Kuvakatsaus vuoteen 2025

Tässä vuoden vuoden vaihtuessa päätin kartoittaa millaisia kuvia tulikaan otettua vuonna 2025. Kamera oli melkein aina matkassa mukana. Ja jos ei ollut, niin tallensin ympäristöä kännykällä.  

Erikoiseksi menneen vuoden tekee ilmasto. Kesäkuussa tuuli niin helkutisti, etten vastaavaa muista. Tietysti vuosilomani osui juuri siihen ajankohtaan. Ainoa kesäinen viikonloppu oli viikkoa ennen juhannusta, jolloin matkailin Tallinnassa. 

Keräsin kaksikymmentä fotoa, jotka jäivät parhaiten mieleen vuodesta 2025. Kymmenkunta julkaistiin Turun Sanomissa Lukijan kuva-palstallakin. Lähetän sinne suunnilleen kerran viikossa jonkun otoksen. Välillä menee läpi. 

Määrällisesti kuvia kertyi valtavasti. Vähintään tuhansia, ellei jopa kymmeniä tuhansia. Poistelen yleensä samankaltaiset, epätarkat tai muuten vaan huonot. 

Vuoden lähestyessä päättymistään kamera sai kerätä kaapissa pölyä peräti kaksi kuukautta. Lokakuun lopussa alkanut sadekausi kun kesti vuoden loppuun, eikä tuulestakaan ollut pulaa. Yleensä molemmista joutui kärsimään yhtä aikaa. Tätä kirjoittaessani on pakkasta seitsemän astetta ja aura-auto kolistelee takapihalla. 

Valoja ja varjoja Saaronniemessä

Viime sunnuntaina ulkoilukohteeksi valikoitui jälleen aina takuuvarma Turun Ruissalon Saaronniemi. 

Otin varmuuden vuoksi nastakengät mukaan, koska tallatut polut ovat paikoitellen todella jäisiä. Ihme ja kumma, Saaronniemessä olisi pärjännyt hyvin tavallisillakin lenkkareilla. Maa oli pääosin märkä. Totaalisen jäisiin kohtiin törmäsin vain kahvila Villa Saaron edustalla. 

Mitenkään erityisen talviselta ei Ruissalossa näyttänyt. Joku oli jopa surffaamassa, kadoten yhtä nopeasti näköpiiristä kuin siihen pöllähtikin.  

Bongasin tuttuja talviuimareita Saaronniemen saunan edustalta. Kuulemma oikein hyvin tarkeni pulahdella hyiseen veteen. Lauteilla sen sijaan oli niin paljon sakkia, ettei sekaan meinannut mahtua. 

Koska valo oli iltapäivän alkupuolella varsin kova, tuli kuvistakin tummia sekä tarkoituksella että tahottomasti. Vastavaloon kuvaaminen lienee yksi bravuureistani, joten ei sinänsä mitään uutta. 

"Ota kuviisi mukaan ihmisiä", kehotti eräs Turun Sanomien toimittaja vuonna 2005 kesäterassilla Aurajoen rannassa. Olen yrittänyt noudattaa neuvoa. Totta on, että fotoista tulee elävämpiä jos mukana on ihminen vaikkapa vain mittatikkuna jossain kohtaa ruutua. 

Saaronniemessä 4. joulukuuta

Turun Ruissalon kärki Saaronniemi on vakioulkoilupaikkani. Nyt sattui olemaan peräti kolmen viikon tauko siellä käymisessä, joka on pisin paussi kuluvana vuonna. Asia korjaantui viime sunnuntaina, jolloin ihastelin peilityyntä merta pikku pakkasessa. 

Samaan syssyyn melko onnettomien marraskuisten ulkoilukelien kanssa sairastuin koronaan. Jo toisen kerran tänä vuonna. Edellisestä, ensimmäisestä taudista oli kulunut noin seitsemän kuukautta. Useampi päivä menikin sisällä, enkä jaksanut lähteä edes roskapussia viemään. Onneksi tälläkin kertaa selvittiin väsymyksellä ja flunssalla, kuumettakaan ei tullut. 

