Karjurock Uudenkaupungin Lokalahdella on jo perinteiseksi muodostunut tapahtuma allekirjoittaneen kesänvietossa. Pari viikkoa sitten viidennen kerran paikalla olleena harmittelin vain sitä, että kuluipa aika taas turhan nopeasti. Alueella kun olisi viihtynyt kauemminkin.
Tämän kesän Karjurockiin oli pääesiintyjäksi hankittu saksalainen hevibändi Helloween. Hyvä veto, kun festarin linja muuten liikkuu suunnilleen rapin ja iskelmän välissä.
Erään tunnetun suomalaisyhtyeen rumpalin kanssa mietimme keväällä, että tuskinpa Helloween yhtään sen kalliimpi on kuin vaikka Paula Koivuniemi tai Yö, jotka esiintyivät Karjurockin lavalla perjantaina 18.7.
Ensimmäinen bändi jonka näin, senkin tosin vain lopusta, oli pääkaupunkiseudulta tuleva Overnight Sensation. Telttalavalla soittaneella orkesterilla oli kova draivi päällä, mutta valitettavasti yleisö ei sitä näyttänyt ymmärtävän. Jengiä oli teltassa vain kourallinen. Helmiä sioille.
En valitettavati ehtinyt seurata bändin työskentelyä kuin muutaman viimeisen kappaleen verran. Billy Idolin Rebel Yell ei ehkä kuvasta yhtyeen omaa musiikkia parhaiten, mutta tuntemattomaksi jäänyt viimeinen biisi oli sen verran tarmokas ralli, että orkesteriin pitää tutustua tarkemmin.
Overnight Sensationin laulajana häärii painijanakin tunnettu Starbuck. En tosin tiedä mitä nimeä hän bändissä käyttää. Miehen lavaliikkeistä tuli mieleen Manowarin Eric Adams.
Päälavalla suutaan soittanut Elastinen oli jotain niin järkyttävää, etten viitsi pilata viimeistä kesälomapäivääni kirjoittamalla siitä yhtään enempää. Ihmettelen vaan kuka tuollaisesta voi tykätä. Kammottavaa paskaa.
7 päivää -lehden toimittajana ja Matti Nykäsen parhaana kaverina tunnnettu Kai Merilä on hänkin rokkimiehiä. Kai Merilä Rock'n Cover Band on esiintynyt Karjurockissa aikaisemminkin. Ihan päteviä lainabiisejä soittava kokoonpano koostuu Merilän lisäksi tuntemattomista soittajista. Tai en ainakaan tunne ketään, joka bändistä jotain tietäisi, vaikka alan asiantuntijoiden kanssa sitä on joskus mietitty.
Merilän orkesteri saattaisi toimia jossain syntymäpäivillä tai ryyppyjuhlissa, mutta Karjurockin teltassa meno oli vähän niin ja näin. Harmitonta, mutta samalla myös siinä rajoilla, että kannattaako moinen. Tilalle kun olisi voinut ottaa jonkun "oikean" bändin. Scorpions, Bon Jovi, Whitesnake ja muut loppuunkalutut 80-luvun hitit kulkivat tosin ihan hyvin.
Kansanedustaja Kike Elomaa, jonka synnyinkodin pihapiirissä Karjurock järjestetään hänen veljenpoikansa toimesta, jammaili innokkaasti Merilän poppoon tahdissa. Eräs tuttuni puolestaan totesi, että "vittu kun tuo jätkä on paska laulaja".
Jostain kumman syystä rokkifestareille on etenkin 2010-luvulla ruvettu raahaamaan iskelmätähtiä. Niinpä Karjurockissakin esiintyi Suvi Teräsniska. Varmaan ihan kiva likka, mutta täysin väärässä paikassa. Hänenkin tilalleen olisi voitu ottaa joku rockbändi. Ja varmasti olisi saatu halvemmalla, ehkä jopa ilmaiseksi.
Koska Summer Steelneckin keikka kiinnosti vähemmän kuin Kansan Uutisten pääkirjoitus, oli aikaa käydä katsomassa Karjurockin alueelle tehtyjä uudistuksia. Nettikuvista päättelin uuden uimalammikon sijaitsevan pellolla, mutta se löytyikin ylhäältä mäeltä.
En tiedä vetikö Suvi Teräsniska kaikki uimarit lavan eteen heilumaan, kun polskimassa ei ollut kuin muutama henkilö. Mutta lätäkkö oli komea ja kuulemma syvimmillään peräti seitsemän metriä syvä.
