Hobitti: Odottamaton matka

Hobitti on J. R. R. Tolkienin romaaniin Hobitti eli sinne ja takaisin perustuva kolmiosainen elokuvasarja. Elokuvat ohjasi Taru sormusten herrasta -elokuvatrilogian ohjannut Peter Jackson. Käsikirjoituksen tekivät Jackson, Guillermo del Toro, Fran Walsh ja Philippa Boyens. Guillermo del Toron oli tarkoitus myös ohjata elokuvat, mutta toukokuussa 2010 hän ilmoitti vetäytyvänsä tehtävästä tuotannon viivästyttyä toistuvasti. Lokakuussa 2010 del Toron korvaajaksi julkistettiin Jackson. Kuvaukset alkoivat 21. maaliskuuta 2011 ja päättyivät 6. heinäkuuta 2012 Uudessa-Seelannissa. (Wikipedia)

Taru sormusten herrasta -trilogia kolahti allekirjoittaneelle kovasti viime vuosikymmenen alussa. En ollut aikaisemmin perehtynyt aiheeseen juuri lainkaan. Romaaneja en ole tykännyt koskaan lukea, joten Taru sormusten herran kaltainen tiiliskiven kokoinen möhkäle ei olisi voinut tulla kysymykseenkään.

Peruskoulussa väkisin luetetut Havukka-ahon ajattelijat ja muutamat muut suomalaiset perusteokset ovat jättäneet jälkensä kirjaharrastukseeni. Siihen aikaan painotettiin aina, ettei opi kirjoittamaan ellei lue kirjoja. Ainakaan minun kohdalla se ei ole pitänyt paikkaansa. Anteeksi vaan, arvoisat entiset äidinkielen opettajani.

Kääpiöt illanvietossa.

Hobitti -leffaa kohtaan ei juuri mitään ennakko-odotuksia ollut. Tiesin siitä vaan, että ohjaaja on uusi-seelaintilainen Peter Jackson. Sama mies, joka on Sormusten herrojen takana. Jackson on takuuvarma tekijä, jonka vanhoja elokuvia pidän suuressa arvossa. Esimerkiksi esikoisteos Bad Taste (-87) on splatter-komediaa parhaimmillaan. Samaan genreen voi lukea zombiehurjastelu Braindeadin (-92).

Kun muistelee Bad Tasten alkutekstien aikana tulevaa Wingnut Films -logoa, on hieman outoa nähdä saman firman tunnus Jacksonin nykyisten tuotosten alkumetreillä. Vaikka budjetit ovat aivan toista luokkaa, ohjaaja pysyy tunnistettavassa tyylissään, eikä menestyksestään huolimatta ole unohtanut juuriaan.

Bilbo nuorukaisena.

Kävin Tapaninpäivänä katsomassa Hobitin Turun Kinopalatsissa. Iso sali oli viimeistä penkkiä myöten täynnä. Vieressäni istui pari teinityttöä, mutta ikäjakauma oli tasainen eri sukupolville. Näytti erään turkulaisbändin rumpalikin olevan yleisössä.

Hobitti -trilogian ensimmäinen osa Odottamaton matka toi oitis mieleen Sormusten herra- elokuvat. Samoja henkiöhahmoja oli useita. Muun muassa velho Gandalf ja sekasikiö Klonkku olivat mukana. Huumoria elokuvassa viljeltiin enemmän kuin Sormusten herroissa, mikä oli selkeä ero.

Elokuvan tapahtumat sijoittuvat aikaan 60 vuotta ennen Sormusten herroja. Siinä hobitti Bilbo kohoaa sankariksi, kun palataan ajassa taaksepäin. Kaverista kehittyy jo tässä osassa varsinainen suurmies, vaikka alku takkuaakin pahoin.

Hobitti: Odottamaton matka kesti 2 tuntia 50 minuuttia. Aika meni lentäen, eikä edes perse ehtinyt puutua. Jatko-osia odotellessa.

