maarianhamina osa 2 - Luontopolulla

Maarianhaminasta ei ehkä heti tule mieleen luontopolut, mutta sellaisiakin sieltä löytyy. Paremman puutteessa asian ajaa polku keskikaupungilta rannan kautta Gröna Uddenin leirintäalueelle. Matkalla on niittyjä, lehtoja ja Lilla Holmenin lintusaari.  

Minua oli jo vuosia kiinnostanut ruotsinlaivan kannelta bongaamani reitti, joka menee lähellä länsisatamaa. Korkean kallion keskivaiheilla mutkittelee osin lautarakenteinen luontopolku, jossa kaide suojaa tipahtamasta mereen. Elokuisella reissulla oli tarkoitus käydä katsomassa millainen se oikein on. 

Lievähköjä ongelmia aiheutti löytää luontopolun alku. Laivaterminaalin edessä olevassa opastustolpassa lukee kyllä "Naturstig", mutta siihen se sitten jäikin. Lähempänä ei ole minkäänlaista merkintää. Vastassa näytti olevan varastorakennuksia, säiliöitä ja aitoja. 

Kapusimme jyrkkää kalliota pitkin ylös vanhalle luotsiasemalle. Merimaisemia katsellut suomalaisperhe ei ollut koskaan kuullutkaan mistään luontopolusta. 

Päädyimme pientaloasutuksen liepeille, jossa kävelimme hiekkatietä pitkin yhä ylemmäs mäelle. Vastaan tuli jopa entinen laskettelurinne, jota on varmaan käytetty aikoinaan kun Ahvenanmaallakin oli vielä lunta. 

Lopulta vastassa häämötti rajavartiolaitoksen aidattu alue, jolloin aloin miettimään, että ei saatana, nyt ollaan kyllä ihan väärillä jäljillä. 

Vitutuskäyrä alkoi olla kankkusesta ja helteestä johtuen melkoinen. Soitto kaverille, jonka tiesin tuon luontopolun joskus kiertäneen. Hän sattui juuri olemaan Kustavissa Vartsalan lossilla. Vieressä pörräsi kuorma-auto, eikä hän saanut kunnolla puheestani selvää, joten puhelu piti lopettaa. 

Kotvan kuluttua vastaan jolkutteli lenkkeilijä, joka neuvoi englanniksi polun alkupisteen. Eli takaisin sinne mistä lähdettiinkin. Aitojen, varastojen ja säiliöiden viereen rantaan, josta pääsi kuin pääsikin läpi.

Luontopolku osoittautui hienommaksi kuin kuvittelinkaan. Sieltä oli hyvät mahdollisuudet katsella ruotsinlaivojen tulemista ja menemistä. 

Ihmettelin miksi Viking Grace kääntyi jo varmaan kilometri-kaksi ennen satamaa. Seuraavana päivänä siihenkin löytyi selitys. Saapastellessani terminaaliputkea pitkin laivaan, huomasin putken olevan valtavan pitkä. Eipä ole ennen tullut kiinnitettyä huomiota moiseen. Sentään Tallinnan D-terminaalin luokkaa eli reilusti yli kilometrin putki ei lähellekään ole. 

Päätimme luontopolkuosuutemme Maarianhaminan Kalasatamaan. Sieltä talsimme Västra Yttervägeniä pitkin takaisin kaupungin keskustaan. Veikkaisin, että lenkistä kertyi viisi-kuusi kilometriä plus alkuharhailut siihen päälle. 

Kalasatama on tuttu kesältä 2016, jolloin veneilimme sieltä Kobba Klintarin vanhalle luotsiasemalle, joka näkyykin kaukana merellä muutamissa yllä olevissa kuvissa. Aiheesta tarkemmin http://kaislatuuli.blogspot.com/2016/07/ahvenanmaalla-osa-7-kobbaklintar.html

Ahvenanmaalla osa 7 - Kobbaklintar

Ahvenanmaan matkan kohokohta minulle oli vierailu Kobbaklintarilla. Myös kirjoitusmuodossa Kobba Klintar esiintyvä paikka on kallioluotoryhmä Jomalan kunnassa Maarianhaminan lounaispuolella. Se näkyy hyvin ruotsinlaivoiltakin, joten todennäköisesti risteilyvieraat ovat sen huomanneet väkisinkin.

