Katariinanlaakson luontopolku 19. lokakuuta

Kaksi viikkoa sitten sunnuntaina Turun Katariinanlaakson luontopolulla riitti väkeä. Polun varrella ja etenkin isolla laakealla kivellä hyörivät oravat ovat ihmisten kiinnostuksen kohteina. Miksei pikkulinnut ja sorsatkin, mutta ehdottomasti eniten huomiota saavat kurret. 

Oravien takia itsekin siellä olin, koska niistä saattaa saada hyviä kuvia. Tällä kertaa paikalle sattui useampikin henkilö, joilla oli matkassa pähkinöitä ja uskallusta tarjota niitä kädestä pitäen eläimille. Vähän empien oravat heitä lähestyivät, mutta lopulta kiinnostus vei aina voiton ja murkina upposi ahnaisiin suihin. 

Jotenkin luulisi, että lähialueen oravat ovat tällaisella syöttötahdilla reilusti ylipainoisia, mutta en ole tavannut siellä mitään järkäleitä. Viiden-kuuden kurren joukossa vilisti aika pieniä yksilöitä, jotka lienevät tämän vuoden poikasia. Ruokahalu tuntuu kuitenkin olevan valtava ikään katsomatta. 

Tiina ja Kylämäen syysruska

Olin lokakuun puolivälin paikkeilla entisen työkaverini Tiinan kanssa kuvaamassa Turussa Kuralan Kylämäessä. 

Kylämäki on kaupungin omistama museo- ja kulttuurivirkistysalue, jossa ylläpidetään 1940- ja 50-lukujen mukaista maalaismiljöötä rakennuksineen, puutarhoineen, niittyineen ja peltoineen. 

Lokakuun toisena viikonloppuna riehunut myrsky oli suurimmaksi osaksi pudottanut lehdet puista. Toki lehtiä killui yhä siellä täällä, mutta yllättävän ripeästi ne olivat tulleet alas verrattuna vaikka Ruissalon samanaikaiseen vehreyteen.

Tarkoituksenamme oli ottaa syysruskakuvia. Hyvin se onnistui tippuneillakin lehdillä. Tiinan kanssa olen sen verran monta kertaa kuvannut, ettei nytkään tarvinnut turhia ihmetellä. Erinomainen malli.

Uudehkon kamerani kanssa oli alkuun pieniä ongelmia. Mutta kun mukana sattui olemaan vanhakin tallennuslaite, siitäkin selvittiin säikähdyksellä. 

Tiinan kanssa kävimme samoilla tiluksilla myös syksyllä 2020.  https://kaislatuuli.blogspot.com/2021/04/kantrimeininkia-kylamaessa.html

Rasvatyyni Saaronniemi 18. lokakuuta

Viime viikonloppuna oli vaihteeksi todella komea keli. Sellainen tuntuu olevan harvinaista herkkua nykyään. Jollei tuule, niin ainakin sataa tai molempia yhtä aikaa. Esimerkiksi edellisviikonloppuna 11.-12. lokakuuta Turun seudulla jylläsi aivan älytön puhuri. 

Lauantain vastainen yö oli ollut ilmeisen kylmä. Maassa oli vielä paikka paikoin kuuraa lähtiessäni aamupäivällä kohti Ruissaloa. Tuntia aikaisemmin olisi varmasti saanut todistaa höyryävää merimaisemaa, nyt siitä oli enää rippeitä jäljellä Ruissalon kärjessä Saaronniemessä. 

Ihmeteltävää riitti pelkästään tyynessä meressä, jota Turun seudulla kutsutaan pläkäksi. En tiedä käyttääkö otsikon rasvatyyntä juuri kukaan, itse törmäsin siihen aikoinaan australialaisen trillerielokuvan Dead Calm suomikäännöksessä. SuomiSanakirjan mukaan se on "erittäin tyyni ja sileä vedenpinta ilman vähäisiä liikkeitä".

Tyynen meren ohella pällisteltävää riitti yhdeksänhenkisessä kyhmyjoutsenperheessä. Harvoin, jos koskaan, näkee joutsenilla seitsemää poikasta. Ilmeisen hyvin ovat selvinneet tähän saakka, tuskinpa niitä tuon enempää alkukesällä kuoriutuessakaan oli. 

Isot linnut eivät olleet moksiskaan niitä melko läheltäkin kuvaavista ihmisistä. Itse pidän tiettyä etäisyyttä, koska en halua kokea uudelleen tapausta muutaman vuoden takaa, jolloin joudun hetkellisesti juoksemaan kuin Lasse Viren. Vepsän saaressa kyhmyjoutsenemo ei meinaan tykännyt kun kuvasin sen poikasia. Valtava lintu syöksyi kohti, jolloin otin jalat alleni. 

Tämä on todennäköisesti sama lintuperhe, jonka luontovideoita pursuavaa Simon Champs Youtube-kanavaa pyörittävä kaverini Simo on syksyllä nähnyt Turun Majakkarannassa. 