Minikiller (Director's cut)

1990-luvun alussa Suomessa oli kova kauhuelokuvabuumi. 1987 säädetty järjetön videolaki kielsi lähes kaikki alan elokuvat Suomessa. Nekin vähät rainat mitä virallisesti oli saatavilla, olivat törkeästi leikattuja.

Ulkomailta peräisin olleet suttuiset VHS-kopiot splatter,- gore- ja kauhuelokuvista kiersivät kaverilta toiselle. Elokuvasensuurin aikana tuo oli ainoa mahdollisuus nähdä sellaisia elokuvia kuten Bad Taste, Braindead tai Evil Dead.

Tästä innostuneena piti tietysti tehdä oma elokuva. Kustavilaisvoimin kesällä 1992 kuvattu kauhukomedia Minikiller täyttää lähiaikoina 20 vuotta, jonka kunniaksi leffa on äskettäin siirretty kaikkien nähtäville Youtubeen.

Minikilleriä kuvattiin muutamana kesäpäivänä -92. Idea elokuvaan tuli muistaakseni siitä, että jossain kauhuleffassa päähenkilö juo jotain sopimatonta, joka muuttaa hänet silmittömäksi tappajaksi. Näin myös Minikillerin kohdalla tehtiin.

Minikilleriä esittävä hahmo kokee huiman metamorfoosin ja muuttuu härskin näköiseksi vanhaksi äijäksi. Maskeeraustaitoja ei juuri tarvittu, sillä kaivoin kaapista Anttilasta 80-luvun alkuvuosina tilaamani ns. "raiskaajan naamarin". Nimi juontuu siitä, että muinoin samanlainen naamari päässä raiskattiin naisia jossain päin Suomea. Alibin kannessakin tuo lärvi silloin nähtiin, kun aiheesta laajalti kirjoitettiin ja syyllistä etsittiin.

Leffan nimi puolestaan tulee Mini -merkkisestä autosta, jolla mielipuolinen pääjehu huristelee pitkin maalaismaisemia ja jättää jälkeensä kasan verisiä ruumiita.

Käsikirjoitusta elokuvassa ei sen kummemmin ollut. Kunhan pääideat olivat selvillä, jonka jälkeen kuvattiin ja improvisoitiin. Turhaa hinkkaamista ei muistaakseni pahemmin ollut, vaan ottoja oli korkeintaan kolme ja sillä selvä.

Elokuvan kieleksi valikoitui jostain syystä englanti. En muista tarkkaan miksi, mutta varmaan tarkoitus oli se, että esikuvaelokuvien mukaisesti genren leffoissa puhuttiin lontoota. Kustavilaisaksentilla lausutut repliikit olivat jo tekohetkellä sangen koomisia, mutta tarkoitukseen sopivia.

Minkilleriä tekemässä oli kustavilaiskaveriporukka, olikohan sellaiset vajaat kymmenkunta henkilöä touhussa mukana.

Pääroolin tehnyt Timppa on leffan keskeisin hahmo hullun tappajan roolissa. Jämerää poliisimiestä esittävä Pekko puolestaan antoi hienon panoksen rooliinsa. Peetu eläytyi uhrin asemaansa kuin olisi tehnyt sen ennenkin. Sampsan tekemä tekemä kaksoisrooli sekä uhrina että sankarina haki tuolloin vertaistaan. Ainakin jos nyt hiukan kärjistäen sanotaan... Kortensa kantoivat kekoon myös Ape ja Tomppa.

Oma roolini oli toimia kuvaajana ja ohjaajana. Homma oli kuitenkin sen verran kollektiivista, etten suinkaan omi kaikkea kunniaa ohjaamisesta. Kaikkien ideat käytiin läpi ja niistä poimittiin helmet.

Alkuperäinen Minikiller leikattiin Kustavissa kömpelöillä VHS-vehkeillä ja grafiikkaa tehtiin sen aikaisella tietokoneella. Ääniefektejä tai musiikkia ei tainnut siinä vaiheessa olla vielä lainkaan.