Kobbaklintarilla on vuosina 1862–1972 toiminut luotsiasema, jossa on nykyisin kesäkahvila. Sen yhteydessä luotsimuseo, jossa voi nähdä menneiden aikojen merenkulkuun liittyvää irtaimistoa.

Olen käynyt Kobbaklintarilla kerran aikaisemmin. Tämä tapahtui kesällä 2010, jolloin oli mahdollisuus osallistua extemporena toteutettuun venematkaan Järsöstä Maarianhaminan läheltä. Sen perusteella muistin, että matkaa saarelle olisi enemmänkin, mutta Maarianhaminan kalasatamasta meidät noutanut veneily-yrittäjä hurautti reitin parissakymmenessä minuutissa.

Kuski ei puhunut sanaakaan suomea, vaan jutteli sekä ruotsiksi että englanniksi. Veneessä oli seurueemme lisäksi australialaispariskunta, joka oli jo tovin matkaillut ympäri Suomea ja oli seuraavaksi menossa Ruotsiin.

Karu saaristoluonto on Kobbaklintarilla yllättävän monipuolinen. Kun yritin etsiä käärmeitä, joiden olemassaolosta saarella en ollut edes varma, näkyi niitä pian jo kolme kappaletta.

Erikoinen luonnonäytelmä käytiin, kun västäräkki yritti häätää lammikosta noussutta kyytä. Tiedä sitten oliko sen pesä jossain lähellä vai mikä mahtoi olla syynä.

Pikimusta käärme kurkkasi kivenkolosta. Todennäköisesti se oli rantakäärme ilman tunnusomaisia pilkkuja päässä.

Kun kuuntelin Tomppaa Itämeren aalloilla

Perinteinen postipurjehdus tehtiin viime viikonloppuna uudenkarhealla Viking Gracella.  Mukana oli yli kolme sataa PAU:n jäsentä.

Tutustuin viime keväänä Viking Linen uuteen lippulaivaan piknikristeilyn paluumatkalla. Siinä ei ehtinyt nähdä juuri mitään. Loppujen lopuksi ei nytkään edes täysmittaisella 23 tunnin Turku-Tukholma-Turku -risteilyllä. Aika kun tuntui suorastaan lentävän.

Gracen aloittaessa risteilyt kohistiin joka puolella, ettei iltalähdöillä myydä viikonloppuisin tax free -kaupassa viinaa. Syynä se, että raha virtaisi nopeammin laivan ravintoloihin, eivätkä ihmiset juopottelisi aluksi hyteissään. Kuulemma terminaalissa suoritetaan tarkastus piilopullojen löytämiseksi.

Sääntö on yhä voimassa. Siksi minäkin salakuljetin laivaan oman pullon. Tungin sen kesäfestivaalityyppisti vyön alle jemmaan. Täysin naurettavaa touhua, mutta minkäs teet.

En kuitenkaan nähnyt ketään ratsattavan laivaan mennessä. Olin tosin melkein varma, että seurueestamme pysäytetään vähintään pari henkilöä. Ilmeisesti resurssit eivät riitä moiseen pelleilyyn, vaikka uho laivayhtiön taholta olikin kova.

Paatti lähti Turusta kello 20:45. Kauhealla kiireellä vedimme hytissä pari vodkapaukkua, jahka olin ensin metsästänyt lantrinkia. Se ei ollutkaan mikään helppo tehtävä.

Pitkän hyttikäytävän neljästä juoma-automaatista toimi peräti yksi. Sitäkään ei kukaan osannut käyttää, joten reipas rouva Paraisilta haki henkilökunnan apuun. Kaveri ihme kyllä myönsi, että on heikko suoritus laivayhtiöltä, kun automaateista kolme neljästä on rikki.

Seuraavaksi painelimme yhteisseminaariin, jossa pyöri vaihtelevia arvioita saanut joulunäytelmä. Grace-viikonlopun tähtiartisti Paula Koivuniemi pyörähti hänkin salin etuosassa kummastelemassa venäläistä Pakkasukkoa, supisuomalaista Joulupukkia ja muita satuhahmoja.

