Retkeilemässä Ritajärven luonnonsuojelualueella

Viime viikonloppuna toteutui jo noin vuoden suunnitelmissani ollut reissu uudenkarhealle Ritajärven luonnonsuojealueelle Sastamalaan.

Homma oli kumminkin sikäli ex tempore, että se juolahti mieleeni samalla kun työkaverini Petteri ilmoitti olevansa kiinnostunut lähtemään seuraavana päivänä luonnon helmaan. Eipä muuta kuin aamulla auto kohti Sastamalaa.

Tiesin suunnilleen missäpäin Ritajärven luonnonsuojelualue sijaitsee. 90-luvun alussa vietin erään syksyn ja kevään kansanopistossa Vammalan Karkussa. Teimme kerran opintoretken Hornioon, jonka tienhaaraa veikkasin Ritajärven suunnaksi. Ja oikeassa olin.

Vammalasta tullessa navigaattori näytti tietysti ensimmäisen potentiaalisen tienhaaran, eikä suinkaan Horniota. Aikamme pikkutietä körötellessä iski jo epäilys, että nyt taidetaan mennä oikein kunnolla metsään. Päättymättömältä tuntuneen ajelun jälkeen Ritajärven pääportti ja parkkialue vihdoin löytyivät.

Ritajärven luonnonsuojelualue on perustettu keväällä 2015. 127 hehtaarin kokoinen läntti sijaitsee Sastamalan keskellä, Vammalan, Häijään ja Kiikoisten taajamien kulmauksessa.

Vaikka lueskelin muun muassa Retkipaikka-sivuston kuvauksen Ritajärven alueesta, en sen kummemmin ajatellut mitä tuleman pitää. Seutu on nimittäin tunnettua kivikkoisuudesta. Valitsemamme pisin, keltaisilla opasmerkeillä varustettu 4,8 kilometrin Alisen Ritajärven reitti oli todellakin kivinen taival. Mäkeä, juurakoita ja lohkareita riitti.

Alisen Ritajärven reitti on määritelty keskivaikeaksi, mutta ainakin minulle se oli lähinnä vaikea. Tai tiedä sitten millainen se virallinen vaikea on, varmaankin vielä enemmän mäkiä ja kiviä.

Taukopaikkoja oli onneksi vähän väliä, joten väsynyt matkamies sai hetken lepuutella koipiaan. Enpä ole aikoihin ollutkaan noin puhki kuin Sastamalan metsikössä ryynätessä. Keltainen reitti alkoi loppua kohden tuntua loputtomalta.

Alisen Ritajärven kierros oli mielestäni paikoin jopa vaarallinen. Muutamiin laskuihin (tai nousuihin) olisi hyvä saada joko portaat tai edes apuköysi. Toisaalta monet varmasti oikein nauttivat tällaisista haasteista.

Kovan huhkimisen vastapainona saimme upeat maisemat. Erämaiset järvet kun eivät ole saariston lapselle mikään arkinen näky. Moisia kivilohkaremääriä en muista metsässä ennen nähneenikään.

Ajoituksemme osui nappiin. Uskoisin, että vielä viikkoa aikaisemmin alueen polut olivat vetisiä ja järvetkin osin jäässä. Lunta ja jäätä oli yhä paikoin kivenkoloissa.

Taukopaikat olivat erinomaisessa kunnossa. Etenkin Paavinhattu ja Louhi olivat sellaisia, joissa voisi viettää aikaa vähän kauemminkin kuin odottelessa hien ja hengityksen tasaantumista.

Noin seitsemän kilometrin metsäreissuun meni aikaa nelisen tuntia. Toisaalta ei siinä mihinkään kiire ollut. Eikä noin hankalassa maastossa voi kovin nopeasti edetä, ellei sitten satu olemaan esimerkiksi Veikka Gustavsson tai John Rambo. 

Ehdin jo varoitella paria kaveria, jotka valokuviani nähtyään aikovat lähitulevaisuudessa suunnata Ritajärven poluille. Fyysiset ominaisuutensa tuntien suosittelen lyhintä, sinisellä merkittyä Valkeajärven kierrosta. Pääsevät pojat ehjänä takaisin autollekin.

Sastamalan reissu 26.10.

Viime lauantaina 26. lokakuuta totetutettiin jonkin aikaa vireillä ollut ajatus, jonka tarkoituksena oli käydä Vammalassa entisen työkaverimme Tepon luona ja samalla kierrellä ympäri Sastamalaa. Sateisena lauantaina matkaan lähtivät myös Sunttu Sundell ja MP Vanne.