Kävelyllä Kakolanmäellä

Maanantaina kapusin pitkästä aikaa Kakolanmäelle. Tarkoitus oli tutkia kameran asetuksia työkaverini Timon kanssa. Hänellä on ollut jo vuosikausia samanlainen tallennusvehje ja kyselin vähän missä kohtaa hanikat hänen laitteessaan ovat. 

Kakolanmäki on Turun keskustan alueella sijaitseva mäki, joka on yksi Turun seitsemästä kukkulasta. Siellä toimivat vuoteen 2007 asti Turun vankilan keskusvankila ja lääninvankila. Ensin mainittua kutsutaan kansankielellä Kakolaksi. 

Vankilan muutettua Turun Saramäkeen Kakolanmäki oli pitkään tyhjillään. Muurien sisällä järjestettiin kävelykierroksia, jollaiselle minäkin osallistuin syksyllä 2008. Vuosien varrella mäelle kaavailtiin muun muassa huvipuistoa. 

Kakolanmäki on nyttemmin rakennettu täyteen matalahkoja kerrostaloja, joita pääsee katsojasta riippuen joko ihailemaan tai taivastelemaan Linnankadulta lähtevällä rinnehissi funikulaarilla. Kakolaan on tehty asuntoja ja lääninvankila on toimii hotellina. 

Havainnekuvastaan täysin poikennut, toukokuussa 2019 käyttöönotettu funikulaari on reistaillut alusta asti. Käyntipäivänäkin se oli remontissa. Ylintä kuvaa tarkemmin katsoessa voi huomata korjausmiehen ahertavan kiskojen yläpäässä. 

Funilaarista tuli nopeasti maanlaajuinen vitsi. Ensin se ylitti budjettinsa miljoonilla, eikä ole tainnut kuukauttakaan kulkea ilman vikoja. Tämänhetkinen remontti on sekin pitkä. 

Suivaantunut mummeli heilutti sateenvarjoaan hissin ylätasanteella siihen malliin, että kohta varmaan osuu johonkin. Hän ei lainkaan tykännyt kun ei päässytkään kyydissä alas. Ymmärrän hyvin.

Kävelykierroksen pirteintä antia oli Michailowinkadun varrelta bongaamani sähkökaappi, johon oli maalattu kissoja. 

Hämmästyttävä Kasvihuoneilmiö

Syyskuun viimeisenä viikonloppuna suuntana oli Lohjan Karnaistenkorven retkeilypolut. Työkaverini Petterin autossa istuessa moottoritie oli kuuma, eikä matkanteko noinkin kauas Turusta tuntunut  missään.  

Jossain vaiheessa menomatkaa mieleeni juolahti taukopaikka nimeltä Kasvihuoneilmiö. Olisiko sellaista enää olemassa ja pääsisikö sinne helposti koukkaamaan moottoritieltä? 

Petteri kun kulkee Turun ja Helsingin väliä usein, tiesi hän heti asian julkituotuani, että kohta tienposkessa pitäisi näkyä Kasvihuoneilmiön mainoskyltti. 

Kyltistä oli kivenheitto liittymään. Kasvihuoneilmiö tulikin tuota pikaa näkyviin Valtatie 1:n eli Vanhan ykköstien varrelta. Tarkempi osoite on Palomäentie 2, Nummi. 

Ainut muistikuvani Kasvihuoneilmiöstä juontaa juurensa kesään 2002. Paluumatkalla Vantaan Korsossa järjestystä Ankkarockista, tai pikemminkin sen jälkeisestä majapaikasta, pysähdyimme siellä. 

Parin tutun Facebook-päivityksissä olen lähivuosina huomannut fotoja Kasvihuoneilmiön merkillisistä patsaista ja muusta tilpehööristä. En muista reilun parinkymmenen vuoden takaisella visiitillä sellaisia nähneeni. Mielestäni tuohon aikaan Kasvihuoneilmiö oli enemmän tavallinen taukopaikka kuin sisustustavaraliike.  

Niinpä olikin uskomatonta kohdata tavaramäärä, jonka rakennus kätkee sisälleen. Ulkonakin toki oli sitä sun tätä, mutta varsinainen yllätys odotti sisätiloissa. Tarjolla on vaikka mitä; ulkokalusteista armeijan varusteisiin ja patsaista kristallikruunuihin.

Kasvihuoneilmiössä on toki myös kahvila. Myynnissä näytti olevan valtavia rinkelimunkkeja. Yksi sellainen vastasi varmaan kolmea tavallista munkkia. Moinen järkäle piti tietysti ostaa virvoitusjuoman kera, jotta jaksoi taivaltaa luontopolulla. 

Valitettavasti unohdin ottaa kuvan megamunkista. Maukas suupala ei ollut edes hinnalla pilattu; vain 4,70 euroa. 

Munkkia mussuttaessani huomasin katonrajassa killuvan hain. Sitä lienee moni pelästynyt. Putiikin valtavasta dvd-filmivalikoimasta olisi saattanut löytyä Tappajahaikin, mutta mitä hyllyjä vilkaisin, oli siellä pääosin kotimaista tuotantoa. 

Kasvihuoneilmiöön pitää ehdottomasti tulla joku kerta uudelleen oikein ajan kanssa!