Facebookin elokuvahaaste

Jatketaan edellisen blogijutun tavoin Facebookin haasteiden parissa. Sarjakuvahaasteen ohella tällä hetkellä on liikkeellä elokuvahaaste. Siinä pitäisi listata peräti viisitoista kautta aikojen kovinta leffaa, joita voi katsella vieläkin silloin tällöin jos siltä tuntuu.

Viidessätoista elokuvassa oli hiukan miettimistä, mutta aika helposti nekin sai läjään. Leffat eivät välttämättä mene paremmuusjärjestyksessä, mutta ovat kaikki olleet allekirjoittaneelle jollain lailla merkittäviä ja joita pystyy vaivatta katselemaan uudelleenkin vaikka heti.

Mukana on monta elokuvahistorian klassikkoa. Ne nyt vaan sattuvat olemaan helvetin hyviä elokuvia, enkä halua olla mikään erikoisuuden tavoittelija, joka ne sivuuttaisi. Stanley Kubrickin ohjaamat Kellopeli appelsiini ja Hohto, Milos Formanin Yksi lensi yli käenpesän, Sergio Leonen Hyvät, pahat ja rumat tai John Boormanin Deliverance (Syvä joki) ovat millä mittapuulla tahansa loistavia leffoja.

Klassikoita, vaikkakin suurelle yleisölle tuntemattomampia sellaisia, ovat Neil Hardyn vuonna 1973 ohjaama The Wicker Man (Uhrijuhla). Lordi Summersisleä näytellyt Christopher Lee (1922-2015) piti rooliaan kautta aikojen parhaimpanaan. Aika paljon sanottu mieheltä, joka näytteli muun muassa 50-luvulla kreivi Draculaa ja myöhemmin Scaramangaa James Bondin Kultaisessa aseessa. Leen loppuaikojen tunnetuin rooli oli Saruman Taru Sormusten herrasta- ja Hobitti -elokuvista.

Günter Grassin samannimiseen romaaniin perustuva Volker Schlöndorffin ohjaama Pelturumpu vuodelta 1979 taitaa suomalaisille olla tutumpi Sielun veljien samannimisenä hittibiisinä kuin elokuvana, mutta kannattaa katsoa jos mahdollisuus tulee.

Ere Kokkosen ohjaama Uuno Turhapuro listassa edustaa enemmänkin sarjan ensimmäisiä, mustavalkoisia elokuvia, jotka ovat mielestäni aivan ehdottomia. Lottovoittaja (-76) on ehkä paras niistä.

Uunon lisäksi suomalaisleffoja joukossa ovat Mika Kaurismäen Klaani (-84) ja Risto Jarvan Jäniksen vuosi (-77). Loistavia elokuvia molemmat.

Huumoripuolta Uunon lisäksi tuovat Taru Sormusten herrasta -sarjan myötä suurelle yleisölle tutuksi tulleen uusi-seelantilaisen Peter Jacksonin esikoisohjaus Bad Taste (-87), Delta-jengi-väännös ja pieruhuumorin helmi Kaasukuningas (-79) sekä osin Evil Dead 2:nkin.

Ainoa perinteinen toimintapläjäys on vuonna 1987 ilmestynyt John McTiernanin ohjaama Predator. Vaikka elokuva ehkä mielletäänkin Arnold Scwarzeneggerin pullisteluksi, on se kumminkin jopa hänen Nicholas Cageakin huonoimmilla näyttelijälahjoillaan erinomainen raina.

Hobitti: Odottamaton matka

Hobitti on J. R. R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin perustuva kolmiosainen elokuvasarja. Elokuvat ohjasi Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian ohjannut Peter Jackson. Käsikirjoituksen tekivät Jackson, Guillermo del Toro, Fran Walsh ja Philippa Boyens. Guillermo del Toron oli tarkoitus myös ohjata elokuvat, mutta toukokuussa 2010 hän ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästä tuotannon viivästyttyä toistuvasti. Lokakuussa 2010 del Toron korvaajaksi julkistettiin Jackson. Kuvaukset alkoivat 21. maaliskuuta 2011 ja päättyivät 6. heinäkuuta 2012 Uudessa-Seelannissa. (Wikipedia)

Taru sormusten herrasta -trilogia kolahti allekirjoittaneelle kovasti viime vuosikymmenen alussa. En ollut aikaisemmin perehtynyt aiheeseen juuri lainkaan. Romaaneja en ole tykännyt koskaan lukea, joten Taru sormusten herran kaltainen tiiliskiven kokoinen möhkäle ei olisi voinut tulla kysymykseenkään.

Peruskoulussa väkisin luetetut Havukka-ahon ajattelijat ja muutamat muut suomalaiset perusteokset ovat jättäneet jälkensä kirjaharrastukseeni. Siihen aikaan painotettiin aina, ettei opi kirjoittamaan ellei lue kirjoja. Ainakaan minun kohdalla se ei ole pitänyt paikkaansa. Anteeksi vaan, arvoisat entiset äidinkielen opettajani.

Kääpiöt illanvietossa.

Hobitti -leffaa kohtaan ei juuri mitään ennakko-odotuksia ollut. Tiesin siitä vaan, että ohjaaja on uusi-seelaintilainen Peter Jackson. Sama mies, joka on Sormusten herrojen takana. Jackson on takuuvarma tekijä, jonka vanhoja elokuvia pidän suuressa arvossa. Esimerkiksi esikoisteos Bad Taste (-87) on splatter-komediaa parhaimmillaan. Samaan genreen voi lukea zombiehurjastelu Braindeadin (-92).

Kun muistelee Bad Tasten alkutekstien aikana tulevaa Wingnut Films -logoa, on hieman outoa nähdä saman firman tunnus Jacksonin nykyisten tuotosten alkumetreillä. Vaikka budjetit ovat aivan toista luokkaa, ohjaaja pysyy tunnistettavassa tyylissään, eikä menestyksestään huolimatta ole unohtanut juuriaan.

Bilbo nuorukaisena.

Kävin Tapaninpäivänä katsomassa Hobitin Turun Kinopalatsissa. Iso sali oli viimeistä penkkiä myöten täynnä. Vieressäni istui pari teinityttöä, mutta ikäjakauma oli tasainen eri sukupolville. Näytti erään turkulaisbändin rumpalikin olevan yleisössä.

Hobitti -trilogian ensimmäinen osa Odottamaton matka toi oitis mieleen Sormusten herra- elokuvat. Samoja henkiöhahmoja oli useita. Muun muassa velho Gandalf ja sekasikiö Klonkku olivat mukana. Huumoria elokuvassa viljeltiin enemmän kuin Sormusten herroissa, mikä oli selkeä ero.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herroja. Siinä hobitti Bilbo kohoaa sankariksi, kun palataan ajassa taaksepäin. Kaverista kehittyy jo tässä osassa varsinainen suurmies, vaikka alku takkuaakin pahoin.

Hobitti: Odottamaton matka kesti 2 tuntia 50 minuuttia. Aika meni lentäen, eikä edes perse ehtinyt puutua. Jatko-osia odotellessa.