Viimeistään turkulaisen hevicoverbändi Jailbreakin aikana huomasi, ettei telttalavan puolen tunnin soittoajat riitä mihinkään. Jos Merilän bändin 30 minuutin oli joillekin liikaa, oli Jailbreak varmasti kaikille liian vähän.
Bändi sai laulajansa Taage Laihon kanssa sellainen hurmion aikaiseksi, että harvemmin moista näkeekään. Deep Purplea, Iron Maidenia, Judas Priestiä ja muita alan klassikoita soittanut orkesteri olisi ansainnut olla lavalla ainakin kolmen vartin verran. Homma loppui nyt kuin seinään. Moni tuttuni piti Jailbreakia koko päivän parhaana esiintyjänä.
Jailbreakin jälkeen päälavalla alkoi Stratovarius jyystämään melodista pikaheviään. Laulaja Timo Kotipellon johdolla yhtye sai hyvin porukan mukaansa.
Straton settilista noudatteli jonkinlaista best of -listaa. Moinen menettely sopiikin mainiosti etenkin yleisfestareille.
Aikoinaan olin kovakin Stratovarius-fani, mutta homma on laimentunut aikalailla kultavuosista. Kitaristi-biisintekijä Timo Tolkin lähdön jälkeen yhtyeen tuotanto on laskenut kuin lehmän häntä. Tolkin kauteen painottuva biisilista osoittaakin hyvin, ettei bändi ole sen jälkeen saanut kuin muutaman hyvän kappaleen aikaiseksi.
Stratovariuksen ehkä parhaalta levyltä, 1997 ilmestyneeltä Visionsilta, kuultiin Lokahdella useampi kappale. Minua miellytti etenkin Legions Of Twilight, jonka kuulemista pitkästä aikaa livenä en osannut lainkaan odottaa.
Stratovarius sai sellaiset fiilikset aikaiseksi, että anniskelualueen tuotteet kihahtivat nuppiin arvioitua voimakkaammin. Järkyttäviin hintoihin nousseet juomat tekivät kauppansa kun festarikansa ei halvemmallakaan voi ostaa. Ennen mielestäni suhteellisen kävijäystävälliset hinnat olivat enää muisto vain.
Saksalainen Helloween oli ensilevyjä tehdessään 80-luvun puolivälissä speed metallia. Termiä power metal ei oltu vielä keksittykään kuvaamaan sen ja Statovariuksen kaltaista melodista pikaheviä. Venomin Cronos tosin kertoi vuonna 1985 bändinsä soittavan "power metallia", mutta yleisesti yhtyettä pidetään black metallin keksijänä.
Erään kaverini mukaan Helloweenin setti olisi saanut kattaa enemmän orkesterin tunnetuimpia kappaleita. Varmasti niin, mutta minulle kelpasi se tällaisenäkin. En tuntenut kaikkia biisejä, mutta joukossa olleet hitit saivat aikaiseksi hillittömän menon. Paljon parempia biisejä kuin Eagle Fly Free tai I Want Out ei olekaan.
Kauempaa aivan Saxonin Biff Byfordilta näyttänyt laulaja Andi Deris yritti saada Karjurockin yleisöön vipinää. Bändi oli ehkä liian tuntematon perusjampoille, mutta hienoa kun tällainenkin bändi näille festareille saatiin.
Sakemannit lienevät olleet kummissaan saapuessaan pelipaikalle; kilometritolkulla pelkkää metsää ja peltoa pienen hiekkatien varrella. Ja saman kokee todennäköisesti kuka tahansa tavallinen festarivieraskin. Muistan elävästi erään entisen lossikuskin tokaisun: "Mihin vittuun me oikein ollaan menossa?", kun tilataksi lähestyi Karjurockia Lokalahden korvessa.
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kai Merilä. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste Kai Merilä. Näytä kaikki tekstit
sunnuntai 3. elokuuta 2014
keskiviikko 25. heinäkuuta 2012
Karjurock 2012
Karjurock järjestettiin kuudennen kerran viime viikonloppuna Uudenkaupungin lähellä Lokalahden Nopperlassa. Pieni maalaisfestari on kasvanut vuosi vuodelta muutaman tuhannen kävijän tapahtumaksi. Lavoja oli tällä kertaa kaksi - isolla lavalla soittelivat kansansuosikit ja pienellä nousevat kyvyt.