Olin hieman tyytymätön leffan tekniseen tasoon. Aloitin syksyllä 1992 opiskelun Karkun Ev. kansanopistossa viestintälinjalla, jossa oli vhs-editointiyksikkö. Leikkasin Minikillerin siellä uudestaan ja lisäsin siihen runsaasti audiopuolta. Siitä nimi Minikiller (Director's cut). Se puolestaan juonsi juurensa noihin aikoihin elokuvateattereissa pyörineestä Bladerunnerin ohjaajan versiosta.

Minikilleriin tehtiin keväällä 1993 jatko-osa, Minikillerin paluu. Ehkä jonain päivänä sekin löytyy Youtubesta. Siihen asti mukavia elokuvanautintoja Minikiller (Director's cut) parissa!
http://www.youtube.com/watch?v=QKRX8bCzx24

The Walking Dead

SuomiTV muuttui Fox -kanavaksi huhtikuun puolivälissä. Minulle SuomiTV jäi melko vieraaksi. Taisin joskus katsoa sieltä pätkän Riitta Väisäsen juontamaa Kymppitonnia, mutta siinäpä se. Fox osoittautui heti kättelyssä pätevämmäksi. Kanava nimittäin alkoi 22.4. esittää maailmallakin suosittua The Walking Dead -sarjaa, joka kertoo zombien valtaamasta Telluksesta.

The Walking Dead on Robert Kirkmanin luomaan sarjakuvaan pohjautuva selviytymisseikkailu elokuvan The Shawsank Redemption ohjaajana parhaiten tunnetulta Frank Darabontilta. Sarjan pääosissa nähdään mm. Andrew Lincoln (After Life, Heartbreaker, Strike Back), Jon Bernthal (Num3rot,The Pacific – taistelutoverit) ja Sarah Wayne Callies (Pako).

The Walking Deadin avausjaksossa poliisi Rick Grimes (Andrew Lincoln) herää koomasta autiossa sairaalassa, ja toteaa tuntemansa maailman muuttuneen zombien valtaamaksi, apokalyptiseksi taistelutantereeksi. Rick ryhtyy etsimään vaimoaan ja poikaansa maailmanlopun keskeltä. Lähistöllä pieni selviytyjien leiri puolustautuu henkensä edestä ”kuolleiden kulkijoiden” vaaniessa joka nurkan takana. Pian myös Rickille selviää, että uudessa karmivassakin todellisuudessa ihmisen pahin vihollinen on edelleen toinen ihminen. (dome.fi)

Kauas on tultu niistä ajoista, jolloin suttuiset ja rätisevät, suunnilleen viidennen polven kauhu,- splatter, ja ja gore -vhs-kasetit kiersivät kaverilta toiselle. "Splatterin" kultakausi oli 90-luvun alussa, jolloin se oli Suomessa oikea buumi.

Kaikkein kehnoimmatkin b- ja ö-luokan elokuvat kelpasivat alan harrastajille. Ei ollut niin väliä mitä elokuvissa tapahtui, kunhan veri ja suolenpätkät lentelivät mahdollisimman paljon ja pitkään. Usein tarinasta ei ymmärtänyt hevon paskaakaan, jollei osannut englantia kunnolla. Mutta ei sen niin väliä, koska monesti kopioiden kuvanlaatu oli niin heikko, ettei tarinasta saanut senkään takia selvää. Pääasia oli, että Braindead, Evil Dead, Bad Taste, I Spit On Your Grave, Suspiria, Night Of The Living Dead ja muut olivat hyllyssä.

Monissa näistä elokuvista esiintyi zombeja, eläviä kuolleita. Usein nämä rumilukset olivat kiinnostuneita tuoreesta ihmislihasta, sellaisesta joka liikkui vikkelästi ja ampui niiltä pään tohjoksi.

Näin myös The Walking Dead -tv-sarjassa. Mitään omaperäistä siinä ei ainakaan näiden nyt näyttetyjen jaksojen perusteella ole tapahtunut. Genreen perehtyneet ovat varmasti huomanneet saman. Minua se ei tosin pahemmin haittaa, sillä olen koukussa sarjaan. Esitysajankohta sunnuntaisin kello 22 on sekin erittäin sopiva.