Opin hieman tuntemaan Vammalan seutua parikymmentä vuotta sitten, jolloin vaikutin siellä suunnalla jonkin aikaa. Nykyään kaupunki on kuntaliitosten myötä yhdistynyt Mouhijärven ja Äetsän kuntien kanssa. Seudun nimi on nyt Sastamala. Se kuuluu Pirkanmaan maakuntaan.

Tepon ja hänen perheensä talo löytyi suhteellisen helposti Vammalan keskustan ulkopuolelta. Aikamme uutta asumusta katseltuamme lähdimme Sastamalan kiertoajelulle. Ensimmäinen kohde oli Marskin salonkivaunu, jota säilytetään valtatie valtatie 12 ja yhdystie 2495:n risteyksessä huoltoaseman pihalla.

Mannerheimin vaunu on harmi kyllä vain kesäisin auki, joten nyt oli tyytyminen katselunautintoon sateenvarjon alta.

Sastalamassa sijaitsevassa junavaunussa järjestettiin marskalkka Mannerheimin ja maassamme vierailleen Saksan valtakunnankanslerin Adolf Hitlerin tapaaminen kesäkuussa 1942. Paikalla oli myös muuta Suomen johtoa kuten presidentti Risto Ryti ja pääministeri Jukka Rangell. Vaunu oli tuolloin pysäköity Kaukopään tehtaiden ratapihalle Imatran lähelle.

Marskin vaunulta matka jatkui kohti Karkkua, Ellinvuoren lomakeskuksen lähistöllä sijaitseevaa Pirunvuorta. Olin kuullut paikasta pelkästään kehuja, joten se oli lähes välttämätöntä yhdistää tähän reissuun kelistä huolimatta.

Pirunvuorella on taiteilija Emil Danielssonin (1882-1967) rakennuttama taiteilija-ateljeelinna. Sekään ei tietenkään ollut tähän aikaan vuodesta auki. Rakennusmiehillä lienee ollut kova urakka kiviä nostellessa.

Alueella on uskottu asuvan itse Paholaisen. Niin on varmaan ollut helppo kuvitella, sillä polku ylös vuorelle ja on sananmukaisesti kivinen tie. Reitti kulkee pirunpellon keskellä. Sateella ei paljon viitsinyt varomattomia askelia ottaa, ettei olisi ykskaks yllättäen ollut vaakatasossa louhikossa.

Pirunvuorelta on komea näköala Rautavedelle. Nyt tosin sadeilma hankaloitti kovastikin kuikuilua alas järvelle. Näköalapaikan lähistöllä olevaan Pirunluolaan ei myöskään ollut asiaa liukkaan kallion takia. Eipä kai oikein muutenkaan, sillä "Sortumavaara" -kylttiä kannattaa totella.

Pirunvuoren luolan sanotaan olevan todella pitkä. Eräs varsinaissuomalainen asianharrastaja on kertomansa mukaan ryöminyt sitä pitkin jopa kymmeniä metrejä. Tarujen mukaan luola jatkuisi jopa Karkun kirkolle asti.

Keli ei ollut paras mahdollinen nähdä tällaista luonnonihmettä, mutta parempi näinkin kuin ei ollenkaan.

Karkun taajaman ja Karkun kirkon kautta huristelimme Sastamalan keskiaikaisen Pyhän Marian kirkon pihalle. Eipä ollut muista turisteista tietoakaan, joten tihkusteessa sai katsella ympäristöä täysin omassa rauhassa.

Tyrvään Pyhän Olavin kirkko tuhopoltettiin 21.9.1997. Ikkunasta sisälle päässyt nuorehko murtovaras teki elämänsä töppäyksen ja tuikkasi paikan palamaan täysin syyttä.

Ennen kuin syyllinen saatiin kiinni, velloi seudulla mitä kummallisempia teorioita palon syttymissyistä. Uskonnollisella seudulla syytettiin lopulta vaikka ketä ja mistä, jopa homojahtiin ryhdyttiin. Lopulta tekijä osoittautui tavalliseksi hörhöksi ilman minkäänlaista agendaa.

1500-luvun alussa rakennetun kirkon interiööri tuhoitui palossa kokonaan. Jälleenrakennustyöt aloitettiin lähes välittömästi. kirkko vihittiin uuteen käyttöön elokuussa 2003.