Olin paikalla lauantaina. Silmämääräisesti tarkasteluna väkeä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavana päivänä. Liekö sitten perjantain kattaus ollut niin kova, ettei sakki jaksanut enää lauantaina paikalle vaivautua.
Vakka-Suomen Sanomat otsikoi tiistaina 24. heinäkuuta, että "Karjurockissa ennätysyleisö - 10 000". Ilmeisesti luvussa käytettiin harhaanjohtavasti kaikkien kolmen festaripäivän yhteiskävijämäärää, sillä ainakaan lauantaina väkeä tuskin oli muutamaa tuhatta enempää.
Karjurock järjestetään idyllisessä maalaismiljöössä Lokalahdella.
Perjantain nimekkäimmät tähdet olivat Apulanta, Klamydia ja Jukka Poika.
Sunnuntain vetonaulana oli sellohevibändi Apocalyptica. Päivän muut esiintyjät olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta ainakin Turun rokkipiireissä arvostettuja nimiä kuten Gangster of Love, Human Temple ja Magna Vice.
Lauantain täkyinä olivat muun muassa Kilpi, Lordi, Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.
Pirtsakka juontaja Kati Valta.
Ensimmäinen näkemäni artisti oli Noora Soininen. Tarkemmalla tutkimisella hän paljastui kalantilaisneitoseksi, jonka lauluääni muistutti kovasti Tarja Turusta. Klassisen laulun ja rokin yhdistelmä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että Soiniselta on luvassa odottaa vielä paljon.
Isolla lavalla esiintynyt laitilalainen Amadeus herätti ensi alkuun kummastusta. Kukaan tutuistani ei tiennyt mikä tällainen kokoonpano on, vai oliko kyseessä peräti tangokuningas-Amadeus? Veikkasin jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta lavalta kuulunut suomirokki paljasti oletuksen vääräksi.
Amadeuksen kitaristin Y&T -paita oli plussaa, mutta bändin musiikki jokseenkin persoonatonta suomenkielistä kasarirokkia. Yhden kappaleen päälle olisi voinut laulaa Tommi Läntisen Via Dolorosaa, toinen muistutti täysin Dingoa, kolmas puolestaan Kilpeä ja Popedakin oli vankasti tunnelmissa mukana.
Orkesteri itse tuntui nauttivan esityksestään täysin rinnoin ja sai temmattua hyvin yleisöäkin mukaansa.
Amadeus
Kai Merilä Rock'n Cover Bandilta en odottanut juuri mitään. Poppoo kumminkin paljastui päteväksi bilebändiksi. Varmojen kasarihittien varaan luottanut ryhmä koostui hevimiesten näköisistä ja soittimiaan rankalla kädellä käsittelevistä hemmoista, joiden keskellä Merilä heilui kuin Billy Idolin suomalainen maalaisserkku konsanaan.
7 päivää -lehden toimittaja Merilää on ehkä helppo pitää pellenä ja Matti Nykäsen "parhaan kaverina", mutta ainakin hän yritti kovasti ja voitti seurueemme puolelleen hyvällä meiningillä. Alice Cooper, Whitesnake, Scorpions ja muut 80-luvun lopun sekä osittain 90-luvun alunkin hitit kuulostivat hyvältä orkesterinsa käsittelyssä.
Kai Merilä Rock'n Cover Band
Kello 19 lavalle asteli piukkoihin farkkuihin ja korkeisiin korkoihin sonnustautunut Paula Koivuniemi. Hän on 65-vuotiaaksi sutjakassa kunnossa. Vetreän bändinsä (muun muassa Tartu mikkiin -ohjelmasta tuttu kitaristi Tuomas Väinölä) kera Koivuniemi sai raikuvat aplodit hittikimaransa sekaan.
Suomen tunnetuin, ja samalla tuntemattomin, naisten välisestä rakkaudesta kertova kappale, Aikuinen nainen, oli jälleen Paulan bravuuri. Itselleni kolahti paremmin vanhat Finnhitsit kuten Sata kesää tuhat yötä.
Koivuniemi ja seuraavana päälavalla esiintynyt Lauri Tähkä toivat varmasti Karjurockiin varttuneempaa yleisöä perjantaihin verrattuna. Loppuiltaan säästetty hevipaketti Kilven ja Lordin kera puolestaan sopi jostain syystä hyvin yhteen Koivuniemen ja Tähkän kaltaisten megatähtien kanssa.