Loppuehtoo- ja yö kuluikin laivan baareissa heiluessa ja lukemattomiin hytteihin tutustuessa.

Muistaakseni Gracella on jopa kolmetoista erilaista hyttivaihtoehtoa suurista lukaaleista 5,5 neliön piccolohytiin. Taisin sellaisessakin vierailla jossain vaiheessa yötä. Muistikuvani kopista on, että kun halusin sieltä ulos, piti isännän väistää. Se tosin saattoi johtua muustakin kuin tilanpuutteesta.

Gracen hyttejä kehuttiin viime talvena oikein urakalla. En huomannut suurta eroa muihin Vikingin paatteihin nähden. Uutuudenviehätys varmasti teki vaikutuksen, kun mitään ihmeempää niissä ei ole.

Paula Koivuniemen keikka Gracen isossa ravintolasalissa oli loistava. Näin hänet kesällä kaksi kertaa keikalla, Karjurockissa Lokalahdella ja viikkoa myöhemmin Down By The Laiturissa Turussa.

Paula veti Gracen lavalla tunneituimpia biisejään. Mieleen jäivät eritoten alunperin italialainen sävelmä Sata kesää tuhat yötä, Kun kuuntelen Tomppaa ja Sielun veljet -laina Peltirumpu.

Keikoilla soittamiensa rokkibiisien takia Koivuniemi on nykyään jonkinlaista iskelmän ja rockin crossoveria. Lähes kaikki tuttuni tykkäävät hänestä ainakin keikkojen perusteella; oli kyse sitten tanssijampasta tai rokkihemmosta.

Ainakaan minulle ei tee tiukkaakaan tunnustaa, että Koivuniemi bändeineen toimii kaltaiselleni hevimiehellekin. Orkesterissa soittaa loistavia muusikoita rumpali Anssi Nykäsestä lähtien.

Paulan jälkeen yökerhossa soitteli The Band Of  Brothers -niminen pumppu. Lainabiisejä toisensa perään heitellyt kokoonpano tuntui oikein ammatimaiselta. Yhtye vaikutti olevan hieman samantapainen kuin usein laivoilla esiintyvä Rock'n'Roll Sensation.

Kun on hummannut aamuun asti pitkin poikin laivaa, on aika luonnollista, että seuraavana päivänä on veto poissa. Painelin kumminkin melkein heti herättyäni baariin, jossa jo odottikin joukko tuttuja mukit kädessä. Eipä siinä ollut paljon muutakaan tehtävissä, sekaan vaan.

Gracen suosituin kuppila vaikuttaisi olevan 10. kannella sijaitseva rokkibaari. Perjantai-iltana esiintyneen trubaduuri Garyn olen nähnyt jollain laivalla aikaisemminkin. Yleensä brittitrubaduurit eivät ole genrensä parhaita käsittämättömän suppean musiikkitietämyksensä vuoksi, mutta tämä sälli veti ihan mukavaa settiä.

Seitinohuiden, tai henkilöstä riippuen lyijynraskaiden, päiväkännien jälkeen oli aika tutustua Gracen seisovaan pöytään. Se taisi olla samanlainen kuin muillakin Vikingin aluksilla, en ainakaan mitään eroa huomannut. Samalta maistui ja kattaus oli yhtä sekava kuin vaikka Amorellella.

Huomionarvoista on, että laivaruokailuissa kenelläkään ei ole pienintäkään hajua missä on jonojen kulkusuunta. Ja jos on, kaikki jonottavat samalla puolella pöytää, vaikka vastaavat ruuat ovat tyrkyllä toisellakin puolella pöytää! Näky on kuin suoraan Spede showsta.

Gracen tax free -kauppa on hillittömän kokoinen. Jopa eksymisen vaara on olemassa. Ainakin pitää hakea apua jos aikoo löytää jonkun tietyn tuotteen. Varmaan myyntikin on melkoinen, vaikka hinnat eivät mielestäni ole merkittävästi halvempia kuin Alkossakaan. Ehkä joku tarjous voikin olla sitä. Mutta kauppa kävi kuin siimaa.

Että sellainen postipurjehdus tällä kertaa. Ensi vuonna varmaan taas uudestaan.