Kulttuuripitoinen Sastamala-kierros päättyi Vammalan keskustassa sijaitsevaan Walter's Pubiin. Olen viimeksi käynyt tuossa vuonna 1990 avatussa baarissa kesäkuussa 1994, jolloin olin kolmen kaverin kanssa matkalla Provinssirockiin Seinäjoelle.

Vammalan kaupoista ei aikoinaan saanut keskiolutta. Asiaa muisteli eräs tuolloin Provinssiin matkalla olleista hemmoista. Hän oli kävellyt elintarvikekauppaan tarkoituksenaan ladata ostoskori täyteen ohrapirtelöä, mutta moista litkua ei ollutkaan saatavilla.

Tietääkseni keskiolut vapautui Vammalassa vasta 90-luvun taitteessa, jolloin Walter's Pubikin on perustettu. Uskovaisella seudulla ei ilmeisesti kaljaa pahemmin oltu lipitetty, liekö tuo vieläkään mikään kauppojen sisäänvetotuote. Kun on tottunut näkemään kaljaa kaupassa koko ikänsä, tuntuu asia lähinnä merkilliseltä.

Sadekelistä huolimatta päivä oli onnistunut. Täytyy varmaan joskus aurinkoisella ilmalla lähteä uudestaan käymään ainakin Pirunvuorella.

Lowdown Shakin' Chills

Vammalassa vuonna 1985 perustettu Lowdown Shakin' Chills ei ole erityisemmin jäänyt suomalaisen rockin aikakirjoihin. Mutta ainakin tämän näppäimistön takaa löytyy henkilö, jotka bändin muistaa.

Törmäsin muutama viikko sitten Youtubessa surffaillessani bändin tuotantoon. Sitä ei ole siellä aikaisemmin ollut Everything -singleä (-90) lukuunottamatta. Mutta nyt joku, ilmeisesti bändin entinen jäsen, on ladannut palveluun monta orkesterin kappaletta. Oli vallan piristävää kuunnella pitkästä aikaa LSC:n biisejä.

Ruotsalaisen The Nomadsin biisistä nimensä ottanut ryhmä (tarkoittaa vilunväreitä suomeksi) soitti aluksi  kitararokkia siihen aikaan huudossa olleiden australialaisbändien tapaan. Orkesterin ulkoinen tyyli oli jossain eräässä hivenen 50-lukuvaikutteinen, mutta miehistönvaihdosten jälkeen imago muuttui glamhenkiseksi.

Ostin aikoinaan bändin molemmat pitkäsoittolevyt, jotka ilmestyivät 1992 ja 1994 tamperelaisen pienlevy-yhtiö Hiljaisten levyjen kautta. Debyytti Up My Spine on näistä mielestäni parempi. Siinä on tarttuvampia biisejä ja musiikki enemmän sellaista rokkia josta tykkään - nimittäin punkin, glamin ja katurockin sekaista räimettä, jollaista sittemmin ovat menestyksekkäästi tehneet esimerkiksi ruotsalaiset Backyard Babies ja Hardcore Superstar.

Orkesterin joutsenlauluksi jäänyt levy Sex Is Boring onkin jo aikalailla erilaista rokkia. Bändi kuulostaa moninpaikoin The Clashilta, eikä esikoislevyn kaltaisia raakoja rockrenkutuksia ole enää mukana montaa. Ei levy silti mitään hissuttelua ole, mutta parissa vuodessa musiikki oli selvästi rauhoittunut ja mukaan tullut erilaisia elementtejä. Levyn parhaimmistoon kuuluva Sun-Bath kuulostaa hieman Kauko Röyhkältä. Sellaista ei LSC:ltä olisi voinut odottaa debyyttipitkäsoiton aikoihin.

Lowdown Shakin' Chillsin levyjä tuli aikoinaan kuunneltua paljon. Nyt en taida olla ainakaan viiteentoista vuoteen koskenutkaan niihin, mutta kummasti kappaleet palatutuivat heti mieleen Youtuben kautta. Ihan biisijärjestyksiä myöten, vaikkei palvelussa edes ollut kuin osa levyjen biiseistä.

Omistan myös bändin kaksi singleä, jotka ilmestyivät 90-luvun alussa. En muista koska olisin niitä viimeksi kuunnellut tai ylipäätään mitään muitakaan seiskatuumaisia vinyylisinglejä. Täytyykin joskus kaivaa levykoppa esiin.

Näin Lowdownit keikallakin jonkun kerran. Mieleen muistuu ainakin syksyllä 1992 Tampereen Tulliklubilla ollut tilaisuus, jossa heitä lämmitteli Klamydia -tyylinen huumoriorkesteri Heppihirviöt. Siinä olivat mukana speed metal -yhtye Prestigen Aku Kytölä ja Jan Örkki Yrlund.