Lauri Tähkän aikana lavalta meni sähköt. Tähkä bändeineen ei ollut tilanteesta moksiskaan, vaan jatkoi soittamista akustisesti. Hieno tapa selvittää moinen ongelma, kun joku itseään täynnä oleva tähti olisi saattanut kävellä pois lavalta ja jättää leikin sikseen.
Yllätyin hieman Lauri Tähkän biisivalinnoista. Ne kun koostuivat pääosin miehen entisen bändin Elonkerjuun ohjelmistosta. Toisaalta mikäpä siinä, juuri niitä yleisö haluaa kuulla. Tähkän uudempi soolomateriaali kun kumminkin huonommin tunnettua.
Lauri Tähkä akustisesti.
Turkulainen hevibändi Kilpi on aina mukava nähdä keikalla. Touhu ei ole liian nyrpeäotsaista ja laulaja Taage Laiho osaa käsitellä sekä instrumenttiaan että yleisöä.
Settilistassa oli kappaleita bändin jokaiselta levyltä. Parhaiten yleisöön upposi Sielut iskee tulta ja Nerokasta ikävää.
Kilpi
Päälavalla illan päättänyt Lordi on ollut Suomessa musiikkinsa puolesta hieman uutispimennossa viime aikoina, mutta on edelleen vetreä ja aktiivinen. Rumpalin kuolema viime keväänä nosti bändin otsikoihin. Nyt kuitenkin uutta levyä suunnitellaan tuottaja Michael Wagenerin johdolla.
Lordin tuorein jäsen on vielä toistaiseksi pimennossa oleva rumpali, jota ei lavallakaan näkynyt kannujensa takaa. Valot oli tahallisesti suunnattu siten, ettei ukkeli näkynyt yleisölle. Hänet kuulemma esitellään sitten kun uusi albumikin ilmestyy.
Mr. Lordi ja Taage Laiho
Lordilla ei tällä kertaa ollut mukana pommeja tai muita tehosteita kuin nimeksi, vaan päähuomio oli musiikissa. Pientä kauhuteatteria lavalla toki nähtiin biisien lomassa.
Lordin biisilista oli kooste yhtyeen parhaista biiseistä. Pimeässä kesäillassa kuultiin muun muassa Who's Your Daddy, Blood Red Sandman, Get Heavy, Would You Love A Monsterman ja tietenkin Lordin tunnetuin kappale, Euroviisut voittanut Hard Rock Hallelujah.
Lordi
Musisointi jatkui vielä Lordin jälkeen. Pikkulavalla soittanut bändi kuulosti ainakin parkkipaikalle asti enemmän Judas Priestiltä kuin Judas Priest itse. Raumalainen After Wildfire vaikutti sen perusteella bändiltä, johon kannattaa tutustua.
Järjestyksenvalvontaa.
Olin paikalla lauantaina. Silmämääräisesti tarkasteluna väkeä oli hieman vähemmän kuin viime vuonna vastaavana päivänä. Liekö sitten perjantain kattaus ollut niin kova, ettei sakki jaksanut enää lauantaina paikalle vaivautua.
Vakka-Suomen Sanomat otsikoi tiistaina 24. heinäkuuta, että "Karjurockissa ennätysyleisö - 10 000". Ilmeisesti luvussa käytettiin harhaanjohtavasti kaikkien kolmen festaripäivän yhteiskävijämäärää, sillä ainakaan lauantaina väkeä tuskin oli muutamaa tuhatta enempää.
Karjurock järjestetään idyllisessä maalaismiljöössä Lokalahdella.
Perjantain nimekkäimmät tähdet olivat Apulanta, Klamydia ja Jukka Poika.
Sunnuntain vetonaulana oli sellohevibändi Apocalyptica. Päivän muut esiintyjät olivat suurelle yleisölle tuntemattomia, mutta ainakin Turun rokkipiireissä arvostettuja nimiä kuten Gangster of Love, Human Temple ja Magna Vice.
Lauantain täkyinä olivat muun muassa Kilpi, Lordi, Paula Koivuniemi ja Lauri Tähkä.
Pirtsakka juontaja Kati Valta.