Saaronniemessä huomioni kiinnittyi ensimmäiseksi rantakallioihin. Valkovihreä kivetys johtui matalasta merivedestä, joka oli näköjään vienyt levätkin mukanaan. Ilmeisesti se oli kuivunut tuollaiseksi, kun normaalisti noilla paikoin rehottaa vihreä ja tuuhea ahdinparta. 

Tuuleton ilma näissä maisemissa on melkoinen harvinaisuus. Viimeksi muistan kokeneeni vastaavaa elokuussa läheisellä Kuuvannokalla. Aiheesta tarkemmin linkissä https://kaislatuuli.blogspot.com/2022/08/helletta-kuuvannokalla.html

Turun Sanomien Lukijan kuva-palstalla julkaistiin viime viikon tiistaina foto, jonka otin Saaronniemessä marraskuun 12. päivä. Siinä purjelautailija kiitää huimaa vauhtia pitkin Airistoa. 

Koronasta toivuttuani ja töihin palatessani olin aivan varma, että joku työkaveri kysyy olenko poissa ollessani käynyt Ruissalossa, kun oikein kuvakin oli lehdessä. Ihme kyllä näin ei tapahtunut, vaikka joku olikin nähnyt vaivaa saksimalla kuvan irti ja ripustamalla sen taukotilan jääkaapin oveen. Olisin vastannut, että Turun Sanomat ei julkaise reaaliaikaisesti sinne lähetettyjä kuvia. 

Nyt vesillä ei ollut purjelautailijoita, vaan jättimäinen, ilmeisesti Naantalista lähtenyt tankkeri. Saattajina oli kolme hinaajaa. 

Villivuoren luontopolulla

Turun Sanomien mainiossa Luonto Plus-ohjelmassa oli hiljattain juttua Merimaskun Villivuoren luontopolusta. Itse paperilehteen moinen pääsi viime viikon lopulla ja Raisiosta käsin toimitettava Rannikkoseutukin oli asian noteeranut. 

Merimasku-Seura on kuluneen vuoden aikana ehostanut Villivuoren polun uuteen uskoon. Paikalla on ennen vanhaankin ollut jonkinlainen reitti ja opasteita, mutta ne ovat ajan saatossa kulahtaneet. Nyt sekä viitoitus että kuusikon halki raivattu polku huokuivat uutta.   

Villivuori on Merimaskussa Otavan saarella sijaitseva noin sadan hehtaarin kallioylänköalue, jonka korkein kohta on 60 metriä meren pinnan yläpuolella.  

Kallion laella on vuonna 1994 perustettu kymmenen hehtaarin luonnonsuojelualue, jossa on kaksi pronssikautista hautaröykkiötä. Aikojen saatossa niitä lienee joku siirrellyt, koska ainakin toisen muoto on levinnyt. 

Sunnuntaina 19. syyskuuta lähdin kahden työkaverini kanssa Merimaskuun. Villivuoren parkkialue löytyi helposti osoitteesta Koverintie 330 Naantali. 

Paikalla oli useita kaaroja. Ihmiset olivat liikkeellä luontopolku-uutisoinnin innoittamina. Mikäpä siinä, ilmakin oli ulkoiluun vallan mainio.  

Suuntaansa 1,2 kilometrin lenkille on vielä tänä syksynä tulossa infotauluja, joissa kerrotaan seudun linnuista, kasveista, arkeologiasta ja geologiasta. 

Merimaskun korkeimmalta kohdalta ei valitettavasti näy juuri muuta kuin puiden latvoja. Jostain välistä pilkistää sentään meri, maantie ja muutama talo. 

Villivuorelle nousu ei ole järin jyrkkä, mutta pitkä se ainakin on. Polku voi äkkiseltään tuntua turhan lyhyeltä, mutta etenkin lapsille tällainen reitti on varmasti juuri sopiva. Uskoisin vähän huonokuntoisemmankin selviävän urakasta, mikäli koivet ovat kunnossa.