LSC oli noihin aikoihin vaihtanut rumpaliaan. Uusi takoja oli Salosta Tampereelle muuttanut Jarkko Jokelainen. Kannuksensa punkorkesteri God's Lonely Menissä saanut Jokelainen toimitti jo varhaisteininä musiikkiaiheista pienlehteä Subterranean Junglea. 90-luvun alussa se muuttui ihka oikeaksi Jungle-lehdeksi. Nykyään Jokelainen tunnetaan Flaming Sideburnsin rumpalina ja Helsingin Sanomien toimittajana.

Myös muut LSC:n jäsenet olivat siirtäneet 90-luvun alussa romppeensa Tampereelle, koska Vammala kävi turhan ahtaaksi.

Tutustuin loppukesästä -92 Up My Spine -levyyn, jota keikyäläinen kaverini Juha Hietanen kovasti kehui. Hän oli tehnyt Tyrvään Sanomiinkin jutun bändistä. Haastattelun lomassa Hietanen oli ottanut komeita mustavalkopotrettaja bändistä. Kuvauspaikka oli muistaakseni leikkipuisto, jossa yhtyeen jäsenet roikkuivat keinuista ja erilaisista vempeleistä.

Tulliklubin lavalla LSC oli helvetin hyvä. Kitaristit PP Kotila ja Toni Haimi heiluivat kuin heinämiehet. Muistan kun ennen keikkaa Haimi kertoi Hietaselle, että "bändi hajosi junassa". Onneksi se oli vain tilapäistä, sillä ainakin tuona iltana LSC oli kasassa ja voimissaan. Huomasin kun Juice Leskinen Grand Slamista, ja myöhemmin Cliftersistä, tunnettu rumpali Vesa Sytelä kuunteli sivummalta juttuja, eikä selvästikään tiennyt mikä heppu glamrokkari-Haimi oikein oli.

Kesällä 1994 näin Lowdown Shakin' Chillsin kolme kertaa. Ensin Provinssirockin klubilla jossain päin Seinäjoen keskustaa, sitten juhannuksena Kauhajoen Nummirockissa ja lopuksi vielä Ruisrockissa. Ruississa LSC soitti teltassa ennen päälavalla ollutta Aerosmithiä, joka oli suurten tähtien tapaan reilusti myöhässä. Päälavalla viivettä yritti paikata pitkillä kitarasooloilla ja muilla venytyksillä amerikkalainen Pride And Glory, jonka oli Ozzy Osbournen kitaristin Zakk Wylden yhtye.

Lowdown Shakin' Chills soitti viimeisen keikkansa syksyllä 1994. En tiedä syytä hajoamiseen. Turhan aikainen poismeno joka tapauksessa.

Viitisen vuotta sitten satuin katsomaan Poliisi-TV:tä tai jotain muuta TV2:n ajankohtaisohjelmaa. Siinä haastateltiin PP Kotilaa. Häntä ei tosin noteerattu muusikon ominaisuudessa, vaan aihe liittyi huumekuolemiin. Ennen Jokelaista LSC:ssä rumpalina ollut Jan Jansku Nylund nimittäin kuoli joskus 90-luvulla yliannostukseen. Muistan joltain asiasta tietävältä tuttavaltani kuulleeni hänen vetäneet "hevoshormoonia", ja taidettiinpa se lähetyksessä mainitakin. Ohjelmassa haastateltiin edesmenneen rumpalin äitiä ja Kotilaa Janskun vanhana kaverina.

Viime lauantaina huomasin turkulaispubi Tinatuopin pöydässä tutunnäköisen hahmon. Hänhän oli LSC-kitaristi Kotila! Siinä kaljapäissäni oli pakko vaihtaa muutama sana hänen kanssaan. Kotila kertoi olevansa nykyisen bändinsä kanssa menossa keikalle Satamakapakka Hunsvottiin, jossa yhtye versioi amerikkalaista psykedeelisen rockin mestaria Roky Ericksonia.

Yritin linkittää tämän loppuun muutaman biisin LSC:ta, mutta blogipalvelin ei jostain syystä tunnista bändin biisejä. The Nomadsin Lowdown Shakin' Chillsin se kylläkin löytää. Mutta pienellä vaivalla asiasta kiinnostuneet siirtyvät Youtubeen ja hakevat itse sieltä.