Ensimmäinen näkemäni artisti oli Noora Soininen. Tarkemmalla tutkimisella hän paljastui kalantilaisneitoseksi, jonka lauluääni muistutti kovasti Tarja Turusta. Klassisen laulun ja rokin yhdistelmä vaikutti sen verran kiinnostavalta, että Soiniselta on luvassa odottaa vielä paljon.
Isolla lavalla esiintynyt laitilalainen Amadeus herätti ensi alkuun kummastusta. Kukaan tutuistani ei tiennyt mikä tällainen kokoonpano on, vai oliko kyseessä peräti tangokuningas-Amadeus? Veikkasin jälkimmäistä vaihtoehtoa, mutta lavalta kuulunut suomirokki paljasti oletuksen vääräksi.
Amadeuksen kitaristin Y&T -paita oli plussaa, mutta bändin musiikki jokseenkin persoonatonta suomenkielistä kasarirokkia. Yhden kappaleen päälle olisi voinut laulaa Tommi Läntisen Via Dolorosaa, toinen muistutti täysin Dingoa, kolmas puolestaan Kilpeä ja Popedakin oli vankasti tunnelmissa mukana.
Orkesteri itse tuntui nauttivan esityksestään täysin rinnoin ja sai temmattua hyvin yleisöäkin mukaansa.
Amadeus
Kai Merilä Rock'n Cover Bandilta en odottanut juuri mitään. Poppoo kumminkin paljastui päteväksi bilebändiksi. Varmojen kasarihittien varaan luottanut ryhmä koostui hevimiesten näköisistä ja soittimiaan rankalla kädellä käsittelevistä hemmoista, joiden keskellä Merilä heilui kuin Billy Idolin suomalainen maalaisserkku konsanaan.
7 päivää -lehden toimittaja Merilää on ehkä helppo pitää pellenä ja Matti Nykäsen "parhaan kaverina", mutta ainakin hän yritti kovasti ja voitti seurueemme puolelleen hyvällä meiningillä. Alice Cooper, Whitesnake, Scorpions ja muut 80-luvun lopun sekä osittain 90-luvun alunkin hitit kuulostivat hyvältä orkesterinsa käsittelyssä.
Kai Merilä Rock'n Cover Band
Kello 19 lavalle asteli piukkoihin farkkuihin ja korkeisiin korkoihin sonnustautunut Paula Koivuniemi. Hän on 65-vuotiaaksi sutjakassa kunnossa. Vetreän bändinsä (muun muassa Tartu mikkiin -ohjelmasta tuttu kitaristi Tuomas Väinölä) kera Koivuniemi sai raikuvat aplodit hittikimaransa sekaan.
Suomen tunnetuin, ja samalla tuntemattomin, naisten välisestä rakkaudesta kertova kappale, Aikuinen nainen, oli jälleen Paulan bravuuri. Itselleni kolahti paremmin vanhat Finnhitsit kuten Sata kesää tuhat yötä.
Koivuniemi ja seuraavana päälavalla esiintynyt Lauri Tähkä toivat varmasti Karjurockiin varttuneempaa yleisöä perjantaihin verrattuna. Loppuiltaan säästetty hevipaketti Kilven ja Lordin kera puolestaan sopi jostain syystä hyvin yhteen Koivuniemen ja Tähkän kaltaisten megatähtien kanssa.
Lauri Tähkän aikana lavalta meni sähköt. Tähkä bändeineen ei ollut tilanteesta moksiskaan, vaan jatkoi soittamista akustisesti. Hieno tapa selvittää moinen ongelma, kun joku itseään täynnä oleva tähti olisi saattanut kävellä pois lavalta ja jättää leikin sikseen.
Yllätyin hieman Lauri Tähkän biisivalinnoista. Ne kun koostuivat pääosin miehen entisen bändin Elonkerjuun ohjelmistosta. Toisaalta mikäpä siinä, juuri niitä yleisö haluaa kuulla. Tähkän uudempi soolomateriaali kun kumminkin huonommin tunnettua.
Lauri Tähkä akustisesti.
Turkulainen hevibändi Kilpi on aina mukava nähdä keikalla. Touhu ei ole liian nyrpeäotsaista ja laulaja Taage Laiho osaa käsitellä sekä instrumenttiaan että yleisöä.
Settilistassa oli kappaleita bändin jokaiselta levyltä. Parhaiten yleisöön upposi Sielut iskee tulta ja Nerokasta ikävää.
