lauantai 5. lokakuuta 2024

Pikku-Pukin Promenadilla 29.9.

Viime sunnuntaina kävin kamera kaulassa ulkoilemassa Turun Ruissalossa. Raittiin ilman ohella oli tarkoitus katsella luontoa sillä silmällä, jos olisi jo ruskaa ilmestynyt puihin. 

Syksyn väriloistolla ei voinut oikein vielä kehua. Tätä kirjoittaessani, vajaata viikkoa myöhemmin, on tilanne päässyt jo muuttumaan. 

Tilastollisesti paras ruska Turun seudulla on lokakuun 12. päivä. Tämän opin Turku TV:n mainiosta, ikävä kyllä pari vuotta sitten lakkautetusta, Luonto plus-ohjelmasta. Siinä asiantuntija Ari Karhilahti kertoili maallikkoa esittäneelle toimittaja Ann-Mari Rannikolle kaikenlaista ihmeellistä luonnosta.




Lenkkini taittui navakassa tuulessa. Olisi pitänyt ymmärtää ottaa kaulahuivi mukaan, sen verran viima haittasi menoa.  

Reitti alkoi Ruissalon Kansanpuistosta. Hetkeksi mielen valtasi vallan nostalginen olo muistellessani takavuosien Ruisrockeja, joihin osallistuin peräti 29 kertaa. 

Päälavalla, jota sittemmin alettiin rantalavaksi kutsua, soitteli isoja maailmantähtiä kuten ZZ Top, Iron Maiden, Neil Young & The Crazy Horse, Nirvana, Aerosmith, Red Hot Chili Peppers, Faith No More ja Motörhead. Nyt samaan paikkaan päästetään heilumaan kaiken maailman almoja ja ellinooria. 

Matka jatkui pitsihuviloiden reunustamaa Pikku-Pukin Promenadia pitkin Jarno Saarisen tielle ja sieltä takaisin Kansanpuistoon. 

Mitään järin ihmeellistä ei muistikortille tarttunut, mutta ainakin ylin kuva vaahteranlehdistä onnistui mielestäni erinomaisesti. 








Ei kommentteja:

Lähetä kommentti