Kilpi
Päälavalla illan päättänyt Lordi on ollut Suomessa musiikkinsa puolesta hieman uutispimennossa viime aikoina, mutta on edelleen vetreä ja aktiivinen. Rumpalin kuolema viime keväänä nosti bändin otsikoihin. Nyt kuitenkin uutta levyä suunnitellaan tuottaja Michael Wagenerin johdolla.
Lordin tuorein jäsen on vielä toistaiseksi pimennossa oleva rumpali, jota ei lavallakaan näkynyt kannujensa takaa. Valot oli tahallisesti suunnattu siten, ettei ukkeli näkynyt yleisölle. Hänet kuulemma esitellään sitten kun uusi albumikin ilmestyy.
Mr. Lordi ja Taage Laiho
Lordilla ei tällä kertaa ollut mukana pommeja tai muita tehosteita kuin nimeksi, vaan päähuomio oli musiikissa. Pientä kauhuteatteria lavalla toki nähtiin biisien lomassa.
Lordin biisilista oli kooste yhtyeen parhaista biiseistä. Pimeässä kesäillassa kuultiin muun muassa Who's Your Daddy, Blood Red Sandman, Get Heavy, Would You Love A Monsterman ja tietenkin Lordin tunnetuin kappale, Euroviisut voittanut Hard Rock Hallelujah.
Lordi
Musisointi jatkui vielä Lordin jälkeen. Pikkulavalla soittanut bändi kuulosti ainakin parkkipaikalle asti enemmän Judas Priestiltä kuin Judas Priest itse. Raumalainen After Wildfire vaikutti sen perusteella bändiltä, johon kannattaa tutustua.
Järjestyksenvalvontaa.
Tunnisteet:
Apocalyptica,
Apulanta,
Human Temple,
Jukka Poika,
Kai Merilä,
Karjurock,
Kilpi,
Klamydia,
Lauri Tähkä,
Lokalahti,
Lordi,
Noora Soininen,
Nopperla,
Paula Koivuniemi,
Uusikaupunki,
Vakka-Suomi
lauantai 25. helmikuuta 2012
Karjurock 2012
Uudenkaupungin Lokalahden Nopperlan kylässä järjestettävä Karjurock julkisti tällä viikolla tulevan kesän esiintyjiään. Pellonlaidalla tuotantoaan muutaman tuhannen ihmisen yleisölle soittavat ainakin Lauri Tähkä, Klamydia, Lordi, Matti Nykänen, Muska Babitzin, Jukka Poika & Soul Explosion Band, Apulanta ja Kilpi. Listaan tulee varmaan vielä lisäyksiä.
Kilpi
Karjurock on muutamassa vuodessa kohonnut tunnetuksi festariksi Lounais-Suomessa. Maatilan pihapiirissä järjestestettävä tapahtuma on logistisesti ehkä hieman korvessa, mutta toimivat autoyhteydet sinne silti on. Uudestakapungista, Turusta tai vaikka Kustavista ei ole Nopperlaan ylivoimainen matka. Veikkaan, että nykyään porukkaa tulee Karjurockiin huomattavasti kauempaakin.
Itse olen käynyt Karjurockissa kaksi kertaa, vuosina 2010 ja 2011. Paikan viihtyvyyteen, järjestelyihin ja esiintyjiin nähden hiukan harmittaa, etten tehnyt sitä jo aikaisemmin. Ellei mitään ihmeitä tapahdu, ensi kesänäkin vierailuni Karjurockiin on saletti. Samaa suosittelen muillekin, vaikka festarin nimi ja jotkut esiintyjät mahdollisesti vähän arveluttavatkin.
Apulanta
Karjurock 2010:n tunnelmista voi lukea täältä http://www.sue.fi/2010/07/karjurock/
Viime kesän fiiliksiä löytyy puolestaan tästä http://kaislatuuli.blogspot.com/2011/07/karjurock-lokalahdella.html
Matti Nykänen
Seiskan toimittajana ja Matti Nykäsen kaverinina paremmin tunnettu Kai Merilä on hänkin rokkimiehiä. Merilä oli Karjurockin lauteilla viime vuonna.
Tunnisteet:
Apulanta,
Jukka Poika,
Kai Merilä,
Karjurock,
Kilpi,
Klamydia,
Kustavi,
Lauri Tähkä,
Lokalahti,
Lordi,
Matti Nykänen,
Muska,
Nopperla,
rockfestivaali,
Turku,
Uusikaupunki
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



